Voiko aikuinen, kohta 50-v mies olla tällä hetkellä oma itsensä?Hän jätti minut ja melkein aikuisen poikamme 2 kk sitten.Sain selville, että hänellä on jotakin vipinää naisen kanssa, jolle lähettelee tekstareita ja puhuu iltamyöhään näin ainanakin silloin, kun vielä asui kotona.Uusi nainen hänellä on, siitä olen saanut varman tiedon.Silloin, kun hän käväisee pikaisesti kotona, hän ei sano pojalleen mitään, korkeintaan moikkaa kun taas on lähdössä.Ei pidä häneen mitään yhteyttä, ei soita, ei lähetä viestejä.On aivan kuin meitä ei olisi olemassakaan!Minua hän haukkuu siitä, että olen manipuloinut pojan vihaamaan häntä.Olen päinvastoin yrittänyt, että poika jotenkin alkaisi taas olla isänsä kanssa väleissä.Poika sai heti tietää isänsä toisesta suhteesta ja on joutunut seuraamaan vierestä minun täydellistä romahtamistani.
Tuntuu, että mieheni elää tällä hetkellä jossain toisella planeetalla.Voiko se rakastumisen huuma olla niin kaikkivoipaa, että kaikki muu unohtuu?Voiko sellainen kestää kauan?Salaa toivon, että mieheni heräisi ruususen unestaan tähän todellisuuteen ja alkaisi miettiä, mitä nyt on tosiaankin tapahtumassa (erohakemus lähdössä, pakolliset sopimiset nuoremme elatuksesta,tapaamisesta, talon myyntiin laittaminen)Voiko joku nainen olla noin merkillisen ihana, että mies ei ymmärrä todellisuutta?
Miehisiä näkemyksiä kiitos, ja lohduttavia "selviytymistarinoita" ykkösen kannalta.
Tuntuu, että mieheni elää tällä hetkellä jossain toisella planeetalla.Voiko se rakastumisen huuma olla niin kaikkivoipaa, että kaikki muu unohtuu?Voiko sellainen kestää kauan?Salaa toivon, että mieheni heräisi ruususen unestaan tähän todellisuuteen ja alkaisi miettiä, mitä nyt on tosiaankin tapahtumassa (erohakemus lähdössä, pakolliset sopimiset nuoremme elatuksesta,tapaamisesta, talon myyntiin laittaminen)Voiko joku nainen olla noin merkillisen ihana, että mies ei ymmärrä todellisuutta?
Miehisiä näkemyksiä kiitos, ja lohduttavia "selviytymistarinoita" ykkösen kannalta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
älä jää kynnysmatoksi!
Anna lapsen tehdä oma päätös, niin minäkin annoin ja nyt niillä menee hyvin silloin kun isä suvaitsee tavata.
Mulla menee nyt kans hyvin, enkä ole enää ovimattona.
Onhan noita työkavereiden keskuudessakin sattunut. Eivät nuo suhteet kauaa kestä. Pian ukko tulee luoksesi häntä koipien välissä. Se onkin sinun asiasi, miten tilanteeseen suhtaudut.
Useimmat tietämäni liitot ovat jatkuneet, ulospäin normaaleina.
Tutulta kuulostaa, varsinkin tuo välinpitämättömyys. Minä näin sen tulevan siinä vaiheessa kun mieheni alkoi kokea omien sanojensa mukaan keski-iän kriisiä, eli tajusi, ettei olekaan enää nuori mies ja useimmat hänen ikäisensä näyttivät kamalan vanhoilta, kunnes hän tajusi, että on itsekin jo aika vanha!
Sitten tuli kiire ruvata hoitamaan itseä, käyttämään rahaa kaikkeen turhuuteen, niin ettei sitä tahtonut ruokaan riittää. Hän ei jotenkin tajunnut sitä, että yhdessä vanhenemme ja nautimme yhteisestä loppuelämästä, vaan hän alkoi elää loppuelämää itse ja lopputulos oli vieras nainen, jonka vuoksi olemme nyt eroamassa, nyt hän on herännyt unestaan, mutta liian myöhään! Vielä hän sanoo rakastavansa minua!?
kuolaamaan vieraan naisen perään.
Voisit pudottaa ukkosi sieltä satumaasta alas.
Menemällä tapaamaan heitä, tai sitä uutta ihastusta.
Jos vain kykenisit asiallisesti kohtaamaan tämän naisen, ni juttu voisi raueta siihen.
Ei tarvitse luovuttaa.ukko on sinun.Älä anna sitä pois.Hae se takaisin.Jos toimit rohkeasti ja päättäväisesti ni ukkosi ei voi sulle siinä mitään.
Kyllä se tajuaa itsekkin olevansa typerys.mut ei hän voi tunteilleen mitään.Niinpä sinä voit olla se järkevä nyt ja taluttaa ukon kotiin.
juu, mutta se menee ohi noin neljässä kuukaudessa. Tai kuudessa, jos tämä toinen nainen on kärsivällinen. Sitten alkaa arki ja vikinä, emme me naiset edes rakastajattarina jaksa kauaa olla omimatta, joten sitten saattaa se ihastumisen kepeyttä tarjoava huuma laantua.
Toinen vaihtoehto on, että mies rakastuu ja pääset hänestä kokonaan.
Meillä tuo unelma kesti reilut kaksi vuotta.Sairastuin vakavasti en ollut mitään tämän uuden 3kymppisen rinnalla.Kävin tapaamassa tätä uutta useasti ilman tulosta.Nyt on mies kuulemma oppirahat maksanut ja olis tulossa takaisin,kun elämä ei muuttunu paremmaksi.Avioliittoa meillä takana reilut 20v.nyt erosta vuosi.Ei ole ollut oma itsensä näin hän kertoi.
Miten sinä voit, miten tuo vuosi on sinua muuttanut, vieläkö toivoisit, että olsitte yhdessä?
Ihan hyvin,vaikka välillä on edelleenkin vaikeaa.Tulee aikoja jolloin ajattelee oliko se ns.turha ero.Joskus todella toivon että, olisimme voineet asiat selvittää ja jatkaa.Mut kuitenkin näin lienee paras,tuskin jaksan unohtaa.
Anna miehesi mennä.
Mikä sinä olet tietämään mikä hänelle on parasta tänään, tässä vaiheessa. Sinä tunnet miehen, sen miehen johon rakastuit parikymmentä vuotta sitten.
Omistaa et miestäsi voi. Siihen ei "toisen naisen kohtaamiset", kirjeiden kirjoittelut toiselle naiselle auta.
Paljon naiset haastelevat ja kirjoittavat kuten tämän päivän Iltalehden yleisöpalstalla:Rakkaus on tahdon asia.
Niin on. Miksi sitä ei meille miehille suoda.
Kun loppuu tahto rakastaa ja tehdä työtä rakkauden eteen, ei siinä mitkään Vuorisaarnat 30 vuoden liitosta ja yhteiselosta auta. Ne vuodet on olleet ja menneet.
Yhtälailla naiset 40-50 vuotiaina lähtevät naistentansseihin ja pitävät yllä sivusuhteita, miksi niistä ei jutella.
Ei siinä kiloista, makkaroista, iästä puhuta kun puhutaan rakkaudesta. Kun tahto loppuu, silloin ei katsota enää yhdessä yhteen suuntaan, silloin yhteiset suunnitelmat on vaan loppuneet.
Ihmiset muuttuvat, niin naiset kuin miehet. Mutta jostain ihmeen syystä tätä muutosta eivät naiset suo miehilleen.
Avioero on kriisi. Kestäkää se kipuillen ja viisaasti, jopa ylväästi. Typerät temput entisten miestenne uuden elämän häiritsemiseksi voitte unohtaa. Teette elämänne vaan naurettavaksi. Kriisi on muutos, ottakaa se sellaisena-muutos parempaan, jopa jätetylle, sitten aikanaan.
Oma ex-vaimo lähetteli kirjeitä, joissa vuodatti vahvuuttansa: "kun aikaa kuluu, minä tuskin otan sinua enää avosylin vastaan". Kovinpa oli varma itsestään tuohon aikaan, että sinne "syliin" olisin palannutkaan. Mutta kirje niittasi sen minkälainen avioliittomme oli ollut: hän yritti viimeiseen asti päättää tunteistani ja tahtomisestani. Ja ei osannut suutansa sulkea, että olisi malttanut kuunnella kommenttejani. HÄN, HÄN, JA VAIN YKSIN HÄN. Eihän avioliitto niin toimi.
Meillä kävi samoin.
Yli 4 kymppinen "kunnollinen perheensiä" häippäs sanomatta sanaakaan edes lapselleen. Ja tästä on aikaa myös pari kuukautta.
Meidän tarinaan ei liity kolmatta osapuolta, miehelle varmaan tuli vapaudenkaipuu vai mikä lie villitys.
Yhteyksiä emme ole juurikaan pitäneet, mies kun majailee ulkomailla hyvän omantuntonsa kanssa.
Kaiken paskan jätti mulle hoidettavaksi.
Mitään ennakkovaroitusta ei ollut, mitään tunnetta edes siitä että jotain tällaista voi tapahtua joku päivä meidän perheidyllin keskelle.
Meillä mies käyttäytyy samoin kuin sinunkin, tuntuu että olemme hänelle pelkkää ilmaa ja yli kymmenen vuoden liitollakaan ei ole merkitystä.