Köyhä kansa tarvitsi vain keppiä saavuttaakseen onnen.
Riikka Purra leikkasi Suomesta onnelan
Anonyymi-ap
24185
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Kyllä asia on täsmälleen näin, Riikan Suomi on maailman onnellisin. Itse asiassa leikkauksia vastustavat eivät halua suomalaisille onnellisuutta.
SAK on suomalaisvastainen.
Kirjoitit väärin, SAK on nykyhallitusvastainen, koska se on Suomen enemmistön eli palkansaajien puolella.
Siis jopa persuduunarien puolella, jota YTK ei ole.
Suomalaisista tuli maailman onnellisimpia leikkauksista tunnetun Sipilän kaudella ja myös Riikka on jatkanut hyväksi havaitulla linjalla.
SAK vastustaa leikkauksia eikä siis halua hyvää suomalaisille.
Höpöhöpö
Juurikin noin
Tämä on seitsemäs kerta. Ensi vuonna on sitten siellä alapäässä
🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒🍒
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Tässä nähdään kuinka paljon tuhoa edellinen hallitus teki. Nyt pitää olla kovemmat keinot että sen tuhon jälkien siivous onnistuisi.
Turha punikkien ulista. Itse ovat tämän sopan kehittäneet.
Keittäneet
Taasko punikit covidin tänne hommasivat🤔
Arvaa kaks kertaa ootko naurettava 🤣🤣🤣
Kokoomus hallituksessa 29 vuotta 40 vuoden aikana!
Siinä syy velkaantumiseen sekä investointi vajeeseen.
Ne ei osaa muuta kuin vetää välistä.
Joka Vitun kerta sama homma.
Haahahahahaaaa
Olen ihanan onnellinen. Kiitos Riikka ❣️
RääkkäRiikka? Hän on kansalaisten rääkkääjä.
Haluaisin tehdä sitten riikan erittäin onnelliseksi, ei vain kepillä, vaan paksulla pesäpallomailalla...
Suomesta tuli maailman onnellisin leikkauksistaan tunnetun Sipilän kaudella.
Siitä vaan kaksin käsin.
Sama täällä.
Joko vappuna kansa lynkkaa ensimmäisen perusjuntin varoituksena Purralle?
Käytetäänkö saksia vai lihakirvestä leikkuulaudalla?
Mutta mistä niitä kannattavia palkkatöitä kaikille työttömille? Siis mitä yrityksiä lisää voi Suomeen kehittää?
Kukaan leikkaajista ei tunnu välittävän siitä mitään vaan vain haluavan alistaa kaikki työttömät joksikin palkattomiksi orjiksi jotka sitten halutaan kiduttaa kuoliaaksi,kuka mitenkin.
Eihän sellaista tulla suvaitsemaan täällä ,eikä ulkomailla,tuollaiset ihmisoikeusrikokset on pannassa joka paikassa ,myös kehitysmaissa. Tuo on ihan selvää,miksi Suomi jätettiin liian köyhäksi että kurjistuminen ja liika velka pääsi alkamaan,sitä oikeiston sopii kysyä itseltään ,ei vasemmalta?
oikeistolla ei ole mitään moraalia, miksi meilläkään pitäisi olla heitä vastaan...
Oli Orpon typerin temppu ottaa persu valtionvarainministeriksi.