Ay-mafia edustaa työtä tekevää väestönosaa, joka pitää koko Suomen toiminnassa, Suomi-neidon hengissä. Siksi ay-mafialla pitää olla suurin valta päätöksenteossa.
Eli muutetaan Suomen hallinto kaksikamariseksi.
Ylähuone eli ay-mafia (työntekijät) tekee lopulliset päätökset laeista, jotka alahuone eli eduskunta (työntekijät + joutoväki) esittelee.
Joutoväki pääsee näin osallistumaan myös lainvalmisteluun, mutta joutoväki ei pääse hankaloittamaan Suomea elättävän väestönosan elämää kuten tällä hetkellä. Sehän koituu pitkällä tähtäimellä koko valtion tuhoksi, kun ruokkiva käsi purraan poikki
Eli muutetaan Suomen hallinto kaksikamariseksi.
Ylähuone eli ay-mafia (työntekijät) tekee lopulliset päätökset laeista, jotka alahuone eli eduskunta (työntekijät + joutoväki) esittelee.
Joutoväki pääsee näin osallistumaan myös lainvalmisteluun, mutta joutoväki ei pääse hankaloittamaan Suomea elättävän väestönosan elämää kuten tällä hetkellä. Sehän koituu pitkällä tähtäimellä koko valtion tuhoksi, kun ruokkiva käsi purraan poikki
Vastaukset 29
Vanhimmat
Demokratia ei kaipaa edes enemmistön diktatuuria.
Mielenkiintoinen boksin ulkopuolelta tuleva ehdotus. Vaaleilla pitäisi vaan tietenkin jokainen valita. Toimikaudet sitten hieman limittäin kuten USA:ssa. Saattaisi silloin tulla jatkuvuutta päätöksentekoon.
Järkätään AY-vaalit kansan kesken, niin sais sinnekin jotain järkeviä ihmisiä. Eikä pelkkiä umpivassareita.
EK/SY jäsenet myös valittava kansalaisten äänillä.
Tuskinpa.
Kannatan!
Lakkautetaan eduskunta, niin saadaan megasäästöt. Teatterina se on hyvää viihdettä, mutta aika kallista.
Periaatteessa koko eduskunta on turha, jos kerran toimii Suomen kansaa vastaan kuten tällä hetkellä näyttäisi. Hallituspuolueetkin sai alle puolet äänistä, ja silti kuvittelevat olevansa jotain yksinvaltiaita.
Palkaansaajia on ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista, lähes neljä miljoonaa.
Yrittäjiä, joilla on palkattuja työntekijöitä on murto-osa tästä, vain joitain tuhansia.
Palkansaajilla on siis valtava enemmistö puolellaan.
Näinhän se on. Yrittäjät ovat koko Suomen syöpä.
Miksi ay-liike ei torju ennallistamista joka tuhoaa metsäteollisuuden?
Siksi koska esitys tulee eu-punikeilta, eikä esimerkiksi persuilta. Korppi ei korpin silmää noki.
SAK pitää kansallistaa! miljardi omaisuus,ja senttikään ei maksa veroa.!
sak omaisuus esim asunnot jaettava köyhille ja maahanmuuttajille!
Heidän käyttokulunsa sak jäsennistö ja johtajat maksaa!
Solidaariset päätöksentekijät olisivat kansalaisten etu.
PerS-neidit itkee täällä kun eivät voi myöntää että heitä kusetettiin vaaleissa ja nyt pitäisi tyytyä siihen mitä heidän irvikuva-purra lupailee.
Päätösten pitäisi hyödyttää kansalaisia eikä haitata kansalaisten elämää. Sen vuoksi poliitikoille maksetaan huimia palkkioita.
Poliitikoille riittää vaalirahoittajien tyytyväisenä pitäminen.
Ay-Mafia on Suomen työelämän häiritsevää roskasakkia.
En ole AY-liikkeiden liika järeiden työnseisauksien (ahtaajat) kannalla, mutta en myöskään hyväksy sitä, että EK:n häkämiehillä on ilmiselvästi sormet pelissä nykyhallituksen ohjelmassa! Raakaa menoa, liian raakaa menoa!
Armotonta menoa sanoi jo Kumpulaisen Seppokin.
Ammattiliitot ovat tosiaankin Suomen todellisia hallitisijoita, koska niihin kuuluu enemmistö Suomen työläisistä.
AKT:n puheenjohtajan suurin huoli on että riittääkö lakkokassa.
Maan taloustilanne, ja yrittäjien menestys ei niinkään kiinnosta. Suomalaiset tulevat maksamaan kallista hintaa ay-johtajien seikkailujen takia. Sopeuttamistarve lisääntyy, ja työpaikat vähenevät. Huono-osaisilta joudutaan leikkaamaan, työssä olijoita verottamaan enemmän, ja maksuja korottamaan. Epäselvää vielä on kuinka monta miljardia näiden lakkojen hinta tulee olemaan.
Työeläkevaroja tulee tilapäisesti vapauttaa ammattiliitoille lakkotukia varten, sillä ilman ammattiliittoja ei myöskään kertyisi enää eläkkeetkään, koska EK/SY yrittää tehdä Suomesta matalapalkkayhteiskunnan, jossa kansalaiset elävät kädestä suuhun ilman mitään tulevaisuuden turvaa.
Ay-mafialle tulee antaa sen ansaitsema valta.
Proletariaatin diktatuuri on kuitenkin paras yhteiskuntamalli.
Oikea totuus on se, että yritykset pitävät Suomen pystyssä. Jos yrityksiä ei olisi, niin ei täällä olisi minkäänlaista hyvinvointiakaan. Äläkä nyt yritä kääntää, että yrityksiä ei olisi ilman työntekijöitä. Eipä olisi ei, mutta ne työntekijät tulisi sitten muista maista, joten ei suomalainen työntekijä ole korvaamaton. Yritykset ovat korvaamattomia. niitä ei niin vaan saada pystyyn. Duunarin pystyy korvaamaan aina.
Äänestäjät, siis palkansaajat enemmistönä, ovat eduskunnan yläpuolella.
😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋
🍒 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18302589
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Mafioosot kokevat loppunsa jossain vaiheessa .