Stubb ja Urpon hallitus yhdessä huomenna

Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä, konkurssi tulossa ja mahdollisesti sota uhkaa Suomea.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

YHDYSVALTAIN presidentti Joe Biden on edelleen virkakelpoinen, selviää vuotuisesta terveystarkastuksesta.
Biden kävi keskiviikkona viimeisessä rutiinitarkastuksessa Walter Reed -sotilassairaalassa ennen marraskuun presidentinvaaleja. Valkoisen talon julkaiseman lausunnon mukaan Biden kykenee hoitamaan kaikki velvollisuutensa ilman poikkeuksia tai mukautuksia.
Ainoa uusi asia on, että Biden on alkanut käyttää laitetta hengitysteidensä pitämiseksi auki öisin, minkä on tarkoitus parantaa unenlaatua. Lisäksi ... hammasoperaatio.
Tuloksia odotettiin suurella mielenkiinnolla, sillä 81-vuotiaan Bidenin muistia ja arvostelukykyä sekä kykyä hoitaa tehtäväänsä on kyseenalaistettu paljon viime aikoina presidentinvaalien lähestyessä. IL


Tuo on hyvä ja mukava kuulla. Toivon ja uskon, että myös Trump voi hyvin ja saa oikeutta poliittisen jahtauksen sijaan.

Elämme vaikeita aikoja ja on tärkeää ja suotavaa, että Biden, maailman vahvimman maan presidentti, on kunnossa. Samoin Trump.

Minua tuskastuttaa toinen ja kolmas asia. Miten saisimme Democrats and Republicans ymmärtämään paremmin toisiaan. Ja saamaan aikaan päätöksiä Ukrainankin auttamiseksi ja nyt pattitilanteessa olevan poliittisen umpisolmun laukaisemiseksi.
Loppujen lopuksi riitaisuudet em. tahojen välillä on saanut aikaan maan ulkopuolinen politeknologinen manipulaatio. Juuri se, josta Navalnyin leskikin varoitti ja valisti. Kaikenkattava poliittinen informaatiosodankäynti pitäisi alkaa viimeinkin liikuttaa Lännen päättäjien ajattelun horrosta ja horroria kohti uutta ymmärrystä siitä, että me kaikki Lännessä olemme olleet pitkään ja perusteellisesti suunnitellun ja johdetun julman vieraan vaikuttamisen ja manipulaation alaisia.

Hypervaikuttaminen, Kybervaikuttaminen, informaatiosodankäynti, yhteiskuntien manipuloinnit henkilötasoilta päätöspöytien tasoille, instansseihin ja instituutioihin, korporaatioihin, ideaaleihin, ideologioihin jne. Vieras vaikuttaja on manipuloinut erityisesti intuitiivisilla tasoilla ja intressisyyksillä, mutta myös kaikilla käytännön vaikuttamistavoilla aina, uusien mahdollisten vastakkaisten poliittisten henkilöiden mustamaalaamisista aina poliittisista, kaupallisista ja oikeudellisista vaikuttamiskanavista käsin, henkilöiden uhilla alistamisiin ja hiljentämisiin, myrkyttämisiin, salamurhiin, lahjomisiin, vetoamisiin uskonnollisiin ja ideologisiin vaikuttimiin, disinformaation keinoin, riidankylväjinä jne. On sytytetty metsäpaloja, ihmisten välisiä riitoja, intressiristiriitoja jne. On osattu käyttää ihmisten turhamaisuuksia, ahneutta, etuajattelua, itsekeskeisyyksiä, kunnian ja häpeän ohjauselementtejä valta-attraktio-kommunikaatio -akseleilla.

Tämän ajan erityinen ihmehäiriö on valkoisen muuttaminen mustaksi ja mustan valkoiseksi. Röyhkeän valehtelun, agitaation ja harhautuksen menetelmien käyttöönotot. Näennäisesti on alettu väittämään kaikenlaista ns. liberaalidemokratiaan liittyvää synnin vapauden ja kaikenlaisen irstauden lähteeksi samaan aikaan kun Lännessä demokratian ja vapauden korostamisessa on suistuttu moraalisessa suhteessa yli kohtuullisten rajojen. Mutta käytännössä liberaalidemokratia on alkanut näyttää puhtaammalta kuin farisealainen mukauskovaisuus. (Jeesuskin sanoi: ”Te olette päältä valkeat kuin kalkitut haudat, mutta sisältä täynnä kuolleiden luita.”) Tuo kauheus ja ulkokullaisuus nähdään nyt myös Jeesuksen synnyinseutujen brutaaleissa manöövereissä avuttomampia ja heikompia kohtaan. Myös Venäjän johto käy kirkossa rukoilemassa. Ja samaan aikaan hyökkää perusteetta ja oikeudetta Ukrainaan. Perustelunaan Länsimainen rappio, josta Ukraina on heidän mukaansa pelastettava. Tosiasiassa on kysymys kuitenkin Venäjän oligarkkien ja korporaatioiden taloudellisten ja vallan intressien säilyttämisessä ja Putinin Isovenäläisen imperialismin kauheuksista. Siinä pelissä uskontokin on otettu manipulaation välineeksi. Puhdas usko ei asu vihassa ja mielivaltaisessa kostossa ja syrjimisissä, eikä pannapullissa, kirkonkirouksissa, persona non grataksi julistamisissa, vaan rakkaudessa, armossa ja totuudessa.

Isänmaan puolustaminen on eri asia kuin toiseen maahan meneminen rikollisin ja brutaalein menetelmin ihmisiä raiskaamaan, tappamaan, murhaamaan ja ryöstämään. Siitä toki sotakorporaatit ja korruptoituneet päättäjät hyötyvät.

Toisaalta ihmisten moraalinen rappio tuhosi myös antiikin ajan Roman imperiumin.
Ihmiskunta kun rakentaa tuohon synnin vallan päälle mielivaltaiset ja pakkovaltaiset hallinto- ja hallinta- sekä alistamisjärjestelmät AI-teknologioilla, olemme kaikki silloin vielä elävät tavalliset ihmiset paitsi synnin, myös paholaisen orjia. vrt. Pandoran lipas. Viimeistään silloin, ovet katua vastaan suljetaan ja tulee maailmanlopun tapahtumien viimeinen vyöry yli kaiken maan.

Mutta nyt, kuka vielä erottaa hyvän ja pahan, totuuden valheesta, oikean väärästä, mielivallan oikeamielisyydestä, armon ja totuuden vihasta ja turmiollisuudesta? Ja kuka peesaa ja tukee mitäkin edellä mainituista?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Suomen tulevaisuus ei näytä hyvältä, konkurssi tulossa ja mahdollisesti sota uhkaa Suomea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu