Töissä pienessä perheyrityksessä? Tällaisia kokemuksia pienestä työnantajasta ja sudenkuopista. :(

Anonyymi-ap

Aina silloin tällöin saan lukea ikäviä kokemuksia pienistä perheyritystyönantajista ja ajattelin tähän kertoa omat kokemukseni työskentelystä pienessä perheyrityksessä.

Toisin kuin isommissa yrityksissä, perheyrityksessä henkilöstö on pakostakin jaettu kahteen ryhmään: Yrittäjäperheen jäsenet ja "muut" eli "ulkopuoliset". Tästä syystä perhyrityksessä on turha odottaa tasa-arvoa mm. poissaolokäytäntöjen, palkan ja lomien suhteen.

Kun esim. yrittäjäpariskunnan pilalle hemmoteltu, hyvin ylimielisesti ulkopuolisiin työntekijöihin suhtautuva tytär lähtee bilettämismatkalle, hän saa matkan ajalta palkkaa ja hänen työt jäävät ulkopuolisten tehtäväksi. Myös hän on käytännössä pomosi ja sinun yläpuolella ja saa kaiken käytöksensä työntekijöitä kohtaan anteeksi vanhemmiltaan. :(

Välillä yrittäjäperheellä voi olla yrityksen sisäisiä asioita keskusteltavana tai jotain muuta niin kiusallista, että he pyytävät ulkopuolista työntekijää menemään ulos odottamaan. Ihan kiva kauniina kesäpäivänä, mutta talvella harmittaa, jos ei tullut tarpeeksi lämmintä vaatetta mukaan.

Se että työnantaja on pieni, voi tuoda myös muita ikäviä asioita ja ne helposti henkilöityvät erittäin voimakkaasti, koska yrityksen asioista tyypillisesti päättää yksi ja sama henkilö. Se voi parhaimmillaan olla todella hyvä juttu - ja kamalimmillaan kuin painajaista.

Esimerkiksi työntekijän lapsen tai työntekijän itsensä sairastuessa poissaolo oli aina palkaton ja pahimmillaan paloi myös lomapäiviä. Tuota palkatonta sai pitää vain lääkärintodistusta vastaan ja se piti itse hankkia julkiselta ja myöhemmin sai vain yksityiseltä. Kattava työterveyspalvelu ei ole kaikkien pienien työnantajien mielestä tarpeellinen asia ja näköjään jotkut pitävät työntekijää huijarina johon ei pidä luottaa ilman mustaa valkoisella. Tämä tulee työntekijälle äkkiä todella, todella kalliiksi ja sen seurauksena pienissä perheyrityksissä sairastellaan paljon, koska ulkopuoliset työntekijät tulevat sairaanakin töihin ja ahtaissa tiloissa tauti tarttuu.

Palkkani oli perheyrityksessä selvästi pienempi kuin mitä se olisi ollut isolla työnantajalla. Mitään tulospalkkiota en koskaan siellä saanut. Työnantaja näki minut hirvittävän kalliina kulukohteena, rahanviejänä ja siksi koko yrittäjäperhe suhtautui minuun pienellä vihamielisyydellä. Mitään työaikajoustoja ei minulla ollut, mutta yrittäjäperheellä ja heidän lapsilla kyllä.

Perheyritykset ovat usein pieniä, alle 20 henkeä työllistäviä. Tästä syystä irtisanomiseen ei tarvitse muutosneuvotteluita vaan perheyritys ilmoittaa irtisanomisesta irtosanottavalle työntekijälle ja se on siinä. Se on yleensä selvää, että yrittäjän jälkikasvu tulee jatkamaan yrityksen toimintaa. Tämä oli minulle yllätys, kun minut irtisanottiin yrittäjäpariskunnan lapsen valmistuessa ja tullessa tilalleni töihin. Työvelvoitteeni kuitenkin jatkui irtisanomisajan loppuun asti.

Ammattiliitolta on turha pyytää apua pienten perheyritysten väärinkäytöksiin, koska ainakin tämä kyseinen pieni perheyritys edellytti työntekijältä "samanhenkisyyttä" mikä tarkoitti ammattiliittoihin kuulumattomuutta. Vähän isommassakaan perheyrityksessä (josta sieltäkin irtisanottiin mielestäni ilman perustetta) on turha haaveilla mistään luottamusmiehestä. Eikä ammattiliitot jaksa tukea pienten perheyritysten työntekijöitä, koska isommissa yrityksissä on isompia muutosneuvotteluita ja heille pitää järjestää tuki ja turva.

Lopulta oli helpotus, että sain potkut siitä toisestakin perheyrityksestä (vaikka sillä meni silloinkin hyvin), koska pääsin töihin isompaan, kunnolliseen yritykseen ja vasta silloin tajusin, että työnantaja ja oma pomo voi olla sinun puolellasi, ikään kuin samassa veneessä.

4

804

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Huonoja kokemuksia pikkupuljuista, niin paljon etten sellaisiin enää koskaan sekaannu.

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        🍒 ­­N­­y­m­­f­­­o­m­a­­­a­n­­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞


    • Anonyymi

      aapeen kokemukset kuulostavat tutulta. olin itsekin tällaisessa pikkufirmassa töissä. niissä työntekijä on suojattomassa asemassa, koska harvemmin nää pikkupuljut antaa taloudestaan mitään tietoa henkilöstölle. sitten ttyöntekijälle voidaan valehdella että nyt firmalla menee huonosti ja pitää irtisanoa. itsekin koin tämän perhefirman työntekijä kohtalon tällä perusteella. vuosien päästä näin netin yritystiedoista että kyseinenkin vuosi oli ollut firmalle tosi hy.vä. ottivat vaan jälkikasvunsa sinne töihin. ihnekös silloin irtisanomis hetkelläki oli kiirettä.

    • Anonyymi

      En ole itse ollut mutta kaveri oli eräässä perhefirmassa. Siellä piti allekirjoittaa lappu jolla kieltäydyttiin alan yleiskorotuksesta. Ne jotka eivät allekirjoittaneet irtisanottiin ja näin tosiaan kävi hänellekin. :O

      Vaikka suurin osa noista pienten perhefirmojen sudenkuopista on härskiä väärinkäytöstä, osa toiminnasta johtuu silkasta tietämättömyydestä.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3225
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3087
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      42
      2447
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      99
      2180
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1903
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1800
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1616
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1405
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1290
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      81
      1132
    Aihe