Erosta, kipeästä sellaisesta on nyt aikaa kolmisen kuukautta. Joka päivä mä mietin edelleen sitä miestä, välillä vihaten, välillä kaivaten ja välillä kaikkea noiden väliltä...hetken on järki mukana ajatuksissa ja yksinäisyyden hyväksymisessä ja sitten taas ei. Mikään ja kukaan ei kiinnosta. Olen vasta? 25...itestäni tuntuu, että olen pelini menettänyt...niin vakuuttunut olin meistä ja meidän yhteisestä tulevaisuudesta ja niin paljon rakastan häntä.
Olen hyvännäköinen nainen, koulutettu ja liian kiltti?tavallinen? .... kun en jaksa (ainakaan vielä?) riekkua yökerhoissa, elämässä olen siirtynyt juuri opiskeluelämästä työelämään...joten enää ei jotenkin tapaa edes ketään uusia...missä kaikki mukavan näköiset, koulutetut ja rehelliset helsinkiläismiehet on...baareissako? ...kunhan jaksan ja haluan teitä lähteä katsomaan...pelottaa, että tulee taas takkiin ja pelottaa, että enää ei löydy hänenlaistaan ja sellaista tunnetta minusta, kuin hänen kanssaan...itkettää niin paljon. Kuka osaa sanoa, meneekö tämä koskaan ohitse?
Surun tilalle on tullut pelko ja se ahdistaa...onko se normaalia? Onko normaalia pelätä 25 vuotiaana, ettei enää rakastu ja löydä sitä jotain ja saa perhettä?
Onko teitä muitakin?
Olen hyvännäköinen nainen, koulutettu ja liian kiltti?tavallinen? .... kun en jaksa (ainakaan vielä?) riekkua yökerhoissa, elämässä olen siirtynyt juuri opiskeluelämästä työelämään...joten enää ei jotenkin tapaa edes ketään uusia...missä kaikki mukavan näköiset, koulutetut ja rehelliset helsinkiläismiehet on...baareissako? ...kunhan jaksan ja haluan teitä lähteä katsomaan...pelottaa, että tulee taas takkiin ja pelottaa, että enää ei löydy hänenlaistaan ja sellaista tunnetta minusta, kuin hänen kanssaan...itkettää niin paljon. Kuka osaa sanoa, meneekö tämä koskaan ohitse?
Surun tilalle on tullut pelko ja se ahdistaa...onko se normaalia? Onko normaalia pelätä 25 vuotiaana, ettei enää rakastu ja löydä sitä jotain ja saa perhettä?
Onko teitä muitakin?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Aivan ensimmäiseksi. Peliä ei ole vielä menetetty!Olet vielä nuori ja ehdit vaikka mitä. Itse olen sinua monta monta vuotta vanhempi :). Totta kai tilanne on eri nyt kuin opiskeluaikoina, sinun pitää vaan liikkua ja pitää mielesi avoimena. Ehkä et pysty siihen nyt, mutta sen aika tulee. Usko minua. Minä kipuilin puoli vuotta, mutta nyt pystyn jo tapaamaan ihmisiä. Kyllä niitä tapaa ja hyviä ihania ihmisiä on paljon. Myös muut eroavat :), eli kaikki hyvät eivät ole vielä menossa....Sure surusi, mutta luota että elämä kantaa. Itse sain voimia perheeltä, ystäviltä, työstä ja luin paljon kirjoja. Kirjastoon mars!Itkeäkin pitää ja surra, mutta muista hemmotella itseäsi ja tee asioita, joita olet aina halunnut tehdä. Näillä eväillä eteenpäin ja kyllä se aika parantaa. Itse en uskonut näitä puheita muutama kuukausi sitten, mutta kesä ja aika tekee tehtävänsä.....Voimia sinulle!
Minulle kävi näin. Lapseni tutki isän kännyä ja sielläpä oli toisen naisen viestejä kilokaupalla. Lapseni järkyttyi ja kyseli minulta aiotaanko me isän kanssa erota...?Maailma musteni hetkeksi, en millään olisi uskonut miehestäni että hän kävisi vieraissa. En tiedä mitä tekisin ja aikaa tuosta tapauksesta on vain vajaa viikko. Mieheni kanssa keskusteltiin ja hän haluaisi olla vielä ainakin lasten takia, mutta en oikein tiedä. En voi koskaan unohtaa mitä hän teki minulle.
Sääli lastakin, toivottavasti hän ei nyt tunne syyllisyyttä, kun hän ne viestit toi julki!
Minulle miehen uskottomuus paljastui, kun mies käski mennä lääkäriin hakemaan lääkekuurin! Yritin lasten takia parhaani, mutta loppujen lopuksi ero kuitenkin tuli, kun en tarpeeksi pian toipunut järkytyksestä.
Aivan normaalia ovat tunteesi! Ajattele, minä yli 40-kymppinen yh-äitikin löysin monta ehdokasta uudeksi rakkaudeksi. Sinä olet nuori vielä, älä ole huolissasi.
En olekaan ainut, joka kamppailee samanlaisessa tilanteessa. tarina kuulostaa aivan omaltani! Olen reilun vuoden nuorempi ja pelkään tosissani, että tässä oli ainoa tilaisuuteni, niin oikealta kaikki tuntui ensinäkemisestä lähtien. Kukaan muu ei voisi vähempää kiinnostaa, siinä miehessä oli kaikki, mitä haluan ja tarvitsen.
Erosta puoli vuotta, olimme puhuneet yhteen muuttamisesta, naimisiin menemisestä, lapsista ja yhteisestä loppuelämästä. En usko kuinka voisin enää koskaan tuntea yhtä vahvasti ketään toista kohtaan. Tai varsinkaan tän jälkeen uskoa yhteiseen tulevaisuuteen jne.
Olisi varmasti helpottavaa vaikka mailailla, jos sua vain kiinnostaa.
Meitä näyttää olevan useampia... Itse tulin jätetyksi reilut kaksi viikkoa sitten. Vajaat kolme vuotta yhdessä, kaukosuhteessa tosin. Matto tempaistiin täysin jalkojen alta. Kuinka miehet pystyvätkin pitämään kaiken sisällään ja vain ilmoittaa kaiken olevan loppu. Meillä meni oikeasti ihan hyvin! Miten moisen tempun jälkeen enää koskaan voi luottaa yhteenkään mieheen?
Ihmettelen myöskin kuinka miehet voivat pitää kaiken sisällään. Erosimme noin viikko sitten. Huomasin, että miestäni painoi jokin, mutta kun kysyin asiasta, hän väitti ettei häntä painanut mikään. Erotessa hän kertoi ettei pysty keskustelemaan kanssani. Uudessa työpaikassa oli työkaveri, jonka kanssa pystyi puhumaan paremmin kuin kanssani. Mies tunsi tämän työkaverin läheisemmäksi, mitä lienee tarkoittaneen. Hän petti minua henkisesti: puhui meidän asioista jollekin muulle. Työkaveri ei tainut autta pelkästä auttamisen ilosta.
Vaimoni löysi viime kesänä ravintolasta miehen joka oli kuulemma "renttu" naisten suhteen mutta hyvännäköinen ja mukava. Ekana iltana ei tapahtunut mitään erikoista (kuulemma), mutta parinviikon päästä kun tuli matka vanhan koulukaverin luokse lähelle tätä ihastusta niin oli pakko sopia treffit. Lähtiessä reissuun otti vaimo kortsut mukaan eli teko oli jo lähtiessä mielessä. Takasin kotiin hän tuli tämän uuden ihastuksen kanssa ja matkalla pysähdyttiin jollekin metsätielle jossa sitten hommat hoidettiin. Tämän jälkeen vaimoni oli säännöllisesti yhteydessä ihan kaveripohjalta toukokuun puolenväliin asti kunnes tämä juttu paljastui minulle. Juuri viikkoa ennen paljastumista vaimo kertoi lähtevänsä taas kesällä tämän miehen asuinpaikkakunnalle. Toinen tapaus oli marraskuussa taas ravintolassa kun löytyi mukava ja komea mies, mutta mitään ei tapahtunut kuulemma. Tähänkin hän oli yhteydessä koko ajan mutta ihan kaveripohjalta. Nämä molemmat matkat liittyvät vaimon harrastukseen josta hän ei ole valmis luopumaan mistään hinnasta. En ole ollenkaan varma saanko luottamusta koskaan takaisin vaikka toinen vannoo että ei enää ikinä. Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta josta 8 naimisissa. Lapset ovat 2 ja 5 vuotiaat joten niiden takia kai pitäisi yrittää nehän ovat täysin syyttömiä tilanteeseen. Vaimo puolustelee tekojaan sillä että en ole huomioinut häntä tarpeeksi. On varmaan osittain oikeassa mutta oikeuttaako se tekemään mitä vaan eikö asiasta olisi pitänyt puhua etukäteen vakavasti vaikka eron uhalla että olisin tajunnut kuinka tosissaan toinen on. Olen myös itse töppäillyt joskus mutta en ole ikinä jatkanut yhtäiltaa pitemmälle ja se on ollut aina kaikille tiedossa. Ny en tiedä mitä jatkossa pitäsi tehdä. Neuvoja kaipaillaan