Näin Kreml pakottaa kansalaiset äänestämään

Kerrankin menee suunnitelman mukaan!!

Presidentinhallinnon tehtävänä on saavuttaa yli 80 prosentin äänimäärä Vladimir Putinille.
Venäjän viranomaiset ovat valjastaneet suurimmat öljy- ja kaasuyhtiöt mukaan varmistamaan korkeaa äänestysprosenttia tulevassa vaalinäytelmässä, jossa Vladimir Putin valitaan viidennelle presidenttikaudelleen. Muun muassa Gazpromin ja Surgutneftegazin työntekijöille on jaettu vaatimus ilmestymisestä äänestyspaikalle, Putinin äänestämisestä ja äänestyksen jälkiraportoinnista.

Äänestämättä jättämisestä seuraa rangaistus, uhataan työntekijöille jaetuissa äänestysohjeissa. Työntekijöille lähetetään tekstiviestinä linkki, joka vaatii maantieteellisen sijainnin paljastamisen, ja ne, jotka eivät saaneet linkkiä, saavat QR-koodin, joka vahvistaa heidän äänestämisensä.

Yhtenäinen Venäjä -puolue on luonut Geo-SMS-palvelun, jolla valvotaan äänestäjien käyttäytymistä. Palveluun liittyvä sovelluksen latauslinkki tulee äänestyspäivänä jokaiselle, jonka kännykkänumero on puolueen ”Mobilizatšija”-tietojärjestelmässä.

Lataamisen jälkeen on käynnistettävä puhelimen geolokaatio, mentävä äänestyspaikalle ja äänestämisen jälkeen painettava sovelluksen virtuaalista ”äänestys”-nappia. Sen jälkeen järjestelmä ilmoittaa äänestäjän työpaikan johdolle, että hän on täyttänyt tehtävänsä. Järjestelmä toimii ainoastaan sillä äänestyspaikalla, johon äänestäjä on rekisteröitynyt. Se näyttää hänelle myös reitin äänestyspaikalle.

Eräs presidentinhallinnon poliittinen strategisti paljasti aiemmin Meduzalle, että Kremlillä on vaikeuksia saada valtionyhtiöiden työntekijöitä osallistumaan presidentinvaaleihin. Aiempina vuosina tällaisia ongelmia ei ollut, koska moni pelkäsi työpaikkansa puolesta. Nyt he ymmärtävät, että maassa on työvoimapula, eikä ketään irtisanota, vaikka tämä jättäisi äänestämättä.

Samaan aikaan presidentinhallinnon tehtävänä on saavuttaa yli 70 prosentin äänestysaktiivisuus sekä yli 80 prosentin äänimäärä Putinille. Aiemmin hallinto määräsi Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäseniä sekä valtion ja valtionyhtiöiden työntekijöitä tuomaan ihmisiä mukanaan äänestämään. Puolueen jäsenten piti tuoda mukanaan kymmenen, valtion työntekijöiden kolme ja valtionyhtiöiden työntekijöiden kaksi äänestäjää.

Ihmiset, jotka saavat rahaa valtiolta, ovat velvoitettuja auttamaan viranomaisia. Käyttöön otetussa järjestelmässä heidän pitää jo viikkoja ennen äänestyspäivää toimittaa hallinnolle mukanaan tulevien ihmisten nimet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet. Kaikkien äänestäjien täytyy rekisteröityä elektroniseen äänestysjärjestelmään, ja sellaisen puuttuessa äänestäminen kontrolloidaan QR-koodeilla.
1117
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hienosti hoidetaan asiat Venäjällä ja varmasti kaikki vanhukset ja sairaaloissa olevat saavat mahdollisuuden äänestää mikä varmasti motivoi myös kaikkia äänestäjiä.

Mutta ehkä eniten motivoi se että näissäkin vaaleissa tulemme näkemään myös kuolleita äänestäjiä jotka kuitenkin ovat äänestäneet Putinia.

Eikö olekin ihmeellistä kuinka asiat sujuvat kun ne pannaan sujumaan?

1Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kerrankin menee suunnitelman mukaan!!

Presidentinhallinnon tehtävänä on saavuttaa yli 80 prosentin äänimäärä Vladimir Putinille.
Venäjän viranomaiset ovat valjastaneet suurimmat öljy- ja kaasuyhtiöt mukaan varmistamaan korkeaa äänestysprosenttia tulevassa vaalinäytelmässä, jossa Vladimir Putin valitaan viidennelle presidenttikaudelleen. Muun muassa Gazpromin ja Surgutneftegazin työntekijöille on jaettu vaatimus ilmestymisestä äänestyspaikalle, Putinin äänestämisestä ja äänestyksen jälkiraportoinnista.

Äänestämättä jättämisestä seuraa rangaistus, uhataan työntekijöille jaetuissa äänestysohjeissa. Työntekijöille lähetetään tekstiviestinä linkki, joka vaatii maantieteellisen sijainnin paljastamisen, ja ne, jotka eivät saaneet linkkiä, saavat QR-koodin, joka vahvistaa heidän äänestämisensä.

Yhtenäinen Venäjä -puolue on luonut Geo-SMS-palvelun, jolla valvotaan äänestäjien käyttäytymistä. Palveluun liittyvä sovelluksen latauslinkki tulee äänestyspäivänä jokaiselle, jonka kännykkänumero on puolueen ”Mobilizatšija”-tietojärjestelmässä.

Lataamisen jälkeen on käynnistettävä puhelimen geolokaatio, mentävä äänestyspaikalle ja äänestämisen jälkeen painettava sovelluksen virtuaalista ”äänestys”-nappia. Sen jälkeen järjestelmä ilmoittaa äänestäjän työpaikan johdolle, että hän on täyttänyt tehtävänsä. Järjestelmä toimii ainoastaan sillä äänestyspaikalla, johon äänestäjä on rekisteröitynyt. Se näyttää hänelle myös reitin äänestyspaikalle.

Eräs presidentinhallinnon poliittinen strategisti paljasti aiemmin Meduzalle, että Kremlillä on vaikeuksia saada valtionyhtiöiden työntekijöitä osallistumaan presidentinvaaleihin. Aiempina vuosina tällaisia ongelmia ei ollut, koska moni pelkäsi työpaikkansa puolesta. Nyt he ymmärtävät, että maassa on työvoimapula, eikä ketään irtisanota, vaikka tämä jättäisi äänestämättä.

Samaan aikaan presidentinhallinnon tehtävänä on saavuttaa yli 70 prosentin äänestysaktiivisuus sekä yli 80 prosentin äänimäärä Putinille. Aiemmin hallinto määräsi Yhtenäinen Venäjä -puolueen jäseniä sekä valtion ja valtionyhtiöiden työntekijöitä tuomaan ihmisiä mukanaan äänestämään. Puolueen jäsenten piti tuoda mukanaan kymmenen, valtion työntekijöiden kolme ja valtionyhtiöiden työntekijöiden kaksi äänestäjää.

Ihmiset, jotka saavat rahaa valtiolta, ovat velvoitettuja auttamaan viranomaisia. Käyttöön otetussa järjestelmässä heidän pitää jo viikkoja ennen äänestyspäivää toimittaa hallinnolle mukanaan tulevien ihmisten nimet, puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet. Kaikkien äänestäjien täytyy rekisteröityä elektroniseen äänestysjärjestelmään, ja sellaisen puuttuessa äänestäminen kontrolloidaan QR-koodeilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu