”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia,
ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi,
ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. ”
ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi,
ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. ”
Vastaukset 128
Vanhimmat
Ei siis ole mikään oikeus eikä kuulu kaikille.
Ei todellakaan.
Jeesus sanoi mitä vaan.
Mutta esimerkiksi kirkossa avioliittoon on vihitty kaikki, jotka ovat halunneet ja ovat kirkon jäseniä, eivätkä ole avioliitossa
Luetaanko toi viimeinen lause. TAIVASTEN VALTAKUNNAN TÄHDEN ! TE ette kuulu tähän ryhmään paavit papit minut nunnat.
Jeesus ei sanonut mitä vaan. Hän ei sanonut että kaksi miestä voivat mennä avioliittoon. Päinvastoin sanoi, että mies ja nainen on luotu avioliittoon keskenään. Tyttölapsetkin voivat vihkiä nukkeja keskenään, mutta se on leikkiä ja kuvitelmaa kuten homoliitotkin.
Juuri niin.
Ihan selvästi Jeesus sen sanoi.
Samaa mieltä.
Kaappihomo saa parhaan hetero suojan menemällä naimisiin. Helluntalaisissa näitä järjestetyn avioliiton kautta homo lesbo pareja on paljon. Voivat yhteisön suojassa elää täydellistä kulissi elämää.
Voithan sinä kokeilla jos koet sen itsellesi tärkeäksi.
Hyvä huomio.
ArtoTTT
Ja nykyihminen kuvittelee että Jeesus olisi homoista puhunut kun jo pelkkä köyhyys esti avioliiton, puhumattakaan monista muista sairauksista ja vammoista.
Luterilaisuudessa on laajennettu tuota kelpoisuutta niin, että papitkin kelpaavat.
Missä pappien avioliitto kielletään?
Niin juuri, seurakunnan kaitsijaksi sopii hyvin yhden vaimon mies..Se, ettei pappi voisi muka mennä naimisiin kuuluu katolilaisuuteen.
Ei kaikki papit tee taivaan tähden avioliitottomuus päätöstä vaan avioituu sehän riippuu ihmisestä itsestään mikä kutsumus on. Nunnista osa on itse päättänyt tehdä sitä työtä osa on jätetty sinne perheen puolesta osa taas on pelastettu osa on hetken rauhoittumassa ruokouksessa sitten palaa takaisin arkeen.Ihmiset on erilaisia.On kunnia joilla on ollut ensin tavallinen elämä lapset puoliso mutta kokeneet kutsun luostariin.Homot on vihitty maistraatissa lähinnä rekisteröity suhde vakituiseksi.Hekin haluaa asua yhdessä ja periä toisensa.Raiskattuja poikia ja tyttöjä on naimisissa silti normaalisti heteroina.Väkivallasta voi toipua.Osa papeista elää yksin osa on naimisissa.Jotkut eroaa jotkut ei.Eikö me kaikki olla ihmisiä. Onhan muissakin uskonnoissa samoin toiset on hyviä toiset pahoja toiset ilkeitä toiset kilttejä toiset huoraa toiset ei toiset elää yksin toiset kaksin.Ettekö tekin jo voisi vain elää tavallista elämää.
Siinä samassa kohtaa on ERILAISIA VAIHTOEHTOJA jos viitsii lukea ! KUTEN ALOITUKSESSA ON JOKU VALITSEE TAIVAAN TÄHDEN TEHDÄ SITÄ TYÖTÄ NAIMATTOMANA TOISET VALITSEE LUOSTARIN TOISET PAPPEUDEN TOISET ELÄÄ TAVALLISESTI. TOISET NAITTAA TOISET EI NAITA. TOISET ASUU MUU USKOISEN KANSSA TOISEN SAMAN USKOISEN.
Eikös se ollut niin, että aitolaisen isä ei ollut koskaan naimisissa?
Ottaako kipeää?
Noloa.
Yritä parantua.
Aika monella miehellä eri uskonnoista on lapsia eri maissa aviottomia.
Se ei ole kenenkään etu eikä ihanne normiksi.
Adam syntien tähden tulleet kiroukset kannattaa lukea siitä miten kävi
Meisseli + meisseli
Reikä + reikä
Eivät oikein sovi yhteen. Järkikin sen sanoo.
Et ymmärrä avioliittoa. Siinä kukin pari toimii tavallaan.
Reikä ja reikä pitäisi olla reikä kuin reikä eikä miehet ymmärrä muutenkaan naisen anatomiaa .
A-seksi on luonnotonta myös heteropareilla. Sitä paikkaa ei ole tarkoitettu seksiä varten. Miksi heterot matkii homoja?
Selkää pässin lihaa.
Jeesus puhui tässä heteroseksuaalisesta "avioliitosta", mutta antoi ymmärtää että muunlaiset "avioliitot" ovat kyllä hyväksyttäviä. Ihminen saa itse valita mikä hänelle parhaiten sopii.
luterilainen
Niin, mitään muita avioliittoja ei tosiaan Jeesus edes tarkoittanut avioliitoiksi.
Ei ole muita avioliittoja kuin miehen ja naisen väliset.
Muut eivät ole avioliittoja.
Siihen aikaan ei kukaan tarkoittanut edes, että naiset lasketaan lukumäärään.
Niin kaukainen aika oli kyseessä.
Ne eivät olekaan avioliittoja.
Siihen aikaan ei tajuttu. Nykyään on jopa eduskuntavaalit.
Ei todellakaan. Miehen ja naisen liitto on ainutlaatuinen.
OTETAAN SE 2000 VUOTTA VANHA KIRJOITUS TAAS ESIIN LUETAAN IHAN KOKONAAN LOPPUUN ASTI EIKÄ VAIN KORVASYYHYYN KOHTIA.
Avioliitto -sana on harhaanjohtava, koska silloin ei edes tunnettu meidän avioliittojamme. Jeesuksen aikana ketään ei vihitty avioliittoon. Silloin vain otettiin vaimoja ja mentiin miehelle. Miehellä oli ervapauksia joita naisilla ei ollut. Suvut järjestivät ja juhlivat viinan voimalla ja Jeesuskin kunnostautui alkoholijuoman valmistajana. Mitä enemmän miehellä oli vaimoja sen hurskaampi mies, näin uskottiin.
No tietysti pitää nähdä kokonaisuudet ja kenestä on kysymys missä kun vanhoja textejä luetaan.
No kannattaa tutkia tarkemmin niitä textejä niin löytää siitä sitten muutakin muillekin kuin vain papeille johtajille tarkoitettua. Kaikki on otettu huomioon jo silloin ja myös nykyajassa on otettu.
Onni on kondomi tamponi e pillerit kierukka ja iloinen mieli on kuin aikaiset pidot juo vähän viiniä vatsavaivoihin ja vältä budhan kultahenkiä.
Eivätkö tosiaan Jeesuksen kanssa vuosia eläneet apostolit ja alkuseurakunta tajunneet vihkiä avioliittoon homoja vaan rupesivat heti kapinoimaan Jeesuksen opetusta vastaan antaen siunauksensa vain miehen ja naisen liitolle.
Luonnotonta oli maata mies miehen kanssa kuin naisen kanssa maataan KAI NYT AIKUISET YMMÄRTÄÄ TÄSTÄ RABBIEN TOORASTA ETTÄ NYKYKIELELLÄ NAIDAAN PANNAAN EIKÄ MAATA. Miten nyt voisi maata naida panna miestä kuin naista kun molemmilla on peräsuoli naista myös naidaan peräsuoleen.
On siellä naittamiset ja naimattomuudet ja avioliitot myös. Jos joskus lukisitte siellä on ohjeet eroista myös ja eri uskoisten kanssa asumiset. Mutta tehän ette lue mitään muuta kuin syyhykohtia.
Avoliitto on myös parisuhde ja OTETAAN UUDESTAAN SE UUDEN LIITON KOHTA SEURAKUNNAN JOHTAJILLE OHJEET. Oletko sinä seurakunnan johtaja ? Hienoa no sitten huoruuden välttämiseksi pidät yhden vaimon.
Ei myöskään saa naida omia sukulaisia sekin uudessa liitossa kiellettyä.
Tässä avioliitossa ei ole maatu eikä naitu millään tavalla. Sellainen näyttää olevan heterojen avioliiton elinehto.
Silloin kaikki oli toisin. Nykyään naiset lasketaan lukumäärään, vaimoja ei kerry sen mukaan kehen yhtyy, Jeesus ei pyöri eikä hyöri, homoparit saavat mennä avioliittoon kristillissä maissa,.
Ja nykyään papit vihkivät kirkossa ihmisiä avoliittoon.
Avioliitto on ollut erilainen historian aikana, mutta ei se koskaan ole ollut homo- tai lesboliitto. Yhteiskunnan perustana ei voi olla mitään niin valheellista ja luonnotonta kuin homoliitto.
Jumalana Jeesus näki tulevaisuuteen eikä siitä huolimatta antanut apostoleille ja alkuseurakunnalle ohjeita siunata liittoon tulevaisuudessa samaa sukupuolta olevia.
Ei avioIiittpa koskaan.
Kaksi mässäävää nàismaista Iihavaa ToIIoa ja miesvaimo.
Todella hupaisaa‼️‼️‼️
Jeesus ei sano Raamatussa sanaakaan, vaan hänen nimissään kirjoittavat useat tuntemattomat kirjoittajat.
Näiden tarkoitus on syntiuskontolneen vakuuttaa Jeesusta Jumalan pojaksi, saadakseen teidät palvomaan tämän uhrausta perisyntivalheella uhrattuna Israelin Jumalana, jotta juutalaiset saavat Jeesuksen opetuksen tilalle oman uhrikulttijumalan synnillä, ja vakuutettua maailmalle, että heidän uhrikulttijumala onkin se Israelin Jumala, joka lupasi heille Israelin valtion.
Tähän valheeseen syntyi ensin kristinusko ja siitä myöhemmin eronnut islam, ja myöhemmin tuhannet ja tuhannet eri uskontohaarat sekä lahkot.
Höpöhöpö!
Ja se on jo tänä päivänä toisarvoinen asia, että mitä tällä on uskontona tehty, sen rinnalla, että mikä on ollut ihmisten manipuloinnin ja tyhmistämisen määrä samana aikana.
Otetaan esimerkiksi vaikka lammasvertaus.
Lampaat olivat Jahven, tulivuorenjumalan syntiuhreja, joita tämä puhuva Pedon kuva määräsi teurastettavaksi ja uhrattavaksi itselleen VT:ssa.
Ja sitten määkiviä lampaita ja lammaslaumaa käytetään vertauskuvana Jeesuksesta ja tämän seuraajista. Eikä kenelläkään syty minkäänlainen lamppu päässä.
Etkä sinäkään tätä sanonut, vaan tekstasit näytölle.
Eikö aihe miellytä?
Hienona uskontoaiheena sitten piirrellään Jeesuksesta lammaspaimenen kuvia, joka Jeesus todellisuudessa kävi riehumassa temppelissä, ja kidutettiin kuoliaaksi tarinan mukaan jumalanpilkkasyytteellä.
Ja sitten vielä tiedoksi - edelleenkin juutalaiset Raamatussa ovat Benjaminin heimoa, joka tappoi Israelin heimon tarinan mukaan. Ja tämän päivän juutalaiset eivät enää ole edes sitä, vain samaa uskontoa kannattava ryhmä.
Ja tuota järjenvalon sammumista voi sitten täältä lukea tuhansin ja tuhansin viestein, kun aivot on jo sellaisessa tahmassa, etteivät ne pysty enää edes ottamaan tietoa vastaan, mutta sehän manipuloinnin tarkoitus onkin.
Trollaa muualla!
RISTIIN NAULITTU HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ MYÖS KIELTÄJILLE PILKKAAJILLE
Juutalainen saa tukirahat kun muuttaa Juudean vuorille asumaan
Mohametti olikin juutalainen puoli arabi
Kuules uhriultti MUSLIMIT JUUTALAISET BUDHAT UHRAA YHTENÄÄN JOKA VIIKKO LAMPAITA VUOHIA KYYHKYJÄ PULUJA KUKKOJA JUMALILLEEN LEPYTYS UHREJA DEMONEILLE RUOKAUHREJA jätä kristityt rauhaan heti !
Teki vielä paljon muutakin😺
Tietenkin Jeesus sanoo Raamatussa tuon aloittajan antamat sanat. Kuka muu ne olisi sanonut? Raamattu on todistettu luotettavaksi jo monta kertaa. Sinä vain et usko tieteellisiä todisteita. Vain tyhmät ei usko Raamatun luotettavuuteen ja Jeesuksen opetuksiin.
Okei
Siksi hän ei mennyt avioliittoon.
Arto Satonenkin ymmärtää.
Jeesuksen tehtävä ei ollut tosiaan perheen perustaminen.
Kelpaamaton homo.
Ei vaan ” niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. ”
Johanneksen kanssa sillai oli.
Miten taivasten valtakunta tekee ihmisestä avioliitoon kelpaamattoman?
Mielesi on sairas.
Homoilla usein on.
Et voi keskittyä perheeseen jos teet 100% Jumalan valtakunnan työtä.
Mitä se työ mahtaa olla?
Olen miettinyt voisiko tehdä toisen pitkän listan siitä mitä tällä palstalla on sanottu homoista. Sellaisista, joissa on aivan järkyttäviä ajatuksia.
Mene muualle jankkaan!
JEESUKSEN TEHTÄVÄ EI OLLUT MYÖSKÄÄN TUOMITA VAAN PELASTAA SOVITTAA ANTAA RAUHAN SIELULLE.
Helluntailainen vihaaja
Helluntailaisella on monien eri miesten naisten kanssa lapsia eroja huostaan otettuja Mooses saatana panee kuin kani
Sinulla ei ole tietoa mistään, mutta suu tuottaa myrkkyä.
Torre on häiriintynyt juutalainen. Mutta kuten luetaan oikein eli toiset TEKEVÄT ITSE ITSENSÄ NAIMATTOMIKSI SEN TYÖN TÄHDEN. Jos voisit ihan lukea näitä etkä häiritse niitä jotka ymmärtää lukemansa.
Vihaat tosiaan hellareita, oletko Tolkku?
Jeesuksella ei ollut noita seksuaalisia ongelmia kuin teillä on ja Jeesus opetti omia sukulaisiaan sekä ystäviään taivaasta. Tämä on teille vieras asia.
MENE LUOSTARIIN MIETTIMÄÄN SAAT LAMPAAN PAISTIA ORTODOKSILUOSTARISSA
On näkyvissä aivan turha työ.
Taivasten valtakunta tuskin tarvitsee työtä sen eteen, eikä Jumala.
Periaatteessa hyvä kommentti, mutta ongelmanahan nyt onkin, ettei uskonto perustu Jumalaan, vaan sieluja metsästävään Saatanaan, josta vain käytetään Raamatussa Jumalan nimeä hämäykseksi.
Se on normaalia jos ei tussu maistu.
Kuutio ei kykene selviytymään edes helpoista hanttihommista.
Tiedoksi edelle: koko kristinuskossa ei ole sielua ollenkaan, se on Paavalin mukaan hänen Jumalalle vastenmielinen ja Pyhä henki leikkaa sen irti uudestisyntymällä.
Mistä kuvittelette tulevan fyysisen ylösnousemuksen uskontoon maailman viimmeisenä päivänä, kun kaikki fyysinen palaa, jos uskonnon mukaan ihmisellä olisi sielu?
onko hoitopäivät takana vaiko edess?
Kukapa ei olisi demari omalla maallaan?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000010275762.html
mutta harmagedon lähestyy, oletko valmis !
Aloituksessa mainittu Jeesuksen puhe viittaa heteroseksuaalisiin suhteisiin. Jeesus näyttää siinä selvästi hyväksyvän myös muut erilaiset suhteet. Jeesus mainitsee ne jotka ovat syntymästään asti tähän suhteeseen kelpaamattomia ja sanoo että he voivat valita suhteen mikä heille sopii. Minusta tämä voi aivan hyvin viitata homoseksuaaleihin ihmisiin ja heidä avioliittoonsa. Jeesus siis hyväksyy myös homoseksuaaliset avioliitot. Oliko Jeesus aikaansa edellä? Siltä näyttää.
Muita avilittoja ei tosiaan Rasmattu tunne.
Tuo on totta, on vain Jumalan asettamana miehen ja naisen liitto, muut "liitot" ovat sitten syntisen ihmisen asettamia.
AV liittoja?
Rasmattu?
Raamattu ei tunne meidän avioliittojamme. Jeesuksen aikana ketään ei vihitty avioliittoon. Monen naisen ja yhden miehen heterosuhteita kyllä oli ja niihin Jeesus aloituksessa viittaakin etteivät ne sovi kaikille. Homot ovat tuolleiseen suhteeseen myös kelpaamattomia jo syntymästään saakka. Jeesus osoittautuu hyvin suvaitsevaiseksi erilaisiin yhteiselämän tai yksinelämisen muotoihin. Olihan hän ja monet hänen seuraajistaankin valinneet muuta kuin heterosuhteen.
Miehen ja naisen liitto oli ainoa avioliitto myös Jeesuksen aikana.
Tuo tieto on varmasti peräisin hellareiden sudenpentujen käsikirjasta.
Erityisen kaunis opetuslapsi laski päänsä hänen syliin.
On muuten erikseen mainittu!
Siitä on 2000 vuotta, ja ei mennä aasilla ja homoparit saavat mennä avioliittoon.
Kukaan ei halua ehkä 2000 vuotta sitten olleeseen aikaan.
Kerro millä sanoilla Jumala asetti miehen ja naisen liiton.
Siellä tosiaan kaksi naismalsta Iihavaa ToIIoa ja miesvaimo.
Ei tosiaankaan koskaan avioIiittoa.
Demokratiakaan ei pysty ihan kaikkea matkimaan. Gazassa ei synny normaaleja vauvojakaan.
Erinomainen huomio,
Tässä linkissä on hyvää asiaa aiheesta.
http://www.priscilla.fi/naimattomuuden-armolahja-jumalan-valtakunnan-tyoumlssauml.html
Hyvin sanoikin,
Olisi jeesuskin tykänny tasa-arvoisesta avioliittolaista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Opetuslapsi,_jota_Jeesus_rakasti
Ei ne usko.
Ovat ateisteja tässä kohden.
Näinhän se on paitsi, ettei noista mikään ole este; vain kynnys.
Kyllä näin on. Puhe oli heteroseksuaalisesta suhteesta. Homojen pitää olla seksisuhteessa homojen kanssa. Eivät he pysty sekstaamaan toista sukupuolta. Jeesus sanoo viellä että jokainen voi valita minkä parhaaksi näkee. Hän siis kannatti myös homojen liittoja. Amen!
”Jeesuskin sanoi, ettei kaikki ole avioon kelpaavia”
Kannattaa hetkeksi pysähtyä siihen, mitä tuolla tarkoitettiin.
Tuolloin oli juutalaisilla velvollisuus tuottaa jälkeläisiä. Aviottomuutta katsottiin karsaasti, joten Jeesuskin joutui pilkan kohteeksi opetuslapsineen. Hehän eivät olleet avioliitossa.
Tämä vuoksi yksi kelpaamattomuus oli lapsettomuus eli hedelmättömyys. Tämä oli myös avioeron tai oikeastaan avioliiton mitätöimisen peruste. Miehiltä oli kielletty avioliitto sen vuoksi vanhempien naisten kanssa, koska lapsettomuus oli todennäköistä.
Katsottiin karsaasti niitä, jotka olivat lapsettomissa avioliitoissa. Näitä miehiä pidettiin vain nautinnonhakijoina, jotka vastustivat käskyä lisääntyä.
Sitten olivat fyysisesti vammaiset. Tarkoitti liikuntavammaisia, sokeita, kuuroja jne. Ehkä katsottiin etteivät he voi elättää tai huolehtia lapsistaan.
Näiden lisäksi oli eunukit. Miehet, joilta oli joko poistettu kivekset tai jopa siitin. Sitten oli uskonsa vuoksi olevat miehet, jotka elivät selibaatissa, kuten Jeesus opetuslapsineen.
Juutalaiset eivät siis katsoneet noita viimeksi mainittuja hyvällä. Sen vuoksi uskonnollinen käsitys kristittyjen parissa kääntyi siten, että aviottomuus olikin ihanne ja kuuliaisuuden merkki.
Avioliitto siis sallittiin niille, jotka eivät tuohon ihanteeseen kyenneet.
Kun tähän tuli vielä 200 luvulla uusplatoninen filosofia (joka muuten vaikutti vahvasti kristinuskon oppeihin) jossa tehtiin vahva jako ruumiin ja sielun välille, missä ruumiillinen oli aina jotenkin alempiarvoista, vaikutti sekin siihen, ettei avioliittoa lapsineen enää pidetty velvollisuutena.
Mutta vaikka Jeesuskin sanoi, että kaikki eivät ole avioon kelpaavia, niin siitä huolimatta lut kirkko yrittää saada näitä avioliittoon ja siunaa sellaista, minkä Jeesus sanoi mahdottomaksi.
Kirkko viisveisaa Jeesuksen opetuksesta.
Kuka ottaa, kuka ei.
Jeesus jätti asian kullekin ihmiselle, ei kirkolle.
Mene jo muualle!
Niin, vammaiset eli sokeat ja kehitysvammaiset saivat avioliitto-oikeuden, vaikka se on Raamatussa kielletty. Samoin sai epileptikot.
Mummonmuori antaa väärää tietoa.
Matt 19
"On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia, on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse, taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden. Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."
UT ja Jeesus ei kieltänyt keneltäkään oikeutta avioliittoon, mikäli anatomiset tai fysiologiset ominaisuudet sen sallivat. Tuo sana "kelpaamaton" ei ole kielto, vaan toteamus.
UT:n opetuksen mukaan uskova voi vapaaehtoisesti pysyä naimattomana.
Koska vammaisia yleensä pidettiin kelpaamattomina (monessakin mielessä), on yhtä lailla kielto avioitua.
Siinä se totuus on.
Kyllä lain mukaan on tiukat määräykset milloin voi vihkiä avioliittoon. Pitää olla täysi-ikäinen, täysivaltainen omissa asioissaan, itse halukas, ei saa pakottaa avioon, ei ennestään aviossa ja monta muuta asiaa. Kaikki ihmiset eivät sitä läpäise.
Mitähän aloittaja oikein kuvittelee olevan avioliiton este?
Väestötietovirasto:
"Avioliiton esteitä ovat
alaikäisyys
voimassa oleva avioliitto tai rekisteröity parisuhde
liian läheinen sukulaisuussuhde
adoption myötä syntynyt sukulaisuussuhde.
Pari voidaan vihkiä vain, jos avioliiton esteet on tutkittu. "
Jeesuskin pyöri mieluummin poikaporukoissa.
Tiedättekö mitä tapahtuu luteril kirkossa kun taivaassa puhalletaan ylöstempauspasuunaan ?
Minä kerron ; mitään ei tapahdu.
Eipä luterilaisilla tuollaista oppia edes ole.