Rehellisyydestä

Rehellisyys ei välttämättä anna sinulle paljon ystäviä.

Se kuitenkin antaa sinulle oikeanlaisia ystäviä.(lainaus)

Mitä sinä ajattelet rehellisyydestä. Mitä se sinulle merkitsee ihmissuhteissasi? Onko se yhteydessä aitouteen ja vilpittömään elämään yhteydessä toisiin?
7338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä minulle rehellisyys on tärkeää sekä ystävyys että parisuhteessa. Aikoinaan parisuhteessa ollessani silloinen mieheni ei osannut keskustella mistään sellaisesta mikä liittyi tunteisiin, tai sellaisiin vaikeisiin parisuhteeseen liityvistä asioista. Olin itse aivan ymmällä, että miten voi olla mahdollista ettei hän pystynyt mitenkään muuten sanallisesti osallistumaan keskusteluun kuin sanomalla: "minun mielestä on kaikki hyvin". Ei suostunut lähtemään parisuhdeterapiaan, viimeiset kolme vuotta yritin ja sitten oli pakko laittaa eropaperit menemään, koska oma jaksamiseni oli aivan lopussa. Myöhemmin selvisi että hän kuuluu autismin kirjon ryhmään ja puhumattomuus ja tunteiden näyttämättömyys liittyi siihen. Parisuhteessa hän oli välttelevä kaikessa ja odotti että minä olisin aina se vetovastuussa oleva.

Äänestä

Rehellisyys on se joka vie tietä aitouteen ja yhteyteen.

Hyviä levollisia unia .

🙏🏻🌾

Äänestä

Rehellisyys ja luotto toiseen on parisuhteessa kaikki kaikessa.

Äänestä
  • Kyllä sen lisäksi, että koet olevasi juuri sinulle kaikin puolin rakkaimman ja tärkeimmän ihmisen kanssa yhdessä.

    Äänestä

Saako vastata mihin tahansa hyvänpäivätuttuihin liittyen? Ei tunnu rehellisyys monesti maistuvan ei ja aivopestyn ihmisen kanssa on kuin keskustelisi jonkin kotieläimen kanssa, silmät liikkuu, mutta silmien välissä ei mitään tapahdu.

Äänestä

Olin jo lapsena liian rehellinen. Olen edelleen, nykyän pohdin enemmän minkä verran on tarpeellista kertoa ja minkä verran toinen haluaa kuulla.
Miten sä?

Äänestä

Ilman rehellisyyttä tuskin syntyy luottamustakaan, siihen kun ymppää kaveriksi avoimuuden niin eväät parempaan on kasassa ainakin läheisissä ihmissuhteissa, roolit romukoppaan

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rehellisyys ei välttämättä anna sinulle paljon ystäviä.

Se kuitenkin antaa sinulle oikeanlaisia ystäviä.(lainaus)

Mitä sinä ajattelet rehellisyydestä. Mitä se sinulle merkitsee ihmissuhteissasi? Onko se yhteydessä aitouteen ja vilpittömään elämään yhteydessä toisiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu