Työttömien ja lomautettujen määrä noussut 85pros

Konkursseja myös ennätys määrä, Urpo ja satonen vaan näpertelee vain työttömyys turvan heikentämisen kanssa kun pitäisi tehdä 100000 uutta työpaikkaa minkä lupasivat.
196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niin tuossa yle txt 26.2.2024 kerrotaan TYJ:n tiedottavan ,että ansiosidonnaisen päivärahan saajien määrä on noussut 25%,viime Tammikuuhun nähden. Näyttää orpon politiikka purevan.

Ansiosidonnaisen maksaminen perustuu amamttiliittojen kassojen tai yksityisiin kassojen jäseneksi kuulumiseen jolloin maksetaan maksuja kassojen kartuttamiseksi .Kyseinen järjestelmä on ammattiliittojen synnyttämä ei valtiollinen järjestelmä ,joten on käsittämätöntä että niiden ulos maksusta pyritään poliittisesti määräämään.

Noiden rahojen suojaan on mm. Kokoomuksen taholta ollut kovasti halukkuutta päästä,mutta koska kye ei ole valtiollisita varoita vaan palkansaajien aktiiviuden kautta aikaansaatetusta järjetelmästä joka perutuu vapaa ehtoiseen jäseniyteen ,nuo toimivat myös kyseiseltä pohjalta ja on kohtuutonta että otttamassa osaa toimintaa voisi olla nauttimassa ja jakamassa toisten kokoamaia varoja Tuossa mm. eräs haatattelu jossa tuohon jakamiseen olisi kovasti halukkuutta:

https://areena.yle.fi/podcastit/1-50547955

Kateuspykälän kauttako Kokkommuslaiset ovat järjetelmää purkamassa ,kun käytäntö osoittaa että sen tarve enenevässä määrin suurenemaan päin .Säästötoimita ei ainakaan ole kyse sillä perusturva jonka piiriin pudotaan tuon jälkeen on valtiollisesti kustannettu. Viittaan tuolla työmarkkinatukeen ja muihin tukiin kuten asumistuki ,joilla välttämätön toimeentulo tuon jälkeen taataan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Konkursseja myös ennätys määrä, Urpo ja satonen vaan näpertelee vain työttömyys turvan heikentämisen kanssa kun pitäisi tehdä 100000 uutta työpaikkaa minkä lupasivat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu