Kyllä taas

Uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä oli TAAS juttua ruokavaliosta. Siinä neuvottiin rasvan vähentämisessä ja kirjoittajan mielestä jopa sokeri on parempi, kuin rasva. Kun on lukenut Atkinsin ohjeita ruokavaliosta, niin tämä kirjoitus oli ihan päinvastainen asiatiedoiltaan. Ilmankos ihmiset lihovat, kun uskovat näitä asiantuntijoita. Itse olen vähähiilarisella ruokavaliolla ja saanut 10 kg pois melko kivuttomasti. Ja lasku vaan jatkuu, vaikka syön voita, juustoa, pekonia, ym. lihaa, sekä kermaa ym..
7996
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

verisuonet sanoo moisesta dieetistä.
Muuten terve mies, kuoli saappaat jalassa ykskaks?

Äänestä
  • verisuonet tykkää, onhan jo monessa tutkimuksessa todettu että atkins parantaa kolesteroli arvoja kun taas paljon hiilihydraatia syövä ei pysty niitä arvoja yleensä parantamaan ilman lääkkeitä.

    Äänestä

Kun tutkijat väittivät, että runsasproteiininen ja -rasvainen ruoka rasittaa munuaisia (ja kiihdyttää osteoporoosia), Atkins jankutti vaan, että kuka on sen siihen mennessä todistanut, ettei ollut yhtään tutkimusta, joka sen todistaisi. Atkinsin kuoleman jälkeen se tutkimus tehtiin, ja todistettiin esim. kalsiumin karkaaminen luustosta. Ja muistaakseni on todistettu myös munuaisten jatkuva rasittuminen runsaiden eläinproteiinien sulatusprosessissa.

Oletko jo mittauttanut luustosi tilan? Miten voivat munuaisesi, jos jatkat pitkään isojen liha-aterioiden ääressä aamusta iltaan, vuodesta vuoteen. Atkins itse ei tehnyt muistaakseni yhtään kunnon tutkimusta omista potilaistaan, ei mitään tutkimusta, ellen väärin muista. Heh, ei kai uskaltanut. Riitti, että hän ja hänen perillisensä tulivat monibiljonääreiksi teidänkin sinisilmäisten terveyden kustannuksella.

Äänestä

  • kidney kirjoitti:

    http://www.cc.jyu.fi/~jjhulmi/artikkelit.htm
    ja sieltä Anssi Manninen: High-protein weight loss diets and purported adverse effects: where is the evidence?

    Luin tutkimuslinkkiäsi, ja loppuun jää toteamus: JOS munuaiset ovat ennestään terveet, ne kestävät proteiinikuorman. Mieleen tulee, kuka meistä tietää että ne ovat terveet, ja kuinka pitkään?

    Senkin olen lukenut jostain muualta, että monilla amerikkalaisilla on tietämättään heikentynyt munuaisten toiminta, jonka aiheuttanee juuri runsas lihan syönti. Ja sen, ettei Atkinsiä saisi aloittaa ja käyttää painonpudotukseen pitempään ilman lääkärin valvontaa.

    Entä eri ikäryhmät, esim. vaihdevuosien jälkeen, mikä monilla naisilla on jo n. 50-vuotiaana, miten on luuntiheyden laita? Sehän testataan joka talvi liukkailla kaduilla kaatuillessa!

    Seuraan tilannetta mielenkiinnolla, kunhan tästäkin Suomen atkins-buumista on kulunut vaikka 10 vuotta. Jossakin sanottiin, että Hollywoodin tähdet käyttävät tätä dieettiä voidakseen mahtua rooliinsa tai juhlapukuunsa parin viikon päästä. Siitä ei ole tietoa, käyttävätkö he tätä pitkiä aikoja.

    Veriarvoihin ja sydän- ja verisuonitauteihin en mene puuttumaan, kun en ole lääketieteen asiantuntija. Muuten, voisitko kertoa tyhmälle, mikä ihmeen 'asiantuntija' tuo Anssi Manninen on? Tuo pdf-linkistö on näet voittopuolisesti korkeaproteiinisen ruokavalion juhlaa. Onko hän joku voimailija, joka pumppaa kehonsa täyteen proteiineja, vai mikä ja kuka?

    Tavallinen katua tallaava Atkinsin dieetille ryhtyvä kansalainen kun ei käytä jumalatonta määrää lisäravinteita, eikä monilla siihen ole varaakaan. Atkinsillähän on 65 tai 66 lisäravinnetta myynnissä paikkaamaan hänen dieettinsä aiheuttamia terveysriskejä!!!!! :=D

    Äänestä

  • mistä tiedät? kirjoitti:

    Huh huh!! Niinkö paljon lisäravinteita!!! 65 tai 66?

    Atkinsin aloitusvaiheessa suositellaan vitamiinilisää, B-vitamiiniä, kalsiumia ja magnesiumia. Taisi olla joku muukin, jota en nyt muista. Joku viisaampi korjatkoon. Mutta ei niitä kyllä kuuttakymmentä ole!!! Tai tietysti, voihan niitä Amerikassa ollakin, bisneshän pyörii ja ihmiset ostaa....

    Ja aloitusvaiheen jälkeen, kun ruokavalio laajenee, niin kyllä niitä "lisäravinteita" saa ihan riittävästi, ei ainakaan suomalaisten tarvitse lähteä ostamaan.

    Äänestä

  • mistä tiedät? kirjoitti:

    Luin tutkimuslinkkiäsi, ja loppuun jää toteamus: JOS munuaiset ovat ennestään terveet, ne kestävät proteiinikuorman. Mieleen tulee, kuka meistä tietää että ne ovat terveet, ja kuinka pitkään?

    Senkin olen lukenut jostain muualta, että monilla amerikkalaisilla on tietämättään heikentynyt munuaisten toiminta, jonka aiheuttanee juuri runsas lihan syönti. Ja sen, ettei Atkinsiä saisi aloittaa ja käyttää painonpudotukseen pitempään ilman lääkärin valvontaa.

    Entä eri ikäryhmät, esim. vaihdevuosien jälkeen, mikä monilla naisilla on jo n. 50-vuotiaana, miten on luuntiheyden laita? Sehän testataan joka talvi liukkailla kaduilla kaatuillessa!

    Seuraan tilannetta mielenkiinnolla, kunhan tästäkin Suomen atkins-buumista on kulunut vaikka 10 vuotta. Jossakin sanottiin, että Hollywoodin tähdet käyttävät tätä dieettiä voidakseen mahtua rooliinsa tai juhlapukuunsa parin viikon päästä. Siitä ei ole tietoa, käyttävätkö he tätä pitkiä aikoja.

    Veriarvoihin ja sydän- ja verisuonitauteihin en mene puuttumaan, kun en ole lääketieteen asiantuntija. Muuten, voisitko kertoa tyhmälle, mikä ihmeen 'asiantuntija' tuo Anssi Manninen on? Tuo pdf-linkistö on näet voittopuolisesti korkeaproteiinisen ruokavalion juhlaa. Onko hän joku voimailija, joka pumppaa kehonsa täyteen proteiineja, vai mikä ja kuka?

    Tavallinen katua tallaava Atkinsin dieetille ryhtyvä kansalainen kun ei käytä jumalatonta määrää lisäravinteita, eikä monilla siihen ole varaakaan. Atkinsillähän on 65 tai 66 lisäravinnetta myynnissä paikkaamaan hänen dieettinsä aiheuttamia terveysriskejä!!!!! :=D

    "Anssi Manninen is a Finnish exercise physiologist specialising in sports nutrition and ergogenic aids and has consulted elite athletes in all sports. Anssi holds a MHS in sports medicine from University of Kuopio Medical School."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yhteishyvässä kirjoitti:

Uusimmassa Yhteishyvä-lehdessä oli TAAS juttua ruokavaliosta. Siinä neuvottiin rasvan vähentämisessä ja kirjoittajan mielestä jopa sokeri on parempi, kuin rasva. Kun on lukenut Atkinsin ohjeita ruokavaliosta, niin tämä kirjoitus oli ihan päinvastainen asiatiedoiltaan. Ilmankos ihmiset lihovat, kun uskovat näitä asiantuntijoita. Itse olen vähähiilarisella ruokavaliolla ja saanut 10 kg pois melko kivuttomasti. Ja lasku vaan jatkuu, vaikka syön voita, juustoa, pekonia, ym. lihaa, sekä kermaa ym..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu