Ahdistavinta kuinka kaikista tärkeimmät valtiolle instituutiot lypsäävät kilpailevat keskenään valtion varoja.
Kaikista lämpimimmät ja läheisimmät laitokset lypsäävät armottomasti valtion budjettia.
Se puolustaa sitä, että joku hallitus joku päivä hajauttaa kylmällä kädellä koko laitoksen.
Rajua lypsyä seuraa raju hajautus.
Pohdinnassa ajan merkitys oikeudenmukaisuuden nähden.
Sillä aikaa yksityiset pelastavat hengensä parhaansa mukaan yksityisesti,
minkä kutsutaan omavastuuksi.
Omavastuun aikana kaikki turhapäisyys, kilvoittelu, ylpeys ja myös tyhmyys on vaarallista.
Odottaa pitää ajan kuluvan vain.
Se taas puhuu puolestaan, että kun oletata, että valtio sijaitsee paikassa ja sillä on konkreettinen keskus ja tila, jossa olla, niin tila voi kuumeta ja kylmetä eri aikoinan eri tapahtumissa. Kun tila kuumenee, silloin pitää ottaa kylmemmin asioita ja kun kylmenee, pitää ottaa kuumemmin. Pahana aikaan parempi paeta, jos ei ole päävastaaja.
Syytetty lakioikeudessa todistaa kuinka poliisi lypsää silmiä räpäyttämättä valtiota ja valtion mustat sudet lypsäävät ja lakioikeus käräjä tanssii mukana ja aikansaa laskua lisää, koska se sisällytetään valtion kulttuuriin.
Rahan tanssissa ei säästy mikään laitos, koska rahatonta laitosta ei ole olemassa.
Jokainen byrokraatti on rikollinen.
Työntekijät lypsäävät valtion budjettia
Anonyymi-ap
2
90
Vastaukset
- Anonyymi
Mitä rikollisempi on laitos, sitä älyttömiltä laitoksen perustelut tuntuvat.
Mitä isompi on palkka, sitä fantastisempi on perustelu olemassaololleen.
Realiteetit katoavat, että jopa älykäs ei tavoita ajatusta.
Älykäs ponnistaa ymmärtämiseksi sellaista, mitä sydän tietää.
Äly ei tavoita tunteita, koska älyssä on liikaa asioita.
Sydän tietää tarkasti, nopeasti, mutta äly estää. - Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Vittu tämä kuuma narttu -> https://siz.la/hotcat21
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.52452- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46919- 60882