Olipa kerran leppälintu.
Leppälintu rakensi keväällä pesän pönttöön, joka oli ripustettu männynrunkoon. Pesään leppälintu pyöräytti neljä kaunista ja sileää munaa ja alkoi hautoa niitä.
Kun leppälintu oli ulkona syömässä, pöntöllä vieraili ruskea käki. Käki pullautti leppälinnun munien keskelle isomman, mutta melko samanvärisen munan, tarkasteli pesää tyytyväisenä ja lehahti sitten kähisemään puun latvaan.
Leppälintu palasi pesäänsä, ja hautoi munia, kunnes ne alkoivat eräänä kauniina päivänä kuoriutua. Ensimmäisenä kuoriutui käenmuna, ja leppälintu alkoi nopeasti hakea isolle ja rumalle poikaselleen ruokaa. Sillä aikaa, kun leppälintuemo oli hankkimassa vaivalla ravintoa, käenpoika tarkasteli pesässä olevia siskojaan ja veljiään ja alkoi ahertaa. Yksi kerrallaan käenpoika vieräytti aidon munan siiventynkiensä väliin ja alkoi punnertaa sitä kohti pöntön suuaukkoa. Työ ei ollut aivan helppoa vastakuoriutuneelle käelle, mutta niin vain hups-heijaa se onnistui saamaan kolme munaa lentoaukolle ja sen yli.
Kun leppälinnun aitoja munia oli jäljellä enää vain yksi, emo saapui takaisin pesälle herkulliset madot nokassaan. Samalla kun käenpoika ahmi nälkäisenä kaikki äitinsä hankkimat ruuat, viimeinen leppälinnunmunista kuoriutui ja pieni sokea poikanen piipitti hädissään äidiltään muonaa. Leppälintuemo kummeksui, miten pesässä tuntui väki vähenevän, mutta katseli kuitenkin kahta jäljellä olevaa lastaan tyytyväisenä ja sanoi:
–Eläkää nyt rinnakkain ja toisianne pois sulkematta.
Kun leppälintu lähti jälleen hakemaan lisää toukkia, käenpoika rullasi heiveröisen leppälinnunpojan harteilleen ja heivasi senkin ulos pöntöstä. Maahan mätkähtäneen poikasen äkkäsi paikalla liikkunut kissa ja söi sen vikkelästi suuhunsa.
Näin leppälinnun pesään jäi enää käki ja kun heinäkuu oli pitkällä, varpushaukan kokoiseksi kasvanut käkönen ahtautui töin ja tuskin ulos pöntöstä, jonne leppälintuemo jäi lopen uupuneena ja ilman lapsia miettimään, mikä oikein oli mennyt vikaan.
Faabelin opetus: Toisensa poissulkevat käsitykset eivät pysy elossa samassa pesässä.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Sopii hyvin evlut kirkkoon.
Kuin nappi silmään!
Hyvin osuva.
Hyvä vertaus. Kerta toisensa jälkeen uskonnot tuhoavat yhteiskuntansa ja tappavat kilpailijansa.
Lisäilit omiasi juttuun.
Mitä muka?
"Faabelin opetus: Toisensa poissulkevat käsitykset eivät pysy elossa samassa pesässä."
Leppälintu on kuin pronssikautinen vuohipaimenuskomus, joka kasvattaa nykyaikaan päivittyvän kristinuskomuksen (käki). Lopulta tämä modernisoitu uskomus kampeaa fundamentalistiseen vuohipaimenuskomukseen takertuvat (leppälinnun poikaset) pois kokonaan pesästä ja kristinukso on uudistunut. Kaikki voittavat.
Evoluutio hävisi.
Olipa hyvä tarina. 😺
Ruotsissa ja Norjassa on käytössä meille ehdotettu malli. Toimiihan se.
Sivistyneessä valtiossa eri mieltä olevat voivat veljeillä keskenään hyvässä sovussa.
Osa ns. liberaaleista ovat tosiasiassa suvaitsemattomia totalistareja, jotka karsastavat jyrkästi uskovia ja konservatiiveja. Eivät halua olla tekemisissä, vaan sulkea pois silmistä, hiljentää, saattaa huonoon valoon sallien siinä epärehellisetkin keinot, jakaa ihmiset jyrkästi hyvät-pahat-lokeroihin. Lähes kaikki valituksista tulee sieltä päästä, kun valitetaan, että ollaan oltu ”väärässä seurassa”.
Yes, noin se on.
Hyvä kertomus.
Leppälintu on eläin jolla on rajatut edellytykset. Ihminen pystyy ajattelemaan selkeämmin. Eri mieliset pystyvät elämään toisiaan kunnioittavina yhdessä ja tekemään kompromisseja. Ihmisten kesken on pakko toimia niin. Sellaista on elämä.