Venäjällä suunnitellaan jo sisällissotaa

Navalnyin haudalle edelleen satojen metrien jono ja tuhansien kukkien meri.

Putinin mielentila kaksijakoinen. Jonottajissa paljon potentiaalia sekä Ukrainan rintamalle että aloittamaan sisällissota Venäjällä. Pari viikkoa ja ratsiat alkavat. Jonottajien koteihin hyökätään ja tutkitaan, ettei asunnossa ole kiellettyjä kukkia. Samalla käteen tuikataan määräys astua riveihin. Osa viedään väkivalloin.

Samaan aikaan suunnitellaan aseellista kapinaa. Lopulliset sytykkeet ovat juurikin mielivaltaiset ratsiat.

Virkapukuiset ovat ensimmäiset kohteet, joten kohta kokardipäähineen pitäminen voi olla vaarallista. Viisaimmat heittävät kokardit pois ja liittyvät kapinaan.

Tavoitteena ripustaa rotta toisesta jalasta riippumaan Kremlin muurille.
14201
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Putlerin hallinnon alas-ajo alkanut - ”dinosauruksia eläkkeelle” Moskovassa

Äänestä
  • No mikäpä siellä on nyt mielestäsi alkanut?

    Äänestä

Valitettavasti on vaikeaa nähdä että venäläiset kykenisivät näin positiiviseen kehitykseen.

Mieluummin kyyhöttävät slaavikyykyssä noutajaa odotellen. Venäjällä vuosituhannet passiivisuus tai väkivaltaisimman johtokoplan kannattaminen on ollut paras selviytymiskeino.

Äänestä

Oliko Suomen lähettiläs valmistelemassa iskua Moskovassa kun poliisit poisti ukon alueelta

Äänestä

Slaavikyykky pää pensaassa on tunnetusti ollut paras tuhatvuotinen selviytymiskeino.

Äänestä
  • Tuo on Suomessa toiminut muutama sata vuotta.

    Äänestä

Mitenkä meillä suhtaudutaan ihmisiin jotka suunnittelisivat stubin murhaamista tai vallan kaappausta. Saksassa etsitään vielä 70-luvun vallankumouksellisia. Sitä minä vaan. että sen valtiojohtoisen YLE:n kannattaa pikkasen miettiä mitä julkaisee. Jos epäilet, tehdään testi, haet vapaaehtoisia ryhmään joka on tyytymätön presidenttin. tai / ja. hallintoon. Voi käydä huonommin kuin Venäjällä.

Äänestä
  • Objektiivisena tietolähteenä Yle suhtautuu nykyään asiallisesti kansalaisiaan ja mm ukrainalaisia murhauttavaan diktaattoriin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Objektiivisena tietolähteenä Yle suhtautuu nykyään asiallisesti kansalaisiaan ja mm ukrainalaisia murhauttavaan diktaattoriin.

    Yle jopa palkkaa lisää selostajia tekemään liveraportointia kyseisistä toiminnoista.

    Äänestä

Lopultakaan sisällissota Venäjällä ei ole Suomenkaan etu. Parempi olisi ollut menestyvä, talouden ja demokratian edistämiseen sitoutunut iso naapuri, jonka kanssa olisi ollut luotettavaa tehdä kauppaa. Suomen ja Euroopan etu ei ollut myöskään se, että seonnut suurvaltajohtaja päätti aloittaa sodan Ukrainan hävittämiseksi, mutta miksi maailma on sellainen kuin se on, eikä sellainen kuin sen pitäisi olla?

Äänestä
  • Suomen ja euroopan etu ei ollut sekaantua natsien nitistämiseen ukrainassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Suomen ja euroopan etu ei ollut sekaantua natsien nitistämiseen ukrainassa.

    Ei mitään vaikutusta Suomeen. Sen varjolla vain tyhmää kansaa viedään kuin pässiä narussa. Kansa suostuu kalliimpaan elämiseen nurisematta. Monet velkahelvetissä.

    Äänestä

Yle ajaa Venäjällekin mieleistään hallintoa. Jenkeissä tämä ei ole aina onnistunut. Voi, mikä poru kansan rahoittamassa yhtiössä nousee, jos Trump taas voittaa.

Äänestä

🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒

🔞 K­­­u­­­u­­­m­a­­t­­­ ­­t­­y­­t­ö­t­ ­­­o­­­d­­­o­­t­­­t­­­a­v­­­­­­a­­­t­­­ ­­­s­i­n­­­u­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18297716

🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Navalnyin haudalle edelleen satojen metrien jono ja tuhansien kukkien meri.

Putinin mielentila kaksijakoinen. Jonottajissa paljon potentiaalia sekä Ukrainan rintamalle että aloittamaan sisällissota Venäjällä. Pari viikkoa ja ratsiat alkavat. Jonottajien koteihin hyökätään ja tutkitaan, ettei asunnossa ole kiellettyjä kukkia. Samalla käteen tuikataan määräys astua riveihin. Osa viedään väkivalloin.

Samaan aikaan suunnitellaan aseellista kapinaa. Lopulliset sytykkeet ovat juurikin mielivaltaiset ratsiat.

Virkapukuiset ovat ensimmäiset kohteet, joten kohta kokardipäähineen pitäminen voi olla vaarallista. Viisaimmat heittävät kokardit pois ja liittyvät kapinaan.

Tavoitteena ripustaa rotta toisesta jalasta riippumaan Kremlin muurille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu