Taas kun näitä juttuja täällä on lukenut, tulee syvä kiitollisuus siitä, että aikoinaan älysin jättää tulipunaisen liiton ja luottaa Loimaan kassaan.
Loimaan kassa
järkevin vaihtoehto
91111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kammat! Niin tein minäkin, eikä varmasti kaduta
liittynyt liittoon. Kun keski-ikäistyin ja huomasin, että ikääntyvää sakkia ruvetaan irtisanomaan, liityin Loimaan kassaan. Toistaiseksi ei ole tullut monoa persuksiin.
Pidän ay-liikettä jarrumiesten ja kiusantekijöiden organisaationa ja syypäänä siihen, että yrittäjät siirtävät tuotantonsa ulkomaille. Itse asiassa mieleni tekisi sanoa, että ay-toiminta on laillistettua terrorismia.
täytyyhän jonkun jäädä sopimukset ja edut ajamaan työpaikalla, siihen ei siipeiliät pysty
olet sä sit olevinas vaikket käsitä yhtään mitään.
Tehtaat ja työpaikat pysyvät pystyssä ja palkanmaksukykyisinä ainoastaan työnteolla. Ei siis sillä, että kuuluu johonkin liittoon, päinvastoin.
Ja ne jotka eivät ole työpanoksellaan palkkansa arvoisia, ovat siipeilijöitä ja työnantaja pystyy palkan maksamaan ainoastaan siksi, että joku toinen on puurtanut enemmän kuin oman palkkansa edestä. Mutta tällaisia tosiasioita nuo tyhmät jälkeenjääneet (henkisesti ja ajallisesti)eivät tule ikinä tajuamaan, heidän mielestään työnantajan pitäisi olla jopa enemmän kiitollinen siitä, että he suvaitsevat tulla ottamaan heille kuulumattoman osan potista. Ja kuitenkin nämä lusmut yrittävät kaikin mahdollisin keinoin haitata yrityksen selviytymistä ja häiritsevät myös muiden työntekoa. Olisivat edes hiljaa jossain nurkassa poissa muiden työtätekevien edestä, sitä varmemmin hekin saavat palkan tulevaisuudessa.
Olisitko valmis luopumaan kaikista etuisuuksista mitä ay on neuvotellut myös sinun alallesi,ei muuta kuin menet johtajan luokse rintarottingilla huomenna ja ilmotat ettei sinun kohdallasi tarvitse noteerata mitään mitä ay on sopinut tai tulee sopimaan.Osoita olevasi tosimies ja tee se huomenna.
Ja minä olen saanut palkankorotukseni myös muina aikoina kuin Tupo määrää, eli korotuksien päälle.
Kato laatu maksaa. Yleensä mulle ehdotetaan, ei oo tarvinnut pyytää. Kerran pyysin n. 22 vuotta sitten, enkä saanut, joten lähdin muualle.
Tiesitkö sen että työntekijän on laitonta vaatia työehtosopimuksessa olevien etuisuuksien poistamista!!
Siis vaikka ei olisi liitossa eikä työnantaja olisi järjestäytynyt, ja työntekijä haluaisi luopua vaikka ylityökorvaus prosenteista. Niin se ei onnistu, koska se olisi laitonta.
Tämä on sitä työehtosopimusten yleissitovuutta jolla AY-liike on saanut sidottua lähes koko suomen työmarkkinakentän. (kantavat myös vastuun suuresta työttömyydestä!?)
On meillä joitakin aloja jotka eivät ole sitovuuden piirissä, ja on niillä silti ihan kelpo liksa ja edut, tosin ovat ne ahkeria ja taitaviakin.
Ruotsissa ei ole mitään yleissitovuus-pykälää ja homma toimii hyvin ja jopa paremminkin kuin Suomessa, kuten varmaan kaikki tietävät.