Olin aikaisemmin maininnut, että kolminaisuusopin puolustajat vihaavat esimerkiksi kaikkia seuraavia raamatunkohtia: 3.Ms.26:40, Jes.45:23,24, Hes.16:63, Ef.1:10, Rm.5:18, 14:11, 1.Kor.15:27,28 Fil.2:10,11 ja Kol.1:16-20.
Ritari009 kirjoitti tuolla jo pois siirtyneellä toisella sivulla: >"Kuka on puhunut vihaamisesta, sinulla vain on outo tapa tulkita Raamattua,ja siitä se johtuu koko Jeesuksen ja Paavalin julistaman evankeliumin erilaisuus!"<
Vastaan, että Jeesuksen ja Paavalin julistama evankeliumi ei ollut erilaista, mutta kolminaisuusoppi on erilainen kuin Jeesuksen ja Paavalin evankeliumi.
Edellämainittujen raamatunkohtien vihaaminen kolminaisuusopin puolustajien taholta tulee esille esim. siinä, kun perinnäissääntöihin mielistynyt palstanvalvoja toistuvasti poistaa mainittuja raamatunkohtia palstalle kirjoittavien perusteluista ja asettaa Jeesuksen terveiden sanojen tilalle ihmisten laatimia perinnäissääntöjä, athanaolaisuutta.
Kolminaisuusoppi on ihmisten laatima perinnäissääntö, joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan (Mt.15:6) ja on asettanut sen tilalle jumalaksi hävityksen kauhistuksen (Mt.24:15) eli ikioman kolminaisuusoppinsa, joka yrittää salata Jeesuksen haluaman ja julki tuoman jumalantahdonmukaisen "kaikkiyhteyden." (Jh.17:23).
Joten kirjoittamaasi lausetta, Ritari009, että "Ekivaari hakee "martyyriytta", voitaneen myös pitää melko pitkälle vietynä vihana mielipidettäni kohtaan. Minun ei tarvitse mitään "hakea", vihaa tulee ihan riittävästi kun ilmaisee ja paljastaa Jumalan sanasta löytyvän Jumalan tahdon kolminaisuusopin vastaiseksi.
Ritari009 kirjoitti tuolla jo pois siirtyneellä toisella sivulla: >"Kuka on puhunut vihaamisesta, sinulla vain on outo tapa tulkita Raamattua,ja siitä se johtuu koko Jeesuksen ja Paavalin julistaman evankeliumin erilaisuus!"<
Vastaan, että Jeesuksen ja Paavalin julistama evankeliumi ei ollut erilaista, mutta kolminaisuusoppi on erilainen kuin Jeesuksen ja Paavalin evankeliumi.
Edellämainittujen raamatunkohtien vihaaminen kolminaisuusopin puolustajien taholta tulee esille esim. siinä, kun perinnäissääntöihin mielistynyt palstanvalvoja toistuvasti poistaa mainittuja raamatunkohtia palstalle kirjoittavien perusteluista ja asettaa Jeesuksen terveiden sanojen tilalle ihmisten laatimia perinnäissääntöjä, athanaolaisuutta.
Kolminaisuusoppi on ihmisten laatima perinnäissääntö, joka tekee tyhjäksi Jumalan sanan (Mt.15:6) ja on asettanut sen tilalle jumalaksi hävityksen kauhistuksen (Mt.24:15) eli ikioman kolminaisuusoppinsa, joka yrittää salata Jeesuksen haluaman ja julki tuoman jumalantahdonmukaisen "kaikkiyhteyden." (Jh.17:23).
Joten kirjoittamaasi lausetta, Ritari009, että "Ekivaari hakee "martyyriytta", voitaneen myös pitää melko pitkälle vietynä vihana mielipidettäni kohtaan. Minun ei tarvitse mitään "hakea", vihaa tulee ihan riittävästi kun ilmaisee ja paljastaa Jumalan sanasta löytyvän Jumalan tahdon kolminaisuusopin vastaiseksi.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ekivaaria "vihaa",jos niin koet,niin se on jotain mikä ei ole minun "kynästäni",ppuollustan vain Raamatun tervettä opetusta,niin kolminaisuusopista,kuin ,että jokaisen on uskottava omasta tahdostaan evankeliumi,että kukaan ei pelastu pelkästään Jumalan hyvyyden tähden,parannusta tekmättä,ja että parannuskaan ei ole automaatio,vaikka Jumala tekeekin mitä sitten ikinä tahtookaan tehdä,niin parannusta Hän ei tee kenekään puolesta,paitsi,että Hän on antanut Jeesuksen parannukseksi jokaiselle joka uskoo ja tahtoo tulla Hänen tykönsä,ja puollustan sitä oppiajoka onmmyös Raamatun evankeliumin mukaiusta,että pelastus Jeesuksessa ei oel automattinen,ei edes lapsikasteen kautta yritettynä.
On väärin sanoa,että vihaisin,kun edellä mainittuja Raamatun totuuksia puollustan,totuuden puolesta me voimme jotakin,mutta totuutta vastaan emme mitään !
En minäkään usko sinun minua vihaavan,vaikka ollaan erimieltä Raamatun tutuuksista!
Minä vaan en koskaan luovu siitä totuudesta,jonka olen Pyhän Hengen kautta Raamatun opeista saanut,kuin myös monien apostolisien opettajien kautta!
Se että opetat jotain toisenlaista evankeliumia,ja puollustat sitä mita erilaisimmin,paikkapaikoin haetuista lauseista,aivan niinkuin tekevät lapsikasteen puollustajatkin,hekin laahaavat aina koko Raamatun kannsta kanteen,täysin jäsentelemättömästi,soveltaen yhteensopivia ,mutta täysin eriasioista iroitettuja Raamatu kohtia,ja se juuri siinä hämääkin,monisanaisuus,ei ole mitään selvää opetettavaa,ainoastaan sieltä täältä ,ei mitään mihinkä se perustuisi,ilman teologiaa,sillä Raamatussa on kyllä ihan oikea raamatullinen teologia olemassa.sitä vaan ei voi selittää millään ihmisoppineilla tulkinnoilla,vaan Raamatulla itsellään !
Teologia peristuu siihen,että lähdetään Raamatun alusta alkaen,selvittämään Raamatun yhtenäistä opetusta,Jumalan tahdosta ja ilmoituksesta ihmiseen nähden,ei haparoiden sinne tänne !
evankeliumi on "toisenlaista", jos sitä katsot kolminaisuusopin perustalta, mutta se on täysin samanlaista Jumalan sanan perustukselta, Kristus-perustukselta katsoen!
jos ihan oikeasti joitakin raamatunpaikkoja vihaa!
ja ärsyttävintä on se, jos lukijoiden ei anneta itse edes tulkita niitä, vaan poistetaan ne kirjoituksista kaikkine raamatunkohtaviitteineen toteamalla vain "ettei se sitä tarkoita", mutta jätetään perustelematta mitä se sitten tarkoittaa.
Kun Paavali on ilmaissut Jumalan tahdon, että "kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus", niin mitä muuta se tarkoittaa, ellei sitä mitä siinä sanotaan?
Lähes kaikki profeetat ovat tätä samaa asiaa toistaneet, että "kaikkien polvien pitää taipua, jokaisen suun pitää tunnustaa ja kielen ylistää sekä uskollisuuden vala Jumalalle vannoa, "Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan", (Jes.45:24).
"Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet, sanoo Herra, Herra", (Hes.16:63).
Sinä ajttelet Raamatun lauseita "laittomalla" ja vastuuttomalla tavalla,Raamatun,Sanaan nähden.
Otat vain lauseen sieltä täältä,sitten teet siitä oman,luvattoman johtopäätöksesi,koska usemmissa viittaamisissasi Raamatun kohdissa puhutaan aivan toista sia,kuin sinä sen opiksi jo oletat.
Otetaanpa esimerkki:
""Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet, sanoo Herra, Herra", (Hes.16:63).""
Tämäkin profeetan snaoma tuli Israelin kansalle,eikä voida tuosta noin vaan sitä yleistää koko maailmman niskoille.
Profeetta julisti Jumalan tuomioita Israelin kansalle,ei koko maailmalle,ei edes silloiselle maailmalle!
Toinen esm:
"kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus"!
Siltähän se vaikuttaa,ensi silmäyksellä,mutta ei sitä voi tuosta yhdestä ainoasta lauseesta tehdä oppia,jota opetat?
Kaikki Raamatun opilliset,varsinkin ne,pitää todistaa kahden tai kolmen todistuksen nojalla oikeiksi,tai vääräksi,nyt todistan Raamatulla,että tuo ei voi olla sitä,mitä sinä,ekivaari siitä opetat?
HUOM! Kyllähän Jumala voisi,vaikka heti panna polvilleen koko maailman,ja vaatia parannusta! Eihän sitä kukaan Jumalaan uskova kiellä,mutta ei Jumala toimi sillä tavalla.
Hän on antanut tiedoksi,ei se ole käsky,vaan tidoitus,ettei kukaan hairahtuisi luulemaan pelastuvansa ilman parannuksen tekoa,omilla hyvillä töillään,ja jos joku niin ajattelee,niin hän ei tiedä,ja teitämättömyyden aikoja Jumala kärsii!
Parannus: Jota Jumala odottaa jokaiselsta,on valmistettuna Jeesuksessa,koska ihminen ei,omalla viisaudellaan saavuttanut vanhurskautta,niin lähettämänsä hullutuksen kautta pelastaa ne,jotka USKOVAT? Ei edes Jeesuksen työ pelasta sinällään ketään,vaan ainoasta ne,jotka uskovat.
Tämä jo yksistään kumoaa teoriasi,että kaikki tekee parannuksen,koska Jumala om niin sanonut,ja että Jumala tekee mitä on luvannut ja mitä ikinä Hän sitten haluaakin tehdä.
Tuo teoria kaatuu juuri tuohon ristin hullutukseen. Usko se,niin sinulla on iankaikkinen elämä,jos et usko,niin olet jo tuomittu,sen Sanan tähden,jonka ristin Mies,Jeesus on puhunut! Ei Jumala tee mitään omaa Sanaansa vastaan! Miksi Hän tässä todistaa,että vain ristin hullutuksen uskovat pelastuvat,ei koko maailma,vaikkakin,mikä sen ihanampaa olisikaan,näin inhimillisesti ajatellen. Mutta näitä pelastus asioita ei olekkaan ihminen ollut tekemässä,vaan pelastus on Jumalan suunnittelema,eikä Hän missään nimessä toimi vastoin omaa Sanaanasa.
Tulee niin pitkiä nämä asioiden selvittelyt,että jos et vieläkään tajua,että Jumala ei voi oman Sanansa tähden tehdä sinullekkaan mieliksesi,vaan Hän pysyy oman tekemänsä pelastus suunnitelman takana,ja se on yhdellä nimellä ilamaistu. JEESUS!
ristin mies tee omaa sanaansa vastaan, vaan se on kolminaisuusoppi, joka panee sen puolustelijat taistelemaan selvää Jumalan sanaa vastaan.
ekivaari:
""Niin sinä muistat ja häpeät etkä voi häpeäsi tähden suutasi avata, kun minä annan anteeksi kaikki, mitä sinä tehnyt olet, sanoo Herra, Herra", (Hes.16:63).
Ritari009 :
>>"Sinä ajttelet Raamatun lauseita "laittomalla" ja vastuuttomalla tavalla,Raamatun,Sanaan nähden...
Tämäkin profeetan snaoma tuli Israelin kansalle,eikä voida tuosta noin vaan sitä yleistää koko maailmman niskoille.
Profeetta julisti Jumalan tuomioita Israelin kansalle,ei koko maailmalle,ei edes silloiselle maailmalle!""
vastaan ottaa,
Mihinkä sitä uskoa sit tarvitaan?
kun meinas ihan ystävät saada tuon vähäsenkin järki paran pyörälle, edellistä kirjoitellessa ja heidän juttujaan toisella korvalla kuunnellessa.
Meinasin Eki ,että jos kaikki taivaaseen menis , niin turhahan sit olis uskokin, kun muutenkin voi ihmiset "raamatullisesti" elää.
Minullakin on sukulainen joka"ei ole syntiä tehnyt" ,ei hän kylläkään Jeesukseen usko , vaan niin tuumii ,ettei ole mitään väärin tehnyt toisille ihmisillekään.
Hyviä ihmisiähän on myös lukematon määrä, eikös?
Vaan eikö sinunkin eki ole helpompi uskoa siihen, että armosta saatu usko Jeesukseen johtaa taivaaseen, jos sitä ei hylkää ja todellakin ottaa vastaan tuon lahjan käyden sisälle pelastukseen jota tarjotaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Itse olen varma ,että vain Golgatan kautta vie tie taivaaseen, muut teit saavat viedä ,vaikka ROOMAAN.
rakastaa lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, niin se tie vie väistämättä Golgatalle!
Minun uskossani ei ole mitään kerskaamista: "Se on Jumalan teko, että uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt."
- tai kuka tahansa - löytää kolminaisuusopin tueksi Raamatusta sellaista kohtaa, joka todistaisi Luojan olevan erillään luodusta!
En minä kolminaisuusoppia niele sen omien väitteiden perusteella, sillä se on korottanut itsensä jumaloitavaksi jumalaksi, jonka edessä totisen Jumalan sanankin pitäisi taipua. Mutta Jumalan Pojalta saadun ymmärryksen turvin minä en arvostele kolminaisuusopilla Jumalan sanaa vaan Jumalan sanalla kolminaisuusoppia.
Minä uskon niin, että kolminaisuusoppi on juuri se 2.Tess.2.-luvussa mainittu "laittomuuden salaisuus", joka yritti nostaa päätään jo Paavalin aikana. Sillä Paavali nimitti sitä vastustajaksi, ja se on todella "Kristuksessa kaikki yhdeksi" opettavan Jumalan sanan vastustaja ja Jumalan sanan ilmoittamaa kaikkiyhteyttä hajottava oppi, jota IRT kehuu ja puhuu siitä nimenomaan "oikeutettuna" salaisuutena:
"Klassinen kolminaisuusoppi sitä vastoin on suurenmoinen, ytimekäs ja ylevä oppiratkaisu, joka pyrkii olemaan uskollinen koko Raamatulle." (Tässä se valehtelee karkeasti) "Kaikki oikeutetut näkemykset (Kuka on oikeuttanut?) sisältyvät paradoksiin ja mysteeriin, jota ihmisjärki ei yrityksistään huolimatta voi ymmärtää. Kolminaisuusoppi on hyödyllinen astia ilmestyksen sisällön suojelemiseksi. Se on enemmän kuin dogmi, se on välittömästi tajuttu todellisuus, ilmoituksen mysteeri."
Paavali käski välttämään sellaisia oppeja ja opettajia, "jotka opettavat, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät", (1.Tim.1:7). Joten kolminaisuusoppi on Paavalin opetuksen valossa "se laiton", se on vain oppi-isien "oikeuttama", ei Jumalan sanan!
Jumalan sana ei vaadi meiltä sokeata uskoa, sillä "Me tiedämme, että Jumalan Poika on antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen, ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa, Hän on totuudellinen Jumala ja iankaikkinen elämä." (1.Jh.5:20). Raamattu kehottaa käyttämään Jumalan Pojalta saatua ymmärrystä.
Kolminaisuusoppi on väkivaltaoppi, joka yrittää hajottaa ja repiä ihmiset pois Kristuksen hengellisestä ruumiista, kun se opettaa, että jumaluuteen kuuluu vain kolme persoonaa; Isä, Poika ja Pyhä Henki. Totta tietysti ne luonnostaan kuuluvat, mutta siihen samaan yhteyteen ihan selväti Jumalan sanaan kirjoitetun opetuksen mukaan tulevat kuulumaan kaikki.
Jh.17:23, Novum; "Minä heissä ja sinä minussa, jotta olisivat yhdeksi täydellistyneinä, jotta maailma tietäisi että sinä lähetit minut ja rakastit heitä kuten rakastit minua." Jeesus kehotti tottelemaan ja kutsumaan isäksi vain taivaan Isää, muut ovat vain veljiä.
Miksi kolminaisuusoppi kieltää ihmisten "täydellistymisen"? Olisiko Jeesus kehottanut meitä pyrkimään sellaiseen, mikä on mahdotonta? "Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on", (Mt.5:48, Flp.3:15).
Etkö ole lukenut tuota 10.08 kirjoitustani vai muutenko vain et halua minulle vastata kysymyksiini?