Niin itse käytin niitä 4mg:n pusseja aina vain vähemmän. Nyt oli laimein pussi lähikaupassa 12mg.
Ei, ei näin saada nikotiiniriippuvutta vähenemään. Onhan tuossa toki se hyvä puoli, ettei tule savua.
Mutta miksi sitten nuuska on kiellettyä ja noin väkeviä pusseja myydään?
Muistan kun armeija aikoina olin puntteja nostava urheilijanuorukainen. Iltaisin tuli hölkättyä 10Km:n lenkki muun liikunnan lisäksi.
Silloin nuuskasin enkä polttanut savukkeita.
Töihin mentyäni lipsahdin tupakoinnin puolelle. Nyt vammaisuuseläkkeellä olen pyrkinyt savusta pois. Nämä nikotiinipussit on ollut hyvä homma.
Yhdessä savukkeessa on 12mg-14mg nikotiinia, joten ei tämä nykypussi vielä mitään radikaalia tee.
Muistan ne ajat, kun heittelin salilla satoja kiloja, sekä nauroin päälle. Treenin jälkeen poltin tupakan ja lähdin Tero-vainaan kanssa syömään protskua. Se oli sitä aikaa.
Nykyään erinäisten tapahtumien takia joudun imurointiakin suunitella 3 päivää etukäteen.
Kerran avaimeni tippui lattialle ja toki nostin ne. Voi sitä rutinaa ja pauketta, mikä kropastani kuului. 🤣
>simiti<
Nikotiinipussista asiaa
4
477
Vastaukset 4
"Rutinaa ja pauketta..."
:-D Niinpä niin, ikääntyessä on myös saamapuolella.- Anonyymi
En ole kokeillut nikotiinipusseja, pitäisi ehkä, purukumia ja sähkötupakkaa kyllä, sähkötupakassa on nikotiinia, purukumissakin on varsinkin jos pureskelee yhtäaikaa monia suussa.
Musta General-nuuska oli hyvää, Ettan-nuuska maistuu vessapaperille koska se paperipussi.
Nykyään en polta ollenkaan tuntienkaan kauppareissujen aikana, purukumia kyllä.
Pitäisi olla Xylitol-Lakritsan makuisia voimakkaita nikotiinipurukumeja, 10 kertaa voimakkaampia kuin nykyiset.- Anonyymi
... mutts niin itsehän voisi kai lisätä nikotiinia pueukumiinkin imeyttämällä sähkötupakan nikotiininestettä niihin purkkapaloihin...
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2142143
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,511290Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te1861147- 81986
En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56881- 71813
- 100802
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?77747Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.355720- 40711