Onko työttömyys aiheuttanut ristiriitoja perhesuhteissa? Kerro tarinasi. Onko perhedynamiikka ja asenteet muuttuneet työttömyyden vuoksi perheen sisäisissä väleissä?
Vastaukset 5
- Anonyymi
Työssa olevilla perheillä (sukulaisilla) vaatimus,että esim.synttärilahjoihin osllistuttava samallasummalla kuin muut.
- Anonyymi
Kaikki yhdentekevät lienevät ihan samoja kansaneläkelaitoksella.
-northpole-- Anonyymi
Opettele sinä imbesilli kirjoittamaan ymmärrettäviä lauseita.
Koko suomalainen yhteiskuntajärjestelmä kohtelee tavallisia kansalaisia kuin infantiileja hoidokkeja. Suomessa mikään ei ole pahempi synti kuin se, että aikuinen vaatii tulla kohdelluksi vakavasti otettavana aikuisena.
Järjestelmä itsessään tekee tavallisille kansalaisille itsensä elättämisen vaikeaksi. Toisinaan mahdottomaksi. Yhteiskunta itse pyrkii kaikin keinoin luomaan kansalaisille riippuvuussuhteen sosiaaliturvajärjestelmiin. Ja sitten vittuilee kun aikuiset eivät ota vastuuta omasta elämästään ja ovat lapsen tasolla.
Suomi on munchausen syndrome by proxy- järjestelmä. Eikä vika ole sen uhreissa, vaan järjestelmässä itsestään. Syyllinen löytyy kaikista niistä paskiaisista jotka sitä munchausen emoa edustavat julkisen vallan toimijoissa ja päättäjissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Opettele sinä imbesilli kirjoittamaan ymmärrettäviä lauseita.
Koko suomalainen yhteiskuntajärjestelmä kohtelee tavallisia kansalaisia kuin infantiileja hoidokkeja. Suomessa mikään ei ole pahempi synti kuin se, että aikuinen vaatii tulla kohdelluksi vakavasti otettavana aikuisena.
Järjestelmä itsessään tekee tavallisille kansalaisille itsensä elättämisen vaikeaksi. Toisinaan mahdottomaksi. Yhteiskunta itse pyrkii kaikin keinoin luomaan kansalaisille riippuvuussuhteen sosiaaliturvajärjestelmiin. Ja sitten vittuilee kun aikuiset eivät ota vastuuta omasta elämästään ja ovat lapsen tasolla.
Suomi on munchausen syndrome by proxy- järjestelmä. Eikä vika ole sen uhreissa, vaan järjestelmässä itsestään. Syyllinen löytyy kaikista niistä paskiaisista jotka sitä munchausen emoa edustavat julkisen vallan toimijoissa ja päättäjissä.👍👍👍
- Anonyymi
Työtöntä kohdellaan kuin lasta. Työlliset ovat aikuisia.
Jokin suomalaisessa kierossa mielessä saa ihmiset kuvittelemaan aikuisuuden ja "henkisen kypsyyden" olevan riippuvainen siitä oletko työelämässä vai et. Tai mikä on koulutustaustasi. Tai mitä työtä teet työpaikalla.
Työpaikoillakin eri ammattien edustaja kohdellaan kuin työ jota teet vaikuttaisi aikuisuuden tasoon. Jos olet siivooja olet toddler- ikäinen. Jos olet esimies olet vanhemman roolissa vaikka se siivooja olisi iältään itseäsi vanhempi.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771570
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.103782En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203598- 48546
- 126546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493