Mitäs sanoisitte kun seuraavan kerran demokraattisesti valittu vasemmistovetoinen hallitus kirjoittaisi halllitusohjelmaansa työntekijän asemaan - ja erityisesti neuvotteluasemaan - suoranaisesti vaikuttavia parantavia tavoitteita, niin EK alkaisi puuhailla poliittista työsulkua?
Saataisiinko maahan aikaan ns. yleistyösulku?
Siis lyödään työpaikat kiinni ja lopetetaan palkanmaksu, kunnes hallitus perääntyy vahvasti ajamaltaan linjalta lainsäädäntöesityksineen.
Saataisiinko maahan aikaan ns. yleistyösulku?
Siis lyödään työpaikat kiinni ja lopetetaan palkanmaksu, kunnes hallitus perääntyy vahvasti ajamaltaan linjalta lainsäädäntöesityksineen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
On tasan kaksi oikeaa vaikuttamiskeinoa. Ensimmäinen on tehdä "Ceausescut" valtionpäämiehille massojen toimesta. Ero on siinä että jos massat tekisivät sen yhteisvoimin, niin rikosta ei olisi tapahtunut verrattuna siihen että joku yksittäinen tai pienimuotoinen anarkistijoukko syyllistyisi siihen. Toinen on ettei kukaan menisi yhtäkkiä töihin tai kouluun. Tällä tavoin päättäjien valta murenisi alta aikayksikön. Massojen liikuttelu ja organisointi vain on todella vaikeaa ilmeisesti siksi, koska suurin osa ihmisistä on joka tapauksessa tarpeeksi tyytyväisiä elämäänsä. Myös moraali ja pelko sanktioista pelottaa ihmisiä toimimasta. Meitä pyritään hallitsemaan pelolla. En ole täällä lietsomassa mitään vastakkainasettelua vaikka siltä voikin vaikuttaa. Sanomani on vain, että jos asiat haluttaisiin oikeasti saada nytkähtämään eri suuntaan niin se vaatisi merkittäviä toimia isossa mittakaavassa.
Uutisissa oli aamulla että nyt tilanne on erikoinen koska hallitus ja kansa eli työntekijät ovat riidan osapuolina, erimieltä.
Ei kansasta ole kuin osa eri mieltä.
En tiedä mitä sanoa, mutta jos istunto on jo päätetty siinei hokkuspokkustemput enää auta
Se on muuten yks mitä ei kovin nopeasti varmaan huomais et hallitus menis lakkoon