Aatteet hukassa?

Koittakaa jo päättää ollaanko tässä kommareita vai kokoomuslaisia. Molempia tuskin voidaan olla??
Ei tässä aatteet auta tai etes vaatteet, taistellaan vaikka munasillaan! Kunhan vaan saadaan hyvä soppari.
Kiitoksia tukilakkolaisille! Kyllä mekin sitten teitä...
5392
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on hukassa. pari sukupolvea on saanut kaiken liian helpolla ja liian nopeasti. on unohdettu omat juuret. suurin osa väestöstä on oikeita duunareita, mutta aatteet on porvarilliset. eikä todellakaan tajuta, että porvari ei tavallisen ihmisen etuja aja.

tämän päivän työoloja ja työläisen oikeuksia pidetään itsestään selvänä, eikä ymmärretä, että nimenomaan "esi-isäduunarit" ovat taistelemalla oikeuksiensa puolesta saavuttaneet tämän päivän olot. tämän sukupolven duunarien ei tarvitsisi kuin huolehtia siitä, että olot ei huonone. ja välillä se vaatii taistelua!

Äänestä

Aivan kuten Neuvostoliiton kommunistiylimystö.
Aate ja solidaarisuus unohtui heti, kun itse pääsivät rahan makuun.
aatteesta tuli vain pelkkä tyhjä fraasien kokoelma, jota aina hoettiin, kun haluttiin saada lisää ja aina vaan lisää etuja.
Suuri osa kansasta eli saman aikaan vaihdantataloudessa, jossa ei rahaa tunnettu.

Äänestä
  • jos vaikka rahaa onkin, niin kaveria ei olla jätetty. tästä todisteena nämä keväiset parin päivän mittaiset lakot; jos jollekkin ei makseta palkkaa niin ei sitten tarvitse maksaa muillekkaan.

    Äänestä

Vanhoina aikoina torppari joutui tekemään jopa kuusi viikkoa taksvärkkiä, mikä oli suuri vääryys.

Nyt sossut vievät veroina puolet tuotannon arvosta.

Eiköhän kaikki aleta yhteisrintamaan sossuja vastaan, niin porvarit kuin kommunistitkin.
Kunnon kommaria minäkin kunnioitan, niiden kanssa kyllä tulee toimeen.

Äänestä

Joo, tehkää hyvä soppari edes sillä ehdolla että saatte pitää työpaikkanne ilman ulkoistamisia, ja olkaa joustavia sen palkanalennuksen kanssa. Sen aika on nyt.
Juhannuksenakin pitää mennä töihin niinkuin muutkin ihmiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


papru kirjoitti:

Koittakaa jo päättää ollaanko tässä kommareita vai kokoomuslaisia. Molempia tuskin voidaan olla??
Ei tässä aatteet auta tai etes vaatteet, taistellaan vaikka munasillaan! Kunhan vaan saadaan hyvä soppari.
Kiitoksia tukilakkolaisille! Kyllä mekin sitten teitä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu