Näin Vladimir Putinista tuli vasemmistolainen

Venäjällä vallan ja omaisuuden suhde on kääntynyt jälleen vasemmalle eli kohti valtion ylivaltaa, kirjoittaa virolainen Venäjä-asiantuntija Karmo Tüür.

Presidentiksi noustuaan myös Putin oli Tüürin mukaan oikealla. Myöhemmin hän liukui vasemmistolaiseksi. Syynä oli valta, koska hän halusi murtaa oligarkkien voimaa.

Venäjällä on tapahtunut virolaistutkijan mukaan selkeä käänne vasemmalle.

– Jeltsinin aikaisesta suhteellisesta oikeistolaisuudesta, liberaaliudesta ja demokraattisuudesta, niin paljon kuin se on ikinä ollut mahdollista Venäjällä, on tehty henkilökeskeisyyden, epäliberaaliuden ja vasemmistolaisuuden muodostelma, jossa valtion ylivoiman korostamisesta on päästy sotilaallisesti aggressiiviseen hirviöön, Tüür kirjoittaa.

– Vladimir Putin pitää itseään valtion ruumiillistumana ja alistaa kaiken itselleen.

Putin siis matkii Stalinia.
4143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Neukkula is back.

Äänestä

Valta on Putinilla ja hänen puudeleillaan, eli oligarkialla. Ei valtiolla ja sen instituutioilla.

Äänestä

Eihän ne edes ole Euroopalaisia ja kuulu Eurooppaan vaan Puten lättiin ja ovat mongolien sekajätteen tulosta vuosisatojen ajan kuluessa sekaantunutta sekajätettä ja verenperintöä

Äänestä

Rajan toisella puolella on Puten lätti ja venäläinen...Joka haisee. Tällä puolen rajaa on EU ja Euroopalaisia ja Eurooppa ja Nato

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjällä vallan ja omaisuuden suhde on kääntynyt jälleen vasemmalle eli kohti valtion ylivaltaa, kirjoittaa virolainen Venäjä-asiantuntija Karmo Tüür.

Presidentiksi noustuaan myös Putin oli Tüürin mukaan oikealla. Myöhemmin hän liukui vasemmistolaiseksi. Syynä oli valta, koska hän halusi murtaa oligarkkien voimaa.

Venäjällä on tapahtunut virolaistutkijan mukaan selkeä käänne vasemmalle.

– Jeltsinin aikaisesta suhteellisesta oikeistolaisuudesta, liberaaliudesta ja demokraattisuudesta, niin paljon kuin se on ikinä ollut mahdollista Venäjällä, on tehty henkilökeskeisyyden, epäliberaaliuden ja vasemmistolaisuuden muodostelma, jossa valtion ylivoiman korostamisesta on päästy sotilaallisesti aggressiiviseen hirviöön, Tüür kirjoittaa.

– Vladimir Putin pitää itseään valtion ruumiillistumana ja alistaa kaiken itselleen.

Putin siis matkii Stalinia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu