Ytk ja työttömyys

Kertokaapahan joku trollaamatta ja asiallisesti kenellä tietoa on, että onko minulla yrittäjänä järkeä kuulua Ytk.n?
Kysymys kuuluu onko yrittäjällä edes sellaista tilanetta, että voisi olla työtön?
Olen metsäalan yrittäjä jolla työtä on todella paljon, mutta näin talvisin kun lumi estää työnteon olen ainoastaan ns "työtön".
Toisinsanoen en työmaiden puutteen takia, vaan olosuhteiden takia.
Ymmärtääkseni tällainen tilanne ei ole varsinainen työttömyys.
Kun vielä olin palkkatöissä muiden palveluksissa, niin tämä tilanne oli lomautuksella kuitattu ja työt jatkui heti kun kelit sallivat.
Olen tähän tottunut eli näin uutena yrittäjänäkin tiedän talviajan tauon, joten tavallaan tienaan sinä aikana kun töitä voi tehdä elämääni säästöpuskurin minkä turvin elän tämän talviajan.

Ytk silti tarjoaa itseään vähän väliä, että liity.
Mitä se jäsenyys sitten vuodessa maksaakaan 100-200e, mutta mitä sillä saan? Tuskin työttömyyskorvausta talvesta? Milloin siis minulla voi olla sellainen tilanne, että oikeasti olen työtön? Tuleeko kyseeseen vain tilanne jossa esimerkiksi vihreät kieltää koko suomesta metsätalouden ja näinollen olen työtön oikeasti?
Maksan reilusti yelliä ja olen vakuutettu monista työhön liittyvistä asioista tapaturmista lähtien eli periaatteessa tilanne, että en voisi tehdä töitä liittyisi sairastumiseen / tapaturmaan jota varten turvaa tuo yel ja vakuutukset.
Onko siis Ytk.sta minulle missään tilanteessa mitään hyötyä?
0182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kertokaapahan joku trollaamatta ja asiallisesti kenellä tietoa on, että onko minulla yrittäjänä järkeä kuulua Ytk.n?
Kysymys kuuluu onko yrittäjällä edes sellaista tilanetta, että voisi olla työtön?
Olen metsäalan yrittäjä jolla työtä on todella paljon, mutta näin talvisin kun lumi estää työnteon olen ainoastaan ns "työtön".
Toisinsanoen en työmaiden puutteen takia, vaan olosuhteiden takia.
Ymmärtääkseni tällainen tilanne ei ole varsinainen työttömyys.
Kun vielä olin palkkatöissä muiden palveluksissa, niin tämä tilanne oli lomautuksella kuitattu ja työt jatkui heti kun kelit sallivat.
Olen tähän tottunut eli näin uutena yrittäjänäkin tiedän talviajan tauon, joten tavallaan tienaan sinä aikana kun töitä voi tehdä elämääni säästöpuskurin minkä turvin elän tämän talviajan.

Ytk silti tarjoaa itseään vähän väliä, että liity.
Mitä se jäsenyys sitten vuodessa maksaakaan 100-200e, mutta mitä sillä saan? Tuskin työttömyyskorvausta talvesta? Milloin siis minulla voi olla sellainen tilanne, että oikeasti olen työtön? Tuleeko kyseeseen vain tilanne jossa esimerkiksi vihreät kieltää koko suomesta metsätalouden ja näinollen olen työtön oikeasti?
Maksan reilusti yelliä ja olen vakuutettu monista työhön liittyvistä asioista tapaturmista lähtien eli periaatteessa tilanne, että en voisi tehdä töitä liittyisi sairastumiseen / tapaturmaan jota varten turvaa tuo yel ja vakuutukset.
Onko siis Ytk.sta minulle missään tilanteessa mitään hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu