imedeen

Okohan kellään kokemusta imedeenin time perfektion kapseleista, olisin kiinnostunut onko niistä mitään hyötyä, ja miten ne oikeasti vaikuttaa, haluaisin kokeilla, mutta on aikas kalliita. Itse haluaisin vaikutuksen kohdistuvan kasvojen ihoon, joka on tosi kuiva ja ensimmäiset vanhenemisen merkit jo näkyy, ikää minulla on 33 vuotta. Kertokaa pliis kokemuksianne.
2746
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

itse olen syönyt kyseisiä kapseleita noin 4 kuukautta ja tuloksia alkaa näkymään. couprosa on vähentynyt ja iho tuntuu ja näyttää hyvältä. Pienet juoneteet ovat tasoittuneet. Ei enää kiristä. Tokihan ne vaikuttavat myös muuallekin ihoon, eikä pelkästään kasvoihin. Suosittelen. ps. tuloksia alkaa näkymään noin kahden kuudauden kuluttua syömisestä.ps. Ethän ole kalalle allerginen?

Äänestä
  • Minä olen syönyt kapseleita vähän yli 2 kk ja
    olen huomannut että kasvoissa on vähän tapahtunut muutosta mutta kädet on tulleet tosi sileiksi ei tarvi olla rasvaa tukkimassa koko ajan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kapselit kirjoitti:

Okohan kellään kokemusta imedeenin time perfektion kapseleista, olisin kiinnostunut onko niistä mitään hyötyä, ja miten ne oikeasti vaikuttaa, haluaisin kokeilla, mutta on aikas kalliita. Itse haluaisin vaikutuksen kohdistuvan kasvojen ihoon, joka on tosi kuiva ja ensimmäiset vanhenemisen merkit jo näkyy, ikää minulla on 33 vuotta. Kertokaa pliis kokemuksianne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu