Ilahdutti uutisia katsoessa, kuinka Riihimäelle Mariupolista muuttaneet olivat oppineet Suomen kieltä ihan kiitettävästi. Sitten on toisaalla Lähi-Idästä tai muualta tulleita, jotka eivät ole oppineet tai eivät ole halunneet oppia puhumaan suomea.
Ukrainalaisten kotouttaminen on onnistunut
53
402
Vastaukset
- Anonyymi
Slava Ukraini!
Alakouluikäinen lapsi oppi kielen helposti, koska lapsen kyky oppia kieltä on suurimmillaan juuri tuon ikäisenä ja samalla päiväkoti tai peruskoulun ala-aste tarjoavat lapselle kokopäiväisen kielikylvyn.
Aikuisen pakolaisen osa on hieman ankeampi. Pitäisi päästä ensin kielikurssille ja pitäisi löytää se suomenkielinen viiteryhmä, jossa kieltä pääsee myös harjoittelemaan. Pelkästään kielen harjoittelu kaupan kassalla ei kovin pitkälle vie. Pannaanko pakasteet pieneen pussiin, on pisin lause, jonka kassalla voi oppia.
On erinomainen asia, että kaksi vuotta Suomessa ollut ukrainalainen Kristina ja hänen kuusivuotias tyttärensä Jasmina osaat jo hyvin suomea. Samalla täytyy muistaa, että Kristina on ammatiltaan ukrainan kielen opettaja. Koulutetun kielenopettajan kyvyt ja motivaatio oppia hänelle uusi vieras kieli ovat aivan toisella tasolla kuin kirjoitustaidottoman syyrialaisen monen lapsen äidin.
Ehkä meillä pitäisi olla järki ja kohtuus siinäkin, kuinka nopeaa ja kuinka täydellistä kotoutumista vaadimme pakolaiselta. Aina täytyy muistaa sekin, että pakolainen on lähtenyt pakomatkalle, hän ei ole ensisijaisesti tullut vain ilmaiselle kielikurssille Suomeen.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Kristina ja hänen kuusivuotias tyttärensä Jasmina osaat jo hyvin suomea.
Ajatteleva ihminen saattaa kummastella sitäkin, miksi sinä et vaan osaa?
Buahhahhahhaaa!!! Lespaavaa lauantaitaaaaaaaaaaah! - Anonyymi
Jotkut vaan ovat laiskempia opettelemaan Suomen kieltä. Toinen vaihtoehto on, että ovat tyhmempiä. Kolmas vaihtoehto on, että sosiaaliturva on liian hyvä. Ei kannata opiskella kieltä, kun voi vaikka joutua töihin.
Sellaisia epärehellisiä, valehtelevia, kieroja pakolaisia on. Sopii epäillä ovatko oikeasti pakolaisia vai elintasopakolaisia.
Itse olen opetellut aikuisena kaksi eri kieltä ennen kuin menin ulkomaille töihin. - Anonyymi
Somalit ja muut kielitaidottomat muslimit voisivat tehdä töitä osaamatta yhtään sanaa suomea.
Ympäristön hoito kuten roskien kerääminen, rikkaruohojen (pujo, kurtturuusu,kanadanpiisku...) kitkentä ei vaadi kielitaitoa.
Heidät voisi viedä työmaalle roskasäkki kädessä ja näyttää, mitä otetaan pois säkkiin ja minne säkit viedään. Nykyisin tuon työn tekee seurat ja vapaaehtoiset, joissa ei somaleja ja arabeja ole näkynyt yhtään niinä kymmenenä vuotena, jolloin minä olen kyseisiin talkoisiin osallistunut oman työni ohella.
Olisi ilahduttavaa nähdä edes yksi somali tai arabi ahkerana töissä. Liekö sellaisia?
- Anonyymi
Heti pääsivät töihin panssarivaunu tehtaalle hitsailemaan saumaa.🧐
Mietipä tätä:
- aja panssarivaunu tehtaalle
- aja panssarivaunutehtaalle
Parhain terveisin, Moktar. ;)
- Anonyymi
Joko ne on lähtenyt kaikki kottiin🤫
- Anonyymi
VALMISTAVAT NENO..LLA AMMUKSIA LISÄÄ JA LÄHTEVÄT AMMUSKUORMAN MUKANA AJAMAA VENÄLÄISET POIS.
ALKAA VENÄLÄISTEN NISKAAN SATAA RÄJÄHTEITÄ , NIIN HENKSELIT JA HOUSUN PIERUKSET RIEKALEINA ROIKKUU PUIDEN OKSILLA, EI NÄY VENÄLÄISIÄ JA TARVITSE PELÄTÄ JA OLLA KARUSSA.
- Anonyymi
Olihan jenginuorien vanhempien haastatteluohjelmassakin Somaliasta Suomeen yli kolmekymmentä (30!) vuotta sitten saapunut nainen joka ei vieläkään pystynyt edes antamaan haastattelua suomeksi vaan ainoastaan somaliaksi...toisaalta Stubbin vaimo, vaikka onkin britti ja asustellut Alexanderinsa kanssa ympäri maailmaa eikä vaan Helsingin lähiöissä kuten tuo somalialaisnainen, puhuu jo ihan mukiinmenevää suomea.
No, eihän somalialaisnaisen ole edes tarvinnut opetella suomea kun on ollut valtion kustantamat tulkit aina saatavilla, ja useimmat valtion palvelut ja opastukset voi saada myös somaliaksi. Ja mies hoitaa sitten ne tärkeämmät asiat kuten harkinnanvaraisen vaatimisen KELA toimistossa...- Anonyymi
Tulkkipalvelut pitäisi lopettaa, kun on asunut 1- 2 vuotta Suomessa! Hirvittävää veroeurojen tuhlausta.
- Anonyymi
Luin tuon ukrainalaispakolaisista Kristinasta ja Jasminasta kirjoitetun jutun. Ja hetkinen...Kristina on ollut Suomessa kaksi vuotta, on töissä ja opettaa suomen kieltä muunmuassa Afgnistanin ja Somalian mamuille. Kristinan mies taas jäi Ukrainaan koska pitää olla valmiina jos kutsutaan puolustamaan maataan.
Huomaatteko eron Suomeen rynnineiden Irakin, Afganistanin , Syyrian ja Somalian pakolaisten ja tämän ukrainalaisperheen välillä? Ukrainalaisperheen isä jäi kotimaahansa jotta voisi olla avuksi maansa puolustamisessa, Irakin, Syyrian ja Afganistanin “miehet” jättivät suurimmaksi osaksi naiset ja lapset taakse ja pakenivat itse Eurooppaan. Ukrainalaisperheen äiti on oppinut suomen kielen parissa vuodessa niin hyvin että opettaa sitä jo kehitysmaamuslimeille, ja toisaalla televisiossa esiintyi hiljattain tuo Somalian kaapunainen joka tarvitsi tulkkia asuttuaan suomessa “vasta” 30 vuotta. Ukrainalaisnainen kiittelee Suomea ja kehuu kuinka Suomi on ihana, lapsen opettajat ovat ihania ja kannustavia jne. Toisaalta maahanmuuttajat muslimimaista ja afrikasta valittavat kuinka Suomi on rasistinen maa, koulussa ollaan eriarvoisia, työelämässä syrjitään, ei kohdella tarpeeksi hyvin, ruoka on huonoa, ei anneta samoja mahdollisuuksia kuin suomalaislapsille ...
Ja sitten vielä riittää netissä ihmettelijöitä miksi suomalaiset suhtautuvat ukrainasta saapuneihin pakolaisiin myönteisemmin kuin Irakin, Afganistanin, tai Somalian vastaaviin...- Anonyymi
Totta
"....televisiossa esiintyi hiljattain tuo Somalian kaapunainen joka tarvitsi tulkkia...".
On rumaa nimitellä ihmistä hänen pukeutumisensa perusteella.
Toisaalta täytyy ymmärtää, että tämäkin somalinainen on pakolaisena Suomessa, ei kielikurssilla. Jospa hän haaveilee pikaisesta paluusta kotiinsa. Kuten hyvin ymmärrämme, Pohjois-Afrikassa on kovin vähän käyttöä suomen kielen taidolla.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Miksi nostatat vihaa?
Jokainen kirjoitus ivallinen... Anonyymi kirjoitti:
Miksi nostatat vihaa?
Jokainen kirjoitus ivallinen..."Jokainen kirjoitus ivallinen..."
Eikä ole.
Tämähän on vaan sitä vekkulia sarkasmia, siis erästä huumorin alalajia. Tämä on ihan sitä samaa, mitä Jussikin selitteli käyttävänsä, kun joutui rikossyytteeseen paksuista puheistaan.
Nauretaan yhdessä. ;)- Anonyymi
...haaveilee pikaisesta paluusta Somaliaan...
Asuttuaan Suomessa 30 vuotta valittamassa eikä ole opetellut siitä syystä kieltä.
Byäää. Annan mun kaikki kestää. Äly hoi tekosyynkeksijä! - Anonyymi
Pikaisesta paluusta kotimaahaan nauretaan nyt loppu elämä 😀😀😀😀😀😀😀
- Anonyymi
Meillä ei ole mitkään naamiaiset sallittuja kaduilla. Se on vähänkuin kaivettaiin verta nenästä.
- Anonyymi
“Somalian kaapunainen”...nainenhan oli Somaliasta, pukeutui kaapuun, ja vieläpä nainenkin...joten kuvaus oli oikea. Mutta Gubta, tällä kertaa voimme todellakin nauraa yhdessä...olet meinaan nyt löytänyt niin ontuvan selityksen miksi tuo somalinainen ei haastattelussa osannut suomea, että onnistuit jopa alittamaan tavanomaiset heittosi:
“Toisaalta täytyy ymmärtää, että tämäkin somalinainen on pakolaisena Suomessa, ei kielikurssilla. Jospa hän haaveilee pikaisesta paluusta kotiinsa...”
Joo, kyllä varmaankin on jo 30 vuotta haaveillut pikaisesta paluusta kotiinsa ja siksi ei ole vaivautunut opiskelemaan suomea - Gubta, joskus kun ei ole mitään viisasta kirjoitettavaa kannattaisi ehkä olla kirjoittamatta.- Anonyymi
Moktarilla kun on 6-vuotiaan jutut, ei ole kasvanut aikuiseksi koskaan, eikä koskaan kasvakaan.
"....on jo 30 vuotta haaveillut pikaisesta paluusta kotiinsa..."
Et taida tietää, kuin kauan Karjalan evakot ovat haaveilleet paluusta takasin kotiin Karjalaan.
Koko elämä siinä voi kulua vieraassa maassa, mutta kotiinpaluun haave kestää.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
PS.
"....siksi ei ole vaivautunut opiskelemaan suomea...."
Ei se vieraan kielen opiskelumotivaation löytäminen niin helppoa ole. Eikös sitä maahanmuuttovastaisissa piireissä öyhötetä vieläkin siitä pakkoruotsista; kun ei vaan jaksa, eikä kiinnosta.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Moktarilla kun on 6-vuotiaan jutut, ei ole kasvanut aikuiseksi koskaan, eikä koskaan kasvakaan.
Muslimit pitävätkin uskontoaan ainoana totuutena vaikka pitäisi ymmärtää uskomuksen olevan vain uskomus jonka valuvikoja kehittyvä sivistys ja älykkyys parantaa.
- Anonyymi
Valuuttakauppias kirjoitti:
"....on jo 30 vuotta haaveillut pikaisesta paluusta kotiinsa..."
Et taida tietää, kuin kauan Karjalan evakot ovat haaveilleet paluusta takasin kotiin Karjalaan.
Koko elämä siinä voi kulua vieraassa maassa, mutta kotiinpaluun haave kestää.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
PS.
"....siksi ei ole vaivautunut opiskelemaan suomea...."
Ei se vieraan kielen opiskelumotivaation löytäminen niin helppoa ole. Eikös sitä maahanmuuttovastaisissa piireissä öyhötetä vieläkin siitä pakkoruotsista; kun ei vaan jaksa, eikä kiinnosta.Tämä suomenruotin pakollinen opiskelu on aivan perseestä. Emme tarvitse ruotsia missään. Itse olen vanhaa sukupolvea, joka opiskeli koulussa noin 7 vuotta ruotsinkieltä.
Se oli minulle aika helppoa. Paremmin se suijui ainakin arvosanojen perusteella kuin suomi, joka on äidinkieleni.
Maahanmuuttovastaiset vastustavat vain ajan haaskaamista ruotsinkielen opiskeluun. Oppisimme sen sijaan jotain maailmankieliä. Meillä on muutenkin aivan liikaa kieltenopintoja, ei niihin riitä aivokapasiteetti, kun on kerran tärkeämpiä aineita, esim. matematiikka. Sitten pitää oppia myös logiikkaa ja vaikka Boolen algebraa, jota varmasti on pitkän matematiikan kursseilla kouluissa.
Laps olen köyhän, kauniin Karjalan,
nyt vaikka vierahissa vaellan.
Siell äiti tuuditti mun kehtoain
ja laulut Laatokan ma kuulla sain.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Valuuttakauppias on runollisella tuulella:)
Anonyymi kirjoitti:
Valuuttakauppias on runollisella tuulella:)
Sävel ja sanat: Aili Runne 🎵✍ …
Nauretaan yhdessä. ;)Moktar.Gubta kirjoitti:
Sävel ja sanat: Aili Runne 🎵✍ …
Nauretaan yhdessä. ;)PS. Ja siinä myös esitettynä
https://www.youtube.com/watch?v=4c4aUsnVE5g&ab_channel=Pispapoi- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
Sävel ja sanat: Aili Runne 🎵✍ …
Nauretaan yhdessä. ;)Nauretaan yhdessä ja vaihdetaan valuuttaa ja nikkejä:)
Anonyymi kirjoitti:
Nauretaan yhdessä ja vaihdetaan valuuttaa ja nikkejä:)
Vaihdetaan toki. Sinulla siten se ahtopainemittari on vieläkin käytössä.
Huutonaurua vartti. ;)))Moktar.Gubta kirjoitti:
Vaihdetaan toki. Sinulla siten se ahtopainemittari on vieläkin käytössä.
Huutonaurua vartti. ;)))- siten -> sitten
Voimme myös käyttää laitteesta sinulle tutumpaa kansanomaista nimeä nimeä rubluutti.
Ja lisää huutonaurua. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
- siten -> sitten
Voimme myös käyttää laitteesta sinulle tutumpaa kansanomaista nimeä nimeä rubluutti.
Ja lisää huutonaurua. ;)Älä valuuttakauppias turhaan yritä korjailla kirjoitusvirheitäsi, sillä se on loputon suo ja sotket vielä itsesi silmäkkeeseen kohtalokkain seurauksin.
Voimme myös käyttää laitteesta sinulle tutumpaa kansanomaista nimeä nimeä rubluutti.
Buahhahhahhaaa!!! Kylläpäs taas naurattaaaaaaaaah! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valuuttakauppias on runollisella tuulella:)
Ei se vaan osaa.
Parsa suoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nauretaan yhdessä ja vaihdetaan valuuttaa ja nikkejä:)
P.S.
Ei osaa Moktar tuotakaan oikein kirjoittaa, kun ei älynsä siihen riitä.
- Anonyymi
Ei pitäisi ottaa ns. pakolaisia Afrikasta ja arabeja, koska heillä kummallakaan ei ole halua sopeutua Suomalaiseen yhteiskuntaan eikä heitä saa täältä millään takaisin kotiinsa, kun valtio antaa täyden ylläpidon ilmaiseksi.
Ukrainalaiset ja aikoinaan venepakolaiset ovat osoittaneet, että todella suojelua tarvitseva ihminen haluaa sopeutua ja sopeutuu. Motivaatio on korkea opetella Suomen kieli ja kulttuuri."Ei pitäisi ottaa...".
Pakolaisstatus myönnetään aina suojelutarpeeseen perustuen, ei koskaan meidän kotoisten persujen horinoiden perusteella.
Parhain terveisin, Moktar. ;)
- Anonyymi
Muslimien uskonto kompastui jo perustajansa haureuteen.
- Anonyymi
Moktar.Gubta on vain trollausnimimerkki ja Moktar Gubta on karvahatusta vetäisty eli keksitty nimi. https://postimg.cc/DJSj1ZBv
- Anonyymi
Ukrainalaiset haluu oppia kielen ja työllistyä laittaa lapset kouluun! Vain eri suhtautuminen kuin maahanmuuttajilla ollaan yhteiskunnan rahoilla vuositolkulla!
"..haluu oppia kielen ja työllistyä laittaa lapset kouluun!"
Riippumatta uskonnosta tai etnisestä taustasta tämä taitaa olla yleinen ilmiö.
Yleensäkin aikuiset ihmiset haluavat työllistyä, haluavat kunnollisen toimeentulon perheelleen ja haluat lastensa käyvän koulua.
Parhain terveisin, Moktar. ;)- Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"..haluu oppia kielen ja työllistyä laittaa lapset kouluun!"
Riippumatta uskonnosta tai etnisestä taustasta tämä taitaa olla yleinen ilmiö.
Yleensäkin aikuiset ihmiset haluavat työllistyä, haluavat kunnollisen toimeentulon perheelleen ja haluat lastensa käyvän koulua.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Yleensäkin aikuiset ihmiset haluavat työllistyä, haluavat kunnollisen toimeentulon perheelleen ja haluat lastensa käyvän koulua.
Mutta toisaalta olisi myös hyvin tärkeää osata kirjoittaa oikein.
Buahhahhahhaaa!! Taas mennään lujaaaaaaaaaaaa!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensäkin aikuiset ihmiset haluavat työllistyä, haluavat kunnollisen toimeentulon perheelleen ja haluat lastensa käyvän koulua.
Mutta toisaalta olisi myös hyvin tärkeää osata kirjoittaa oikein.
Buahhahhahhaaa!! Taas mennään lujaaaaaaaaaaaa!!https://keskustelu.suomi24.fi/t/16655905/kaunis-kirjoitus-wincapitasta#comment-126449235
Itkumuurilla rukoilevilla juutalaisilla on tapana työntää muurin rakoseen paperilappunen, johon on kirjoitettu pyyntö tai rukous.
Kiitoksia paperilappusista. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-09 10:14:41
UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pilkkaat juutalaisia? Miksi yleensäkään kirjoitat tuolla nimimerkillä kun sinulla on Moktar ykkösöyhöttäjänäsi ?
Halusit vielä laittaa lisälappusenkin. Se olkoon sinulle sallittu.
Itkusi on nyt kuultu, mene rauhassa. ;)))
Turha peruutella omia kirjoituksiasi yhtään enää.
Liika on liikaa.
Käytä vaan kiltisti tuota nettipalvelua. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-11 10:27:50
Jos asia ei mene kerralla jakeluun, opetallaan sitä sitten yhdessä, sanoi se entinen ylivääpeli, joka katseli alokkaiden sulkeisharjoituksia.
Toistan: Valuuttakauppiaan epävirallinen itkumuuri on nyt suljettu. Ottakaa yhteyttä Jerusalemin itkumuurin viralliseen itkupalveluun. Palvelun nettisoite on annettu teille jo aiemmin. ;)))
Nyt tämä minun itkumuuripalveluni on lopullisesti suljettu. Jos sinulla on vielä valituksia, valita Jerusalemiin. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-12 17:50:44
Valita asiastasi Jerusalemiin. ;)
Valuuttakauppias
2024-02-22 16:35:14
UUSI
Tämä paikallisitkumuuri ei enää ota itkujasi vastaan. ;)))
0
<50
Äänestä
Äänestä
Anonyymi
24.02.2024 20:42
Anonyymi kirjoitti:
pilkkaaja ja uskonnon herjaaja
Anonyymi-ap
2024-02-22 22:37:35
Valuuttakauppias
2024-02-09 09:47:01
UUSI
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16655905/kaunis-kirjoitus-wincapitasta#comment-126449235
Itkumuurilla rukoilevilla juutalaisilla on tapana työntää muurin rakoseen paperilappunen, johon on kirjoitettu pyyntö tai rukous.
Kiitoksia paperilappusista. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-09 10:14:41
UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pilkkaat juutalaisia? Miksi yleensäkään kirjoitat tuolla nimimerkillä kun sinulla on Moktar ykkösöyhöttäjänäsi ?
Halusit vielä laittaa lisälappusenkin. Se olkoon sinulle sallittu.
Itkusi on nyt kuultu, mene rauhassa. ;)))
Turha peruutella omia kirjoituksiasi yhtään enää.
Liika on liikaa.
Käytä vaan kiltisti tuota nettipalvelua. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-11 10:27:50
Jos asia ei mene kerralla jakeluun, opetallaan sitä sitten yhdessä, sanoi se entinen ylivääpeli, joka katseli alokkaiden sulkeisharjoituksia.
Toistan: Valuuttakauppiaan epävirallinen itkumuuri on nyt suljettu. Ottakaa yhteyttä Jerusalemin itkumuurin viralliseen itkupalveluun. Palvelun nettisoite on annettu teille jo aiemmin. ;)))
Nyt tämä minun itkumuuripalveluni on lopullisesti suljettu. Jos sinulla on vielä valituksia, valita Jerusalemiin. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-12 17:50:44
Valita asiastasi Jerusalemiin. ;)
Valuuttakauppias
2024-02-22 16:35:14
UUSI
Tämä paikallisitkumuuri ei enää ota itkujasi vastaan. ;)))
0
<50
Äänestä
Valuuttakauppias
2024-02-24 11:28:16
UUSI
"Selitetään vielä hieman..."
Selitys hyväksytty. Sitä en nyt poikkeuksellisesti luokittele itkuksi.
Niinpä en myöskään velvoita sinua lähettämään tätä selittelyäsi Jerusalemiin. ;)))
Valuuttakauppias
2024-02-24 14:44:24
UUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sinulta ei kysytty ei kysytä jatkossakaan mitään lupaa. Mihinkään.
Tämä viimeisin viestisi minun on pakko luokitella itkuksi. Ole hyvä ja lähetä tämä viestisi suoraan Jerusalemiin. ;))) - Anonyymi
Moktar.Gubta kirjoitti:
"..haluu oppia kielen ja työllistyä laittaa lapset kouluun!"
Riippumatta uskonnosta tai etnisestä taustasta tämä taitaa olla yleinen ilmiö.
Yleensäkin aikuiset ihmiset haluavat työllistyä, haluavat kunnollisen toimeentulon perheelleen ja haluat lastensa käyvän koulua.
Parhain terveisin, Moktar. ;)Onko n. vuonna 1990 ja senkin jälkeen Suomeen tulleissa somaleissa ainoallakaan oikeaa työpaikkaa Suomessa? Ehkä niiden nuoremmalla polvella on.
Kun lähes kaikilla on julkisen sektorin suojatyöpaikka, silloinkun ns. ovat töissä, niin ei tästä hyvää seuraa. Oikeasti ovat verorahoilla palkattu tekemään jotain näennäistöitä.
- Anonyymi
matokielestä on vaikea siirtyä muihin kieliin sama kun valitsisi englannin ja kiinan välillä
"...matokielestä on vaikea siirtyä muihin kieliin..."
Tämä on varmaankin totta.
Me emme edes tiedä, onko maailmassa yhtään puhuttua matokieltä vai kommunikoivatko madot mahdollisesti sähköaistinsa avulla.
Parhain terveisin, Moktar.;)))
- Anonyymi
Kysykääpä Ohisalolta.
- Anonyymi
🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒
❤️ Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18283797
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Venäjä aikoo yksipuolisesti muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa
Venäjä aikoo muuttaa rajalinjauksia Suomenlahden itäosassa Venäjän saarten eteläpuolella. Ylen jutussa kerrotaan mm.2191733RIP Lauri Paavola
Kansalaisaktivisti ja freelance-journalisti Lauri Paavola on kuollut vain 31-vuotiaana. Hän tuli tunnetuksi hyvin kärjek331654Suomi lähettää tarkkailijoita merialueelle
Venäjä on ilmoittanut aikovansa ylittää Suomen merialueen rajat kysymättä lupaa kertomalla että Suomen merialueen raj3221301- 1381219
Terveystalo paljasti yksityisen sairaanhoidon empatia puutteet
Yksityisellä puolella raha ratkaisee, jos ei ole rahaa potilas ei saa empatiaa eikä siten apuakaan: Poliisi teki rikosi1261207En pidä sinusta, en kirjoita viestejäni sinulle.
Yritä nyt ymmärtää. En koskaan tule kiinnostumaan sinusta. Jätä minut rauhaan täällä.941155Ehdin aamulla
ajattelemaan sinua. Olit ensimmäisenä mielessäni. Avasin silmäni tähän uneen, jota elämäksi kutsutaan. Kuuntelin lintuje1391115Upea, kaunis ja menestynyt Martina menee onnellisesti naimisiin
Mitäs palstan vihaajamönkeröt tähän? Kiehuttaako? Kaikki vain eivät ole kauniita ja menestyviä kuten Martina.2441039Asuntojen reaalihinnat alimmillaan 20 vuoteen
Sääliksi käy niitä jotka pari vuotta sitten maksoivat itsensä kipeäksi. Kohta pankki ottaa asunnon haltuunsa ja huutok941016- 631003