Keskustelemassa piispa Hintikka, Suomen teologisen instituutin pääsihteeri, ja kaksi kirkolliskokousedustajaa. Ohjelma alkanee lakkokeskustelulla. Sen jälkeen avioliittokeskustelu vai tulisiko siitä paremminkin väittely?
YLE TV1
YLE TV1
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Juha ja Soili saivat apua ylhäältä, he onnistuivat upeasti ja selvästi esittivät totuutta. Ikävä kyllä, niin eksyneiltä ja mihin lie pyrkiviltä vaikuttivat henkilöt vasemmalla.
Oli aika pienestä kiinni ettei nämä käynnyt toistensa kurkkuun kiinni.
https://areena.yle.fi/1-66931094
Nyt oli kyllä kummeli tasoista huumoria, mutta niin oli myös "keskustelijat" kummeli tasoisia hahmoja. Aikuiset ihmiset vakavalla naamalla jauhaa täyttä Paskaa (tarkoituksella isolla kirjaimella, tiedät kyllä miksi).
Kirkon sisäinen kaaos vain laajenee. Edes naispappeusasiaa ei ole saatu ratkaistua, ja nyt tämä avioliittokysymys. Erolaskuri tikittää kovaa.
Keskustelun ehdottomasti parasta antia oli kun lopussa Piispa Kaisamari Hintikka kertoi Raamattuun kirjatun perinteisen kristillisen avioliittokäsityksen perustuvan vain silloinsten aikalaisten normeihin. Eli Piispan mielestä perinteisellä kristillisellä avioliittokäsityksellä ei ole mitään tekemistä jumalan tai Raamatun sanan kanssa. On se jännä kuinka tälläinen tapaus voi ylipäätään toimia Piispana.
Raamattu pitää päivittää
Jos Raamattu "Päivitetään" eli Räsäsetetään, niin johan alkaa salamat lentelemään ja homppelit saamaan kyytiä.
Keskustelussa viitattiin Amerikan ev.lut. kirkon (ELCA) jäsenkehitykseen:
Vuosi _ Jäsenmäärä __ Lasku ___ %-lasku _ Osuus väestöstä
2000 __ 5,125,919 __ -23,749 __ -0.46% __ 1.82%
2001 __ 5,099,877 __ -26,042 __ -0.51% __ 1.79%
2002 __ 5,038,006 __ -61,871 __ -1.21% __ 1.75%
2003 __ 4,984,925 __ -53,081 __ -1.05% __ 1.72%
2004 __ 4,930,429 __ -54,496 __ -1.09% __ 1.68%
2005 __ 4,850,776 __ -79,653 __ -1.62% __ 1.64%
2006 __ 4,774,203 __ -76,573 __ -1.58% __ 1.60%
2007 __ 4,709,956 __ -64,247 __ -1.34% __ 1.56%
2008 __ 4,633,887 __ -76,069 __ -1.61% __ 1.52%
2009 __ 4,543,037 __ -90,850 __ -1.99% __ 1.48%
2010 __ 4,272,688 _ -270,349 __ -5.95% __ 1.38%
2011 __ 4,059,785 _ -212,903 __ -4.98% __ 1.30%
2012 __ 3,950,924 _ -108,861 __ -2.68% __ 1.26%
2013 __ 3,863,133 __ -87,791 __ -2.22% __ 1.22%
2014 __ 3,765,362 __ -97,771 __ -2.53% __ 1.18%
2015 __ 3,668,034 __ -97,328 __ -2.58% __ 1.14%
2016 __ 3,563,842 _ -104,192 __ -2.84% __ 1.10%
2017 __ 3,458,839 _ -105,003 __ -2.95% __ 1.06%
2018 __ 3,363,281 __ -95,558 __ -2.76% __ 1.03%
2019 __ 3,265,581 __ -97,700 __ -2.90% __ 0.99%
2020 __ 3,142,777 _ -122,804 __ -3.76% __ 0.95%
2021 __ 3,035,615 _ -107,162 __ -3.41% __ 0.91%
2022 __ 2,904,686 _ -130,929 __ -4.31% __ 0.87%
Iltalehti kirjoitti, Uutissuomalaisen juttuun viitaten, kirkosta eroamisen tuplaantumisesta piispainkokouksen esityksen julkistamista seuranneen viikon aikana.
USU oli pyytänyt tiedot erotilastosta DVV: ltä.
8 päivää putkeen tullut yli sata eroa per päivä ja matka jatkuu.
https://eroakirkosta.fi/static/dvv-aikasarja/
Sata eroa ylitetty tänään, eikä vielä ole edes työpäivä lopussa.
Eilen ylittyi jopa 200 eroa, myös tänään on hyvä tahti.
Pitäisikö meidän vaatia piispoille pakollinen päivittäinen esiintyminen tv:ssä...
Tämä voisi olla vapareille hyvä aloite! :D
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
😍 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18323981
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞