loppuukohan suhteemme

Vielä viime viikolla suunnittelimme yhteenmuuttamista, mutta nyt paha olo puristaa rinnastani enkä tiedä mitä tekisin. Olemme molemmat eronneita, miehellä lapsi, seurustelleet reilun vuoden. Se mitä aiheuttaa pahan olo on miehen juominen eli joka viikonloppu molempina päivinä sekä välillä viikollakin. Eli aivan liikaa! Viime viikonlopun vietimme mökillä sielläkin miesjoi lähes kokoajan, haluaisin toisenlaista elämää, jossa viinä ei olisi pääosassa. Ahdistaa tulevaisuuden suunnittelu. Miten puhuisin miehelle hänen ongelmastaan?
51806
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eli samassa jamassa ollaan... Meillä yhteistä taivalta vaan jo yli kolme vuotta, joista reilut kaksi virallisesti avoliitossa. Miehellä lapsi, joka meillä joka toinen viikonloppu. Juominen on munkin miehellä ollut juuri tuota eli vähintään kerran viikossa kunnon känni muinakin päivinä "pari" tai "muutama". Niinä viikonloppuina kun lapsi ei ole meillä, kuppia otetaan yleensä pe, la ja joskus vielä su:kin pari loiventavaa... Maanantaina on sitten kiva mennä pirteänä töihin!

Olen yrittänyt irrottautua miehestä monta kertaa, mutten jostain syystä ole pystynyt. Nyt vihdoin lähdin todella eroamaan, sillä seurauksella että mies takertuu takertumistaan, vannoo ummet ja lammet, vannoo rakkauttaan, lupautuu hoitoonkin, sanoo jättävänsä kaiken baaripaskan, lupaa tehdä musta onnellisen naisen pläpläpläää...

Haluaisin sulkea korvani ja mennä viimein yksin eteenpäin. Pelkään, että annan taas heikkoudelleni periksi. Olen liian kiltti ja miehen itkun edessä voimaton... Itse olen vuosien varrella saanut kuitenkin itkeä yksin kymmenet kerrat miehen retkahdusten takia. Perhana!

Auttakaa!

Äänestä
  • Älä nyt ole noin lepsu, että vinkumisella sinut saa pidettyä. Sinä mahdollistat miehen ryyppäämisen, kun aina annat anteeksi.
    Jos hän on tosissaan alkoholin käytön lopettamisessa itsensä takia eikä vain että saisi sinut taas ruotuun, niin sano, että odotat puoli vuotta eri asunnoissa ja sinä aikana mies yrittää raitistua eli ei ota tippaakaan, sitten harkitset uudelleen yhteenmuuttoa. Silloin näet kuinka tosissaan hän on lupauksineen.
    Alkoholisti kyllä rakastaa vaimoaan/lapsiaan, mutta rakastaa vielä enemmän pään sekoittamista. Tiedät varmaan monta tapausta, jossa akka, auto ja asunto on mennyt ja alkoholi jäänyt.
    Muista myös, että alkoholisti sairastuttaa lähiympäristönsä.

    Äänestä

vaikea on sun tilanne, mut ei se juominen tuosta vähene jos et tee jotain. selitä mies ystävälles että sinä et jaksa tällästä suhdetta jossa viina määrää tahdin ja käske edes vähentämään, ettei kaikki viikonloput menisi samalla lailla, jos ei onnistu niin sitten kannattaa miettiä olisko parempi jättää koko mies, mutta kannattaa yrittää ensin puhumalla. toivottavasti pääsette yhteis ymmärrykseen siispä toivotaan parasta.

Äänestä

Meillä on täsmälleen sama tilanne, paitsi niitä lapsia ei ole mukana kuvioissa. En tiedä mistä saisin voimia pistää rajat. Pelkään että jos mies joutuu valitsemaan joko minä tai viina, minä häviän. Toisaalta haluaisin että muuttaisimme yhteen , mutta toisaalta taas tuntuu että elämä on yhtä taituroinita noiden viikonloppujen välillä. Kai tilanne ahdistaa meitä kumpaakin, mutta miten tästä eteenpäin, niin että suhde pysyy kasassa ?

Äänestä

Tiedän niitä tapauksia joille lopettaminen oli "mahdotonta" vaikka kuinka lupailivat. Alkoholi toi mukanaan vain siis kurjuutta, ja luottamus meni läheisiltä.

Mutta tiedän myös muutaman tapauksen jotka laiitoivat korkin kiinni, ja ovat oikeasti tyytyväisiä siitä. Elämänlaatu parani, oli rahaa enemmän, löytyi uusia intressejä elämään kuin viinan lipittäminen. Eräs tuttuni teki niin että vietti baari-illan selvinpäin vähän niinkuin koemielessä, ja se riitti. Kun hän näki itse selvinpäin miten kaverien käytös alkoi muuttumaan illan aikana, hän totesi adios viinalle. Se tietenkin vaati sen että tosisssaan pitäytyi vesilasissa, ja todella tsekkasi mitä alkoholi tekee ihmisille.

Alkoholista luopuminen voi pelottaa monista syistä kuten esim kaverien takia. Mutta kun ne asiat kohtaa, hyvin se siitä lähtee. Itselläni on ollut liikaa mokailuja humalassa, ne väheni radikaalisti kun lopetin kokonaan. Nyt elämässä on suuntana reissu vuoristoon, olen alkanut retkeilemään ja kohtaamaan haasteita luonnossa. Elämä on paljon jännittävämpää ja parempaa. Lykkyä tykö sinulle ja miehellesi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tippa silmässä kirjoitti:

Vielä viime viikolla suunnittelimme yhteenmuuttamista, mutta nyt paha olo puristaa rinnastani enkä tiedä mitä tekisin. Olemme molemmat eronneita, miehellä lapsi, seurustelleet reilun vuoden. Se mitä aiheuttaa pahan olo on miehen juominen eli joka viikonloppu molempina päivinä sekä välillä viikollakin. Eli aivan liikaa! Viime viikonlopun vietimme mökillä sielläkin miesjoi lähes kokoajan, haluaisin toisenlaista elämää, jossa viinä ei olisi pääosassa. Ahdistaa tulevaisuuden suunnittelu. Miten puhuisin miehelle hänen ongelmastaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu