Perussinkut

Onko nyt hyvä mieli? Teidän kaikkia suomalaisia vihaavat edustajat+kökkäreet ovat saaneet koko Suomen sekaisin.

Tietenkin siitä yhä edelleen yrittävät syyttä edellistä hallitusta. Ja fanit komppaavat palstoilla.
Totuus on kuitenkin, että oikeisto on aina aiheuttanut kaikki Suomen lamat.

Eivät tajua valtiontaloudesta yhtään mitään. Toki itse ja fanit luulevat muuta. Syyttävät vasemmiston olevan käsi toisten taskulla, vaikka asia on täysin päinvastoin.

Toivottavasti edes nyt tajuatte sen ja painatte kovaan kalloonne.
9315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ihminen lihavoituu ihan itse omin pikku kätösin. Liikkumattomuus on valinta.

Äänestä

Etkö sinä sosialisti-idiootti ymmärrä mitä ennenpitkää tapahtuu, kun syömävelkaa otetaan vuosikymmenestä toiseen yli 10 miljardia?
Et tietenkään ymmärrä, sosialisti ei ymmärrä taloutta, voin kuitenkin kertoa, tällä menolla edessä on vääjäämättä äkkipysäys, ja nyt esitetyt sosiaalietuuksien leikkaukset täysin mitättömiä.

Äänestä
  • Ei ne sipsipussit niin kalliita ole.

    Velka on vaan lainaa toiseen suuntaantaan nykyään. Suojelumaksut paras business. Sen tekee valtio tai alamaailma. Ne sitä keskenään pallottelee.

    Äänestä

  • Tuo on totta, ketjun aloittajakin joutuu vielä täysipäiväiseen työhön ja elättämään itse itsensä, maksamaan itse asumisensa. Valtion rahat ei vaan riitä tällä menolla, kokonaisveroaste on maailman kireimpiä, yritykset ja osaajat lähtee täältä pois. Muistakaa minun sanoneen, edessä on kusiset ajat ja pahin on vasta edessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Tuo on totta, ketjun aloittajakin joutuu vielä täysipäiväiseen työhön ja elättämään itse itsensä, maksamaan itse asumisensa. Valtion rahat ei vaan riitä tällä menolla, kokonaisveroaste on maailman kireimpiä, yritykset ja osaajat lähtee täältä pois. Muistakaa minun sanoneen, edessä on kusiset ajat ja pahin on vasta edessä.

    Joo joo. Näistä me ollaan huolestuneita,

    https://m.youtube.com/watch?v=5vFWT_xfW24

    Kissatappeluissa saattaa tulla naarmuja. Valtiopäivät koolle?!?!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ei ne sipsipussit niin kalliita ole.

    Velka on vaan lainaa toiseen suuntaantaan nykyään. Suojelumaksut paras business. Sen tekee valtio tai alamaailma. Ne sitä keskenään pallottelee.

    Aivan, sosialistille talous on sipsipussin hintaa, kun fiksumman miettii suurempaa näkökulmaa, tulevaisuutta, valtion taloutta ja hallitsematonta velkaantumista.

    Äänestä

Lakkoja vaan pukkaa.

Äänestä

Näköjään jopa täälä valikoiden saa kirjottaa. Minä oon se ei kaivattu.

Äänestä

Mites omillaan toimeentulevat käyttävät valtiota elääkseen? Eivät mitenkään. Niiltä leikataan jotka tätä maata velkaannuttavat ja piste.
Katsoppas huviksesi vaikka areenasta viime hallituskauden kyselytunteja millaista "mutta kun edellinenkin hallitus" jargoniaa sieltä ministeriaitiosta tuli yhtenään. Lindtman ja kumppanit eivät ole mantraansa persuista muuttaneet edelleenkään mihinkään, vaan se iänikuinen "mutta kun persut" laulu soi olivat tuhlarit sitten hallituksessa tai oppositiossa.
Voiko paremmin enää kuvastaa sitä miksi nyt on demokratianvastaisia poliittisia lakkoja eli niiden tehtävä on vain kahtiajaon lietsonta ja se, että tänne saataisiin vain joku venäjätyyppinen vähemmistöhallinto. Toivottavasti tuon roskasakin lakkoilulle saadaan laki jo ennen vappua!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Onko nyt hyvä mieli? Teidän kaikkia suomalaisia vihaavat edustajat+kökkäreet ovat saaneet koko Suomen sekaisin.

Tietenkin siitä yhä edelleen yrittävät syyttä edellistä hallitusta. Ja fanit komppaavat palstoilla.
Totuus on kuitenkin, että oikeisto on aina aiheuttanut kaikki Suomen lamat.

Eivät tajua valtiontaloudesta yhtään mitään. Toki itse ja fanit luulevat muuta. Syyttävät vasemmiston olevan käsi toisten taskulla, vaikka asia on täysin päinvastoin.

Toivottavasti edes nyt tajuatte sen ja painatte kovaan kalloonne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu