Sellaista mietin yhdestä ihmisestä joka on jäänyt muistojen joukkoon. Käykö sulle koskaan niin että joku tulee kaihoisalla tavalla mieleen?
Olis kiva nähdä
Anonyymi-ap
25428
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Käy. Välillä harmittaakin tietyt esteet tiellä kohtalon.
Ei käy.Se juna on mennyt jo!
Ei enää nykyään. Olen tottunut elämään ilman muita ihmisiä omaa elämääni. Poislukien perheeni, heistäkin lapset ainoat joita kaipaamalla kaipaan. Toki tuttujakin on kiva nähdä, mutta pärjään näkemättäkin.
Jasu
Asiaan voi vaikuttaa, että olen asunut maalla missä ystäviä ja tuttavia ei oikeen ollut tai niitä oli muutama. Ja aikuisena hekin lähti elämään muualle. Maalla olen oppinut viihtymään ilman ihmisseuraa ittekseni. Tai perheen kesken.
Kyllä vuodet muokkaa ja elinympäristö ihmistarpeitakin.
Jasu
Kerro ihmeessä yksi miehen sivupersoonista tästä harmonisesta maalaiselosta, onko viljapeltoo, karjaa sekä kotieläimiä ym?
Maalla voi asua muutkin ihmiset kuin tilalliset. Järki käteen höhlä.
Jasu
Taidat olla joku uusavuton joka ei ole edes kirvestä nähnyt livenä 😃
No joo. Mutta on jo tuhkattu, joten hirmuisesti ei ole tehtävissä. Eli on vain joskus kaihoisasti mielessä.
>simiti<
Ei käy. Aika monta vuotta siitä on kun niin on käynyt. Entinen perhetuttu.
Kaiho käväiseen joskus mielessä, ei mitenkään raskaana, sellaisena lämpimänä.
Iso rakkaus menneisyydestä olisi kiva nähdä. Toivon että joskus näenkin, asuu 40 km:n päässä. Edesmennyt sisko tulee mieleen kun jotain merkittävää tapahtuu. Ennen aina ryntäsin hänelle uutiset kertomaan.
40 kilometriä mistä ilmansuunnasta katsoen? Kunhan demonstroin tonttuutta ätmi ym
Joku digilaulu puuttuu vielä, nti Aika? https://youtu.be/UcCyU2_thtY?si=NhAx-7elSJVQ5TNu
Joko sulla kasetti nauhoittaa tai grammari soi taustalla eli millon voi laulaa
Kellonlyömiä löytyy ja?
Kuulin uutisen eräästä aika hyvästä lukioajan kaverista samanikäinen, kuollut Helsingissä ollessaan.
Ihmiset kuolevat ympäriltäni, vain minä selviydyn :D
On se sulla(kin) palstaätmi lasi sitten puoliksi täynnä, mikä iloa sitten tuokaan
#Käykö sulle koskaan niin että joku tulee kaihoisalla tavalla mieleen?#
Toki käy. Nimeä en muista, mutta juttelin herttaisen luokkatoveritytön kanssa 50-luvun alussa, kun aivan ilkosillamme odotimme vuoroamme lääkärintarkastuksessa. Olisi jännä tietää, onko enää elossa, ja millainen elämänsä on ollut.
Lukioaikana olin paljon tekemisissä luokkatoveritytön kanssa, vaikka mitään romanssiin viittaavaa ei ollut. Teki mieli kysyä häneltä asioita, joita vain nainen osaa kertoa, mutta en koskaan uskaltanut. 🌹👀
Siihen aikaan oli niin kova sensuuri, ettei ollut mitään mahdollista saada kuvaa naisen sukupuolielimistä, eikä minulla voinut olla kokemusta, koska en ollut seurustellut kenenkään kanssa. Siksi oli useasti aivan kielen päällä, että olisin pyytänyt häntä näyttämään ja ennen kaikkea jakamaan tärkeätä tietoa.
Jälkeenpäin tuntuu, että olisi toki vastannut pyyntööni myöntävästi. Mutta siihen aikaan olin aivan pystyyn kamaloitunut. 🌹👀
Muutama lapsuudenystävä, sellaisina kuin olivat silloin. Voi niitä aikoja, kauniita muistoja... 🥲
xLiner
Normaaleille ihmisille käy niin. Se on luonnollista.
Tätä taustaa vasten takavasemmalle
Aivan yhtä normaalia on olla kaipaamatta ketään. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää ja tuntea.
Jasu
Sillo liitukaulen lopussa 65 miljoonaa vuotta sitten, enneku se iso meteoritti posahti ja kamaloitti melkisten kaiken elämän, mulloli kaverina yks sulone tuttokolmisarvipärstä.
Sit kunne herätti mut takas niiku henkiin, mun tarvii kyl myöntää, et mää oon kyl ollu sillei huikentelevaine. Mut ei soo kovasti haitannu, ku ihmistuttopimuset on kans enämpi huikentelevaisii.
On se, ku uutta nuoruutta eläs.
haluaisin kyllä tavatA HAAVEILIJAN HAPSUINE HIUKSEINEEN JOSKUS IN REAL LIFE... PITÄISIKÖ KÄYNNISTÄÄ TUOKIN NIMITTELIJÄOHJELMMIÄHÄN NIMIÄ...
ei vie paljoa sähköä eikä tietokoneen aikaa, uusia nimiä;
Rimiesdi
Astai
Aubud
Jano
Dishickvedom
Ri