En tiiä mikä mussa on vialla... mutta vuos sitten tapailin yhtä tyyppiä pari kuukautta. Hän jätti minut, ei ollut kiinnostunut. Meni koko kesä surressa ja oli tosi vaikea päästä yli. Tyyppi ei ollu aidosti kiinnostunut minusta vaikka itse olin kiinnostunut hänestä. Meillä oli tosi surkea seksielämä eikä muutenkaan ollut mitään yhteistä (näin jälkeen päin ajatellen).
Talvella tapasin tyypin, joka oli kaikkea sitä mitä odotin ja ikinä olin unelmoinut. Meille tuli ero hänen aloitteestaan. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, tunsin vihdoin löytäneeni sielunkumppanin. Tuntuun vaan niin oudolta kun erosta on vasta vähän aikaa enkä ole edes niin suruissani mitä viime kevään suhteestani. Helpottaako eroista selviytyminen toinen toisensa jälkeen vai mistä ihmeestä on kyse?? Viime kesän olin rikki koko kesän vaikka tiestin suhteen viat niin olisin halunnut väkisin yrittää. Tiesin silti ettei suhde olisi pidemmän päälle onnistunut. Nyt kun olen oikeasti elämässäni ensimmäistä kertaa rakastunut, en tiedä mikä minua vaivaa... Suren vähemmän mutta kaipaan enemmän tätä koko ihmistä ja hänen läsnäoloaan ja meidän keskisiämme juttutuokioita. Häntä itseään kokonaisuutena... Olen alkanut epäillä että mussa on jotain vialla (tunnevammainen tms.) sillä en ole koskaan aikaisemmin rakastanut ketään niin kuin tätä edellistä exääni. En pysty enää käsittelemään tunteitani tai ymmärtämään niitä...?!!
Talvella tapasin tyypin, joka oli kaikkea sitä mitä odotin ja ikinä olin unelmoinut. Meille tuli ero hänen aloitteestaan. Mitään suurempia ongelmia ei ollut, tunsin vihdoin löytäneeni sielunkumppanin. Tuntuun vaan niin oudolta kun erosta on vasta vähän aikaa enkä ole edes niin suruissani mitä viime kevään suhteestani. Helpottaako eroista selviytyminen toinen toisensa jälkeen vai mistä ihmeestä on kyse?? Viime kesän olin rikki koko kesän vaikka tiestin suhteen viat niin olisin halunnut väkisin yrittää. Tiesin silti ettei suhde olisi pidemmän päälle onnistunut. Nyt kun olen oikeasti elämässäni ensimmäistä kertaa rakastunut, en tiedä mikä minua vaivaa... Suren vähemmän mutta kaipaan enemmän tätä koko ihmistä ja hänen läsnäoloaan ja meidän keskisiämme juttutuokioita. Häntä itseään kokonaisuutena... Olen alkanut epäillä että mussa on jotain vialla (tunnevammainen tms.) sillä en ole koskaan aikaisemmin rakastanut ketään niin kuin tätä edellistä exääni. En pysty enää käsittelemään tunteitani tai ymmärtämään niitä...?!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Omasta kokemuksesta tuntuu siltä, että mitä enemmän ehtii elämään, niin sitä enemmän myös alitajunta tekee työtä. Jollakin tavalla joku tietoisesti tärkeä suhde menee ohi kuin ei mitään ja toisaalta ihan satunnaisen deittikumppanin menettäminen satuttaa enemmän kuin ikinä...
Ei siinä ole mitään säännönmukaisutta eli ihan terveeltä kuullostat.