Muutanko yhteen miehen kanssa suoraan lapsuudenkodista? Olen parikymppinen ja sain töitä samalta paikkakunnalta mihin mies pääsi opiskelemaan. Pitäisikö ensin asua yksin?
Muutanko yhteen?
Kaksi
8952
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Muuta yhteen vaan jos se hyvältä tuntuu. Sovi pelisäännöt ja raha-asiat. ja varaudu myös siihen, ettei homma toimikaan.
Jos olisin sinä, en muuttaisi. Muutin itse aikoinani yhteen eksäni kanssa siten, että hän muutti luokseni suoraan kotoaan. Äitin hoivista tyttöystävän hoiviin... Mies, joka ei ole asunut koskaan yksin ei ole itsenäistynyt, eikä osaa arvostaa esimerkiksi toisen näkemää vaivaa yhteisen kodin hyväksi - kaiken pitäisi tapahtua yhtä pyyteettä kuin kotona. Lisäksi miehelle iskee melko todennäköisesti angstivaihe, jossa vapauden kaipuu ja itsenäisyyden tarve kasvaa ylitsepääsemättömäksi, koska koskaan ei ole saanut tai joutunut olemaan omillaan.
Mikä kiire teillä on, nuorilla ihmisillä? Jos aiotte elää loppuelämänne yhdessä, haittaako se, jos vaikkapa ensimmäisen vuoden loppuelämästänne kokeilette omien siipien kantamista ja omillaan asumista?
Omasta ystäväpiiristä kaksikin tapausta on muuttanut tyttöystävän kanssa samaan kämppään suoraan äitin helmoista ja hyvin on jo vuosia pyyhkinyt ainakin ulkopuolisen silmin. Turha yleistää, ihmiset toimii eri lailla.
Ai sori, en tiennyt että ainoastaan myönteiset kommentit saa kertoa, ja että negatiivinen oma kokemus on "yleistämistä".
Miten tuo sinun rautainen logiikkasi kestää ne kaikki parit, jotka eroavat muutettuaan yhteen suoraan kotoa? Jo pelkästään minä tiedän kymmenisen kappaletta.
Ja eipäs nuolaista ennen kun tipahtaa, meillä meni ihan kivasti yhdeksän vuotta ennen kun miestä alkoi ahdistaa se ettei koskaan ole itsenäistynyt. Joten äläpä vielä yleistä, jos vasta muutamia vuosia on kulunut...
Tarkoitus ei ollut kettuilla, mutta mitäs jos sallisit erilaisetkin kokemukset keskusteluun mukaan?
Myönnetään että viimeisen lauseen kirjoitin tosiaan liian kärkevästi, mutta tarkoitus oli vain lisätä muunkinlaisia näkemyksiä joukkoon kun melkein kaikki tuntuivat olevan siihen mennessä sitä mieltä että eihän tää missään tapauksessa voi toimia. Ja kun omat silmät ja korvat on sen todenneet että hyvin pyyhkii kyseisillä ystävilläni niin on se mahdollista. Mutta enhän mä ulkopuolisena tietenkään voi sitä varmaksi sanoa ja tosiaankin vasta muutama vuosi on kulunut.
Se on totta että itsenäistymistä ei voi tietenkään tapahtua jos elää symbioosissa jonkun kanssa koko elämänsä. Mutta ei se mun mielestä tarkoita automaattista parisuhteen epäonnistumista jos onkin asunut aina jonkun kanssa. Opettelua se varmasti vaatii.
kyllä se vaan niin on.
ei minkään moraalisen jutun takia, vaan siksi, että jos ei tulekaan mitään, on se oma pesä minne mennä. jos kaikki menee ok, omasta pääsee aina eroon.
Itse muutin aikoinani suoraan kotoa miehen kanssa, ihanaa se oli ja elämämme sujui hienosti monet vuodet. Kunnes erosimme yli kymmenen vuoden päästä, niin silloin harmittelin kun piti opetella olemaan yksin ja sitä että olisi pitänyt nuorena asua edes vähän aikaan omillaan. No nyt olen asunut yksin kaksi vuotta ja nautin olostani seurustelen, mutta en pidä mitään hoppua yhteen muuttamisen kanssa, välillä on ihanaa olla omissa oloissaan ja sitten taas yhdessä miheni kanssa.
Mä itse muutin muutin ensin omaan asuntoon porukoiden luota. Oltiin jo silloin avomieheni kanssa seurusteltu jo muutama vuosi. Enpä hirveästi yksin siinä asunut, kun joka viikonloppu oli mies siellä yötä. Hän siis asui vielä porukoidensa luona tuolloin. Vajaan vuoden siinä asustelin "yksin". Sitten päätettiin hommata yhteinen vuokra-asunto. Tällä hetkellä etsitään sitä ihan omaa yhteistä kotia...