IMF ja AY-liike eri linjalla Suomen taloudenhoidosta.

Kiitos lakkolaiset, että varmistatte, ettei kansainvälinen valuuttarahasto ole nähnyt turhaan vaivaa suosituksessaan. Kun te suvaitsette palata töihinne, tilanne voi olla entistä kriittisempi.

"Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) suosittelee Suomelle lisätoimia julkisen talouden vahvistamiseksi, kertoo valtiovarainministeriö.

Lisätoimet ovat tarpeen, jotta hallitus saavuttaa tavoitteensa julkisessa taloudenpidossa. IMF ehdottaa ministeriön mukaan lisätoimia etenkin valtion tulopuolen vahvistamiseksi. Pitkällä aikavälillä julkisen talouden kestävyyttä haastaa väestön ikääntyminen ja hoitomenojen kasvu."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/imf-suomen-julkisesta-taloudesta-lisatoimet-tarpeen/8895708#gs.5pl08q
190
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Menopuolella Suomen valtiontalouden ongelmat ovat nyt ja ovat olleet pitkää. Yksi maailman korkeimmin verotetuista maista, jonka koulutus, terveydenhuolto, valtion infra ja tieverkko on ajettu kehitysmaatasolle. Nyt ollaan ajamassa työehtojakin, ostovoima on jo kehitysmaatasoa.
Mihin tahansa ja milloin tahansa muille maille Suomesta löytyy miljardeja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiitos lakkolaiset, että varmistatte, ettei kansainvälinen valuuttarahasto ole nähnyt turhaan vaivaa suosituksessaan. Kun te suvaitsette palata töihinne, tilanne voi olla entistä kriittisempi.

"Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) suosittelee Suomelle lisätoimia julkisen talouden vahvistamiseksi, kertoo valtiovarainministeriö.

Lisätoimet ovat tarpeen, jotta hallitus saavuttaa tavoitteensa julkisessa taloudenpidossa. IMF ehdottaa ministeriön mukaan lisätoimia etenkin valtion tulopuolen vahvistamiseksi. Pitkällä aikavälillä julkisen talouden kestävyyttä haastaa väestön ikääntyminen ja hoitomenojen kasvu."

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/imf-suomen-julkisesta-taloudesta-lisatoimet-tarpeen/8895708#gs.5pl08q

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu