Sama kaava toistuu

Anonyymi-ap

Mistä johtuu, että niin usein erot toistaa samaa kaavaa. Itselläni kävi näin, ja monta muuta samantapaista olen kuullut. Nykyään pääosin siis nainen on se joka haluaa erota, miehelle on tarjolla hämmentynyt sivustakatsojan rooli. Joskus voi olla toki toisinkin päin, mutta pääosin näin päin.

Eli homma menee usein niin, että nainen ilmoittaa yhtäkkiä että hän on kadottanut itsensä, yms, ja mitään ei saa ennalleen, vaikka mies yrittäisi tehdä mitä tahansa suhteen pelastamiseksi. Ja usein yrittääkin. Yleensä nainen kertoo halusta saada omaa aikaa, esim erilleen muuttaminen joksikin aikaa. Ja käytännössä aina naisella on tuossa vaiheessa jo salasuhde tekeillään uuden miehen kanssa. Ja tämä halutaan jostain syystä verhota itsensä kadottamiseen ja oman ajan tarpeeseen.
Oma aika ja erilleen muutto tarkoittaa käytännössä sitä, että nainen haluaa saada aikaa uuden suhteen alkamiseen ja haluaa varmistua alkaako uusi suhde toimimaan, ennen kuin uskaltaa hypätä siihen.

Joskus harvoin käy niin, ettei uusi suhde toimikaan, ja erillään asumisen oma-aika-kokeilu päättyykin siihen että nainen kertoo (=valehtelee) parantuneensa ja palaa takaisin. Toki hyvin usein uusi suhde alkaakin toimia, ja siitä ne eropaperit sitten laitetaan vireille, ja hypätään uuteen suhteeseen lennosta. Joka tapauksessa, se itsensä kadottaminen ja oman ajan tarve ovat vain asioiden naamiointia uutta suhdetta varten. Eli ajan peluuta.

Mies saa tietää näistä usein vasta jälkeenpäin, koska ei sitä voi toisesta mitenkään epäillä mitään pahaa, vaan uskoo niitä keksittyjä tarinoita, ja yrittää hätäpäissään vain korjata tilannetta, ja tehdä kaikkensa. Samaan aikaan nainen huomatessaan tämän, kokee vieläkin suurempaa kiukkua miestä kohtaan, koska se miehen aloittama suhteen pelastamisyritys ahdistaa vielä lisää. Tässä vaiheessa nainen tekee kaikkensa, sabotoidakseen kaikki miehen yritykset. Koska naisen päätarkoitushan on tuossa vaiheessa uusi suhde, ja vanhasta poispääsy ilman että jää kiinni epärehellisestä toiminnasta. Ja samalla uuden suhteen koeponnistus, ennen totaalista hyppyä uuteen.

Ja hyvin usein näissä käy niin, että nainen jää jollain tavalla kiinni, usein miehellä on jokin aavistus pettämisestä, mutta hän ei halua uskoa sitä todeksi, ja pitää sitä helposti omana kuvitelmana. Eihän rakas ihminen niin voisi koskaan tehdä, eihän. Lopulta kuitenkin palapelin puuttuva palanen alkaa hahmottua, ja epärehellinen kuvio selviää miehelle.

Hyvin usein asioiden laita selviää, mutta niistä kiistely on tuossa vaiheessa enää myöhäistä, ja turhaakin. Monesti mies ilmoittaa sitten naiselle että sai selville koko kuvion ja on pettynyt naisen toimintaan. Nainen tietenkin kiistää tämän, vaikka olisi vedenpitävät todisteet. Usein nainen puhuu asiat jo tuossa vaiheessa niin pahasti ristiin, että kiistää ja myöntää uuden suhteen jopa samassa lauseessa. Usein naisella on kova tarve sepittää uusi suhde alkaneeksi vasta eron jälkeen, ja saada puhtoinen kuva itsestään. Hyvin usein nainen myös ihmettelee, miksi ex-mies tuossa tapauksessa ei enää arvosta häntä lainkaan.

Itse en pystyisi moiseen, mutta yllättävän moni pystyy. Naamion takana on aina eri ihminen miltä päällepäin kuvittelet.

14

1609

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "Mistä johtuu, että niin usein erot toistaa samaa kaavaa. "

      Siitä, että elämä toistaa samaa kaavaa.

    • Anonyymi

      En olisi voinut elää miehen kanssa joka piti selätakana salasuhdetta 4 vuotta, luulin et kaikki oli hyvin. Se oli kyllä hirveä juttu ja vieläkin mietin, miten voi olla läheinen ihminen niin katala.

    • Anonyymi

      Ja sun tietolähteet on ?
      Jutussa tuntuu olevan olettamuksia ja hyvän miehen lisää.

    • Anonyymi

      Noinhan se yleensä menee, nainen harvoin kykenee eroamaan ilman että on ulkopuolinen mies apuna, naiset tutkimusten mukana ei juuri älyllisesti kehity 18 ikävuoden jälkeen vaan tunteet ja hormonit määrää toiminnan. Harvoin siitä eron avuksi haetusta fuck buddystä on pidempi aikaiseksi kumppaniksi, vain seksiä jolla nainen voimaantuu eroamaan ja kostamaan miehelle oman huonoutensa.

      • Anonyymi00018

        Tässä syy miksi sinulla aina käy näin.


    • Anonyymi

      Oman kokemukseni mukaan naiset jättävät miehensä, koska ovat kyllästyneet näiden vuosia jatkuneisiin vaihtuviin naisseikkailuihin. Siis ne naiset, joille se on taloudellisesti mahdollista.

    • Anonyymi

      Löysin itseni vuosi sitten alkuvuodesta tilanteesta, jossa vaimoni halusi erota. Eroaikeet tuli ihan puun takaa. Oli kuulemma "kadottanut itsensä" eikä "tiennyt kuka oikein enää on". Kävimme pariterapiassakin parikin kertaa, mutta mitään ei pystynyt korjaamaan ja hän ei tiennyt mitä elämältään tahtoi. Rouvaa ahdisti ja masensi, eikä nukkumattikaan vieraillut.

      Mutta, kuinka ollakaan! Siellähän olikin löytynyt kilpakosija jo syksyllä ja harjoitettu jonkinlaista haureutta. Syvän tunnetason suhde ja uusi elämän mies. Ei minusta ollut vastusta tälle tiikerille.

      Olkoon miten on. Lusikat menivät jakoon syksyllä, löysin uuden kodin, käräjäoikeus tuomitsi eroon jouluna ja meinasin vetää itseni kiikkuun. Ovenkahvaan hirttäytyminen vaikutti sillä hetkellä ihan varteen otettavalta ja järkevältä vaihtoehdolta.

      Uusi kevät koitti ja varaukseni elävien kirjoissa oli vielä voimassa. Vitutuskin oli lähes poistunut. Exän ja Frosties Tiikerin parisuhteen taival oli kompastunut alkumetreille ja hän jäi yksin. Sekös minua ei enää kiinnostanut. Siten makaa miten kylvää, vai miten se oli?

      Minä olen onnellinen, komea ja kaiken lisäksi helvetin hauska jätkä. Exä on masentunut ja yksin ja se on hänelle ihan oikein

      • Anonyymi00017

        Olen komea ja helvetin hauska, exä masentunut ja yksin, oikein hänelle. Olet omahyväinen, itsekäs ja ilkeä. Ymmärrettävästi nainen halusi pois.


    • Anonyymi

      Toppuuttelen hieman ajattelemasta, että nainen haluaa erota ja uuttaa suhdetta hautoo. Jospa nyt arvon herrat näkisivät, miten on tullut kohdeltua naista ja paljonko niitä seuralaisia tavalla tai toisella on ollut.
      Ja melko varma olen myös siitä, että se mies, tuskin on poikamies, hänelläkin historiaa ja perhe takanaan useimmiten.
      Toivon todella, että sinne terapiaan eron jälkeen mentäisiin ja saataisiin näin jollakin tapaa apua ajatteluun. Jospa jäisi ainakin se usko että uuden kanssa menee paremmin pois, sillä se on todella harvinaista, siinä sitä sitten on monta perhettä takana ja lapsia siellä sun täällä ja riitelyä riittää.

      Se jos on tullut jätetyksi jättä syvät arvet ja huomaamattaan alkaakin nakertaa sitä seuraavakin suhdetta pelätessään rikki, joten terapiaan saamaan oma tasapaino kuntoon.

      Miettikää asioista, älkää heti rynnätkö uuteen suhteeseen, siinä on sitten kaksi rikkinäistä ja miten paljon rikkinäistä ja sehän ei tahdo pitemmän päälle sujua. .

    • Anonyymi

      Naisten mielestä avioliitto on vasta sitten onnistunut,kun se epäonnistuu,eli päättyy eroon.Suurin osa naisista avioituu eron takia.Erikoista,mutta totta.

      • Anonyymi00019

        VMP 😂😂😂


    • Anonyymi00014

      Sivusta seurannut erään naisen touhua muutti paikkakunnalle erään miehenluo oli ennestään yksi lapsi . No ei aikaakaan kun nainen tuli raskaaksi tälle uudelle miehelle. Kasvattivat lapsen alle kouluikäiseksi ja naine tarvi omaa aikaa kulki kavereilla . Muka naiskavereilla. Ja kas kummaa yhtäkkiä rakkaus olikin loppunut ja mies jälleen vaihtoon . Ja paljastui että ne retket " tyttökavereilla" Oli täyttä soopaa . Ja ihan vissiin kohta on kolmas ruokkojenmaksaja se nyt rakas samassa tilanteessa.

    • Anonyymi00015

      Naiset harvemmin eroaa ilman syytä. Erityisesti jos mies tekee "kaikkensa" suhteen eteen. Monesti siihen suhteeseen ei ole panostettu vuosiin kun se ero tulee. Ihmiset on vapaita eroamaan toimimattomista suhteistaan. Sehän ei muille kuulu.

    • Anonyymi00016

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      81
      820
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      788
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      431
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe