Monia suhteita on elämässäni ollut, monia pettymyksiä, väkivaltaa ja pettämistä. Itsetuntoni
tuhoutui totaalisesti enkä halunnut enää elää. Minut jätettiin tähän kylmään maailmaan yksin pienen lapsen kanssa. Elin kuin painajaismaisessa unessa lapsen kolme ensimmäistä vuotta. Tietenkin oli niitä mukaviakin hetkiä kun sai nähdä lapsen kehittyvän mutta taustalla kuitenkin jatkuvaa yksinäisyyttä.
Sitten tuli vastaan mies kun olin jo aivan raunioilla(läheiseni oli kuollut pari päivää ennen). Tämä mies taisi pelastaa elämäni sillä hän oli se joka tuli juttelemaan minulle kun muut taisivat pelätä varautunutta minääni.
Tämän miehen kanssa olemme kulkeneet yli 2 vuotta yhteistä tietä tytär mukana. Vieläkin on vaikeuksia tutustua ihmisiin ja ihmiset pitävät minua liian ylpeänä puhumaan tai jotain. Naamastani ei vain pidetä. Ja tämä mitä kerron ei ole pelkkää luuloa.
On vaikeaa välillä hyväksyä itsensä sellaisena kuin on ja myös vaikeaa arvostaa niitä pieniä hyviä asioita mitä elämässä on. Toivoisin löytäväni ystävän joka ymmärtää olemistani ja hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Olen työssä käyvä ihminen niinkuin muutkin ja ainakin kaksi rakasta harrastusta löytyy. Koira ja- hevosharrastukseen jos vaikka löytyisi kaveriksi joku symppis tyyppi niin pistä meiliä!
[email protected]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tosi hienoa että olet löytänyt kaiken kokemasi jälkeen kuitenkin hyvän läheisen rinnallesi. Tsemppiä elämässä eteenpäin yritä unohtaa tai ainakin jättää taka alalle menneisyys, josta ikäviä muistoja vaikka se ei aina niin helppoa olisikaan ja ennen kaikkea usko itseesi, ole ylpeä itsestäsi juuri sellaisena kuin olet, ota muut ihmiset huomioon vaikka muut eivät aina niin tekisikään, ajattele positiivisesti ja laita hyvä kiertämään. Koira ihmiset ovat yleensä ihastuttavan sosiaalisia ja mukavia ihmisiä nimim. kokemusta on... Niin varmasti myös sinä.:)