Tuokin on melkoinen vääryys ihmisoikeuksia kohtaan. Esimerkiksi Helsingissä kraanasta tulee Päijänteen järvivettä, eli likaista pintavettä.
Itse juon pullotettua lähdevettä, koska sen verran on vielä saldoa.
Itse juon pullotettua lähdevettä, koska sen verran on vielä saldoa.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Elämä ei usein ole kovin tasa-arvoinen eikä oikeudenmukainen.
Kraanasta pitäisi tulla olutta, pesuvedet voi ostaa kaupasta tai hakea helsingin ulkopuolelta.
kraanaveden voisi muuttaa vaikka olueksi käyttämällä mallasta vettä ja hiivaa. Niin kuin Jeesuskin muutti vettä ja villiviinimarjoja käyttäen veden viiniksi.
Kraanavesi on Suomessa juomakelpoista ja itse pidän vesikannua jääkaapissa, niin sitten se vielä on parempaa, kun on oikein kylmää ja kahvitkin keitän jääkaappikylmästä vedestä.
Vaikka aina olen ollut pienituloinen, niin kyllä kaupasta ostettua mehua ja tiivistemehuakin on ollut vara juoda. No, ehkä se johtuu siitä, että en käytä alkoholia, niin rahat riittää muihin juomiin vaikka ovat kyllä kallistuneetkin ajansaatossa, niin vielä on vara niihin.
Kloori ainakin haihtuu jos seisottaa ennen juomista. Helsingissäkin tulee monesta kraanasta ruostetta, jolloin vettä on hyvä säilöä sellaiseen aikaan, kun ei tule ruostetta, kun muut on sitä jo juoksuttanut, ja sama pyykin pesuun ja peseytymiseen, riippuen miten paljon ja usein ruostetta tulee. Säädöillä pitäisi voida vaikuttaa, että yhteys huoltoon.
Onko kraanavesi riittävän hyvää juotavaksi ilman sokeritonta tiivistemehua, kahvia, teetä, niin se samaten riippuu paikasta, talokohtaisesti. Itse en enää juo pelkkää vettä, kun olen tottunut muuhun, vaikka nykyisessä asunnossa vesi onkin juomakelpoista (eikä tule koskaan ruostetta), mutta olen taas muuttamassa ja sitten ulkomailla joutuu keittämäänkiin, riippuen, ja joitain kuukausia.
Voi ostaa myös erilaisia suodattimia, jotka ihan vakiokamaa monessa maassa. Eu:n alueella on vesiprojekti, että juomakelpoista pitäisi olla, paitsi vanhat putkistot.
Haihtuuko kloori tosiaan? Hyvä. Kloori fluori nou good.
Olutkin haihtuu varsinkin kuppilassa. Tuntuu lasi on koko ajan liki tyhjä vaikka kävisi usein täyttämässä.
Johonkin se kyllä haihtuu tosiaan mutta toivottavasti oikeaan paikkaan eikä jonnekin ulos.
Kloori ei ainakaan hirveän nopeasti haihdu. Tapana hölvätä likainen vessanpytty iltaisin sisäpuolelta kloorilla ja sitten luukku kiinni ja vetelemään hirsiä. Aamulla tarkastamaan tilanne kannen alta. Hirmuinen klooripöläys sieltä hulmahtaa eetteriin. Mutta puhdasta on tullut hinkkaamatta.
Kloorista tulee mieleen koulun uimatunnit uimahallissa. Huhh sitä hajua ja mitä se kloori höyryineen hengitettynä aiheuttaa ihmisissä? Ja vielä lapsissa? voi tulla jopa pervokkeja.. onneksi ei tullu hirveästi harrastettua uimahallikäyntejä. Mielummin käyn luonnonvesissä vaikka niissäki on ties mitä. Merenvaahtokin on kalojen kakkaa tai murtsujen tai muiden elävien jäännöksiä ja ulosteita.
Tislaamallakin saa puhdistettua vettä. Sekoittaa sitten joukkoon vaikka Sanna Mar.. eikäkun Samarinia tai jotain missä on kivennäisaineita. Tislatun veden juominen on nimittäin vaarallista.
Tislaamolla voi tehdä myös omat pontikat, jolloin säästää nekin rahat mitkä menevät viinakauppaan.
Mulla kivenäis aineitä kehittyy niveliin kun ei ole varaa rehelliseen viinaan. Olutta ryystämällä puriinit tarttuu niveliin perkule.
Ai jaa.
Meillä tulee keittiöstä viiniä, kylppäristä kultarahoja, saunasta shamppanjaa ja autotallista seteleitä.
Muuten liki samat mutta setelit haettava rautavaaran Salen taikaseinästä. Ja samppanjan tilalta välikaljaa
Savolaisuuno, savo.
Ostin kopan vichya ja coca colaa. Meni 20 euroa niihin.
Itse juon ilmaista kaivovettä. Hulluutta maksaa vedestäkään euroakaan. Vielä hullumpaa on maksaa maltaita jostain oluesta.
Ei Helsingissä kannata muutenkaan asua. Ilmansaastetta on suurien liikennemäärien vuoksi paljon, samoin melusaastetta.
Muualla on parempaa, ja rahaakin jää paremmin käyttöön, kun ei asuminen maksa tolkuttomasti.
Vettä voi kylmentää, jos on pakastin, lisäksi veteen voi laittaa jääpaloja buustaamaan sen makua. Jos on sokurimehua, sitä voi lisätä veteen.
Jos on vaikka puhdas lähde, josta saa vetensä, voi sitä juoda au naturell ilman mitään lisukkeita. Varsinkin, jos lähteen vesi on raikasta ja kylmää.
Pääsispä typerän savolaistörpön rassattavaksi
Kivennäisvedet esim Pirkka mustikka ei ole kallista tai rainbow maustetut vedet.
Unitohtori Toimi Kankaanniemi kielsi makukossun, eli salmiakkiviinan, koska lapset joivat sitä liikaa. Samaan aikaan lääkärit määräsivät samoille penskoille samaa ainetta yskänlääkkeenä apteekin hinnoilla.
Pitkän aikaa on ollut Suomen lääkärikunta ja "sote" sairasta.
Oletteko kenties kuulleet vedensuodattimista,itse käytän niitä ja sodastreamia.