"Taistelukentän Jumala" alkaa olemaan valmis

Valmistajan mukaan ase halutaan nopeasti markkinoille, sillä siitä ovat olleet Suomen Puolustusvoimien lisäksi kiinnostuneet monet muutkin.


Vuosia odotettu ja Suomessa kehitetty jalkaväen ase, etälaukaistava hyppypanos on vihdoin valmistumassa.

Lehtoranta kertoi syksyllä, että panoksen laukaisussa ja vakautusmekanismeissa aiemmin olleet ongelmat oli saatu selätettyä. Nyt hän pitää selvänä, että aikataulu pitää ja kesällä nähdään valmis tuote.

– Palaute DSEI-messuilta oli valtavan hyvä. Tällä hetkellä kiinnostus on todella isoa, Lehtoranta sanoo, vaikka ei voi kertoa tarkemmin, mistä maista tai yrityksistä sitä on tullut.

Meidän ykkösmarkkina-alueemme ovat Naton-jäsenmaat ja Eurooppa.

Steel Lynx Hyppypanosta on puolustushallinnossa pidetty ainakin osittaisena miinakauhun palauttajana ja siihen on ladattu paljon odotuksia.

– 5–10 kiloa painava sylinteri, joka on ulkomitoiltaan perinteisen telamiinan kokoluokkaa.

– Englanniksi saanut nimen take-off canister.

– Hyppypanos ei laukea kontaktista, vaan se laukaistaan aina vasta tähystyksen jälkeen. Tällöin panos sinkoutuu ylös maasta 20–30 metrin korkeuteen.

– Ilmassa ollessaan panos laukaisee alaspäin suunnatun teräs- tai volframikuulia sisältävän sirpaleryöpyn, joka leviää halkaisijaltaan 50–100 metrin suuruisen ympyrän alueelle.

– Yksi hyppypanos tuottaa sirpaleita yli 3 000 kappaletta.

– Hyppypanos vastaa sirpalevaikutukseltaan kuutta 120 millimetrin kranaattia, jollaisia käyttävät raskaat kranaatinheittimet.

– Hyppypanoksella on tarkoitus pystyä vaikuttamaan sotilaisiin ja ajoneuvoihin.
2181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Veemäinen ase siinä mielessä että maastokaan ei anna suojaa kyseistä asetta vastaan vaan vaikutus tulee ylhäältä päin

Äänestä

Ei tainnut puten ja metukan kaveri miinoja kieltäessään tajuta kuinka vit tumainen korvaava ase täällä kehitellään rysäpöksyjen harmiksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Valmistajan mukaan ase halutaan nopeasti markkinoille, sillä siitä ovat olleet Suomen Puolustusvoimien lisäksi kiinnostuneet monet muutkin.


Vuosia odotettu ja Suomessa kehitetty jalkaväen ase, etälaukaistava hyppypanos on vihdoin valmistumassa.

Lehtoranta kertoi syksyllä, että panoksen laukaisussa ja vakautusmekanismeissa aiemmin olleet ongelmat oli saatu selätettyä. Nyt hän pitää selvänä, että aikataulu pitää ja kesällä nähdään valmis tuote.

– Palaute DSEI-messuilta oli valtavan hyvä. Tällä hetkellä kiinnostus on todella isoa, Lehtoranta sanoo, vaikka ei voi kertoa tarkemmin, mistä maista tai yrityksistä sitä on tullut.

Meidän ykkösmarkkina-alueemme ovat Naton-jäsenmaat ja Eurooppa.

Steel Lynx Hyppypanosta on puolustushallinnossa pidetty ainakin osittaisena miinakauhun palauttajana ja siihen on ladattu paljon odotuksia.

– 5–10 kiloa painava sylinteri, joka on ulkomitoiltaan perinteisen telamiinan kokoluokkaa.

– Englanniksi saanut nimen take-off canister.

– Hyppypanos ei laukea kontaktista, vaan se laukaistaan aina vasta tähystyksen jälkeen. Tällöin panos sinkoutuu ylös maasta 20–30 metrin korkeuteen.

– Ilmassa ollessaan panos laukaisee alaspäin suunnatun teräs- tai volframikuulia sisältävän sirpaleryöpyn, joka leviää halkaisijaltaan 50–100 metrin suuruisen ympyrän alueelle.

– Yksi hyppypanos tuottaa sirpaleita yli 3 000 kappaletta.

– Hyppypanos vastaa sirpalevaikutukseltaan kuutta 120 millimetrin kranaattia, jollaisia käyttävät raskaat kranaatinheittimet.

– Hyppypanoksella on tarkoitus pystyä vaikuttamaan sotilaisiin ja ajoneuvoihin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu