Äiti mulla on nälkä ja ruokapöytä on tyhjä

Huumorilla koettua

ARVOPOHJAISESTA REALISMISTA MANSIKKAHILLOON!

Pidän Stubbia hyväntahtoisena ja miellyttävänä henkilönä ja osaavana instituutiona, joten kerron seuraavaa:

Joo, lupasin harkita, josko kirjoittaisin ns. ”arvopohjaisesta realismista”. Miksi sitaatit? Mieti, jos tuo slogan, eli arvopohjainen realismi -käsitteenä alkaa pikkuista enempää naurattamaan, ehkä ymmärrämme toistemme ajatuksia aiheesta. Olen varma, että myös niin hyvä luonne, jollainen Stubb kiistatta on, hymyilee tuon sloganin todetessaan, ainakin sisään päin. Mistä arvoista on kysymys? Mistä realismista on kysymys? Onko kysymys sekularistisista, maallistuneista arvoista ja synninvapauden liberalismista sekä ateistisesta humanismista. Älä vain sekoita humanismin ja humaaniuden käsitteitä. Ne ovat aivan eri asioita. Stubb on todella miellyttävä ja hän vaikuttaa erityisen hyväntahtoiselta henkilöltä. On hienoa havaita, että taas kerran Suomella on ollut onni saada aikaan sopiva presidentti. Thanks God! Arvot ja filosofiset elämän orientaatiot ovat kuitenkin merkittävä ihmisen ajallista ja iankaikkista oloa ja eloa määrittäviä aatevirtauksia ja valintoja. Syntiseksi itseni löytäväkin voi kokea, että oikeat ja kestävät arvot eivät ole kuitenkaan nuo edellä kuvatut elämisen ja olemisen a`priori lähtökohdat. Erityisesti jos alkaa miettimään elämän ajan lyhyyttä ja sitä, missä ajattelee pitkän iankaikkisuutensa viettää.

Silloin kun Jumala antaa etsikon ajan, on hyvä, jos ihminen ei paaduta sydäntään, vaan löytää tien, totuuden ja elämän Jeesuksessa Kristuksessa hänen valtakunnassaan. Usko on kuitenkin lahja, eikä perustu ihmisen virheettömyyteen, synnittömyyteen ja paremmuuteen kilvoituksessa syntejä vastaan. Hengen hedelmiksikin on lueteltu Raamatussa muut kuin ulkoiset seikat. Lue itse mitkä ovat Raamatussa luetellut hengen hedelmät.

Mutta tuosta en itse asiassa ajatellut kirjoittaa. Tulipahan vain kirjoitetuksi ja tsemppiä vaan kaikille teille, joille uskolla, toivolla, armolla ja rakkaudella on merkitystä oman elämän hyvinvoinnin ja turvan kannalta. ”…vaan minä valitsin teidät.”

Piti nimittäin viikonloppukevennykseksi kertoa yksi hupaisa esimerkki elävästä elämästä, kiihkeistä tarpeista, vastarannan kiiskeydestä ja kulttuurieroista.

Minulle tuli kylään yksi ulkomaalainen perhe. Laitoin pöydälle mm. juustoleipää / leipäjuustoa (kumpi on oikein?) ja mansikkahilloa. Yhteistä kieltä ei ollut tarpeeksi, joten stereotypiat ja kulttuuriset tavat astuivat taas kerran tunteiden kanssa ryhmädynamiikan ja toistemme ymmärtämisen kriteereiksi. Kävi nimittäin niin, että perheen nelivuotias vilkas poika otti teelusikan ja alkoi syömään mansikkahilloa suoraan purkista. Olin tarkoittanut sen laitettavaksi leipäjuuston päälle jokaiselle pöytävieraalle, enkä yhdelle purkista syötäväksi yksikseen niin, ettei muille jäisi. Mutta oli siinä toinenkin seikka. Olen tottunut Suomessa siihen, että jos yksi syö mansikkahilloa purkista ja laittaa vielä lusikan takaisin, se on epähygieenistä ja bakteerit ja muut leviävät muihin paikalla olijoihin, jotka ,ahdollisesti ottavat mansikkahilloa syöneen jälkeen mihin tarvitsevat.

Niinpä sanoin ja näytin nonverbaalisin elein myös pantomiimia apuna käyttäen tuolle kiltille ja mukavalle pienelle pojalle, että älä syö suoraan purkista. Yritin tarttua myös hillopurkkiin ja tartuinkin, ja siirsin sen kauemmas ja laitoin hänelle lautaselle sopivan annoksen. No miten vieraat tulkitsivat tilanteen?! Kuulin jälkeenpäin heidän käsittäneen, että olin ollut niin pihi ja itsekäs, että en antanut lapsen syödä mansikkahilloa, vaan halusin estää sen.
Siitä seurasi myös tulkinta, joka näkyi kun vierailimme heillä seuraavalla viikolla. Nelivuotia toi pöytään saman Lidlistä ostetun ja kilpailussa toiseksi maultaan sijoittuneen mansikkahillopurkin ja sanoi leveästi: Katso, minullakin on nyt samanlainen mansikkahillopurkki. (Kaveri käänsi sen suomeksi.) Nelivuotias esitteli puoliksi syötyä mansikkahillopurkkia. Perhe tarjosi sitä minullekin rouvan valmistamien blinien painikkeeksi. Katsoin puoliksi syötyä hillopurkillista ja lusikkaa pojan kädessä ja kurkkuun nousi… En ottanut.

Tulkitsin niin, että tulkinta minun käytöksestäni oli aiheuttanut sen, että hillopurkki oli erittäin haluttava ja se oli täytynyt ostaa myös heille. Heillä ei nimittäin ollut ollut sitä ennen. Toiseksi havaitsin stereotyyppisen oletuksen olevan mahdollisesti totta. Nimittäin, että kieltäminen, joksi he olivat minun sanomiseni tulkinneet, oli paras mahdollinen mainos. Jos joku koetaan kielletyksi, se on pakko saada. Siksi alkoholi ja tupakkakin olivat pakkomielteisen haluamisen kohteita jo vuosikymmeniä sitten.