Työsulku

Mitä hemmettiä ne paperiduunarit ruikuttaa!!!!!

Työsulku on täysin oikeutettu. Eihän ne duunarit niitä tehtaita omista.

Omistajat kai itse saa tehdä tehtaillaan mitä lystää, vaikka sulkea Suomesta jokaikisen paperipuljun ja siirtää ne Saksaan tai jonnekin muualle missä on kunnon työntekijöitä.
5315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aivan oikeutettu lainmukainen kuin lakko työnyekijöillä.Kaikki ei vaan ymmärrä sitä ,et nyt on työsulku.L. itsellee porsas kiusaa...jne..EiKö?

Äänestä

Paperimiehet munasivat oikein kunnolla kun ajoivat koneita ylös-alas lähes 500 kertaa muutamassa kuukaudessa. Eihän ne koneet sellaista kestä ja nyt sitten ollaan kusi sukassa. Kannattaisi vähän miettiä millä tavalla osoittaa mieltä. Helpompi olisi rakentavassa yhteishengessä sopia asioita Ihmetyttää että miksi paperimiehet eivät halua joulua ja juhannusta työpäiviksi kun kaikilla muilla aloilla ei ole ongelmia saada työntekijöitä näiksi päiviksi hyvien korvausten vuoksi.

Koko show taitaa olla ainoastaan Paperiliiton liittokokouksen vuoksi järjestetty että saadaan Jouko Ahonen valittua puheenjohtajaksi. Ainakin työnantajalla on jatkossa selvä suunnitelma mitä tehdä kun tulee ajankohtaiseksi rakentaa uutta kapasiteettia tai uusia koneita: Suomeen ei uusia koneita rakenneta kun ei ole puutakaan ja lisäksi työvoima on kallista, lakkoherkkää, sairauslomahakuista.

Äänestä
  • Taiat olla näit ylös-alas miehiä joille ei järkipuhe auta!Eihän työnteko voi perustua ylitöihin,joihin työnantaja on laskenu koko tuotannon."Aina löytyy tekijä"tyyli ei ole pitkäjänteistä paperin tekoa!Kyllä miehitys pitää olla semmonen ,ettei 1-2 poissa olo tee ylös-alas liikettä. Näistähän silloin kysymys mutta.. luulen että sepustukseni meee tyhjään päähän! EiKÖ?

    Äänestä

  • paperitollo kirjoitti:

    Taiat olla näit ylös-alas miehiä joille ei järkipuhe auta!Eihän työnteko voi perustua ylitöihin,joihin työnantaja on laskenu koko tuotannon."Aina löytyy tekijä"tyyli ei ole pitkäjänteistä paperin tekoa!Kyllä miehitys pitää olla semmonen ,ettei 1-2 poissa olo tee ylös-alas liikettä. Näistähän silloin kysymys mutta.. luulen että sepustukseni meee tyhjään päähän! EiKÖ?

    ai pitää paperimiehellä olla jatkuvasti palkattu varamies kun jää sairaslomalle tai muuten pois töistä. Ei taida olla sellaista työpaikkaa jossa olisi täysipäiväisiä varamiehiä siltä varalta että jotain ei työnteko siinä vuorossa juuri satu kiinnostamaan syystä tai tosiesta.

    Äänestä

  • paperimiehellä kirjoitti:

    ai pitää paperimiehellä olla jatkuvasti palkattu varamies kun jää sairaslomalle tai muuten pois töistä. Ei taida olla sellaista työpaikkaa jossa olisi täysipäiväisiä varamiehiä siltä varalta että jotain ei työnteko siinä vuorossa juuri satu kiinnostamaan syystä tai tosiesta.

    Hei! Joka työpaikassa sairastutaan tms. poissaoloja. Sehän on TYÖNantajan asia ,kuinka ajan työt sen hoitaa! Ylityö on aina vapaaehtoista.EiKö?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täysin oikein kirjoitti:

Mitä hemmettiä ne paperiduunarit ruikuttaa!!!!!

Työsulku on täysin oikeutettu. Eihän ne duunarit niitä tehtaita omista.

Omistajat kai itse saa tehdä tehtaillaan mitä lystää, vaikka sulkea Suomesta jokaikisen paperipuljun ja siirtää ne Saksaan tai jonnekin muualle missä on kunnon työntekijöitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu