Hei kaikille!
Kerron teille tarinani myös siinä toivossa, että saisin vinkkejä/neuvoja tilanteeni jatkamiseen.
Olin eräässä pienyrityksessä myyntisihteerinä. Minun lisäkseni oli ainoastaan 2 muuta ulkopuolista työntekijää, toinen varastossa, toinen myymälässä.
Kaikki alkoi oikeastaan jo muutaman viikon päästä työhön tulostani. Työtehtäviini kuului myös tilausten vastaanotto puhelimitse. Puhelin oli myös mukanani esim. varastossa käydessäni, jotta voisin tilauksia vastaanottaa. Yhtenä päivänä pomo ilmoitti muiden kuullen, että minun pitäisi ottaa puhelin myös mukaani "helpotuksen hotelliin", koska muuten menevät "miljoonat sivu suun". Asiasta kävimme (pomon taholta) kiivasta keskustelua ja hän jopa mainitsi, että hän on firmaa yksin pyörittäessään pitänyt puhelinta AINA mukanaan. Selvää oli, että siitä tietenkin kieltäydyin ja ehdotin, että laitan siirron päälle tarvittaessa. Jo tämän konfliktin jälkeen epäilin, että kaikki asiat eivät taidakkaan tässä yrityksessä olla kohdallaan.
Päivien edetessä, huomasimme työkaverin kanssa, että pomo käy aina valillä varastossa huutamassa. Kävi tosiaan ilmi, että hän kiusasi varastomiestä, joka sitten loppujen lopuksi sanoi itsensä irti.
Mietimme työkaverin kanssa, että kukakohan on seuraava, ja niin siinä sitten kävi, että se olin minä.
Olin yksin toimistossa ja yritin työni kunnolla hoitaa, siinä kuitenkaan onnistumatta, johtuen pomon käytöksestä. Hän mm. heitti kerran suutuspäissään puhelimensa työpöydälleni minun ollessa puhelimessa. Kerran hän pyysi, että imuroin konttoreihin johtavan yleisen tilan, josta tietenkin kieltäydyin, johtuen osaksi siitä, etten olisi ehtinyt työkiireideni takia mitään ylimääräistä tekemään ja lisäksi siivoaminen ei kuulunut työtehtäviini. Selvää oli, että työpisteeni ja sen ympäristön pidin siistinä. Pomo antoi minulle tästä kirjallisen varoituksen ja kun sekään ei tehonnut, niin hän paiskasi pölynimurin päin seiniä, olin silloin myös puhelimessa. Tämän tapahtuman jälkeen pyysin häneltä, ettei hän paiskoisi tavaroita minun ollessani puhelimessa asiakkaan kanssa ja että haluaisin muutenkin työrauhan. Siihen hän totesi suu vaahdoten; "tämä on minun firmani ja minä saan tehdä täällä mitä haluan!"
Eräänä aamuna töihin saapuessani oli työpisteeni lattialla neliön suuruinen ja 1 cm korkuinen hiekkakasa odottamassa! Työkaverini ehti jo tavallaan asiasta minua varoittaa, koska ilmoitti, että ota imuri mukaasi toimistoon mennessäsi. Mitään tällaista en kuitenkaan odottanut!!!
Imuroin lattian ja otin vielä varmuuden vuoksi valokuvan hiekkakasasta, miettien, että sitä saatettaisiin vielä tarvita.
Pomon saavuttua paikalle, tiedustelin häneltä mistä kyseinen hiekkakasa oli työpisteeni lattialle yön aikana ilmestynyt ja hän oli niinkuin ei tietäisi mitä puhun. Toistin kysymykseni, jolloin hän vastasi; "jos välttämättä haluat tietää, niin tyhjensin siihen pölypussin, mutta nyt kaikki on OK, koska tein sen mitä hän halusikin!"
Heti tämän tapahtuman jälkeen olin yhteydessä työsuojelupiiriin. Firmassa oli muitakin epäkohtia; mm. ensimmäistäkään kahvituntia ei meistä kukaan ehtinyt pitämään, palkat tulivat säännöllisesti aina 2 - 3 päivää myöhässä, ruokatauon ehdin pitämään viimeisimmillään n. klo 15.30 - ja tiedän erään, joka ei useina päivinä ehtinyt pitämään ruokatuntiansa. Teimme säännöllisesti kaikki ylitöitä, mutta sekään ei riittänyt työnantajallemme.
Palataakseni vielä kiusaamiseeni, työnantajani totesi minulle kerran, että vaikka olisi kuinka kiire ja pitäisi päästä helpotukselle, niin asiakkaita pitää palvella - eli voin hänen puolestaan päästää housuihin!! Hän on itse kuulemma tehnyt elämänsä kaupat "isot housuissa", koska hänellä oli vatsatauti.
Paljon ehti tapahtua, mm. minun vähättelyä, jatkuvaa kiroilua, ovien paiskomista, seiniin hakkaamista jne. Kaikkea en jaksa edes tähän kirjoittaa. Kunnes yhtenä päivänä pomo sanoi minut työsuhteesta irti ja tämä tapahtui päivää ennenkuin työsopimukseni olisi vakinaistettu.
Olin tietenkin helpottunut, koska minun piti yrittää kestää kaikki se "saasta", minkä hän minuun kohdisti sillä uhalla, koska olin koeajalla ja pelkäsin saavani karenssin, jos itse irtisanoutuisin. Myöhemmin on käynyt selväksi, ettei tällaisessa tilanteessa tule karenssia - asiaahan en voinut sillon tietää.
Onneksi minulla on aivan ihana aviomies, joka on auttanut minua jaksamaan ja ollut ymmärtäväinen.
Valitettavasti olen laihtunut useita kiloja, saanut ihottumaa ja nukknut yöni erittäin huonosti.
Tilanteeni ei tunnu helpottavan, koska työnantajani ei ole minulle vieläkään pyynöistäni huolimatta toimittanut työtodistusta, jonka voisin työvoimatoimistoon toimittaa. Työvoimatoimistoon olen tietenkin ilmoittautunut jo seuraavana päivänä irtisanomisesta.
Asiaani hoitaa tällä hetkellä liitto ja työsuojeluviranomainen. Eli nyt täytyy vain odottaa ja katsoa mitä tässä tapahtuu.
Olisin kiinostunut tietämään, onko jollakin kenties (toivottavasti ei kuitenkaan vastaavanlaista) kokemusta, esim. mitkä ovat minun oikeuteni. Mielestäni en ole liitosta ja työsuojeluviranomaiselta kysyttyäni saanut kuin ympäripyöreitä vastauksia.
Toivottavasti kertomukseni auttaisi jotakin vastaavanlaisessa tilanteessa olevaa. Sinulla on oikeus sanoa itsesi irti, vaikka olisit koeajalla - karenssia ei tule!!
Aurinkoisin kesäterveisin ja yhteydenottoja toivoen, CFM

Vastaukset 20
Vanhimmat
katso profiili sivultani linkki tyopaikkakiusatut.net sivustolle...
Ihminen on toiselle peto.
Muista kertoa kaikki myös paikalliselle työvoimatoimikunnalle työvoimatoimistossa, jotta eivät välittäisi enää työvoimaa ko. yritykseen muuten kuin erikoisehdoin. Kuulemma voivat näinkin menetellä.
Ja tietenkin olisi uskaliasta paljastaa firman nimi, jotta muut osaisivat varoa. Mutta tämä on tietenkin oma päätöksesi.
Kuten kertomuksestani varmasti huomasitkin, varastomies oli sanonut itsensä irti kiusaamisen vuoksi. Me asumme eri paikkakunnilla, joten työvoimaviranomaisilla on tieto tästä kyseisestä yrityksestä. Sitä en tiedä, puuttuuko työvoimaviranomaiset todellakin tällaiseen epäkohtaan, eli eivät välitä työvoimaa vastaavanlaisiin yrityksiin.
Tiedossani on, että muutama nainen on haastattelussa käynyt, mutta kiinnostusta ei ole heidän osaltaan ollut. Se, mistä työnantaja on hakijat löytänyt, on epäselvää.
Kyseisen firman nimeä en aio kertoa. Suomi on kuitenkin iso maa, joten katson, ettei se välittyisi kuin ainoastaan kyseisille, jotka ovat kertomukseni lukeneet. On epätodennäköistä, että juuri joku näistä osaisi kyseiseen firmaan hakea.
Hei kaikki,
Minun tarinani:
Olin töissä suhteellisen suuressa firmassa(400) työntekijää. Hain toiseen firmaan pieneen (10Hlöä) töihin. Tunsin uudesta firmasta pomon ja meillä oli yhteisiä sukulaisia.Olemme tunteneet vuosia.
Hän rekrytoi minua puoli vuotta, aina kun sai tietoa, että työantajalla on YT-käynnissä hän soitti minulle ja pyysi käymään. Nooh sitten menin hänen palvelukseen 6,5 kuukauden keskustelujen jälkeen.
Pidin koko kesän lomaa koska kyseessä oli myyntipäällikön tehtävä ja sain irtisanomispaketin edelliseltä työnantajalta.
Elokuussa astuin intoa puhkuen uuteen työpaikkaan. Kaikki tuntui lupaavalta, ensimmäisen viikon aikana, sain paljon koulutusta myytäviin tuotteisiin ja tunsin tuotteet jo ennestään. Aloin soittelemaan asiakkaille ja sopimaan tapaamisia, koska tiesin, että kyseisiä tuotteita ja palveluiden myynnin kotiutumisaika on pitkä jopa vuosi. Palkkani oli perusosa+hyvä bonus.
Noh ekan kahden viikon aikana pomoni kannusti ja puhui, että hyvin menee ja kannusti. Hän irtisanoi kahden kuukauden jälkeen erään myyjän, joka oli tehnyt 100 000e:n kaupan. perusteena, että ei sovi työhön, koeajalla tämä on niin helppoa. Tajusin heti syyn, yrityksen ei tarvitse maksaa irtisanomisen jälkeen bonuksia myyjälle, jotka tässä tapauksessa olisivat olleet yli 5% jaksotettuna koko vuodelle. Saatana ajattelin.. Näinkö mullekkin käy...
Noh pari viikkoa meni myin ensimmäisen "ison" kaupan tein noin 120 000:n tilin. Pomoni onnitteli vei syömään ja näin. Alkoi uusi viikko.. Pomoni käytös muuttui... alkoi enemmän painostamaan seuraamaan asiakaskäyntejä ja minulla oli vähintään kaksi käynti/päivä siihen aikaan eli todellista luukuttamista, kun vielä samalla pitää soitella uusia kontakteja.
Noh eräänä päivänä, tulin töihin noin kello 11 aamulla. Olin sopinut tämän hyvissä ajoissa, että tuona aamuna pitää saada aamu vapaaksi, koska tarvitsen hoitaa henk.koht asioita. sen sain. Noh harmikseni tulin seuraavana päivänä kipeäksi ja olin kolme päivää sairaana. Tästä toimitin lääkärintodistuksen pomolle, jonka oli antanut Medivire, jossa firman lääkäriasiat piti hoitaa.
tämän jälkeen pomoni pyysi minut puhutteluun ja sanoi: Sinä tulet ja menet miten huvittaa ja kauppa ei käy. Argumentoin sitä, että olin yhden aamun poissa ja kolme päivää sairaana. Muuten olin aina 7-9 välillä töissä, joka oli liukuma. Pomoni sanoi, että lähden kotiinkin aikaisin... monena iltana lähdin kuuden jälkeen, vaikka olin tullut seiskalta aamulla. Valmistelin seuraavia tapaamisia. Pomoni ilmoitti, että olen tarkkailussa. kaksi päivää myöhemmin sain potkut koe-ajalla perusteluina, en sovi toimeeni... Olin lapiolla lyöty... Menestynyt myyntimies jo viisi vuotta... Työsopimus loppui heti ja palkkiot jäi saamatta. Pomoni kääri omiin taskuihin 120 000e, koska en ollut oikeutettu bonuksiin, koska tein irtisanomis ajan jälkeen en ollut oikeutettu bonukseen.
Sain nopeasti töitä, kilpailevalta yritykseltä. Entinen pomoni sai asiasta tietää ja soitti minulle ja kertoi minulle että olen edelleen kilpailukiellossa, koska minulla on asiakasrekisteri tietoja heiltä. Sopimukseni mukaan kilpailukielto raukeaa jos työnantaja päättää työsuhteen. Tämän kerroin hänelle, sen jälkeen kun ammattiliittoni lakimies oli tämän vahvistanut. Entinen pomoni soitti uudelle työnantajalle ja haukkui minut ja kertoi perättömiä valheita minusta. Sain syytösryöpyn niskaani uudelta työnantajalta ja totesin, että mikään ei pidä paikkaansa. Onneksi entinen työantaja oli niin hölmö että lähetti kaikki varmistukseksi s-postilla. HÖLMÖ mies. Sain kaiken pomoltani ja tein rikosilmoituksen. Koska liitto suositteli niin. Asia ei mennyt koskaan oikeuteen, vaan entinen työnantaja sovitteli kanssani asian, suolaista hintaa vasten, maksaen vielä välimiesmenettelyn. Uudessa työpaikassa jouduin silmätikuksi joksikin aikaa, mutta todellisuudessa työpaikan lähtö oli lähellä.
Nyt eilen sain samaisessa työpaikassa ylennyksen ja virallisen anteeksi pyynnön esimieheltäni, että olivat minua epäilleet. Nyt alkaa uudet haasteet ja olen onnellinen, että kaikki kääntyi parhaiten päin. Kiitos siitä kuuluu pomolleni, ammattiliitolle ja itselleni.
Vanha työnantajani hakee koko ajan myyntivoimaa, olkaa varovaisia, minun jälkeen firmassa on käynnyt yli 10myyntimiestä kokeilemassa. Kaikki kokeneet myyntijaskat tietävät mistä firmasta on kyse, mutta en sitä tänne kirjoita koska voin joutua siitä vastuuseen.
P.s. arvatkaa olemmeko enää väleissä ex-pomon kanssa, nykyisen sukulaisen.?
Juuri sitä minä pelkään, että kun käyn työnpaikkahaastatteluissa, niin saattavat soittaa entiselle pomolleni, eli kiusaajalleni. Sairas kun on - tuskimpa aikoo minusta mitään positiivista sanoa.
En tiedä mitä tekisin! Tapahtumastani on jo 2 viikkoa ja en VIELÄKÄÄN ole saanut useista pyynnöistäni huolimatta työtodistusta!! Tarvitsisin sen ensi tilassa, jotta asiani voitaisiin käsitellä työvoimatoimistossa.
Liittoni aikataulutkaan eivät päde - lakimieheni lupasi minulle viikkoa sitten, että aikoo olla asian tiimoilta yhteydessä työnantajaani, mutta mitään ei ole vielä tapahtunut.
Eli minun kiusaamiseni jatkuu edelleen. Taaskaan en saa öitäni nukuttua, kun asiat pyörivät mielessäni. Saan itku/raivokohtauksia. Ihottumaakin on ilmestynyt. Kaikki tämä stressistä.
Kiitos edellisen viestin - aion laittaa vielä sähköpostitse pyynnön työantajalleni työtodistuksesta. Saattaa tietenkin olla, ettei hän vaivaudu edes vastaamaan.
Toivoisin rohkeasti kaikilta mielipiteitä/vinkkejä tilanteestani!!
Laita kirjattuna kirjeenä ja osoitettuna firmalle, silloin sinulla on todisteet, että olet pyytänyt työtodistusta
Sähköposti tai kirjattu kirje työnantajalle, jossa pyydät työtodistusta on tosiaan aiheellinen, jotta voit ajaa asiaasi jatkossa työsuojelupiirin kautta. Pienfirmassa jos on työssä, voi varmaan ongelmana ja kiusantekona olla tuo, ettei saa työtodistusta lainkaan. Työnantaja on tuossa heikoilla, sillä kyseessä on yleisen syyttäjän alainen rike ja siitä voi rapsahtaa tuntuvat sakot.
Omalla kohdalla kävi niin, että ent. esimies, jolta pyysin työtodistusta, ei ole sitä yli vuoteen saanut kirjoitettua. Byrokratian takia minun oli pakko pyytää lopulta "läsnäolo"tyyppinen todistus yrityksen henkilöstöosastolta, kun finanssit eivät enää sallineet loputonta työtodistuksen odottamista (joka siis jatkuu edelleen). Sain siis juoksevat asiat hoidettua, mutta "kunnollista" työtodistusta minulla ei vieläkään ole. Eli pääsipä tekemään sen viimeisen kiusan. Aiemmista lyhyistä alan työsuhteista on kunnon työtodistukset, joissa on kuvattu työtehtävät sekä joissain vielä arvostelu. Tästä toistakymmentä vuotta kestäneestä työsuhteesta ei ole kuin tieto, että on ollut sen-ja-sen palveluksessa. Hienolta tuntuu, totisesti. Tulevissa työhaastatteluissa on varmasti yksi keskustelunaihe taattu.
Itselläni sama juttu, teki mieli hakea uutta työtä, toisaalta KIUSAAJA ON SAATAVA VASTUUSEEN TEKEMISESTÄÄN. Omassa tapauksessani ei puhuminen auttanut, kun et saa tilaisuutta avata suutasi ja puhelimessa luuri "lyödään korville". Olisin kyllä sitä mieltä, jotta kiusaamistapauksissa kiusaaja pitäisi ensimmäiseksi saattaa hoitoon, koska ei mielestäni terve ihminen tee mitään tälläistä. Terve ihminen on empaattinen, tämä luonne sairaalta puuttuu.
No hei!
Kyl toi on niin tuttua touhua.Itte oon kaupungilla töis ja sairaslomalla ollu pian puoli vuotta. Oon kans käyny "keskusteluja" työterveydes ja liittoon oon ollu yhteydes mut ei mitään hyötyä oo ollu. Työsuojelu ei ota kantaa käskee valehdella lääkärille jotaki muuta ku puhua kiusaamisesta. Mä en oikeesti ymmärrä mistä noille maksetaan palkka. Kaikki joita kiusataan niin syyllistetään voimat täs meinaa loppua.
Tuota samaa se on kaikilla työpaikkakiusaaminen. Pahinta on vielä, että ei ole kunnon puolustajaa. Työterveys ohjaa pian mielenterveystoimistoon (eli MTT:hen). Siltä sitten aletaan tekemään "kissahtaneen" kirjoja ja paljonko niitä on tehtykään Suomenmaassa. Kun ihminen saadaan MTT:n kirjoihin sieltä on sitten kovin vaikea saada uutta työtäkään on näes näitä ennakkoluuloja esimiehillä, vaikka oikeesti se työpaikka on "pimpo"!Lääkäriporukka ei jää yleensä syyntakeelliseksi, vaikka lausuvat mitä eläkepapereihin.Heiltä puuttuu "lainalaisuus" TV:n olisi hyvä saada joku aiheellinen teema, että näitä ennakkoluuloja korjattaisiin.
Kukahan näitä meidän kirjoittamia viestejä lukee??? Missä ihan oikeasti mennään? Itse olen yksityisessä palvelukodissa töissä ja ollut siellä vajaa 1,5 vuotta. Tästä suurimman osan ollut konkreettisesti työnantajani "hampaissa". En todella olisi voinut, kuin vain kuvitella jos joku olisi kertonut jotain tällaista, ellen itse olisi henk.koht. samaa kokenut.Nyt ihmettelen (myös itseäni), MIKSI emme tuo asioita julki ja kerro mitä oikeasti työpaikallamme tapahtuu. Välillä ihmettelen myös sitä, miten reilu 10 v. sitten Suomessa on saanut hoitoalan yrityksen perustaa kuka hyvänsä ja MINKÄ VERRAN YKSITYISIÄ VALVOTAAN TÄNÄPÄIVÄNÄ???? Sanonpa, jotta lapsen kengissä koko touhu. Itse luotan työsuojeluun vahvasti. Joten olen sitäkautta hakemassa apua ennen, kuin oma nuppi leviää. Minusta yksityisiä pitäisi vuosittain valvoa, tarkistaa työntekijöiden palkka-asiat ja hyvinvointi työyhteisössä. Sekä myöskin ( TÄRKEÄ) miten työpaikalla noudatetaan työehtosopimusta. Sitä jo rikotaan, kun tehdään työpaikkaa koskevia sopimuksia, jotka kumoaa virallisen sopimuksen, jota ollaan neuvoteltu hyvinkin pitkään. Oksettaa koko touhu, miten ala-arvoisesti yrittäjä kohtelee työntekijäänsä. Kateus ja uhka, näin asioista tulkitaan. Varmaan paikkansa pitäviä, mutta asiat eivät muutu, jos niille ei tehdä jotakin. Tärkeää on pitää toisista huolta kaikissa työyhteisöissä. Joku toinen kerta voit olla juuri SINÄ työpaikkakiusattu ja TULET TARVITSEMAAN YHTEISÖLTÄSI APUA, elle kuulu pomon perseen nuolijoihin. Ja yks juttu, johon itse en suostu on: En halua, enkä ole pomon kanssa ystävä...
YRITTÄJÄT HALOO; SULLA EI OLISI KOKO YRITYSTOIMINTAA ILMAN TYÖNTEKIJÖITÄ: Tämä viesti siksi yrittäjähenkinen, koska itse olen yksityisellä' työssä, jokapaiukassa sama paska eri paketissa.
Olet oivaltanut oikein mitä on työpaikkakiusaaminen. Ihmettelet miksi ei asiasta vieläkään uskalleta kunnolla puhua? Siinäpä hyvä kysymys.
Ensimmäiseksi puhuja leimataan "hulluksi" ja aletaan vihaamaan entistä enemmän. Siksi ei kiusatut uskalla tulla esiin. Itse aikoinani, kun puhuin ongelmasta, niin kukaan ei kyläänsä kutsu ja häihin kutsumisesta puhettakaan. Se on ikuinen helvetti.Eristäminen tulee kuvioon.
Lisää pitäisi vallanpitäjien ottaa kantaa.
Koen parhaillaan samantapaista. Haen jo uutta työtä, ja sanoin poistuvani kunhan uusi työ löytyy. Pelkään että tulevasta paikasta soitetaan kiusaavalle pomolle, kuka tietää mitä se sanoo. En osaa enkä halua alentua riitelemään enkä muihinkaan kiusaajieni keinoihin. Huonot kiusaa, pallikkaat ja terveet ei. Miten aikuiset voivat alentua moiseet valehteluun ja piinaamiseen. Ei voi olla tervettä nauttia toisten kiusaamisesta.
Työpaikkakiusaaminen on vaikea asia, hyvä juttu, että olet ottanut valokuvan hiekkakasta ja talleta kaikki muukin materiaali johon kiusaamista käyteään välineen. Oikeuttasi varten!
Mulle pomo teki sellaista kiusaa, että kun tuli tietokoneet, mulla käytätettiin ekaksi kurssit ja viimeisenä sain tietokoneen yksikkööni. Tuo opetus oli ropottimaista, asiantuntija näytti kerran mallin ja sanoi "nyt teidät on koulutettu" ja kansio paiskattiin kainaloon ja töihin. Tuo vähäinenkin opetus kerkisi unohtua, kun vasta 1 vuoden päästä sain päätteen työpisteeseeni.
Esimieheni käyttäytyi ylimielisesti hän teetätti epäasiallisia töitä. Kirjoitti listalle mitä pitää tehdä, tuon listan olen säästänyt itselleni vaikka aikaa onkin kulunut vuosia. Me emme puhuneet kunnolla mitään liput ja laput kertoi mitä pitää tehdä ja pomo sai koko työporukan samallalailla toimimaan minua kohtaan.
Sekin työ minkä tei ei aina kelvannut haettiin tahallaan virheitä. Työporukassani oli myös näitä "kielillä puhujia" jotka eivät olleet päässeet haluamalle työhön. He toivottivat ranskaksi ja millon milläkin kielellä,kun esim. lähdin ruokatunnille."Hyvää ruokahalua". Ts. piti näyttää "mistä pesee".
Viimein koko talo alkoi puhua, että olen "väsynyt" ja soiteltiin työterveyshuoltoon, josta minulle laitettiin mitä kummallisimpia tutkimuksia psykolgia myöten ja mitään ei löytynyt, vesiperän vetivät. Työpaikkani ilmapiiri muuttui niin kireäksi viimein, että minut verrattain nuoren kirjoitettiin tekaistuin paperein eläkkeelle.

Luin viestisi. Minussa se ei herätä mitään tuntemuksia, koska itse olen juuri varmasti sinunlaistesi alaisteni kiusaama työnantaja ja olen ihan loppu. En jaksa enää sitä kuvottavaa selän takana paskan jauhamista ja muuta krääsää. En oikeasti jaksa. Joka ikinen päivä, ainaista jankutusta, ainaista valitusta, ainaista haukkumista ja selän takana puhumista ja kyselyitä, onko lääkitys kohdallaan. Mä en jaksa, toivon, että pääsen pois, vain pois.
Vanha sana valimon työmiehen suusta, kun kerran pomot puhui "kyllä työmies on v-mäinen". Tämä valimon työmies sanoi "se työmies olisi v-mäinen, jos pystyisi, mutta kun pomoilla on valta, niin ei pitkälle pysty".
Alaiset osaavat kyllä kiusata itsemurhan partaalle.
Olen todella kiusattu ja mietin, että vainko kuolema minut vapauttaa.
On helpointa kuolla pois.
En osaa päästä ulos tilanteesta, olen niin väsynyt. Voit haukkua minua lisää. Haluat, että tapan itseni. Niin varmaan sen teenkin. En jaksa. Lapseni minua eiten surettaa, kuka heidät hoitaa - isä. Heillä on ihana isä. Mutta minä en jaksa enää. Anteeksi kaikille, mutta en tosiaan jaksa. Anteeksi lapseni, mutta en vaan jaksa kestää enää tätä kohtuutonta käytöstä
..ja ota vaikka työsuojeluun yhteyttä. Älä anna kaikesta huolimatta kiusaajillesi ylivaltaa, älä anna heille mahdollisuutta voittaa. Ymmärrän hyvin, mikä olotilasi on. Puhu ystäville, pidä päiväkirjaa kaikista tapahtumista. Älä anna niin ala-arvoisten ihmisten nujertaa itseäsi. Tee aloitus asian esilletuomisesta julkiseksi. Olet arvokas ja tärkeä henkilö perheellesi. Voimia Sinulle.