ID-teoriasta - ID etsii älykkäitä syitä

Biologiaan sovellettuna ID eli design-teoria merkitsee elämän alkuperän ja kehityksen tutkimista. Sen perusväitteenä on, että "älykkäät syyt ovat välttämättömiä biologian monimutkaisten, informatiivisten rakenteiden selittämiseen ja että nämä syyt ovat empiirisesti havaittavissa". Maailmassa on tapahtumia, joiden kohdalla luonnollisten syiden selityskyky loppuu ja jotka voidaan asianmukaisesti selittää vain turvautumalla älykkäisiin syihin. Tämä ei ole argumentum ad ignorantiam eli tietämättömyyteen pohjautuvaa perustelua.

Oikein muotoiltu design-teoria on informaatioteoria. Informaatiosta tulee siis sekä älykkään syyn luotettava ilmaisin että sovelias tieteellisen tutkimuksen kohde. ID on siis informaation havaitsemiseen ja mittaamiseen, sen alkuperän selittämiseen ja sen kulun seuraamiseen liittyvä teoria. Kyseessä ei siis ole tutkimus älykkäistä syistä sinänsä, vaan älykkäiden syiden aikaansaamista tiedon kulkureiteistä. Tästä seuraa, ettei älykkään suunnitelman idea edellytä Jumalaa tai ihmeitä. ID havainnoi älykkyyttä ottamatta kantaa itse älykkyyden olemukseen. Design-teorian ei tarvitse esittää arvioita älykkäiden suunnittelijoiden luonteesta, moraalisista ominaisuuksista tai tarkoitusperistä. On lisäksi huomattava, että ID erottaa suunnittelun päämäärästä: voimme tietää jonkin olevan suunniteltua tietämättä lopullista tai edes summittaista tarkoitusta, jota varten se on suunniteltu. Voimme siis tunnistaa suunnitelman tietämättä suunnittelun päämäärää. Kun älyllisen tekijän sanotaan tuottaneen jotakin niin se ei tarkoita sitä, että samalla määriteltäisiin, miten älyllinen tekijä sai sen aikaan. ID on tässä merkityksessä eri asia kuin ihme.

Kysymys siitä, onko älyllinen syy luonnon sisä- vai ulkopuolella on eri kysymys kuin kysymys siitä, onko älyllinen syy toiminut luonnossa. ID ei siis ole ennakkoon sitoutunut supranaturalismiin eli yliluonnolliseen.

Jotta älykkään suunnitelman idea eli ID voisi olla hedelmällinen tieteellinen teoria niin luonnontieteilijöiden täytyy olla varmoja siitä, että he voivat luotettavasti määrittää, onko jokin seurausta älykkäästä suunnittelusta vai ei. Tässä kuvaan astuvat mukaan William Dembskin määrittelemä täsmennetty monimutkaisuus ja Michael Behen esittämä redusoitumaton monimutkaisuus (irreducible complexity).

Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri

Suunnitellun kohteen tulee sisältää kolme piirrettä: vapausasteisuuden eli kontingenssin, monimutkaisuuden ja täsmennyksen.

Vapausasteisuus takaa, ettei kyseinen kohde ole tulosta automaattisesta ja siten ei-älyllisestä prosessista, jolla ei ole ollut mitään valinnanvaraa kohdetta synnyttäessään. Kohteen, tapahtuman tai rakenteen vapausasteisuus vaatii käytännössä, että vaikka kohde, tapahtuma tai rakenne on sopusoinnussa tuottamiseensa sisältyvien säännönmukaisuuksien kanssa, sallivat nämä säännönmukaisuudet kuitenkin mielivaltaisen määrän vaihtoehtoja. Tyypillisesti nämä säännönmukaisuudet käsitetään luonnonlaeiksi tai algoritmeiksi (eli sarjoiksi täsmällisiä toimintaohjeita tehtävän tai ongelman suorittamiseksi). Esimerkiksi paperiarkin mustekuvioita ei voida redusoida (pelkistää) paperin ja musteen fysiikkaan ja kemiaan eikä sanaristikkopelin kirjainten sijaintia pelilaudalla voida redusoida kirjainten liikkeitä hallitseviin luonnonlakeihin.

Monimutkaisuus takaa, ettei kyseinen kohde ole niin yksinkertainen, että se selittyisi helposti pelkän sattuman pohjalta. Monimutkaisuus on itse asiassa todennäköisyys. Esimerkiksi mitä enemmän yhdistelmälukossa on mahdollisia yhdistelmiä niin sitä monimutkaisempi on sen mekanismi ja vastaavasti sitä epätodennäköisempää on mekanismin avautuminen sattumalta. Mitä suurempi on monimutkaisuus niin sitä pienempi on sen todennäköisyys. Varmistaaksemme, että kysymyksessä on suunnittelun jäljet ja sitä edellyttävä riittävä monimutkaisuus on tutkittava, onko kohteen sattumanvaraisen syntymisen todennäköisyys riittävän pieni.

Täsmennys takaa, että kohteessa on älykkyydelle ominaisia piirteitä. Biologinen täsmennys tarkoittaa aina funktiota eli toimintoa. Eliö on monista alijärjestelmistä koostuva toimiva kokonaisuus. Arkielämän esimerkkinä täsmennyksestä toimii sosiaaliturvatunnus, joka on 10-numeroinen merkkijono. Tämän tunnusluvun monimutkaisuus varmistaa, ettei rikollinen pysty sattumalta keksimään sellaista lukua, joka osoittautuisi jonkun ihmisen tunnukseksi. Luvun täsmennys taas varmistaa sen olevan juuri ko. ihmisen sosiaaliturvatunnus eikä kenenkään muun.

Ymmärtääkseen, miksi täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri on oikea väline suunnittelun tunnistamiseen, täytyy ymmärtää, mikä ylipäätään tekee älyllisistä tekijöistä tunnistettavia. Jotta voidaan tunnistaa älyllisen tekijä, tulee havaita yhden vaihtoehdon toteutuminen useamman kilpailevan vaihtoehdon joukosta, ottaa huomioon hylätyt vaihtoehdot ja sitten kyetä määrittelemään toteutunut vaihtoehto. Esimerkiksi ihminen puhuessaan tuottaa järkevää puhetta valiten tuottamansa äänteet lukuisien mahdollisten äänneyhdistelmien joukosta. Määrittelyn esimerkiksi käy musteella kirjoitettu viesti, joka siis on määritelty. Tarkkaan ottaen viesti itse ei ehkä ole määritelty, mutta oikeinkirjoitus- ja kielioppisäännöt määrittelevät sen siitä huolimatta.

Hylättyjen kilpailevien vaihtoehtojen täytyy olla todellisia vaihtoehtoja. Niiden täytyy myös olla riittävän runsaslukuisia, ettei toteutunutta vaihtoehtoa voida selittää sattumalla. Tämä on vain toinen tapa ilmaista vaihtoehtojen valikoiman olevan monimutkainen ja toinen tapa sanoa, että toteutuneen vaihtoehdon todennäköisyys on pieni.

Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteerin voima on sen yksinkertaisuudessa. Se ei rajoitu tunnistamaan ainoastaan ihmisen toimintaa vaan myös eläimen ja jopa ulkoavaruuden olennon toimintaa. Se ei myöskään rajoitu tunnistamaan ainoastaan fyysiseen maailmaan sidotu n älyn toimintaa. Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri ei ole kritiikitöntä hyväksymistä edellyttävä periaate eikä uskonkappale.

Redusoitumaton monimutkaisuus

Lyhyesti sanottuna järjestelmä on redusoitumattomasti monimutkainen, jos se koostuu useista keskenään vuorovaikuttavista osista siten, että yhden osan poistaminen tuhoaa koko järjestelmän toiminnan.

Redusoitumatonta monimutkaisuutta täytyy tarkastella vertailemalla sitä kasautuvaan monimutkaisuuteen. Järjestelmä on kasautuvasti monimutkainen, jos sen osat voidaan järjestää peräkkäin siten, että osien peräkkäinen poistaminen ei koskaan johda toiminnan täydelliseen menetykseen. Kaupunki on hyvä esimerkki kasautuvasti monimutkaisesta järjestelmästä: on mahdollista poistaa palveluja ja ihmisiä kaupungista vähitellen, kunnes jäljellä on vain pieni kylä. Yhteisö ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään, joka tässä tapauksessa muodostaa toiminnon. Darwinistinen mutaation ja valinnan mekanismi voi siis helposti selittää kasautuvan monimutkaisuuden.

Jos luonnonvalinta olisi päämäärähakuista niin se pystyisi helposti tuottamaan kasautuvan monimutkaisuuden lisäksi myös redusoitumattomasti monimutkaisia rakenteita. Annettaessa ennalta määrätty päämäärä ei redusoitumattomasti monimutkaisten järjestelmien synnyttäminen tuota vaikeuksia luonnonvalinnalle.

Darwnistinen luonnonvalinta on valintamekanismi ilman päämäärää eikä sillä ole suuntaa, suunnitelmaa tai tarkoitusta. Darwinin valintamekanismin suuri vetovoima perustui paljolti sen lupaukseen sulkea päämäärähakuisuus pois biologiasta. Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan biologisissa järjestelmissä voi siis esiintyä vain kasautuvaa monimutkaisuutta, mutta ei
redusoitumatonta monimutkaisuutta. Luonnonvalinta voi valita vain sellaisia järjestelmiä, jotka ovat jo toimivia. Jos siis biologista järjestelmää ei voida synnyttää asteittain niin sen on täytynyt syntyä yhtenä kokonaisena yksikkönä, jotta luonnonvalinnalla olisi ollut jotain mihin vaikuttaa. Redusoitumattomasti monimutkaisen rakenteen on siis täytynyt syntyä yhdellä kertaa tai sitten ei ollenkaan. Tämä ei olisi ongelma, mikäli kyseiset järjestelmät olisivat yksinkertaisia. Kuitenkin jo pelkkä kolibakteerin flagella eli uintisiima koostuu noin viidest äkymmenestä proteiinista ja yhdenkin proteiinin puuttuminen aiheuttaa uintisiiman täydellisen pysähtymisen.

Biokemiallisen järjestelmän redusoitumaton monimutkaisuus on täysin empiirinen asia: järjestelmän muodostavien proteiinien poistaminen yksitellen kertoo, häviääkö toiminto. Jos se häviää niin kyseessä on redusoitumattomasti monimutkainen järjestelmä.

Tiedeyhteisö ei ole tunnustanut, että luonnosta on löytynyt redusoitumattomasti monimutkaisia rakenteita. Tämä on hyvin luonnollista, koska tämän tunnustaessaan tiedeyhteisö tunnustaisi samalla ID: n paremmaksi teoriaksi kuin evoluutioteoria.

Miten se on suunniteltu?

Kun jokin kohde on todettu suunnitelluksi niin esille nousee välittömästi jatkokysymys: miten se on suunniteltu. Valitettavasti todistusaineisto vastattaessa kysymykseen kuinka se on saatu aikaan, on kuitenkin tyypillisesti epätäydellinen (ainakin luonnollisille kohteille). Näin ollen design-teoreetikon täytyy tyytyä tutkimaan, kuinka tämä kohde olisi voitu tehdä. Tällaista menetelmää kutsutaan käänteistekniikaksi. ID:n kannalta ensisijainen kysymys ei kuitenkaan ole (joskin tärkeä kuitenkin) se, miten eliöt saivat alkunsa. ID:n kannalta ensisijainen kysymys kuuluu, ilmentävätkö eliöt selviä, empiirisesti havaittavissa olevia merkkejä, jotka osoittavat niiden olevan älykkyyden aiheuttamia.

ID:ssa on kyse älykkyydestä, joka päättelee, mitä toinen älykkyys on tehnyt. Tässä ei ole mitään mystistä. Vain vahva sitoutuminen naturalismiin eli käsitykseen, jonka mukaan kaikki olevainen koostuu vain luonnollisista ainesosista, saa design-teorian kuulostamaan mystiseltä.

Joillakin bakteereilla on kyky siirtää geneettistä informaatiota yksilöltä toiselle rengasmaisten DNA:n palasten, plasmidien, avulla. Ongelmia syntyy, kun kysytään, mistä plasmidin luovuttaneen bakteerin plasmidi vuorostaan on peräisin. Kun seuraamme informaatiopolkua taaksepäin päädymme aina lopulta johonkin ei-biologiseen. Plasmidin informaatiota ei voi loputtomiin selittää toisen bakteerin luovuttamalla plasmidilla.

Kausaalisen historian merkitys

Evoluutioteoria on teoria prosessista hamasta muinaisuudesta nykypäivään. ID: ssa sitä vastoin ei ole kysymys prosessista vaan luovasta toiminnasta. Luonnollisestikin luova toiminta voi koostua prosessista, mutta tällöin tuon prosessin jokainen askel koostuu myös omasta itsenäisestä luovasta toiminnasta. Kokemuksemme mukaan luomisessa äly sitoo yhteen irrallisia elementtejä tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi.

Tämä toiminta voi tapahtua yhtenä isona harppauksena tai sitten hitaasti ajan kuluessa monivaiheisena prosessina. Kuitenkaan luova toiminta ei ole pelkistettävissä tavalliseen syy-seuraus -ketjuun, jossa yksi askel aiheuttaa toisen. Niin sanotussa kausaalisessa historiassa aiemmat tapahtumat ennustavat jollakin todennäköisyydellä tästä aiemmasta tapahtumasta seuraavan toisen tapahtuman. Älyllisessä toiminnassa tällaista vaatimusta ei kuitenkaan ole ja odotuksien rikkominen on mahdollista. Esimerkiksi mikään välttämätön pakko ei vaatinut Mozartia säveltämään Figaron häitä tai Shakespearea kirjoittamaan Hamletia eikä niiden syntyä olisi voitu mitenkään ennustaa. Kausaalinen historia koskee siten toissijaisesti, mutta ei ensisijaisesti, luovaa toimintaa ja ID:tä.

ID-teoriassa kausaalinen historia tulee esiin aiemmissa tapahtumissa, jotka edellyttävät (mutta eivät määrää tai selitä) luovaa toimintaa. Aiemmat tapahtumat asettavat ehtoja luovan toiminnan mahdollisuuksille: esimerkiksi tietokoneohjelmia kehitetään aina paremmiksi vanhojen ohjelmien pohjalta. Kuitenkaan ne eivät kehity paremmiksi ennen kuin niiden suunnittelijat ovat saaneet idean ohjelman parantamiseen. Entä mistä ne ideat tulevat? Mitkään aiemmat tapahtumat eivät siis sellaisinaan voi selittää luovaa toimintaa. Ne on kuitenkin syytä huomioida, koska aiemmilla tapahtumilla on rajoittava vaikutus luovaan toimintaan: esimerkiksi Beethoven ei olisi voinut säveltää musiikkia pianolle ennen kuin piano oli kehitetty.

Kausaalinen historia on huomioitava tarkasteltaessa aiempia tapahtumia, jotka johtavat luovaan toimintaan ja myös tarkasteltaessa tämän luovan toiminnan jälkeen tulevia tapahtumia. Tämä yksinkertaisesti siksi, että luovalla toiminnalla on omat seurauksensa. ID-tutkimuksen pääasiana ei kuitenkaan ole kausaalinen historia vaan määrittää se, oliko suunnittelu (eli luova toiminta) olemassa elämän alusta alkaen. Sen jälkeen kun redusoitumaton ja täsmennetty monimutkaisuus on tunnistettu ja suunnittelu näin havaittu astuu kausaalinen historia mukaan tutkimukseen. ID ei siis perustu todistusaineiston puuttumiseen, kuten joskus on esitetty.

On mahdollista esittää teoreettisia visioita siitä, miten jokin monimutkainen rakenne - kuten esimerkiksi veren hyytyminen - on saattanut kehittyä luonnonvalinnan ja hyödyllisten välivaiheiden kautta. Pelkkä teoreettinen ratkaisumalli ei kuitenkaan riitä, vaan esitetylle visiolle tulisi esittää myös jonkinlaista kokemusperäistä tukea. On oikeastaan melko helppoa kuvitella jonkin monimutkaisen rakenteen syntyminen luonnonvalinnan kautta. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että kyseinen rakenne voi olla suunniteltu. Se ei myöskään merkitse sitä, että kyseinen kuviteltu kehitys olisi käytännössä mahdollinen tai että sen toteutus ei johtaisi huononnuksiin jossain muualla. Evoluutiobiologia ja paleontologia voivat kertoa teoreettisia malleja siitä, miten kehitys on tapahtunut. Kuitenkin biokemia on se luonnontieteen haara, joka ilmoittaa, ovatko evoluutiobiologien ja paleontologien ehdottamat kehityksen mallit mahdollisia tai mielekkään todennäköisiä. Biokemia tarjoaa siis kausaalisen ympäristön, jonka avulla voidaan ratkaista kysymys siitä, onko biologia suunniteltua.

Lyhyesti ilmaistuna ID:lla ei ole samanlaista todistamisen taakkaa kuin mitä evoluutioteorialla. Evoluutioteoria on teoria prosessista, jonka täytyy esittää vakuuttavaa todistusaineistoa, jotta sen kuvailemat prosessit voisivat kantaa niille asetetun taakan. ID:n todistustaakka on toisenlainen: luovan toiminnan teoriana sen täytyy kyetä osoittamaan, mistä alkumuodosta luovat toiminnat ensin levittäytyivät ja sitten jäljittää niiden kausaaliset edeltäjät ja seuraukset. Kuitenkin tulee olemaan merkittävää päällekkäisyyttä käytännön työskentelyssä: ID ei esimerkiksi vaadi jokaisen biologisen ilmiön olevan suunniteltu, vaan valinta ja mutaatiot ovat toimineet luonnonhistoriassa sopeuttaen eliöitä niiden ympäristöön. Lopullisen tuloksen kamppailussa evoluutioteoria vs. ID tulee tietenkin ratkaisemaan se, kumpi teoria on tieteellisesti hedelmällisempi.

ID on falsifioitavissa

Tieteellisen teorian tulee olla myös falsifioitavissa eli se pitäisi pystyä tarvittaessa osoittamaan vääräksi. ID:n tapauksessa tämä tapahtuu esimerkiksi osoittamalla kokeellisesti, miten bakteerin flagella eli uintisiima tai jokin muu tätä vastaavan monimutkainen järjestelmä on voinut kehittyä luonnonvalinnan kautta. Jos näin tapahtuisi niin olisi todettava, että bakteerin uintisiiman ja sitä vastaavan tai vähemmän monimutkaisen järjestelmän ei tarvitse olla suunniteltu. Selvennyksenä mainitsen, ettei kaikilla bakteereilla ole erityistä uintisiimaa, mutta käytän tätä elintä esimerkkinä.

Yhden vastaväitteen mukaan "ID ei ole falsifioitavissa, koska makroevoluution kokeellinen osoittaminen ei vielä automaattisesti tarkoita sitä, että juuri niin on tapahtunut". Kausaalisten syy-seuraus-suhteiden osoittaminen on aina haasteellista, mutta tässä on jo mielestäni kyse pilkun viilaamisesta. Mitään empiiristä teoriaa ei voida osoittaa täysin varmasti oikeaksi, mutta edellä mainitun bakteerin uintisiiman tai jonkin muun tätä vastaavan monimutkaisen järjestelmän synnyn kokeellinen osoittaminen luonnonvalinnan kautta olisi mielestäni riittävä todiste falsifioimaan ID:n ainakin sille organisaatiotasolle saakka.

Katsomukselliset sovellukset

Kysymys "evoluutioteoria vai ID" on erittäin keskeinen, koska vastauksella on merkittäviä katsomuksellisia sovelluksia. Evoluutioteoreettinen kanta tukee (mutta ei edellytä) uskoa ateismiin ja agnostismiin. ID-kanta taas tukee (mutta ei edellytä) uskoa jumalaan tai jumaliin: suunnittelijaa on myös mahdollista pitää vain säätelevänä periaatteena - käsitteellisesti hyödyllisenä välineenä, joka tekee tietyistä biologian faktoista ymmärrettäviä - ilman, että suunnittelija saa mitään painoarvoa todellisuudessa.
Evoluutioteorian kannattajat haluaisivat monesti sulkea ID:n ulos tieteellisestä keskustelusta, koska sillä on välittömiä uskonnollisia sovelluksia. Tieteen toimintatapaan ei kuitenkaan kuulu se, että jokin teoria jätetään huomiotta vain siksi, että sillä on katsomuksellisia sovelluksia (uskonnollisia tai uskonnottomia). Jos näin olisi niin silloin pitäisi evoluutioteoriakin jättää tieteen ulkopuolelle. Älykkään suunnitelman idea eli ID voidaan ilmaista luonnontieteellisenä teoriana, jolla on empiirisiä seurauksia ja jolla ei ole katsomuksellisia sidoksia (joskin katsomuksellisia sovelluksia).

ID ei ole kreationismia uudella nimellä

ID tulee selkeästi erottaa luomistieteen tai tieteellisen kreationismin nimellä tunnetuista liikkeistä. Kaikkein selkein ero näiden kahden välillä on se, että tieteellinen kreationismi on uskonnollisesti sitoutunutta mutta ID ei. Se ei ole sitoutunut mihinkään uskonnollisiin oletuksiin ja tulkitsee tieteen tuloksia yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten periaatteiden mukaan. Erityisesti ID ei ole sidoksissa Raamatun luomiskertomukseen.

Kreationismi tukeutuu kahteen oletukseen: 1) on olemassa yliluonnollinen tekijä, joka luo ja ohjaa maailmaa, 2) Genesiksessä eli 1. Mooseksen kirjassa kuvattu luomiskertomus on luonnontieteellisesti tarkka. Tavallisesti kreationismin olettama yliluonnollinen tekijä ymmärretään tunnettujen monoteististen uskontojen ja varsinkin kristinuskon transsendenttiseksi (kokemuksen rajat ylittäväksi) persoonalliseksi Jumalaksi.

ID ei sen sijaan missään kohdin pyri määrittelemään älykästä syytä, joka on vastuussa luonnon suunnittelusta. Se ei myöskään etukäteen määrittele tapahtumaketjua, jonka mukaan tämän älykkään syyn tuli edetä.

ID edellyttää älyllisen syyn, joka kykenee tuottamaan täsmennetyn monimutkaisia rakenteita. Tällainen kyky järjestää ainetta toimii kuitenkin ajassa ja paikassa eikä siten välttämättä riko mitään luonnon lakia. ID ei edellytä luojaa, joka synnyttää tilan, ajan, aineen ja energian, jotka yhdessä muodostavat maailmankaikkeuden. ID ei edellytä tiettyä aikakehystä, jonka sisällä älylliseen syyn on täytynyt toimia. ID ei ota kantaa siihen, miten ihmiset syntyivät eikä määrittele etukäteen tapaa, jolla suunnitteleva äly tuotti ensimmäiset organismit. ID ei edellytä, että jonkin tietyn historiallisen tapahtuman täytyy tapahtua, kuten esimerkiksi maailmanlaajuisen tulvan 5000 vuotta sitten. ID sopii yhteen miljardien vuosien aikana kehittyneen universumin kanssa.

ID sitoutuu paljon rajatumpiin totuuksiin ja sisältää vähemmän kuormaa (ja sillä on siksi vähemmän mahdollisuuksia erehtyä) kuin kreationismi. Intelligent design teoria ei ota etukäteen kantaa sellaisiin kysymyksiin kuin Kuka suunnittelija on? ja Kuinka suunnittelija toimii suunnitellessaan ja rakentaessaan asioita?

ID on puhtaasti tieteellinen teoria ilman uskonnollisia sitoumuksia.
Meillä ei ole kokemusta suunnittelijasta

"On aivan eri asia puhua tavallisesta suunnittelijasta - kuten ihmisestä - kuin transsendenttisestä suunnittelijasta, josta ei ole mitään kokemuksia. Näin ollen niistä ei voi myöskään tehdä mitään tieteellisiä väitteitä."

Tieteen sanotaan tutkivan luonnollisia syitä, jolloin suunnittelijaan vetoaminen on vetoamista yliluonnollisiin syihin. Tämä on kuitenkin väärä vastakkainasettelu, ja oikea olisi rinnastaa keskenään luonnolliset ja älykkäät syyt. Älykkäät syyt voivat saada aikaan sellaisia asioita, joita luonnolliset syyt eivät voi. On kokonaan toinen kysymys toimiiko älykäs syy luonnon sisällä (luonnollinen syy) vai ulkopuolella (yliluonnollinen syy). Tämä kysymys on täysin erillään siitä, onko älykäs syy toiminut.

Älyllinen syy tunnistetaan aina vain sen jättämien vaikutuksien perusteella. Havainnoitsijalla ei ole koskaan suoraa yhteyttä suunnittelijan sisäiseen psykologiseen maailmaan, ja näin ollen älyllisen syyn tunnistaminen tapahtuu aina päättelyn kautta. Esimerkiksi lahjakkuutta ei voi koskaan havaita ihmisessä suoraan, vaan ainoastaan tämän ominaisuuden tuottamien vaikutusten kautta: opettaja ei tiedä, ovatko hänen oppilaansa ymmärtäneet opetuksen sisällön, ennen kuin hän on nähnyt kyseisen kurssin koetulokset. Tieto älykkyydestä ei siis ole koskaan suora intuitio, ja tämä koskee sekä tavallista että transsendenttista suunnittelijaa.

Redusoitumattoma n monimutkaisten rakenteiden ja täsmennetyn monimutkaisuuden keskeinen piirre on se, että ne ovat 1) empiirisesti havaittavissa olevia tavallisia kohteita ja 2) ne viestivät luotettavasti suunnittelusta. Oleellista ei ole se, onko näiden tavallisten kohteiden kausaalinen historia jäljitettävissä tavalliseen vai transsendenttiseen suunnittelijaan.

Kun näemme redusoitumattomasti monimutkaisen rakenteen tai täsmennetyn monimutkaisuuden niin tiedämme älyllisen aiheuttajan olleen läsnä ja toimineen, vaikka emme tietäisikään suunnittelijasta mitään muuta. Älyllisen aiheuttajan olemus eli ontologinen status ei nouse missään vaiheessa tarkastelun kohteeksi. Ei siis ole olemassa mitään periaatteellista tapaa tehdä eroa tavallisen ja transsendenttisen suunnittelijan välillä. Tämän eron tekeminen kuitenkin onnistuu, jos oletetaan naturalismi todeksi jo ennakolta.

"ID selittää kaiken eikä se siis selitä mitään."

Älykästä suunnittelua ei pidä sekoittaa aikomukseen. Tietenkin kaikki suunniteltu on aiottua, mutta kaikki aiottu ei tule suunnitelluksi. Suunnitelman erottaa aikomuksesta täsmennetty monimutkaisuus. Suunnitellut asiat ovat sekä monimutkaisia että täsmennettyjä. Aiotuista asioista, joita ei ole suunniteltu, puuttuu toinen tai molemmat näistä ominaisuuksista. Kirjoitustaidoto n ihminen saattaa kirjoituskonetta sattumanvaraisesti naputellessaan saada aikaan kirjainjonon n-y-t, joka on täsmennetty mutta ei monimutkainen. Hän saattaa myös tuottaa kirjainjonon x-f-j, joka ei ole monimutkainen eikä täsmennetty. Tätä voi nyt verrata Tacituksen teokseen, jonka kirjainjonot ovat sekä monimutkaisia että täsmennettyjä. Tacituksen teos ei siis ole ainoastaan aiottu vaan myös suunniteltu.

Vaikka kaikki havaitsemamme voikin olla aiottua niin kaikki havaitsemamme ei ole suunniteltua. Suunnittelu lisää täsmennetyn monimutkaisuuden aiottuun. Kaikkea ei siis voi selittää suunnittelulla, mutta kaikki voidaan periaatteessa selittää aikomuksella.

"I D ei tee mitään ennusteita, joten se ei voi olla tiedettä."
Monien tieteellisten teorioiden tavoitteena on pyrkimys rakentaa uudelleen mennyttä - kuten arkeologia ja antropologia - kuin ennustaa tulevaa. Esimerkiksi elämän evoluutiota koskevat teoriat pyrkivät pääasiassa rekonstruoimaan biologista historiaa. On kuitenkin huomattava, että samalla ne ennustavat heikosti mitä esimerkiksi fossiiliaineistosta tulevaisuudessa voisi löytyä. Tällaisia ennustuksia on usein mahdotonta vahvistaa, koska yleensä huomautetaan hyvin nopeasti, ettei todisteiden puute ole todiste puuttumisesta (absence is not an evidenc e of absence).

"Jos sitä ei voi mitata, laskea tai valokuvata niin se ei voi olla tiedettä."
Väite, jonka mukaan tiede rajoittuu vain mitattavaan, laskettavaan ja valokuvattavaan ei pidä paikkaansa. Sama koskee väitettä, että tiede selittää havaittavaa vain havaittavan avulla. Tiede olettaa koko joukon asioita, joita kukaan ei ole koskaan nähnyt tai joita useissa tapauksissa ei ole mitään toivoakaan havaita, kuten kvarkit, elektronit, gravitoni ja pimeä aine, jonka oletetaan estävän tähtisumuja hajoamasta. Edellä mainittuja ei myöskään voi valokuvata. Ei siis ole olemassa selviä ja tiukkoja sääntöjä sille, millaisia kokonaisuuksia ja kausaalisia prosesseja luonnontieteilijä voi käyttää tapahtuman selittämiseen ja sen jälkeen vielä säilyä luonnontieteilijänä.

Jostain asiasta ei myöskään tule tiedettä siksi, että siihen laitetaan lukuja: numerologia ei ole tiedettä, vaikka siinä lukuja paljon korostetaankin. Toisaalta on olemassa niin sanottuja kvalitatiivisia tieteitä, kuten arkeologia, jotka eivät yritäkään pukea teorioitaan matemaattiseen muotoon.

Miksi todennäköisemmin suunniteltuja?

"Mikä saa olettamaan, että monimutkaisemmat järjestelmät ovat todennäköisemmin suunniteltuja kuin yksinkertaisemmat?"

Mielestäni ei ole mielekästä olettaa täsmennetysti monimutkaisten järjestelmien kehittyneen evoluutioteorian esittämien mekanismien avulla. Jo bakteerin flagella eli uintisiima on riittävän monimutkainen. Lisäksi elävä solu syntyy aina solusta eli "omne vivum ex vivo". Itse asiassa vain vahva ennakkositoutuminen naturalismiin saa olettamaan, että monimutkaisemmat järjestelmät eivät ole todennäköisemmin suunniteltuja kuin yksinkertaisemmat.

Selitämme monia arkipäiväisiä ilmiöitä vetoamalla suunnitelmallisuuteen. Sattuman ja suunnitelmallisuuden erottamiseksi on perustettu kokonaisia tieteen- ja elinkeinoaloja. Niitä ovat esimerkiksi oikeustiede, patenttirikkomusten ja vakuutuspetosten tutkiminen sekä satunnaislukujen tuottaminen. Miksi biologiassa pitäisi jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, että biologia tutkii järjestelmiä, jotka vain näyttävät suunnitelluilta, mutta joita todellisuudessa ei olekaan suunniteltu?

Ero havainnon ja tulkinnan välille

Tieteeseen kuuluu keskeisesti se, että mikäli epäilee jotain niin asiaa on voitava tutkia. Helpoin tapa tutkia on perehtyä muiden tekemiin tutkimuksiin, ja ennen kaikkea tehdä ero löydettyjen faktojen ja niistä tehtyjen tulkintojen välillä. Monesti evoluutioteoreettinen luonnontutkija löytää selkeän vahvistuksen kaiken elämän yhteiselle alkuperälle, kun taas ID-tutkija löytää samasta tutkimuksesta selkeän osoituksen eliöiden muuntelukyvystä ja älykkäästä suunnittelusta. Näin ollen on keskeinen taito osata erottaa tulokset ja niiden pohjalta tehdyt tulkinnat toisistaan. Tästä seuraa, että tieteen pyrkimys objektiivisuuteen ei täysin toteudu.
402226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

meille etsijöille piiiitkät blaah blaaht ? Lähde puuttuu mään ja vieläpä ilman ID tä !

Äänestä

Niin, ensinnäkään yhtään tuollaista redusoimattoman kompleksista rakennetta ei ole löytynyt.
Toiseksi ID:n takana piileskellee käytännössä kristinuskon jumala.
Kolmanneksi on kohtleiasta kertoa lähde kun lainaa tekstiä.

Ja vielä lisämausteena, olisiko niin että 99,99% kaikesta olisi kehittynyt evoluutioteorian esittämällä tavalla ja 0.001% olisi ID:n tuotetta?

Äänestä
  • "Ja vielä lisämausteena, olisiko niin että 99,99% kaikesta olisi kehittynyt evoluutioteorian esittämällä tavalla ja 0.001% olisi ID:n tuotetta?"

    Tämä onkin iso kysymys. Mihin tarvitaan redusoimatonta kompleksisuutta, jos pelkkä kompleksisuus (informaatio) on myös todiste luomisen puolesta? Monet ID:läiset nähtävästi myöntävät tämän perusteella (ainakin salaa) proteiinien superperheiden ja mallien pohjalta informaation synnyn olevan tosiasia. Tämä jättäisi siis Dembskin panoksen pois pelistä, mutta Behe olisi mukana roikkumassa. Hauskaa on, että Behe ei ole antanut falsifiointikriteerejä IC:lle.

    Edes yksinkertaisemman systeemin toimiminen ei ole saanut Beheä luopumaan ajatuksistaan veren hyytymisen IC-statuksesta. Elikkä esim. delfiinit pärjäävät ilman yhtä hyytymistekijää (Hageman factor) ja selkärangattomat kertaheittoa yksinkertaisemmalla systeemillä. Hiirellä on testattu deleetioita in vivo ja tässä tulokset:
    http://www.pandasthumb.org/pt-archives/images/bugge_fig1a.jpg
    plg- jäi kitukasvuiseksi ja kuoli pian, fib- eli terveempänä ja plg-/fib- pärjäsi suunnillen yhtä hyvin kuin ensimmäinen. IC? Hyytymisjärjestelmän evoluutio on selitettävissä muutoksilla hyytymiseen osallistuvien aineiden pleiotropiassa ja funktioiden suboptimoitumisella.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    "Ja vielä lisämausteena, olisiko niin että 99,99% kaikesta olisi kehittynyt evoluutioteorian esittämällä tavalla ja 0.001% olisi ID:n tuotetta?"

    Tämä onkin iso kysymys. Mihin tarvitaan redusoimatonta kompleksisuutta, jos pelkkä kompleksisuus (informaatio) on myös todiste luomisen puolesta? Monet ID:läiset nähtävästi myöntävät tämän perusteella (ainakin salaa) proteiinien superperheiden ja mallien pohjalta informaation synnyn olevan tosiasia. Tämä jättäisi siis Dembskin panoksen pois pelistä, mutta Behe olisi mukana roikkumassa. Hauskaa on, että Behe ei ole antanut falsifiointikriteerejä IC:lle.

    Edes yksinkertaisemman systeemin toimiminen ei ole saanut Beheä luopumaan ajatuksistaan veren hyytymisen IC-statuksesta. Elikkä esim. delfiinit pärjäävät ilman yhtä hyytymistekijää (Hageman factor) ja selkärangattomat kertaheittoa yksinkertaisemmalla systeemillä. Hiirellä on testattu deleetioita in vivo ja tässä tulokset:
    http://www.pandasthumb.org/pt-archives/images/bugge_fig1a.jpg
    plg- jäi kitukasvuiseksi ja kuoli pian, fib- eli terveempänä ja plg-/fib- pärjäsi suunnillen yhtä hyvin kuin ensimmäinen. IC? Hyytymisjärjestelmän evoluutio on selitettävissä muutoksilla hyytymiseen osallistuvien aineiden pleiotropiassa ja funktioiden suboptimoitumisella.

    http://www.ncseweb.org/resources/articles/7819_part_07_dr_michael_behe_dr_10_31_2002.asp

    Behe on pulassa aiheesta käytävässä keskustelussa, sillä jokaikinen IC-systeemi on toiminut yksinkertaisemmassa muodossa. Behe väistää helposti nämä havainnot sanomalla "ette olekaan kokeillut näitä ja näitä deleetioita" tai vitsailemalla (vetoaa yleisöön).

    ...
    KM:
    Remember you said, in the absence of any of the components, blood does not clot and the system fails. One of those components that you've talked about is called factor 12 or Hagemann factor, and you'd think, if we take it away, the system should fail, so there shouldn't be any living organisms that are missing Hagemann factor, but it turns out, uh, lo and behold, that there are some organisms that are missing Hagemann factor, I've crossed them off up there, and those organisms turn out to be, dolphins and porpoises, they don't have, um, I assume that statement therefore is incorrect and has to be changed?

    MB:
    Well, first of all let me express my condolences for the dolphins. Umm...[laughter]

    KM:
    You don't have to have to do condolences they do fine. That's my point. It's the theory of irreducible complexity that needs condolences at this point, [laughter/ applause] because that's what's happening.

    MB:
    Well, if you read my book a little more closely, you'll see that I talk about both the intrinsic and extrinsic pathway, I say that they can use both of them. And, uh, you'll see that when I talk about irreducible complexity I say, the details of the pathway, beyond uh christmas factor and so on, are rather vague, so let's uh, so I said I'll, we'll confine my argument to those. But nonetheless...

    KM:
    Yeah but your own words are up here and you point out Hageman factor, factor 12 and so forth, so they're part of that system.

    MB:
    Well, um, nonetheless, let me point out that if you do delete prothrombin if you delete tissue factor, you end up with this.

    KM:
    I'm asking you about Hageman factor. I'm not deleting those. My question is straightforward. You said you couldn't delete them, nature's done the experiment, it deleted them, doesn't that disprove the hypothesis?... and you're talking about deleting other ones?

    MB:
    You're right there are redundant components in the blood clotting system...

    KM:
    So it's not irreducibly complex?

    MB:
    In the same sense that a rattrap is not, that's correct.

    """"Biologiaan sovellettuna ID eli design-teoria merkitsee elämän alkuperän ja kehityksen tutkimista. Sen perusväitteenä on, että "älykkäät syyt ovat välttämättömiä biologian monimutkaisten, informatiivisten rakenteiden selittämiseen ja että nämä syyt ovat empiirisesti havaittavissa". Maailmassa on tapahtumia, joiden kohdalla luonnollisten syiden selityskyky loppuu ja jotka voidaan asianmukaisesti selittää vain turvautumalla älykkäisiin syihin. Tämä ei ole argumentum ad ignorantiam eli tietämättömyyteen pohjautuvaa perustelua. """

    Luomiseen uskova ei etsi syytä alkupäästä vaan täältä meidän elämästämme päästä ja siinäkin ihan loppua eli nykyhetkeä joka on meillä elettävänämme.
    Menneisyydestä me emme etsi tulevaisuuttamme!
    Siten poikkeamme luita nuuskivista evokeista.
    Me emme elä mielikuvituksen pauloissa vaan realismissa.

    Äänestä

  • käenpesiä kirjoitti:

    "Luomiseen uskova ei etsi syytä alkupäästä vaan täältä meidän elämästämme päästä ja siinäkin ihan loppua eli nykyhetkeä joka on meillä elettävänämme.
    Menneisyydestä me emme etsi tulevaisuuttamme!
    Siten poikkeamme luita nuuskivista evokeista.
    Me emme elä mielikuvituksen pauloissa vaan realismissa."

    Jos et tiedä mistä tulet, et tiedä myöskään minne menet.

    Äänestä

  • käenpesiä kirjoitti:

    """"Biologiaan sovellettuna ID eli design-teoria merkitsee elämän alkuperän ja kehityksen tutkimista. Sen perusväitteenä on, että "älykkäät syyt ovat välttämättömiä biologian monimutkaisten, informatiivisten rakenteiden selittämiseen ja että nämä syyt ovat empiirisesti havaittavissa". Maailmassa on tapahtumia, joiden kohdalla luonnollisten syiden selityskyky loppuu ja jotka voidaan asianmukaisesti selittää vain turvautumalla älykkäisiin syihin. Tämä ei ole argumentum ad ignorantiam eli tietämättömyyteen pohjautuvaa perustelua. """

    Luomiseen uskova ei etsi syytä alkupäästä vaan täältä meidän elämästämme päästä ja siinäkin ihan loppua eli nykyhetkeä joka on meillä elettävänämme.
    Menneisyydestä me emme etsi tulevaisuuttamme!
    Siten poikkeamme luita nuuskivista evokeista.
    Me emme elä mielikuvituksen pauloissa vaan realismissa.

    Kas, miljoonan nikin pelle on "kunnioittanut" palstaa typeryyksillään jo viime lokakuussa.

    Äänestä

Tunnut olevan perillä ID hypoteesista jota se kuitenkin vielä tällä hetkellä on vaikka yrititkin sen korottaa teorian asteelle.
Jos nyt lähdetään maailmankaikkeuden syntyhetkistä niin miten ja missä ID oli tuona äärimmäisenä hetkenä vai syntyikö ID tuossa Big Bangissa.
Ihan sama oliko ID jumala tai joku muu, ehkä avaruusolio, niin rohkenen epäillä että mukana häärivä Designer olisi polttanut pikkuiset likaiset hyppysensä tuota soppaa hämmentäessään.
Kaiken lisäksi soppa laajeni inflatorisesti (moninkertaisella valonnopeudella) siten että materiaa on vieläkin enemmän hukassa kuin itse keittoa on näkyvissä.
Lisää kimurantteja kysymyksiä varmasti on tulossa ja kehottaisinkin kaikkia kynnelle kykeneviä ( myös kreationisteja ) pohtimaan mahdollisia vastauksia ettei ihan lonkalta heitellä jotain mutu-vastausta, joisssa sitten ei ole mitään perusteluja.

Äänestä
  • Se kristinuskon jumala piileksii.

    "miten ja missä ID oli tuona äärimmäisenä hetkenä vai syntyikö ID tuossa Big Bangissa. "

    Sieltä se Julle pilkistää. Se ID on ajan ja avaruuden ulkopuoella, kaiken alku ja syy ;-)

    Tästä huomaa että ID-hypoteesilla ei ole oikein puhtaat jauhot pussissa. Kunhan on naamioitua kreationismia.

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Se kristinuskon jumala piileksii.

    "miten ja missä ID oli tuona äärimmäisenä hetkenä vai syntyikö ID tuossa Big Bangissa. "

    Sieltä se Julle pilkistää. Se ID on ajan ja avaruuden ulkopuoella, kaiken alku ja syy ;-)

    Tästä huomaa että ID-hypoteesilla ei ole oikein puhtaat jauhot pussissa. Kunhan on naamioitua kreationismia.

    Onko mielestäsi sillä eroa, että hypoteesin alkuoletuksissa lähdetään Jumalasta tai että Jumala tulee esille havainnoista tai johtopäätöksistä?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    esimerkkejä, mistä havannoista jumala tulee esiin?
    Älä vaan väännä redusoimatonta kompleksisuutta. Se on jo wanha...
    Ottaako id kantaa aikamääreisiin tai muuhun kressu väitteisiin. Jos ottaa se tekee tieteellisen itsemurhan!
    Miten id:tä opiskeltaisiin, jos se otettaisiin mukaan vaikkapa yliopistoihin? Kumoamalla evoluutiota vai miten? Sitähän id on ainakin minun näkökulmastani.(silmä ei voi olla kehityksen tuotosta jne...)
    Korjaa jos olen väärässä?!

    Äänestä

  • henkka_669 kirjoitti:

    Juha:[Juuri siellä
    ... Se kristinuskon jumala piileksii. ]
    Juha:[Sieltä se Julle pilkistää. Se ID on ajan ja avaruuden ulkopuoella, kaiken alku ja syy ;-)]
    Eiköhän noita voi sanoa johtopäätöksiksi, joihin omassa kysymyksessäni viittasin?
    Ja mielestäni on eri asia, jos ID:n piilopaikka löytyy johtopäätöksistä kuin jos se löytyy lähtökohdista.
    Odotan Juhan ja miksei myös sinun, Henkka_669, vastausta. Vastasinhan minäkin yhteen kysymykseesi.

    Eikös tunnettu tosiasia ole että ID laitettiin "pystyyn" hyvin suunnitellusti ja harkiten soluttamaan kreationismi Amerikkalaiseen koululaitokseen?

    Tässä on sii ensin lopputulos, sitten mietitty miten siihen päästäisiin.

    Happamia ovat, sanoisin.

    "Eikös tunnettu tosiasia ole että ID laitettiin "pystyyn" hyvin suunnitellusti ja harkiten soluttamaan kreationismi Amerikkalaiseen koululaitokseen?"

    Totta. Vuonna 1999 ID -liikkeen suunnitelma vuosi nettiin, ja siinä paljastui aika hyvin herrojen motiivit:
    http://www.geocities.com/CapeCanaveral/Hangar/2437/diagenda.html

    Tieteellisyydestä ei ole merkkiäkään.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Juha:[Juuri siellä
    ... Se kristinuskon jumala piileksii. ]
    Juha:[Sieltä se Julle pilkistää. Se ID on ajan ja avaruuden ulkopuoella, kaiken alku ja syy ;-)]
    Eiköhän noita voi sanoa johtopäätöksiksi, joihin omassa kysymyksessäni viittasin?
    Ja mielestäni on eri asia, jos ID:n piilopaikka löytyy johtopäätöksistä kuin jos se löytyy lähtökohdista.
    Odotan Juhan ja miksei myös sinun, Henkka_669, vastausta. Vastasinhan minäkin yhteen kysymykseesi.

    mutta et vastannut vaan välttelet antamasta vastausta, koska tiedät itsekin olevasi pulassa id:n kanssa... En voi ottaa lähtökohdaksi tai johtopäätökseksi asiaa, josta ei ole mahdollista tehdä minkäänlaista havaintoa.

    Evoluutioteoria hyväksyy id:n, tai vaikkapa puhtaan kreationismin. Voihan kaiken takana olla todellakin korkeampi voima, joka käyttää evoluution keinoja lopputuloksen saavuttamiseen(oli se sitten ihminen tai mikä lie)
    Puhdas kreationismi taas ei voi ottaa pohjahypoteesiksi mitään muuta kuin että kaikki olisi tullut kerralla, koska vanha homeinen kirja niin väittää.Se tuo enemmän kysymyksiä kuin vastauksia...
    Kumpaa siis id on?
    Anna kerrankin vastaus siihen mitä id on?
    Haluaisin todella tietää!

    Et ottanut kantaa, miksi minäkään?

    Mitä ID:n olemukseen tulee, niin eiköhän aloitusviestissä ollut siitä selostusta?
    Itse pitäisin sitä periaatteessa mielenkiintoisena tieteellis-filosofisena hypoteesina, jossa etsitään menetelmiä suunnittelun tunnistamiseen.

    Jos sitten ID:n vastustajat tekevät sen neutraaleista lähtökohdista (vai onko joku osoittanut yliluonnollisia tekijöitä perusoletuksissa?) huolimatta yliluonnollisia johtopäätöksiä, niin eikö se ole noiden vastustajien ongelma enemmänkin.

    henkka_669 :[Anna kerrankin vastaus siihen mitä id on?]
    No, oletko nyt saanut vastauksen?

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    Eikös tunnettu tosiasia ole että ID laitettiin "pystyyn" hyvin suunnitellusti ja harkiten soluttamaan kreationismi Amerikkalaiseen koululaitokseen?

    Tässä on sii ensin lopputulos, sitten mietitty miten siihen päästäisiin.

    Happamia ovat, sanoisin.

    Darwinkin toimi vastaavalla periaatteella. Hänellä oli uskonnollinen agenda, jonka hän itse myönsi.

    Marxilaisilla tutkijoilla oli omia tavoitteitaan. Silti saattoivat tehdä jotain oikeaa tiedettäkin siinä sivussa.

    Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä. Tai sitten osoittamaan, että *loogisesti* ID-hypoteeseihin liittyy yliluonnollinen elementti.

    Huomauttaisin, että F. Crick esitti suunnatun panspermia-hypoteesin olevan *tieteellinen* hypoteesi. Väitätkö tässä vastaan?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Et ottanut kantaa, miksi minäkään?

    Mitä ID:n olemukseen tulee, niin eiköhän aloitusviestissä ollut siitä selostusta?
    Itse pitäisin sitä periaatteessa mielenkiintoisena tieteellis-filosofisena hypoteesina, jossa etsitään menetelmiä suunnittelun tunnistamiseen.

    Jos sitten ID:n vastustajat tekevät sen neutraaleista lähtökohdista (vai onko joku osoittanut yliluonnollisia tekijöitä perusoletuksissa?) huolimatta yliluonnollisia johtopäätöksiä, niin eikö se ole noiden vastustajien ongelma enemmänkin.

    henkka_669 :[Anna kerrankin vastaus siihen mitä id on?]
    No, oletko nyt saanut vastauksen?

    Onko mielestäsi sillä eroa, että hypoteesin alkuoletuksissa lähdetään Jumalasta tai että Jumala tulee esille havainnoista tai johtopäätöksistä?

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Darwinkin toimi vastaavalla periaatteella. Hänellä oli uskonnollinen agenda, jonka hän itse myönsi.

    Marxilaisilla tutkijoilla oli omia tavoitteitaan. Silti saattoivat tehdä jotain oikeaa tiedettäkin siinä sivussa.

    Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä. Tai sitten osoittamaan, että *loogisesti* ID-hypoteeseihin liittyy yliluonnollinen elementti.

    Huomauttaisin, että F. Crick esitti suunnatun panspermia-hypoteesin olevan *tieteellinen* hypoteesi. Väitätkö tässä vastaan?

    "Darwinkin toimi vastaavalla periaatteella. Hänellä oli uskonnollinen agenda, jonka hän itse myönsi."

    Olisiko suoraa viittausta? Darwin oli kyllä luomisuskovainen ennen kuuluisaa Beagle -reissuaan, mutta jumaluskovainen myös sen jälkeenkin. Hän vain laittoi jumalan isompiin raameihin, ettei sen ihan joitain kärpäsenjalkoja tarvinut suunnitella. Ja ajatuksen luonnollisesta kehityksestä hän johti mm. havainnoista isolaation tuottamista eläinmuodoista, ei jostain työhuoneen perällä rustatusta kymmenen vuoden toimintasuunnitelmasta.

    "Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä. Tai sitten osoittamaan, että *loogisesti* ID-hypoteeseihin liittyy yliluonnollinen elementti."

    SETI on luonnollista kautta kehittyneen älyn etsimistä muualta kosmoksesta, ID on havaitsemattoman älyn käyttämistä ad hoc -selityksenä (ei falsifiointikriteerejä) menneisyyden biologiaan. Tosin E-KA-heppu Scherer arvelee bakteerien antiobioottiresistenssin olevan myös nykypäivänä saatanan aiheuttamaa.

    "Huomauttaisin, että F. Crick esitti suunnatun panspermia-hypoteesin olevan *tieteellinen* hypoteesi. Väitätkö tässä vastaan?"

    En ole kokonaan lukenut tuota Crickin "Elämän syntyä", joten en tiedä miten hyviä perusteluja hänellä on antaa hypoteeseinsa tueksi.

    "Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä."

    Mikä tekee SETI:stä "älyllisten syiden tutkintaa"?

    Minun tietääkseni SETI vain etsii merkkejä älyllisestä elämästä avaruudessa.

    SETI-projektin yhteydessä "älyllä" tarkoitetaan samankaltaista älyä kuin ihmisillä on... Eli käytännössä kykyä teknisten laitteiden rakentamiseen...

    Teknisten laitteiden rakentamisella ja elämän suunnittelulla ei ainakaan minun tietääkseni ole paljoakaan yhteistä. Eikä minun tietääkseni millään ID-systeemillä voida ratkaista esim. informaatio kysymystä, parhaimmillaankin ID vain työntää ongelmia askeleen tai pari kauemmas.

    Jos vaikka joku älyllinen olento vaikuttikin elämän kehitykseen, ja sai toiminnallaan aikaan nykyisen kaltaisen elämän, niin mikä sitten sai aikaan sen alkuperäisen älyn?

    Evoluution ja ID:n suurin ero on siinä, että ID olettaa että on olemassa jokin "alkuäly", ja evoluutio ei vastaavaa tarvitse. Toistaiseksi evoluutio malli toimii melko hyvin, eikä tarvitse mitään havaitsemattomia ja selittämättömiä tekijöitä pitämään teoriaa kasassa.

    ID puolestaan on uskonnollisen ryhmän epätoivoinen yritys liimata sivistyssanoja pimeältä keskiajalta kotoisin olevan fundamenttalismi uskon päälle ja teeskennellä sen olevan tiedettä.

    Äänestä

  • henkka_669 kirjoitti:

    Onko mielestäsi sillä eroa, että hypoteesin alkuoletuksissa lähdetään Jumalasta tai että Jumala tulee esille havainnoista tai johtopäätöksistä?

    henkka_669:["Onko mielestäsi sillä eroa, että hypoteesin alkuoletuksissa lähdetään Jumalasta tai että Jumala tulee esille havainnoista tai johtopäätöksistä? "

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Darwinkin toimi vastaavalla periaatteella. Hänellä oli uskonnollinen agenda, jonka hän itse myönsi.

    Marxilaisilla tutkijoilla oli omia tavoitteitaan. Silti saattoivat tehdä jotain oikeaa tiedettäkin siinä sivussa.

    Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä. Tai sitten osoittamaan, että *loogisesti* ID-hypoteeseihin liittyy yliluonnollinen elementti.

    Huomauttaisin, että F. Crick esitti suunnatun panspermia-hypoteesin olevan *tieteellinen* hypoteesi. Väitätkö tässä vastaan?

    "Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä".

    Niin sinä siis luopuisit siitäkin oljenkorresta jolla mahdolliseen Intelligen Desingneriin voitaisiin saada yhteys.

    Tuntuuko ajatus mahdollisesta vastauksesta, joka tulisi jostain kaukaisen planeetan asukkailta epämieluisalta, vai miksi "mahtikäskyllä" se pitäisi lopettaa?

    Minun mielestäni Kreationismista ja ID-hypoteesista voi puhua samassa lauseessa, mutta ei älystä.

    Eiköhän älykkäimmät ja luovimmat ihmiset kuulu tiedeyhteisön ja tutkijoiden eturiviin, ovat aina kuuluneet ja tulevat kuulumaan (toivottavasti) myös jatkossakin.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    "Darwinkin toimi vastaavalla periaatteella. Hänellä oli uskonnollinen agenda, jonka hän itse myönsi."

    Olisiko suoraa viittausta? Darwin oli kyllä luomisuskovainen ennen kuuluisaa Beagle -reissuaan, mutta jumaluskovainen myös sen jälkeenkin. Hän vain laittoi jumalan isompiin raameihin, ettei sen ihan joitain kärpäsenjalkoja tarvinut suunnitella. Ja ajatuksen luonnollisesta kehityksestä hän johti mm. havainnoista isolaation tuottamista eläinmuodoista, ei jostain työhuoneen perällä rustatusta kymmenen vuoden toimintasuunnitelmasta.

    "Mielestäni olisi pystyttävä osoittamaan, ettei äly ja tiede kuulu samaan lauseeseen tai muutoin kieltämään älyllisten syiden tutkiminen (kuten SETI-projekti) mahtikäskyllä. Tai sitten osoittamaan, että *loogisesti* ID-hypoteeseihin liittyy yliluonnollinen elementti."

    SETI on luonnollista kautta kehittyneen älyn etsimistä muualta kosmoksesta, ID on havaitsemattoman älyn käyttämistä ad hoc -selityksenä (ei falsifiointikriteerejä) menneisyyden biologiaan. Tosin E-KA-heppu Scherer arvelee bakteerien antiobioottiresistenssin olevan myös nykypäivänä saatanan aiheuttamaa.

    "Huomauttaisin, että F. Crick esitti suunnatun panspermia-hypoteesin olevan *tieteellinen* hypoteesi. Väitätkö tässä vastaan?"

    En ole kokonaan lukenut tuota Crickin "Elämän syntyä", joten en tiedä miten hyviä perusteluja hänellä on antaa hypoteeseinsa tueksi.

    Onko mielestäsi mersussa havaittavissa tarkoittamaasi havaittavaa älyä?? Miten tämä poikeaa luomakunnassa havaittavasta tilanteesta?Pitääkö tekijä teon perusteella olla tunnistettavissa?Ovatko kaikki sinun tekemisesi tunnistettavissa juuri sinun tekemiksesi?

    Äänestä

  • Long Nose kirjoitti:

    "Onko mielestäsi mersussa havaittavissa tarkoittamaasi havaittavaa älyä??"

    On. Mersu ei muuten kasaannu ilman älyä piirrustusten pohjalta, eikä osia synny alkumaapalloa matkivissa olosuhteissa. Mersu ei myöskään lisää järjestystään.

    "Miten tämä poikeaa luomakunnassa havaittavasta tilanteesta?"

    Kaikki tunnetut biologiset rakenteet ovat syntyneet informaatiosta ilman älyn vaikutusta (alkionkehitys). Informaatiota DNA-juosteeseen syntyy stokastisten prosessien ja luonnonvalinnan myötä.

    "Pitääkö tekijä teon perusteella olla tunnistettavissa?Ovatko kaikki sinun tekemisesi tunnistettavissa juuri sinun tekemiksesi?"

    Riippuu, ei. Jos nyt esim. löydän virtsalätäkön tien verestä, niin en ryhdy pohtimaan josko joku designeri on sekoittanut labrassaan vettä, ammoniumkloridia ja hopeasyanidia, vaan Ockhamin partaveitsellä sivallan moiset naurettavuudet mielestä.

    Äänestä

  • Long Nose kirjoitti:

    Onko mielestäsi mersussa havaittavissa tarkoittamaasi havaittavaa älyä?? Miten tämä poikeaa luomakunnassa havaittavasta tilanteesta?Pitääkö tekijä teon perusteella olla tunnistettavissa?Ovatko kaikki sinun tekemisesi tunnistettavissa juuri sinun tekemiksesi?

    Kreationistit rakastavat vertauksia joissa jonkun pitäisi perustella, miten auton, lentokoneen tai kellon voi todistaa älyn suunnittelemaksi ja tekemäksi, mutta kukkasta ei voi. Tilanteen ironia on siinä, että auto, lentokone tai kello eivät ole syntyneet yhdessä älynväläyksessä suuren suunnittelijan kädestä, vaan ovat kaikki pitkän kehityksen tuloksia. Nykyauto on esimerkiksi uusin sukupolvi pitkässä autojen, hevoskärryjen ja vaunujen kehityskaaressa, joka alkoi jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Ja kaiken alkuna on arvatenkin ollut esimerkiksi mäkeä alas vierineen pyöreän kiven tai puupöllin aiheuttama oivallus, eli toimiva perusmuoto joka ei ollut edes ihmisen kädestä lähtöisin. Kuten tiedämme, monet suuret keksinnöt ovat syntyneet vahingossa.

    Ei olisi kovin kauas totuudesta menevää väittää, että auto on itse asiassa organismi, jonka perimä säilyy ihmisten tekeminä piirrustuksina ja suunnitelmina, ja joka käyttää ihmislajia lisääntyäkseen. :D

    Äänestä

Miten ID eli älykäs suunnittelija selittää 65 miljoonaa vuotta sitten hävinneiden hirmuliskojen pitkän valtakauden.
Hirmujen aikakausi alkoi n. 245 miljoonaa vuotta sitten, joten kausi kesti n. 180 miljoonaa vuotta.
Luulisi että tuona ajanjaksona suunnitelma olisi jo toteunut mutta ei.
Hirmuliskojen aivot olivat pienet ja suuri osa kapasiteetista meni useissa tapauksissa valtavan ruumiin eri toimintojen ja liikkeiden kontrollointiin.
Miksi suunnitelma ontui? Ehkä siksi että liskot olivat vaihtolämpöisiä tai että olosuhteet eivät olleet suotuisat ja älykkyys ei tuonut lisäetua niille.
Mutta miksi ylipäätään design oli jos ei nyt älykkyyttä poissulkeva niin ainakin sitä vieroksuva.
Samaan aikaan oli kuitenkin jo nisäkkäitä mutta kehitystä ei tapahtunut sielläkään suunnalla vaan ne tyytyivät seuraamaan sivusta hallitsevia liskoja.
Tyytyikö designer odottelemaan parempia aikoja ja sitä kuuluisaa Yukatanille tipahtanutta meteoriittia joka lopulta hävitti lähes kaiken maanpäällisen elämän, ennekuin aloitti työnsä todenteolla?
Sitten kun äly todella kehittyi se kehittyi tosi nopeasti kun tietää miten pitkään sen suunnittelija seisoskeli "käet taskussa ja kuunteli hiasta mussiikkia"

Äänestä
  • Siivoan tuosta argumentista pari vanhaa tietoa pois, ja lisään siihen samalla vähän painoa...

    Siis, dinosaurukset, jotka eivät todellakaan olleet liskoja, vaan kokonaan erillinen eläinryhmä, joka on nykyisin (lähes) kadonnut. Ennen niitä maailmaa hallitsi eläinryhmä joista nisäkkäät ovat kehittyneet, mutta jotka nekin tuhoutuivat. Niiden jälkeen maan valtiaiksi kohosivat siis dinosaurusten esimuodot, eivät nisäkkäiden esi-isät. Kuulostaako suunnitelmalliselta? Nykyisin dinosauruksista tiedetään niin paljon, että ainakin osan voidaan varmuudella sanoa olleen tasalämpöisiä, niillä oli ilmeisesti kaikilla nelikammioinen sydän ja ne olivat hyvin aktiivisia, tehokkaita ja monimuotoisia. Ainakin joillekin dinosaurusmuodoille kehittyi lämpöä eristävä höyhenpeite, ja puissa elävät muodot oppivat lentämään. Mielenkiintoista kyllä, taivaat olivat silloin jo täynnä, sillä yhdessä dinosaurusten kanssa olivat kehittyneet yhtälailla aktiiviset, karvapeitteiset pterosaurit, jotka kehittivät liitotaidon tasolle, joka ei ole linnuille mahdollista lainkaan. Ne linnut muuten olivat niitä lentäviä dinosauruksia, joita kehittyi hampaallisia, hampaattomia, sormellisia sormettomia ja...

    Pam! 65 miljoonaa vuotta sitten, biologisen diversiteetin ollessa huipussaan, käytännöllisesti katsoen kaikki edistyneemmät elämänmuodot pistettiin sileäksi. Merimatelijat kuolivat kaikki. Pterosaurukset kuolivat kaikki. Linnunlantioiset dinosaurukset kuolivat kaikki. Lentokyvyttömät liskonlantioiset dinosaurukset kuolivat kaikki. Pieni osa linnuista selvisi. Vähän suurempi osa nisäkkäistä selvisi, mutta eivät suinkaan kaikki, ja parhaiten selvisivät itse asiassa jo muita mullistuksia jaksaneet "alemmat" matelijat ja sammakkoeläimet. 150 miljoonaa vuotta maailman ehdottomina valtiaina olleet suuret dinosaurukset oli pyyhitty pois. Niiden tilalle ilmaantui hiljalleen isoja nisäkkäitä, jotka eivät olleet itse asiassa yhtään dinosauruksia älykkäämpiä tässä vaiheessa. Nykylintujen älykkyydestä voidaan päätellä, ettei dinosaurusten älykkyydelle myöskään ollut mitään rakenteellista kattoa. Papukaija on dinosaurus joka pystyy älyllisiin suorituksiin, joihin juuri mikään nisäkäs, alle nelivuotiaat ihmislapset mukaan lukien, ei pysty. Niiden ihmislapsien aikaansaamiseenkin meni vielä muuten vähän vajaat 65 miljoonaa vuotta, ja tällekin ajalle sopi vielä sukuputto poikineen.

    Mitä "järkeä" koko dinosaurusten valtakaudessa muka oli? Missä oli suuri "älykäs" suunnitelma? Mitä virkaa oli mesotsooisen ajan eläimillä, jotka eivät jättäneet jälkeläisiä katastrofin jälkeiseen maailmaan? Mitä iloa oli dinosauruksista, jotka eivät voineet toimia lintujen esimuotoina? Miksi antaa dinosauruksille valta-asema, jos tarkoitus on kuitenkin kehittää nisäkkäistä maailman valtiaita? Ehkä ID:n tilalle pitäisikin vaihtaa NSID-hypoteesi: Not So Intelligent Designer...

    Äänestä

  • tullimonstrum kirjoitti:

    Siivoan tuosta argumentista pari vanhaa tietoa pois, ja lisään siihen samalla vähän painoa...

    ...ja sitten kysytään miten Raamattu selittää sadun Raamatun kanssa ristiriidassa olevat kohdat.Miten evoluutio selittää Punahilkan mummon erehdyksen uskoa suden petokseen? Eikä sitten mitään satuiluja!!!

    Äänestä

  • Long Nose kirjoitti:

    ...ja sitten kysytään miten Raamattu selittää sadun Raamatun kanssa ristiriidassa olevat kohdat.Miten evoluutio selittää Punahilkan mummon erehdyksen uskoa suden petokseen? Eikä sitten mitään satuiluja!!!

    Sitten sanotaan että se satu on Jumalan sanaa ja ainoa totuus, ja voilá, aina aikojen loppuun asti on joku tarpeeksi herkkäuskoinen lankeamaan satujen lumoon, kun maailma on oikeasti liian julma.

    Äänestä

  • näinpäin kirjoitti:

    Sitten sanotaan että se satu on Jumalan sanaa ja ainoa totuus, ja voilá, aina aikojen loppuun asti on joku tarpeeksi herkkäuskoinen lankeamaan satujen lumoon, kun maailma on oikeasti liian julma.

    Onko joku tehnyt sinulle tuollaistakin?Ei ihme sillä fiktio on nykyään niin muodissa.Joukkotiedotusvälineistäkään ei juuri muuta tulekaan kuin fiktiota.Ja osa siitä on nimetty tieteelliseksi valistukseksi!

    Äänestä

  • Long Nose kirjoitti:

    Onko joku tehnyt sinulle tuollaistakin?Ei ihme sillä fiktio on nykyään niin muodissa.Joukkotiedotusvälineistäkään ei juuri muuta tulekaan kuin fiktiota.Ja osa siitä on nimetty tieteelliseksi valistukseksi!

    Tiedät kyllä mistä on kyse. Se on semmoinen vanha opus jossa kerrotaan tarinoita olennosta nimeltä Jumala.

    Äänestä

  • Big Foot kirjoitti:

    Tiedät kyllä mistä on kyse. Se on semmoinen vanha opus jossa kerrotaan tarinoita olennosta nimeltä Jumala.

    Vasta-argumentti ei ole yhtään vakuuttavampi.Totuutta ei ole kaverikaan osoittanut.
    Hänkin jättää väitteensä uskottavaksi ilman todisteita.Evolution kannattajat eivät väittäessään jotakin, todista sillä asialla josta he "juuri nyt itse" ovat puhumassa.Puheena oleva asiakokonaisuus pitää olla myöskin tapahtunut tosiasia.Miten se voidaan pitävästi todistaa tosiasiaksi?En puhu evoluutiota vastaan vaan huonoja väittämiä vastaan.
    Esi-isäksi voidaan julistaa "henkilö" jolla ei ole todistettu olevan yhtäkään jälkeläistä, näin karrikoiden.
    Puuttuvat renkaat eivät ole syy lopettaa etsimistä mutta ne ovat riittävä syy pidättäytyä liian pitkälle menevistä johtopäätöksistä.Sama tulee vastaan Raamattuakin tulkitessa.Vastustan siinäkin johdonmukaisesti olettamuksia jotka ovat tulkinnan tulkintoja.

    Jos et tee mitään eroa sadun ja tieteellisen teorian kanssa. Satu on itsetietoista fiktiota, tieteellinen teoria taas parhaiten olemassa olevat havainnot yhteen loogiseksi kokonaisuudeksi kokoava malli.

    Esimerkki: meillä on puutteellinen palapeli. Siinä on sinisiä yhteen sopivia paloja, joissa on sinistä ja näyttäisi olevan poutapilveä muistuttava valkoinen reuna, siinä on myös vihreitä ja kellertäviä yhteen sopivia paloja joissa näyttää olevan ruohikkoa ja kappale metsää. Tieteellinen teoria sanoisi, että jos meillä olisi kaikki palat, palapeli luultavasti esittäisi poutaista maisemaa jossa on metsää ja niittyä. Jos löytyisi yksi pala jossa näyttäisi olevan juoksevat jalat, teoriaan voitaisiin lisätä, että palapelissä on myös yksi tai useampia ihmisiä. Löytynyt punainen pala jonka reunassa on hieman mustaa ja keltaista voitaisiin hypotesoida osaksi unikkon kukkaa, mikäli se loogisesti sopisi osaksi tätä maisemaa.

    Satu taas olisi, että palapeli esittää oikeasti viktoriaanisessa nojatuolissa istuvaa jänistä. Tämä satu ei perustu yhteenkään tunnettuun palaan, mutta voidaan sepittää, koska ei tunneta niin monta palaa, että tuolin ja jäniksen olemassaolo voitaisiin varmuudella sulkea pois.

    Nykyiset tieteelliset teoriat koostuvat sadoista tai tuhansista tai vieläkin useammista erilaisista havainnoista ja löydöistä tehdyistä malleista. Se että jokaista näistä havainnoista ei ole mitenkään järkevää esittää teoriaa esiteltäessä ei tee siitä satua. Väittämällä teorioita saduiksi, osoitat vain oman tietämättömyytesi kyseisestä tieteenalasta, et mitään muuta.

    Äänestä

  • hohhoh kirjoitti:

    ...monentasoista selittäjää.Niiden mielipiteiden kommentteja vastaukset yleensä ovat.Kun kommentoin sinun viestiäsi,en kommentoi tiedettä, ellei viestissäsi sellaista ole.Satua ovat mielipiteentasoiset kommentit jopa tosiasioista.Palapelivertauksesi on huono.Evoluution todisteet eivät sovi yhtä kiistattomasti asetetuille paikoilleen kuin palapelin palat jotka ovat suuremmalla varmuudella kyseisestä palapelistä.
    Tieteellinen teoria voidaan tehdä, kuten pelin säännöt, vaikka peliä ei olisi ennen ollut olemassakaan.Eri asia on onko sellaista peliä kukaan koskaan pelannut käytännössä.Se mikä on mahdollista ei todista sitä tapahtuneen.On tieteellisiä todisteita jotka toimivat varmemmin kuin teoria tapahtuneena evoluutiona.
    Yhteenveto;vastaus viestiin ei ole kommentti tieteeseen vaan yleensä kommentti edellä olevaan viestiin.Sitä eivät jotkut näytä käsittävän!!!!!

    Äänestä

Luettuani muutamia ID-tekstejä (Erityisesti Dembski) olen totisesti saanut ison annoksen palautumatonta monimutkaisuutta. Kaiken tämän keskellä jää kuitenkin ID:n näkökanta muutamaan perusasiaan todella epäselväksi:

1. Kuinka vanha on maapallo? Jos se on pari miljardia vuotta, mitä tämä älykäs suunnittelija puuhasi ensimmäiset puolitoista miljardia vuotta, kun ei saanut aikaan kuin yksisoluisia?

2. Puuttuiko tämä suunnittelija peliin vain alussa (alkusynty) vai onko hän fiilannut ja höylännyt eliölajeja vuosimiljardien ajan. Jos suunnittelijaa käytetään vain alkusyntyyn, ID ei nähdäkseni eroa evoluutioteoriasta millään tavoin.

3. Miksi yli 90 prosenttia eliölajeista on kuollut sukupuuttoon? Suunnittelu ei tunnu kovin älykkäältä, jos enimmäkseen tuloksena on sekundaa.

4. Miksi ihmisestä tarvittiin niin monta välimuotoa, eikö hyvä suunnittelija olisi saanut kerralla valmista (vai olivatko Homo Erectus, Neandertalin ihminen jne. prototyyppejä)?

Voisiko joku antaa ID pohjaisen vastauksen tai linkin vastaukseen johonkin näistä kysymyksistä. Jos ID on tiedettä, sen on pystyttävä antamaan myös muu vastaus kuin se, että tutkimattomia ovat ison G:n tiet.

Äänestä
  • > Kaiken tämän keskellä jää kuitenkin ID:n näkökanta muutamaan perusasiaan todella epäselväksi:

    > 1. Kuinka vanha on maapallo?

    ID-teoreettisella (suunnittelun päättelyllä) tarkastelulla ei tällaiseen kysymykseen saa ymmärrettävästi vastausta. Tähän kysymykseen voi vastata esim. fysikaalisin, kemiallisin tai filosofisin menetelmin.

    > 2. Puuttuiko tämä suunnittelija peliin vain alussa (alkusynty) vai onko hän fiilannut ja höylännyt eliölajeja vuosimiljardien ajan. Jos suunnittelijaa käytetään vain alkusyntyyn, ID ei nähdäkseni eroa evoluutioteoriasta millään tavoin.

    ID-teoreetikoiden näkemykset eroavat tällä kohdin. Molempia näkemyksiä esiintyy.

    > 3. Miksi yli 90 prosenttia eliölajeista on kuollut sukupuuttoon? Suunnittelu ei tunnu kovin älykkäältä, jos enimmäkseen tuloksena on sekundaa.

    Tässä on oleellinen ero sanan "älykäs" käytössä ja merkityksessä. ID-teoreetikot käyttävät sanaa "älykäs" viittaamaan alkuperään (äly = jonkinlainen tarkoitus/teleologia = ei-sattuma), eivät tarkoittamaan "parasta/tehokkainta mahdollista" tms.

    > 4. Miksi ihmisestä tarvittiin niin monta välimuotoa, eikö hyvä suunnittelija...

    "Hyvä suunnittelija" on ID:n ulkopuolinen oletus. ID ei itsessään ota kantaa suunnittelijan "hyvyyteen". Sellainen lienee filosofien, teologien, käyttäytymistieteilijöiden tms. tehtävä :)

    Äänestä

Hienosti kumottu koko evoluutio"teoria"

Äänestä

"Hienosti kumottu koko evoluutio"teoria""

Niinkö? Missä?

Jos vuosia vanhan jutun nostaminen järjettömän kommentin esittämiseksi on parasta mihin kretut pystyvät...

Äänestä

>Monesti evoluutioteoreettinen luonnontutkija löytää selkeän vahvistuksen kaiken elämän yhteiselle alkuperälle, kun taas ID-tutkija löytää samasta tutkimuksesta selkeän osoituksen eliöiden muuntelukyvystä ja älykkäästä suunnittelusta.

Paitsi että pätevästi koulutettuja ID-tutkijoita saa etsiä valtavalla suurennuslasilla eikä niitä siltikään tahdo löytyä.

Ehkä juuri siksi se ID-tutkija "löytää" just sitä mitä löytää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ant1Ev0 kirjoitti:

Biologiaan sovellettuna ID eli design-teoria merkitsee elämän alkuperän ja kehityksen tutkimista. Sen perusväitteenä on, että "älykkäät syyt ovat välttämättömiä biologian monimutkaisten, informatiivisten rakenteiden selittämiseen ja että nämä syyt ovat empiirisesti havaittavissa". Maailmassa on tapahtumia, joiden kohdalla luonnollisten syiden selityskyky loppuu ja jotka voidaan asianmukaisesti selittää vain turvautumalla älykkäisiin syihin. Tämä ei ole argumentum ad ignorantiam eli tietämättömyyteen pohjautuvaa perustelua.

Oikein muotoiltu design-teoria on informaatioteoria. Informaatiosta tulee siis sekä älykkään syyn luotettava ilmaisin että sovelias tieteellisen tutkimuksen kohde. ID on siis informaation havaitsemiseen ja mittaamiseen, sen alkuperän selittämiseen ja sen kulun seuraamiseen liittyvä teoria. Kyseessä ei siis ole tutkimus älykkäistä syistä sinänsä, vaan älykkäiden syiden aikaansaamista tiedon kulkureiteistä. Tästä seuraa, ettei älykkään suunnitelman idea edellytä Jumalaa tai ihmeitä. ID havainnoi älykkyyttä ottamatta kantaa itse älykkyyden olemukseen. Design-teorian ei tarvitse esittää arvioita älykkäiden suunnittelijoiden luonteesta, moraalisista ominaisuuksista tai tarkoitusperistä. On lisäksi huomattava, että ID erottaa suunnittelun päämäärästä: voimme tietää jonkin olevan suunniteltua tietämättä lopullista tai edes summittaista tarkoitusta, jota varten se on suunniteltu. Voimme siis tunnistaa suunnitelman tietämättä suunnittelun päämäärää. Kun älyllisen tekijän sanotaan tuottaneen jotakin niin se ei tarkoita sitä, että samalla määriteltäisiin, miten älyllinen tekijä sai sen aikaan. ID on tässä merkityksessä eri asia kuin ihme.

Kysymys siitä, onko älyllinen syy luonnon sisä- vai ulkopuolella on eri kysymys kuin kysymys siitä, onko älyllinen syy toiminut luonnossa. ID ei siis ole ennakkoon sitoutunut supranaturalismiin eli yliluonnolliseen.

Jotta älykkään suunnitelman idea eli ID voisi olla hedelmällinen tieteellinen teoria niin luonnontieteilijöiden täytyy olla varmoja siitä, että he voivat luotettavasti määrittää, onko jokin seurausta älykkäästä suunnittelusta vai ei. Tässä kuvaan astuvat mukaan William Dembskin määrittelemä täsmennetty monimutkaisuus ja Michael Behen esittämä redusoitumaton monimutkaisuus (irreducible complexity).

Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri

Suunnitellun kohteen tulee sisältää kolme piirrettä: vapausasteisuuden eli kontingenssin, monimutkaisuuden ja täsmennyksen.

Vapausasteisuus takaa, ettei kyseinen kohde ole tulosta automaattisesta ja siten ei-älyllisestä prosessista, jolla ei ole ollut mitään valinnanvaraa kohdetta synnyttäessään. Kohteen, tapahtuman tai rakenteen vapausasteisuus vaatii käytännössä, että vaikka kohde, tapahtuma tai rakenne on sopusoinnussa tuottamiseensa sisältyvien säännönmukaisuuksien kanssa, sallivat nämä säännönmukaisuudet kuitenkin mielivaltaisen määrän vaihtoehtoja. Tyypillisesti nämä säännönmukaisuudet käsitetään luonnonlaeiksi tai algoritmeiksi (eli sarjoiksi täsmällisiä toimintaohjeita tehtävän tai ongelman suorittamiseksi). Esimerkiksi paperiarkin mustekuvioita ei voida redusoida (pelkistää) paperin ja musteen fysiikkaan ja kemiaan eikä sanaristikkopelin kirjainten sijaintia pelilaudalla voida redusoida kirjainten liikkeitä hallitseviin luonnonlakeihin.

Monimutkaisuus takaa, ettei kyseinen kohde ole niin yksinkertainen, että se selittyisi helposti pelkän sattuman pohjalta. Monimutkaisuus on itse asiassa todennäköisyys. Esimerkiksi mitä enemmän yhdistelmälukossa on mahdollisia yhdistelmiä niin sitä monimutkaisempi on sen mekanismi ja vastaavasti sitä epätodennäköisempää on mekanismin avautuminen sattumalta. Mitä suurempi on monimutkaisuus niin sitä pienempi on sen todennäköisyys. Varmistaaksemme, että kysymyksessä on suunnittelun jäljet ja sitä edellyttävä riittävä monimutkaisuus on tutkittava, onko kohteen sattumanvaraisen syntymisen todennäköisyys riittävän pieni.

Täsmennys takaa, että kohteessa on älykkyydelle ominaisia piirteitä. Biologinen täsmennys tarkoittaa aina funktiota eli toimintoa. Eliö on monista alijärjestelmistä koostuva toimiva kokonaisuus. Arkielämän esimerkkinä täsmennyksestä toimii sosiaaliturvatunnus, joka on 10-numeroinen merkkijono. Tämän tunnusluvun monimutkaisuus varmistaa, ettei rikollinen pysty sattumalta keksimään sellaista lukua, joka osoittautuisi jonkun ihmisen tunnukseksi. Luvun täsmennys taas varmistaa sen olevan juuri ko. ihmisen sosiaaliturvatunnus eikä kenenkään muun.

Ymmärtääkseen, miksi täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri on oikea väline suunnittelun tunnistamiseen, täytyy ymmärtää, mikä ylipäätään tekee älyllisistä tekijöistä tunnistettavia. Jotta voidaan tunnistaa älyllisen tekijä, tulee havaita yhden vaihtoehdon toteutuminen useamman kilpailevan vaihtoehdon joukosta, ottaa huomioon hylätyt vaihtoehdot ja sitten kyetä määrittelemään toteutunut vaihtoehto. Esimerkiksi ihminen puhuessaan tuottaa järkevää puhetta valiten tuottamansa äänteet lukuisien mahdollisten äänneyhdistelmien joukosta. Määrittelyn esimerkiksi käy musteella kirjoitettu viesti, joka siis on määritelty. Tarkkaan ottaen viesti itse ei ehkä ole määritelty, mutta oikeinkirjoitus- ja kielioppisäännöt määrittelevät sen siitä huolimatta.

Hylättyjen kilpailevien vaihtoehtojen täytyy olla todellisia vaihtoehtoja. Niiden täytyy myös olla riittävän runsaslukuisia, ettei toteutunutta vaihtoehtoa voida selittää sattumalla. Tämä on vain toinen tapa ilmaista vaihtoehtojen valikoiman olevan monimutkainen ja toinen tapa sanoa, että toteutuneen vaihtoehdon todennäköisyys on pieni.

Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteerin voima on sen yksinkertaisuudessa. Se ei rajoitu tunnistamaan ainoastaan ihmisen toimintaa vaan myös eläimen ja jopa ulkoavaruuden olennon toimintaa. Se ei myöskään rajoitu tunnistamaan ainoastaan fyysiseen maailmaan sidotu n älyn toimintaa. Täsmennetyn monimutkaisuuden kriteeri ei ole kritiikitöntä hyväksymistä edellyttävä periaate eikä uskonkappale.

Redusoitumaton monimutkaisuus

Lyhyesti sanottuna järjestelmä on redusoitumattomasti monimutkainen, jos se koostuu useista keskenään vuorovaikuttavista osista siten, että yhden osan poistaminen tuhoaa koko järjestelmän toiminnan.

Redusoitumatonta monimutkaisuutta täytyy tarkastella vertailemalla sitä kasautuvaan monimutkaisuuteen. Järjestelmä on kasautuvasti monimutkainen, jos sen osat voidaan järjestää peräkkäin siten, että osien peräkkäinen poistaminen ei koskaan johda toiminnan täydelliseen menetykseen. Kaupunki on hyvä esimerkki kasautuvasti monimutkaisesta järjestelmästä: on mahdollista poistaa palveluja ja ihmisiä kaupungista vähitellen, kunnes jäljellä on vain pieni kylä. Yhteisö ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään, joka tässä tapauksessa muodostaa toiminnon. Darwinistinen mutaation ja valinnan mekanismi voi siis helposti selittää kasautuvan monimutkaisuuden.

Jos luonnonvalinta olisi päämäärähakuista niin se pystyisi helposti tuottamaan kasautuvan monimutkaisuuden lisäksi myös redusoitumattomasti monimutkaisia rakenteita. Annettaessa ennalta määrätty päämäärä ei redusoitumattomasti monimutkaisten järjestelmien synnyttäminen tuota vaikeuksia luonnonvalinnalle.

Darwnistinen luonnonvalinta on valintamekanismi ilman päämäärää eikä sillä ole suuntaa, suunnitelmaa tai tarkoitusta. Darwinin valintamekanismin suuri vetovoima perustui paljolti sen lupaukseen sulkea päämäärähakuisuus pois biologiasta. Evoluutioteoreettisen tulkinnan mukaan biologisissa järjestelmissä voi siis esiintyä vain kasautuvaa monimutkaisuutta, mutta ei
redusoitumatonta monimutkaisuutta. Luonnonvalinta voi valita vain sellaisia järjestelmiä, jotka ovat jo toimivia. Jos siis biologista järjestelmää ei voida synnyttää asteittain niin sen on täytynyt syntyä yhtenä kokonaisena yksikkönä, jotta luonnonvalinnalla olisi ollut jotain mihin vaikuttaa. Redusoitumattomasti monimutkaisen rakenteen on siis täytynyt syntyä yhdellä kertaa tai sitten ei ollenkaan. Tämä ei olisi ongelma, mikäli kyseiset järjestelmät olisivat yksinkertaisia. Kuitenkin jo pelkkä kolibakteerin flagella eli uintisiima koostuu noin viidest äkymmenestä proteiinista ja yhdenkin proteiinin puuttuminen aiheuttaa uintisiiman täydellisen pysähtymisen.

Biokemiallisen järjestelmän redusoitumaton monimutkaisuus on täysin empiirinen asia: järjestelmän muodostavien proteiinien poistaminen yksitellen kertoo, häviääkö toiminto. Jos se häviää niin kyseessä on redusoitumattomasti monimutkainen järjestelmä.

Tiedeyhteisö ei ole tunnustanut, että luonnosta on löytynyt redusoitumattomasti monimutkaisia rakenteita. Tämä on hyvin luonnollista, koska tämän tunnustaessaan tiedeyhteisö tunnustaisi samalla ID: n paremmaksi teoriaksi kuin evoluutioteoria.

Miten se on suunniteltu?

Kun jokin kohde on todettu suunnitelluksi niin esille nousee välittömästi jatkokysymys: miten se on suunniteltu. Valitettavasti todistusaineisto vastattaessa kysymykseen kuinka se on saatu aikaan, on kuitenkin tyypillisesti epätäydellinen (ainakin luonnollisille kohteille). Näin ollen design-teoreetikon täytyy tyytyä tutkimaan, kuinka tämä kohde olisi voitu tehdä. Tällaista menetelmää kutsutaan käänteistekniikaksi. ID:n kannalta ensisijainen kysymys ei kuitenkaan ole (joskin tärkeä kuitenkin) se, miten eliöt saivat alkunsa. ID:n kannalta ensisijainen kysymys kuuluu, ilmentävätkö eliöt selviä, empiirisesti havaittavissa olevia merkkejä, jotka osoittavat niiden olevan älykkyyden aiheuttamia.

ID:ssa on kyse älykkyydestä, joka päättelee, mitä toinen älykkyys on tehnyt. Tässä ei ole mitään mystistä. Vain vahva sitoutuminen naturalismiin eli käsitykseen, jonka mukaan kaikki olevainen koostuu vain luonnollisista ainesosista, saa design-teorian kuulostamaan mystiseltä.

Joillakin bakteereilla on kyky siirtää geneettistä informaatiota yksilöltä toiselle rengasmaisten DNA:n palasten, plasmidien, avulla. Ongelmia syntyy, kun kysytään, mistä plasmidin luovuttaneen bakteerin plasmidi vuorostaan on peräisin. Kun seuraamme informaatiopolkua taaksepäin päädymme aina lopulta johonkin ei-biologiseen. Plasmidin informaatiota ei voi loputtomiin selittää toisen bakteerin luovuttamalla plasmidilla.

Kausaalisen historian merkitys

Evoluutioteoria on teoria prosessista hamasta muinaisuudesta nykypäivään. ID: ssa sitä vastoin ei ole kysymys prosessista vaan luovasta toiminnasta. Luonnollisestikin luova toiminta voi koostua prosessista, mutta tällöin tuon prosessin jokainen askel koostuu myös omasta itsenäisestä luovasta toiminnasta. Kokemuksemme mukaan luomisessa äly sitoo yhteen irrallisia elementtejä tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi.

Tämä toiminta voi tapahtua yhtenä isona harppauksena tai sitten hitaasti ajan kuluessa monivaiheisena prosessina. Kuitenkaan luova toiminta ei ole pelkistettävissä tavalliseen syy-seuraus -ketjuun, jossa yksi askel aiheuttaa toisen. Niin sanotussa kausaalisessa historiassa aiemmat tapahtumat ennustavat jollakin todennäköisyydellä tästä aiemmasta tapahtumasta seuraavan toisen tapahtuman. Älyllisessä toiminnassa tällaista vaatimusta ei kuitenkaan ole ja odotuksien rikkominen on mahdollista. Esimerkiksi mikään välttämätön pakko ei vaatinut Mozartia säveltämään Figaron häitä tai Shakespearea kirjoittamaan Hamletia eikä niiden syntyä olisi voitu mitenkään ennustaa. Kausaalinen historia koskee siten toissijaisesti, mutta ei ensisijaisesti, luovaa toimintaa ja ID:tä.

ID-teoriassa kausaalinen historia tulee esiin aiemmissa tapahtumissa, jotka edellyttävät (mutta eivät määrää tai selitä) luovaa toimintaa. Aiemmat tapahtumat asettavat ehtoja luovan toiminnan mahdollisuuksille: esimerkiksi tietokoneohjelmia kehitetään aina paremmiksi vanhojen ohjelmien pohjalta. Kuitenkaan ne eivät kehity paremmiksi ennen kuin niiden suunnittelijat ovat saaneet idean ohjelman parantamiseen. Entä mistä ne ideat tulevat? Mitkään aiemmat tapahtumat eivät siis sellaisinaan voi selittää luovaa toimintaa. Ne on kuitenkin syytä huomioida, koska aiemmilla tapahtumilla on rajoittava vaikutus luovaan toimintaan: esimerkiksi Beethoven ei olisi voinut säveltää musiikkia pianolle ennen kuin piano oli kehitetty.

Kausaalinen historia on huomioitava tarkasteltaessa aiempia tapahtumia, jotka johtavat luovaan toimintaan ja myös tarkasteltaessa tämän luovan toiminnan jälkeen tulevia tapahtumia. Tämä yksinkertaisesti siksi, että luovalla toiminnalla on omat seurauksensa. ID-tutkimuksen pääasiana ei kuitenkaan ole kausaalinen historia vaan määrittää se, oliko suunnittelu (eli luova toiminta) olemassa elämän alusta alkaen. Sen jälkeen kun redusoitumaton ja täsmennetty monimutkaisuus on tunnistettu ja suunnittelu näin havaittu astuu kausaalinen historia mukaan tutkimukseen. ID ei siis perustu todistusaineiston puuttumiseen, kuten joskus on esitetty.

On mahdollista esittää teoreettisia visioita siitä, miten jokin monimutkainen rakenne - kuten esimerkiksi veren hyytyminen - on saattanut kehittyä luonnonvalinnan ja hyödyllisten välivaiheiden kautta. Pelkkä teoreettinen ratkaisumalli ei kuitenkaan riitä, vaan esitetylle visiolle tulisi esittää myös jonkinlaista kokemusperäistä tukea. On oikeastaan melko helppoa kuvitella jonkin monimutkaisen rakenteen syntyminen luonnonvalinnan kautta. Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että kyseinen rakenne voi olla suunniteltu. Se ei myöskään merkitse sitä, että kyseinen kuviteltu kehitys olisi käytännössä mahdollinen tai että sen toteutus ei johtaisi huononnuksiin jossain muualla. Evoluutiobiologia ja paleontologia voivat kertoa teoreettisia malleja siitä, miten kehitys on tapahtunut. Kuitenkin biokemia on se luonnontieteen haara, joka ilmoittaa, ovatko evoluutiobiologien ja paleontologien ehdottamat kehityksen mallit mahdollisia tai mielekkään todennäköisiä. Biokemia tarjoaa siis kausaalisen ympäristön, jonka avulla voidaan ratkaista kysymys siitä, onko biologia suunniteltua.

Lyhyesti ilmaistuna ID:lla ei ole samanlaista todistamisen taakkaa kuin mitä evoluutioteorialla. Evoluutioteoria on teoria prosessista, jonka täytyy esittää vakuuttavaa todistusaineistoa, jotta sen kuvailemat prosessit voisivat kantaa niille asetetun taakan. ID:n todistustaakka on toisenlainen: luovan toiminnan teoriana sen täytyy kyetä osoittamaan, mistä alkumuodosta luovat toiminnat ensin levittäytyivät ja sitten jäljittää niiden kausaaliset edeltäjät ja seuraukset. Kuitenkin tulee olemaan merkittävää päällekkäisyyttä käytännön työskentelyssä: ID ei esimerkiksi vaadi jokaisen biologisen ilmiön olevan suunniteltu, vaan valinta ja mutaatiot ovat toimineet luonnonhistoriassa sopeuttaen eliöitä niiden ympäristöön. Lopullisen tuloksen kamppailussa evoluutioteoria vs. ID tulee tietenkin ratkaisemaan se, kumpi teoria on tieteellisesti hedelmällisempi.

ID on falsifioitavissa

Tieteellisen teorian tulee olla myös falsifioitavissa eli se pitäisi pystyä tarvittaessa osoittamaan vääräksi. ID:n tapauksessa tämä tapahtuu esimerkiksi osoittamalla kokeellisesti, miten bakteerin flagella eli uintisiima tai jokin muu tätä vastaavan monimutkainen järjestelmä on voinut kehittyä luonnonvalinnan kautta. Jos näin tapahtuisi niin olisi todettava, että bakteerin uintisiiman ja sitä vastaavan tai vähemmän monimutkaisen järjestelmän ei tarvitse olla suunniteltu. Selvennyksenä mainitsen, ettei kaikilla bakteereilla ole erityistä uintisiimaa, mutta käytän tätä elintä esimerkkinä.

Yhden vastaväitteen mukaan "ID ei ole falsifioitavissa, koska makroevoluution kokeellinen osoittaminen ei vielä automaattisesti tarkoita sitä, että juuri niin on tapahtunut". Kausaalisten syy-seuraus-suhteiden osoittaminen on aina haasteellista, mutta tässä on jo mielestäni kyse pilkun viilaamisesta. Mitään empiiristä teoriaa ei voida osoittaa täysin varmasti oikeaksi, mutta edellä mainitun bakteerin uintisiiman tai jonkin muun tätä vastaavan monimutkaisen järjestelmän synnyn kokeellinen osoittaminen luonnonvalinnan kautta olisi mielestäni riittävä todiste falsifioimaan ID:n ainakin sille organisaatiotasolle saakka.

Katsomukselliset sovellukset

Kysymys "evoluutioteoria vai ID" on erittäin keskeinen, koska vastauksella on merkittäviä katsomuksellisia sovelluksia. Evoluutioteoreettinen kanta tukee (mutta ei edellytä) uskoa ateismiin ja agnostismiin. ID-kanta taas tukee (mutta ei edellytä) uskoa jumalaan tai jumaliin: suunnittelijaa on myös mahdollista pitää vain säätelevänä periaatteena - käsitteellisesti hyödyllisenä välineenä, joka tekee tietyistä biologian faktoista ymmärrettäviä - ilman, että suunnittelija saa mitään painoarvoa todellisuudessa.
Evoluutioteorian kannattajat haluaisivat monesti sulkea ID:n ulos tieteellisestä keskustelusta, koska sillä on välittömiä uskonnollisia sovelluksia. Tieteen toimintatapaan ei kuitenkaan kuulu se, että jokin teoria jätetään huomiotta vain siksi, että sillä on katsomuksellisia sovelluksia (uskonnollisia tai uskonnottomia). Jos näin olisi niin silloin pitäisi evoluutioteoriakin jättää tieteen ulkopuolelle. Älykkään suunnitelman idea eli ID voidaan ilmaista luonnontieteellisenä teoriana, jolla on empiirisiä seurauksia ja jolla ei ole katsomuksellisia sidoksia (joskin katsomuksellisia sovelluksia).

ID ei ole kreationismia uudella nimellä

ID tulee selkeästi erottaa luomistieteen tai tieteellisen kreationismin nimellä tunnetuista liikkeistä. Kaikkein selkein ero näiden kahden välillä on se, että tieteellinen kreationismi on uskonnollisesti sitoutunutta mutta ID ei. Se ei ole sitoutunut mihinkään uskonnollisiin oletuksiin ja tulkitsee tieteen tuloksia yleisesti hyväksyttyjen tieteellisten periaatteiden mukaan. Erityisesti ID ei ole sidoksissa Raamatun luomiskertomukseen.

Kreationismi tukeutuu kahteen oletukseen: 1) on olemassa yliluonnollinen tekijä, joka luo ja ohjaa maailmaa, 2) Genesiksessä eli 1. Mooseksen kirjassa kuvattu luomiskertomus on luonnontieteellisesti tarkka. Tavallisesti kreationismin olettama yliluonnollinen tekijä ymmärretään tunnettujen monoteististen uskontojen ja varsinkin kristinuskon transsendenttiseksi (kokemuksen rajat ylittäväksi) persoonalliseksi Jumalaksi.

ID ei sen sijaan missään kohdin pyri määrittelemään älykästä syytä, joka on vastuussa luonnon suunnittelusta. Se ei myöskään etukäteen määrittele tapahtumaketjua, jonka mukaan tämän älykkään syyn tuli edetä.

ID edellyttää älyllisen syyn, joka kykenee tuottamaan täsmennetyn monimutkaisia rakenteita. Tällainen kyky järjestää ainetta toimii kuitenkin ajassa ja paikassa eikä siten välttämättä riko mitään luonnon lakia. ID ei edellytä luojaa, joka synnyttää tilan, ajan, aineen ja energian, jotka yhdessä muodostavat maailmankaikkeuden. ID ei edellytä tiettyä aikakehystä, jonka sisällä älylliseen syyn on täytynyt toimia. ID ei ota kantaa siihen, miten ihmiset syntyivät eikä määrittele etukäteen tapaa, jolla suunnitteleva äly tuotti ensimmäiset organismit. ID ei edellytä, että jonkin tietyn historiallisen tapahtuman täytyy tapahtua, kuten esimerkiksi maailmanlaajuisen tulvan 5000 vuotta sitten. ID sopii yhteen miljardien vuosien aikana kehittyneen universumin kanssa.

ID sitoutuu paljon rajatumpiin totuuksiin ja sisältää vähemmän kuormaa (ja sillä on siksi vähemmän mahdollisuuksia erehtyä) kuin kreationismi. Intelligent design teoria ei ota etukäteen kantaa sellaisiin kysymyksiin kuin Kuka suunnittelija on? ja Kuinka suunnittelija toimii suunnitellessaan ja rakentaessaan asioita?

ID on puhtaasti tieteellinen teoria ilman uskonnollisia sitoumuksia.
Meillä ei ole kokemusta suunnittelijasta

"On aivan eri asia puhua tavallisesta suunnittelijasta - kuten ihmisestä - kuin transsendenttisestä suunnittelijasta, josta ei ole mitään kokemuksia. Näin ollen niistä ei voi myöskään tehdä mitään tieteellisiä väitteitä."

Tieteen sanotaan tutkivan luonnollisia syitä, jolloin suunnittelijaan vetoaminen on vetoamista yliluonnollisiin syihin. Tämä on kuitenkin väärä vastakkainasettelu, ja oikea olisi rinnastaa keskenään luonnolliset ja älykkäät syyt. Älykkäät syyt voivat saada aikaan sellaisia asioita, joita luonnolliset syyt eivät voi. On kokonaan toinen kysymys toimiiko älykäs syy luonnon sisällä (luonnollinen syy) vai ulkopuolella (yliluonnollinen syy). Tämä kysymys on täysin erillään siitä, onko älykäs syy toiminut.

Älyllinen syy tunnistetaan aina vain sen jättämien vaikutuksien perusteella. Havainnoitsijalla ei ole koskaan suoraa yhteyttä suunnittelijan sisäiseen psykologiseen maailmaan, ja näin ollen älyllisen syyn tunnistaminen tapahtuu aina päättelyn kautta. Esimerkiksi lahjakkuutta ei voi koskaan havaita ihmisessä suoraan, vaan ainoastaan tämän ominaisuuden tuottamien vaikutusten kautta: opettaja ei tiedä, ovatko hänen oppilaansa ymmärtäneet opetuksen sisällön, ennen kuin hän on nähnyt kyseisen kurssin koetulokset. Tieto älykkyydestä ei siis ole koskaan suora intuitio, ja tämä koskee sekä tavallista että transsendenttista suunnittelijaa.

Redusoitumattoma n monimutkaisten rakenteiden ja täsmennetyn monimutkaisuuden keskeinen piirre on se, että ne ovat 1) empiirisesti havaittavissa olevia tavallisia kohteita ja 2) ne viestivät luotettavasti suunnittelusta. Oleellista ei ole se, onko näiden tavallisten kohteiden kausaalinen historia jäljitettävissä tavalliseen vai transsendenttiseen suunnittelijaan.

Kun näemme redusoitumattomasti monimutkaisen rakenteen tai täsmennetyn monimutkaisuuden niin tiedämme älyllisen aiheuttajan olleen läsnä ja toimineen, vaikka emme tietäisikään suunnittelijasta mitään muuta. Älyllisen aiheuttajan olemus eli ontologinen status ei nouse missään vaiheessa tarkastelun kohteeksi. Ei siis ole olemassa mitään periaatteellista tapaa tehdä eroa tavallisen ja transsendenttisen suunnittelijan välillä. Tämän eron tekeminen kuitenkin onnistuu, jos oletetaan naturalismi todeksi jo ennakolta.

"ID selittää kaiken eikä se siis selitä mitään."

Älykästä suunnittelua ei pidä sekoittaa aikomukseen. Tietenkin kaikki suunniteltu on aiottua, mutta kaikki aiottu ei tule suunnitelluksi. Suunnitelman erottaa aikomuksesta täsmennetty monimutkaisuus. Suunnitellut asiat ovat sekä monimutkaisia että täsmennettyjä. Aiotuista asioista, joita ei ole suunniteltu, puuttuu toinen tai molemmat näistä ominaisuuksista. Kirjoitustaidoto n ihminen saattaa kirjoituskonetta sattumanvaraisesti naputellessaan saada aikaan kirjainjonon n-y-t, joka on täsmennetty mutta ei monimutkainen. Hän saattaa myös tuottaa kirjainjonon x-f-j, joka ei ole monimutkainen eikä täsmennetty. Tätä voi nyt verrata Tacituksen teokseen, jonka kirjainjonot ovat sekä monimutkaisia että täsmennettyjä. Tacituksen teos ei siis ole ainoastaan aiottu vaan myös suunniteltu.

Vaikka kaikki havaitsemamme voikin olla aiottua niin kaikki havaitsemamme ei ole suunniteltua. Suunnittelu lisää täsmennetyn monimutkaisuuden aiottuun. Kaikkea ei siis voi selittää suunnittelulla, mutta kaikki voidaan periaatteessa selittää aikomuksella.

"I D ei tee mitään ennusteita, joten se ei voi olla tiedettä."
Monien tieteellisten teorioiden tavoitteena on pyrkimys rakentaa uudelleen mennyttä - kuten arkeologia ja antropologia - kuin ennustaa tulevaa. Esimerkiksi elämän evoluutiota koskevat teoriat pyrkivät pääasiassa rekonstruoimaan biologista historiaa. On kuitenkin huomattava, että samalla ne ennustavat heikosti mitä esimerkiksi fossiiliaineistosta tulevaisuudessa voisi löytyä. Tällaisia ennustuksia on usein mahdotonta vahvistaa, koska yleensä huomautetaan hyvin nopeasti, ettei todisteiden puute ole todiste puuttumisesta (absence is not an evidenc e of absence).

"Jos sitä ei voi mitata, laskea tai valokuvata niin se ei voi olla tiedettä."
Väite, jonka mukaan tiede rajoittuu vain mitattavaan, laskettavaan ja valokuvattavaan ei pidä paikkaansa. Sama koskee väitettä, että tiede selittää havaittavaa vain havaittavan avulla. Tiede olettaa koko joukon asioita, joita kukaan ei ole koskaan nähnyt tai joita useissa tapauksissa ei ole mitään toivoakaan havaita, kuten kvarkit, elektronit, gravitoni ja pimeä aine, jonka oletetaan estävän tähtisumuja hajoamasta. Edellä mainittuja ei myöskään voi valokuvata. Ei siis ole olemassa selviä ja tiukkoja sääntöjä sille, millaisia kokonaisuuksia ja kausaalisia prosesseja luonnontieteilijä voi käyttää tapahtuman selittämiseen ja sen jälkeen vielä säilyä luonnontieteilijänä.

Jostain asiasta ei myöskään tule tiedettä siksi, että siihen laitetaan lukuja: numerologia ei ole tiedettä, vaikka siinä lukuja paljon korostetaankin. Toisaalta on olemassa niin sanottuja kvalitatiivisia tieteitä, kuten arkeologia, jotka eivät yritäkään pukea teorioitaan matemaattiseen muotoon.

Miksi todennäköisemmin suunniteltuja?

"Mikä saa olettamaan, että monimutkaisemmat järjestelmät ovat todennäköisemmin suunniteltuja kuin yksinkertaisemmat?"

Mielestäni ei ole mielekästä olettaa täsmennetysti monimutkaisten järjestelmien kehittyneen evoluutioteorian esittämien mekanismien avulla. Jo bakteerin flagella eli uintisiima on riittävän monimutkainen. Lisäksi elävä solu syntyy aina solusta eli "omne vivum ex vivo". Itse asiassa vain vahva ennakkositoutuminen naturalismiin saa olettamaan, että monimutkaisemmat järjestelmät eivät ole todennäköisemmin suunniteltuja kuin yksinkertaisemmat.

Selitämme monia arkipäiväisiä ilmiöitä vetoamalla suunnitelmallisuuteen. Sattuman ja suunnitelmallisuuden erottamiseksi on perustettu kokonaisia tieteen- ja elinkeinoaloja. Niitä ovat esimerkiksi oikeustiede, patenttirikkomusten ja vakuutuspetosten tutkiminen sekä satunnaislukujen tuottaminen. Miksi biologiassa pitäisi jatkuvasti muistuttaa itseään siitä, että biologia tutkii järjestelmiä, jotka vain näyttävät suunnitelluilta, mutta joita todellisuudessa ei olekaan suunniteltu?

Ero havainnon ja tulkinnan välille

Tieteeseen kuuluu keskeisesti se, että mikäli epäilee jotain niin asiaa on voitava tutkia. Helpoin tapa tutkia on perehtyä muiden tekemiin tutkimuksiin, ja ennen kaikkea tehdä ero löydettyjen faktojen ja niistä tehtyjen tulkintojen välillä. Monesti evoluutioteoreettinen luonnontutkija löytää selkeän vahvistuksen kaiken elämän yhteiselle alkuperälle, kun taas ID-tutkija löytää samasta tutkimuksesta selkeän osoituksen eliöiden muuntelukyvystä ja älykkäästä suunnittelusta. Näin ollen on keskeinen taito osata erottaa tulokset ja niiden pohjalta tehdyt tulkinnat toisistaan. Tästä seuraa, että tieteen pyrkimys objektiivisuuteen ei täysin toteudu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu