Kusessa

Joidenkin tehtaiden alasajosta on päätetty ajat sitten.Niin ne vaan puheet muuttuu, eipä aikaakaan kun meitä kusetettiin uuden ydinvoimayksikön rakentamispäätöksessä. Verukkeina ihan päällimmäisenä oli edullinen energian saanti teollisuuteen, millä taattaisiin teollisuus kilpailukykyisemmäksi markkinoille. Tässä sitä ollaan tehtaita tullaan sulkemaan, ja energiareserviä vapautuu hirvittävät määrät.Uutta ydinvoimayksikköä ei näillä näkymin enää tarvitsisi rakentaa, mutta kun samat puljut on senkin hankkeen takana niin niitähän meille tulee, mutta vaan tuottamaan sähköä myyntiin.
6578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

siksihän ruottalaisilla on varaa omat ydinvoimalansa sulkea, kun ostavat sitten sähköstä Suomesta!

Äänestä

Teollisuus käyttää noin puolet Suomessa käytettävästä sähköstä ja yli 40 % polttoaineista.Tästä määrästa metsäteollisuuden osuus on noin 60%. Tämäkin taitaisi antaa ajattelemisen aihetta.

Äänestä

On se parempi että se energia tulee kotimaisista ydinvoimaloista kuin että se tuotaisiin venäjältä, tarviiko edes perustella? =)

Äänestä

Mahtaa siinäkin hommassa hukkua veroeurot, venälisiin veroparatiiseihin.

Äänestä

sitä ittiiä se vaan on. Jos saadaan joku taho duunaamaan lisää kapasiteettia mitä ei lopulta tarvita niin sehän titää vain hintojen laskua

Äänestä
  • Kilpailu ei ole ainakaan minulle tuonot yhtään penempiä sähkölaskuja . Eikä liioin muukaan puhe kilpailusta ole hintoja tainnut laskea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja pahasti kirjoitti:

Joidenkin tehtaiden alasajosta on päätetty ajat sitten.Niin ne vaan puheet muuttuu, eipä aikaakaan kun meitä kusetettiin uuden ydinvoimayksikön rakentamispäätöksessä. Verukkeina ihan päällimmäisenä oli edullinen energian saanti teollisuuteen, millä taattaisiin teollisuus kilpailukykyisemmäksi markkinoille. Tässä sitä ollaan tehtaita tullaan sulkemaan, ja energiareserviä vapautuu hirvittävät määrät.Uutta ydinvoimayksikköä ei näillä näkymin enää tarvitsisi rakentaa, mutta kun samat puljut on senkin hankkeen takana niin niitähän meille tulee, mutta vaan tuottamaan sähköä myyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu