Kirkossa on kahdenlaisia avioliittoja jo nyt

On lakeja kunnioittavia avioliittoja ja on syrjiviä avioliittoja. Syrjivään avioliittoon vihitään viidesläisten pappien toimesta. Me haluamme vihkipapiksemme ehdottomasti ensinmainittuun avioliittoon vihkivän papin. Viidesläiset pysyköön omissa karsinoissaan.
26318
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Hyvä kirjoitus!

Äänestä

Kirkossahan on jo vihitty lukuisia homoparejakin.
Nyt kirkolliskokoukselle tarjotaan mahdollisuutta tehdä siitä hommasta yleisesti hyväksyttävää, sekä helpottaa samasukupuolisten parien hommaa vihkipaikan ja -papin löytämisessä.

Äänestä

Ne vihkimykset on eksyneiden pappien tekemiä eksytyksiä.

2Äänestä
  • Miksi ei kaikkia ihmisiä voi vihkiä avioliittoon ilman että asialla on eksyneet papit?

    Äänestä

Kristillisessä kirkossa ei käsittääkseni vihitä samaa sukupuolta olevia pareja. Sehän olisi vastoin Jeesuksen opetuksia. Jeesus on aivan keskeinen hahmo kristinuskossa ja hänen sanansa on poikkeuksellisen painava arvovaltaisuudessaan. Koko uskonnon nimi viittaa Jeesukseen Kristukseen.

Jeesus ei hyväksyisi samaa sukupuolta olevien avioliittoja vaan pitäisi niitä itse paholaisen keksintönä ja olisi oikeassa. Homoja viedään väkipakolla kadotukseen. Sellainen mikään kristillinen kirkko ole.

2Äänestä
  • Luterilainen kirkko ei käsittääksesi sitten ole kristillinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Luterilainen kirkko ei käsittääksesi sitten ole kristillinen.

    On kristillinen, mutta harhautunut monessa asiassa ja elää synnissä siunatessaan selvän synnin.
    Ilman lain sisäistämistä ei voi kelpuuttaa pelastavaa, kallista ARMOAkaan...

    1Äänestä

  • Jeesus ei ottanut kantaa siihen.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On kristillinen, mutta harhautunut monessa asiassa ja elää synnissä siunatessaan selvän synnin.
    Ilman lain sisäistämistä ei voi kelpuuttaa pelastavaa, kallista ARMOAkaan...

    Suomessa kaikki on vihitty eikä sitä mikään synti ole estänyt. Mikä siihen nyt on muutoksen tehnyt?

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Suomessa kaikki on vihitty eikä sitä mikään synti ole estänyt. Mikä siihen nyt on muutoksen tehnyt?

    Kuka tämä torre oikein on??

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kuka tämä torre oikein on??

    Se, joka ihmettelee miten juuri nyt synti estää vihkimistä kirkossa avioliittoon.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Se, joka ihmettelee miten juuri nyt synti estää vihkimistä kirkossa avioliittoon.

    Niinpä. Avioerot ja uudelleen naimiset on suuri synti Raamatussa. Kuinkas mones avioliitto sulla on menossa?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Niinpä. Avioerot ja uudelleen naimiset on suuri synti Raamatussa. Kuinkas mones avioliitto sulla on menossa?

    Toinen. Sai mennä siihen.

    Äänestä

  • torre3 kirjoitti:

    Jeesus ei ottanut kantaa siihen.

    Jeesuksen kanssa vuosia eläneet opetuslapset, apostolit eivät kuitenkaan siunanneet homojen liittoja eikä apostolien luoma alkuseurakunta siunannut myöskään homouden harjoittamista ja homoliittoja. Alkuseurakunnan perilliset katolinen kirkko ja ortodoksiset patriarkaatit eivät vieläkään vihi homoja avioliittoon ja katekismuksissaan nämä kirkot toteavat, ettei homouden harjoittamista voida hyväksyä Raamattuun ja traditioon perustuen.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Siihen aikaan ei edes laskettu naisia lukumäärään. Se oli järjetöntä aikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jeesuksen kanssa vuosia eläneet opetuslapset, apostolit eivät kuitenkaan siunanneet homojen liittoja eikä apostolien luoma alkuseurakunta siunannut myöskään homouden harjoittamista ja homoliittoja. Alkuseurakunnan perilliset katolinen kirkko ja ortodoksiset patriarkaatit eivät vieläkään vihi homoja avioliittoon ja katekismuksissaan nämä kirkot toteavat, ettei homouden harjoittamista voida hyväksyä Raamattuun ja traditioon perustuen.

    Jeesuksen aikana ei vihitty myöskään ketään heteroavioliittoihin. Avioliittoa ei yksinkertaisesti tunnettu silloin. Avioliitot ovat varsin uusia juridisesti määrättyjä maallisia keksintöjä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jeesuksen aikana ei vihitty myöskään ketään heteroavioliittoihin. Avioliittoa ei yksinkertaisesti tunnettu silloin. Avioliitot ovat varsin uusia juridisesti määrättyjä maallisia keksintöjä.

    Euroopassa tuhannen vuoden ajan ollut avioliitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jeesuksen aikana ei vihitty myöskään ketään heteroavioliittoihin. Avioliittoa ei yksinkertaisesti tunnettu silloin. Avioliitot ovat varsin uusia juridisesti määrättyjä maallisia keksintöjä.

    60-luvun vapaa rakkausideologiako muka silloin vallitsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Jeesuksen aikana ei vihitty myöskään ketään heteroavioliittoihin. Avioliittoa ei yksinkertaisesti tunnettu silloin. Avioliitot ovat varsin uusia juridisesti määrättyjä maallisia keksintöjä.

    Siinäpä vasta täyttä potaskaa oleva kommentti.

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Siinäpä vasta täyttä potaskaa oleva kommentti.

    Raamatussa ei ole esimerkkiä, että joku vihkii avioliittoon.

    Äänestä

Luterilaisen kirkon oppi kertoo seuravaa:

”Koska tämä käsky kuitenkin on osoitettu erityisesti juuri avioväelle ja antaa aihetta puhua avioliitosta, niin huomaa ja pidä tarkasti mielessäsi ensinnäkin se, miten ihanasti Jumala kunnioittaa ja ylistää aviosäätyä. Käskyillään hän sekä vahvistaa sen että suojelee sitä. Hän on vahvistanut sen edellä neljännessä käskyssä: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi." Tämän kuudennen käskyn hän taas, kuten sanottu, on antanut sitä varjelemaan ja suojelemaan. Siksi hän tahtoo, että myös me kunnioittamme avioliittoa, pidämme sen arvossa ja elämme siinä kuin autuaassa, Jumalan säätämässä elämänosassa. Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi. Siksi Jumala onkin siunannut avioliittoa mitä runsaimmin, enemmän kuin mitään muuta säätyä. Lisäksi hän on lahjoittanut aviosäädyn menestykseksi kaiken, mitä maailmassa on, jotta se saisi todella hyvän ja runsaan huolenpidon. Avioelämä ei siis ole mitään intohimon leikkiä, vaan se on suuri ja jumalallisen vakava asia. Siinä on nimittäin ennen kaikkea kysymys sellaisten ihmisten kasvattamisesta, jotka palvelevat maailmaa ja auttavat sitä Jumalan tuntemiseen, autuuttavaan elämään ja kaikkiin hyveisiin, taistelemaan pahuutta ja Perkelettä vastaan.”

1Äänestä
  • Aivan`? Ja miten moni mies-nainen aviopari noudattaa Raamatun sekä postaamasi luterilaisen opin avioliitolle asettamia vaatimuksia kaikessa elämässään ja kirjaintakaan muuttamatta?
    Pitäisikö siis kumota jokainen Kristillinen avioliitto, joka ei täytä Raamatun sekä postaamasi luterilaisen opin vaateita ja edellyttää korvauksia avioliiton rikkojilta

    Äänestä

  • On niitä ohjeita ja käskyjä.

    Mutta ihmiset elävät katsomatta mitä kirkon oppi sanoo.

    Äänestä

Avioliitot ovat aina ihmisten välisiä eivät ne kirkon ole.

Äänestä
  • Kirkkojen vihkimät avioliitot ovat AINA joitakin syrjiviä!
    Se syrjii lähisukulaisia, jotka haluaisivat mennä naimisiin keskenään. Se syrjii muslimeita, jotka haluaisivat moniavioisuutta, se syrjii vammaisia, jotka eivät kykene avioliittoon jne jne.
    Siksi kirkkojen pitää luopua monopolistaan vihkiä avioliittoja. Se ei ole kirkon tehtävä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kirkkojen vihkimät avioliitot ovat AINA joitakin syrjiviä!
    Se syrjii lähisukulaisia, jotka haluaisivat mennä naimisiin keskenään. Se syrjii muslimeita, jotka haluaisivat moniavioisuutta, se syrjii vammaisia, jotka eivät kykene avioliittoon jne jne.
    Siksi kirkkojen pitää luopua monopolistaan vihkiä avioliittoja. Se ei ole kirkon tehtävä.

    Ei tarvitse luopua, kun vihitään kristillisen avioliittokäsityksen mukaisesti sitä haluavat mies-nais-parit, joita valtaosa pareista on ja maistraatti on sitten se ensisijainen vihkimispaikka, jossa pääsee vihille kaikki Suomen lakien mukaan, nekin joilla on eri avioliittokäsitys kuin uskonnollisilla yhdyskunnilla. Ei maistraatinkaan kautta pääse moniavioiseen avioliittoon tms. Sielläkin on rajoituksensa. Uskonnolliset yhdyskunnat tarjoavat vain vaihtoehdon maistraatissa vihkimiselle niille, jotka uskovat niiden avioliitto-opetuksen mukaisesti. Se ei ole keneltäkään muulta pois ja maistraatit ruuhkautuu vähemmän, kun myös uskonnolliset yhdyskunnat vihkivät. Jos toivoo uskonnollista vihkimystä, pitää etsiä uskonnollinen yhdyskunta, jonka opettamalla tavalla uskoo ja jonka oppi sallii vihkiä kyseisen parin tai perustaa uusi uskonnollinen yhdyskunta ja hakea sille vihkimisoikeudet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

On lakeja kunnioittavia avioliittoja ja on syrjiviä avioliittoja. Syrjivään avioliittoon vihitään viidesläisten pappien toimesta. Me haluamme vihkipapiksemme ehdottomasti ensinmainittuun avioliittoon vihkivän papin. Viidesläiset pysyköön omissa karsinoissaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu