Hain töihin ja haastatteluun, mutta tulin katumapäälle kun työmatka on niin pitkä. Mietin, että kannattaako peruuttaa koko haastattelu vai onko noloa kysyä etätöistä vai antaako se huonon kuvan?
Työhaastattelu
Anonyymi-ap
10467
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Aina etätöistä voi kysyä, haastattelu on oikea paikka sille ehdottomasti. Sinulla on vielä pitkä matka neuvotella ja tehdä harkintaa asian suhteen, mutta ei ehkä kannata perua mitään. Voi olla, että ettet edes saa työpaikkaa, joten turha etukäteen katkaista mahdollisia teitä eteenpäin.
Kerro ensimmäiseksi että haluaisit työn olevan etätyötä, koska työmatka on mielestäsi aivan liian pitkä.
Näin asia järjestyy suuntaan tai toiseen.
Ei kannata kertoa kenellekään, sinullahan on valinnanvapaus tehdä niinkuin itse parhaaksi näet
Lisäksi minulla on pitkäaikaissairaus, joka haittaa työntekoa. Varmaan olisi sekin kerrottava työnantajalle. Oletteko muut kertoneet työnantajalle sairauksista?
Työsuhteen alussa on työnantajan määräämä terveystarkastus jolloin terveydentila selviää.
Tarkastuksen perusteet myös se, että työnantajalta poistuu vastuuta kun ennen työsuhteen alkua on terveystiedot eli ei voi vanhoja sairauksiaan laittaa työnatajan piikkiin kun työsuhde loppuu! Kätevää!
miten pitkä se aloittajan pitkä työmatka olisi.
Mitä pitempi työmatka sitä enemmän reissaamiseen tuhraantuu rahaa, aikaa ja terveyttä. Todella pitkä työmatka tuhoaa tehokkaasti perheen ja ystävyyssuhteet
ja harrastuksetkin. Aina on väsynyt olo..
Se että työpaikka on muutaman kilometrin päässä kotoa on aina iso voitto
kaikilla mittareilla mitattuna,
Melkein 4 tuntia.
4 tuntia joka päivä reissaamiseen kodin ja työpaikan väliä.
Työajan päälle.
Niinkö se menisi. Sitä tuskin jaksaa kovin pitkään terveen kirjoissa.
Etätyöpäiviä väliin pehmikkeeksi. Riippuu toki siitä mitä työtä
on tekemässä.
Joo, ei ois kannattanut ehdottaa ees. Pitivät minua työtävieroksuvana lusmuna. No, toisaalta työkin oli sellaista ettei ollut minun osaamistasoa.
Työnhakijalla kannattaa taltioida haastattelu tai ottaa kaveri mukaan työhaastatteluun.Jos työnantaja on lihava tai keskeyttää haastattalun puhuakseen kännykkään,niin kannataa vetäytyä,