TALOUS SANOMAT

Myllykoskessa kerätyt luvut kertovat, että vuonna 2004 Saksassa päästiin samaan myyntituotantoon huomattavasti alemmilla kustannuksilla kuin Suomessa. Tehtaan tuottavuus työntekijää kohden oli Saksassa lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

Sairauspoissaoloja suomalaisille työntekijöille kertyi viime vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin saksalaisille. Siivojia tarvittiin Myllykosken Suomen tehtaalla 38, kun taas Saksassa pärjättiin kolmella siivoojalla. Kesälomittajia Suomessa tarvittiin yli 150, kun Saksassa riitti kaksi kesälomittajaa.

- Saksassa miehistö siivoaa itse työalueensa. Meillä paperinvalmistajat ovat sellaisia herroja, että he eivät siivoa, Björnberg tuskailee.
101359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Täytyy pistää tämä rahapussiin talteen. Voi siteerata paperikaupunkien baareissa kesälomalla.

Äänestä

että tällaiset ei enää hämmästytä.

Siis ei yhtään.

On se suomalainen paperimies onnistunut itselleen vuosien kuluessa hämmästyttävät edut haalimaan.

Miten se onnistunut?

Äänestä
  • Niin tarkennatko tässä foorumissa kaikki ne edut joita paperilaiset on mielestäsi haalineet,mutta ethän aloita palkka asiasta.
    Voinet myös vertailun vuoksi kertoa vastaavan tilanteen omasta työstäsi tai alastasi mitkä on sinun edut.
    Tutkimusten mukaan palkka ei ole tärkein tekijä työssä viihtyvyydesssä,vaan ilmapiiri, työ kaverit, pomo, yms,asiat.
    Kiitos mielipiteestäsi jo näin etukäteen ja hyvää alkavaa viikoa sinulle.

    Äänestä

Unohtui pois tuosta tekstistä varmaan "vahingossa", että Saksassa tehtaalla on työntekijöillä KAIKILLA koneenhoitajan palkka. Ja palkka on suurempi kuin paperimiehillä Suomessa. Suomessahan palkkakuluja nostavat työnantajamaksut valtiolle.

Tehdassalit ovat Saksassa todella siistejä ja siisteydestä pidetään hyvää huolta. Sillä on jopa parkettilattiat konesaleissa. Eiköhän Suomessakin siivoojat ulkoistettaisi, jos koko konemiehistö saisi koneenhoitajan palkan?

Ja vertailu on tehty Myllykoski Paperiin, joka on yksityinen perheyritys.

Äänestä
  • Miten se yksityinen yritys on eri asia?
    Nillä on molemissa maissa kolmen paperikoneen tehdas?

    Kestääkö parkettilattia itsestään puhtaana jos kaikilla sama palkka?

    Nyt ei aukea! tuo logikka.
    Saksassa on TODELLA tehokkaat siivoojat kolme kappaletta!

    Hitto kun teillä riittää tuota solidaarisuutta toiseen sunntaa ;-) "Eiköhän Suomessakin siivoojat ulkoistettaisi, jos koko konemiehistö saisi koneenhoitajan palkan?"

    Äänestä

  • MITÄ kirjoitti:

    Miten se yksityinen yritys on eri asia?
    Nillä on molemissa maissa kolmen paperikoneen tehdas?

    Kestääkö parkettilattia itsestään puhtaana jos kaikilla sama palkka?

    Nyt ei aukea! tuo logikka.
    Saksassa on TODELLA tehokkaat siivoojat kolme kappaletta!

    Hitto kun teillä riittää tuota solidaarisuutta toiseen sunntaa ;-) "Eiköhän Suomessakin siivoojat ulkoistettaisi, jos koko konemiehistö saisi koneenhoitajan palkan?"

    Toi siivoojien ulkoistus oli varmaan vaan herja sinun suuntaasi,tosi asiassa tässä työ taistelussa on nimen omaan kyse siivoojien ja korjaus ,kuljetus yms päivätyötä tekevien työn säilyvyydestä pap tehtaan sisällä ettei niitä ulkoistettaisi esim ISS ja SLO firemojen kautta jotka suosivat pätkätyö aika muotoa ja siten heikentäää tekijän yhteis kunnallisia työ markina arvoja,vai kuinka moni haluaa itselleen muutaman tunnin työajan ja epävarmuuden työn jatkuvuudesta,miksi ei saa nauttia yleisen mielipiteen mukaa palkkaa työstä joka tehdään tehtaan sisällä ja on esim siivous työtä,moni ei varmaan tämän foorumin herjailioista suostuisi siivoamaan työkseen,kokee sen varmaan arvoa alentavaksi.

    Äänestä

  • Perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnberg löi Taloussanomissa
    semmoiset tosiasiat eteen, että on paperimiehillä
    selittelemistä ja "haavit auki".

    Mutta eipä hätää, meidän maailman parasta
    tuottavuuttta tekevät ja myös raudanlujat talousasiantuntijamme (tälläkin palstalla)
    oitis oikaisevat moiset vääristelyt,
    käyttäen valikoimiinsa kuuluvia "sivistyssanoja".

    Äänestä

  • Sekatyömies kirjoitti:

    Perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnberg löi Taloussanomissa
    semmoiset tosiasiat eteen, että on paperimiehillä
    selittelemistä ja "haavit auki".

    Mutta eipä hätää, meidän maailman parasta
    tuottavuuttta tekevät ja myös raudanlujat talousasiantuntijamme (tälläkin palstalla)
    oitis oikaisevat moiset vääristelyt,
    käyttäen valikoimiinsa kuuluvia "sivistyssanoja".

    Perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnbergillä saattaa olla "oma lehmä ojassa" lausuntoineen

    Äänestä

  • saattaa olla kirjoitti:

    Perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnbergillä saattaa olla "oma lehmä ojassa" lausuntoineen

    "Perheyhtiö Myllykosken omistaja-toimitusjohtaja Carl G. Björnbergillä saattaa olla "oma lehmä ojassa" lausuntoineen":

    Saattaapa ollakin, mutta en usko, että hänellä
    on kanttia mennä siinä asemassa perättömiäkään
    lausumaan julkisesti.
    Tosiasiathan on Paperiliiton helppo tarkistaa.
    Myllykosken luottomiehethän ovat ulkomaiset
    tehtaat katsastaneet ja tietävät tilanteen.

    Sitten oma mielipide:
    Käsitykseni mukaan Myllykosken omistajat
    voivat kevyesti vaikka lopettaa koko Suomen
    tehtaansa. Kyllä ulkomaan tehtaat heille
    reilut tuotot turvaavat.

    Toinenpa tilanne on muilla, "härmälöillä" yms.
    Palkkajohtajia kun ovat, ja aina on otettava
    huomioon etupiirinsä ja osakkeenomistajat.

    Äänestä

  • Pap vuodesta -85 kirjoitti:

    Toi siivoojien ulkoistus oli varmaan vaan herja sinun suuntaasi,tosi asiassa tässä työ taistelussa on nimen omaan kyse siivoojien ja korjaus ,kuljetus yms päivätyötä tekevien työn säilyvyydestä pap tehtaan sisällä ettei niitä ulkoistettaisi esim ISS ja SLO firemojen kautta jotka suosivat pätkätyö aika muotoa ja siten heikentäää tekijän yhteis kunnallisia työ markina arvoja,vai kuinka moni haluaa itselleen muutaman tunnin työajan ja epävarmuuden työn jatkuvuudesta,miksi ei saa nauttia yleisen mielipiteen mukaa palkkaa työstä joka tehdään tehtaan sisällä ja on esim siivous työtä,moni ei varmaan tämän foorumin herjailioista suostuisi siivoamaan työkseen,kokee sen varmaan arvoa alentavaksi.

    lappeen rannasta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TÄNÄÄN kirjoitti:

Myllykoskessa kerätyt luvut kertovat, että vuonna 2004 Saksassa päästiin samaan myyntituotantoon huomattavasti alemmilla kustannuksilla kuin Suomessa. Tehtaan tuottavuus työntekijää kohden oli Saksassa lähes kaksinkertainen Suomeen verrattuna.

Sairauspoissaoloja suomalaisille työntekijöille kertyi viime vuonna lähes kolme kertaa enemmän kuin saksalaisille. Siivojia tarvittiin Myllykosken Suomen tehtaalla 38, kun taas Saksassa pärjättiin kolmella siivoojalla. Kesälomittajia Suomessa tarvittiin yli 150, kun Saksassa riitti kaksi kesälomittajaa.

- Saksassa miehistö siivoaa itse työalueensa. Meillä paperinvalmistajat ovat sellaisia herroja, että he eivät siivoa, Björnberg tuskailee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu