Musiikin historiassa on harvoja säveltäjiä, joiden teoksissa harmoninen ja melodinen taso ovat rinta rinnan täydellisiä. Esimerkiksi Bach oli harmonian suurin nero, eikä hänen melodioissaan ole mitään vikaa, mutta ne ovat usein kontrapunktisia, matemaattisia melodioita, jotka yhdistyvät suurempaan kudokseen. Haydn ei ollut suuri melodikko, vaan musiikillisten yllätysten mies. Beethoven oli muotorakenteiden ja temaattisuuden huippu, hänen musiikkinsa puhuttelee valtavalla johdonmukaisuudella ja älykkäällä suunnittelulla. Mahler rakentaa korkeita rakennuksia ja on harmonian älykkö, samoin Brahms.
Mozart ja Schubert pulppusivat melodista materiaalia, mutta heidän soinnutuksensa on myös fantastista. Schubertilla moduloivampaa, yllättävämpiä sointupurkauksia. Mozartilla klassismin soinnutusmaailmasta erittäin rikkaasti ammennettua. Schubertin teemat ovat usein romanttisia, lyyrisiä, kauniita. Mozartin melodisuus on monesti hallitsevaa, teemoja on paljon, barokin tai Haydnin monotemaattinen tyyli loistaa poissaolollaan, melodista herkkua on tarjolla korvalle. Schubertin 9. sinfoniassa on lukuisia superhyviä melodioita, samoin viimeisessä pianosonaatissa, ja liedeissä tuhansia. Molemmat yhdistävät harmonisten mahdollisuuksien (lainasoinnut, kromatiikka, dominantin dominantteja, muita lainadominantteja, jopa sijaisdominantteja) maailmaan melodisen taidon, jolle on vähän vastineita koko musiikkikirjallisuudessa, jotain kuitenkin.
Mozart ja Schubert pulppusivat melodista materiaalia, mutta heidän soinnutuksensa on myös fantastista. Schubertilla moduloivampaa, yllättävämpiä sointupurkauksia. Mozartilla klassismin soinnutusmaailmasta erittäin rikkaasti ammennettua. Schubertin teemat ovat usein romanttisia, lyyrisiä, kauniita. Mozartin melodisuus on monesti hallitsevaa, teemoja on paljon, barokin tai Haydnin monotemaattinen tyyli loistaa poissaolollaan, melodista herkkua on tarjolla korvalle. Schubertin 9. sinfoniassa on lukuisia superhyviä melodioita, samoin viimeisessä pianosonaatissa, ja liedeissä tuhansia. Molemmat yhdistävät harmonisten mahdollisuuksien (lainasoinnut, kromatiikka, dominantin dominantteja, muita lainadominantteja, jopa sijaisdominantteja) maailmaan melodisen taidon, jolle on vähän vastineita koko musiikkikirjallisuudessa, jotain kuitenkin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Sitten italosäveltäjät usein suosi nopeita sointuja joiden soitto ei aina niin helppoa että vaatii nopeita sormia ainakin ja italot suosia selkeitä melodisia melodiakuvioita jotka selvästi olivat italialaista musamaisemaa edustamassa menestyksekkäästi 1800-luvulla ja osa rakasti , osa inhota italosäveltäjien teoksia kun mm verdi, vivaldi ja rossini oli tunnettuja italosäveltäjiä. Vivaldi kait heistä kaikkein monipuolisin. Musa oli yleensä duuria eikä niinkään mollia. Verdi rakensi aida oopperansa muun muassa. Sekoitin kerran ajatukseni carmen teoksessa jonka sävelsi tietääkseni ranskalainen bizet (bizetti) eli tietääkseni vaikka melodiarakenteiltaan carmen kuulostaakin hyvin italomenolta, niiin se on ranskalaisen mielestä sävelletty teos. Sitä soitetaan aina formulakisan palkintopallilla jos ferraritallin joku kuski pokannut voiton.
Schubert ja mahler maalaili melodiamaailmoja mollijuttujensa kanssa laajoilla siveltimillä maalasivatkin ja aika -ajoin mahler hukkui pateetiaansa.
Bach vaikka matemaattisuutta löytyy hänen melodioista, niin rakenteet on kuitenkin aika virtaviivaisen selkeät ja hän pysyttäytyi usein samassa linjassa eikä poikkoiluja harrastanut teosten sisällä niin paljoa kuin osa säveltäjistä.
Kyllä tuohon listaan Schubert ja Mozart tulee lisätä ainakin Unto Mononen. Jopa Frank Zappa päästi ihan levylle asti erään Unto Monosen sävellyksen, sitä vastoin Mozarttia ja Schubnerttia hän ei koskaan vaivautunut levyttämään.
https://www.youtube.com/watch?v=6VqUiSdd3yM
parasta tuossa Zappan bändin versiossa on kuunnella miten USA:lainen fuusio-jazz rumpali soittaa suomalaista tangoa nuoteista. Hän on tekemisessään jossainmäärin enempi läsnä verrattuna suomalaisten tanssilava bändien rumpaleihin.