Sain leikkausidean Purran huumorista

Ministeri Purra haluaa leikata. Osallistuin hänen toivomallaan tavalla leikkauksiin ja lopetin tupakoinnin ja viinan juonnin. Leikkaan näin valtiolta melkoisen siivun. Tililleni onkin syystä kertynyt runsaasti leikkaussäästöjä muutamassa kuukaudessa. Olokin on parantunut.

Ryhtykää tekin leikkaamaan valtion kassasta ja ruvetkaa raittiiksi! Purraa vituttaa.
9161
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

$

$DP - $osiaaliDemokraatit Valehtelee Aina ! - Kaikkihan Tämän Tietää !

$

Äänestä
  • Pikkupersua selkeästi ahdistaa.

    Äänestä

  • Tilitietoni ei valehtele. Siinä on Purralle purtavaa!

    Äänestä

Kaikenlaiset maatuskatkin pääsee tunkion vartijaksi .

Äänestä

Ostamista ja muuta rahan kuluttamista kannattaa vähentää, siis leikata henkilökohtaisia menoja, jolloin toimimme aivan hallituksen esimerkin mukaisesti. Tästä se vasta hyvä kakku tuleekin, vai tuleeko??

Äänestä

Uskonnolliseen seurakuntaan kuuluvien kannattaa erota, näin säästää pitkän sentin kirkollisveroissa.
Keskimäärin evankelis-luterilaisten kirkollisvero oli 1,39 prosenttia vuonna 2022.

Äänestä

Itse leikkasin jo useita vuosia sitten. Lopetin kirkollisveron maksamisen ja minun osalta se leikkasi hieman yli tonnin. Nyt voin sillä ostaa yli 60 viinapulloa vuodessa.

Äänestä
  • Minä lopetin kirkollisveron maksamisen jo yli 40 vuotta sitten. Mutta siltikään en tue valtiota viinaostoksilla. On minullakin mitä purra. Ainoastaan Purra saa surra.

    Äänestä

Vähennät siis valtion tuloja, mutta samalla vähennät omia ja valtion mejoa säilymällä terveempänä. Syöpähoidot ja munuais- ja maksaleikkaukset ovat kalliita.

Voimme säästää myös vähentämällä polttoaineen kulutusta, jos mahdollista. Se toki tulee nostamaan polttoaineen hintoja, koska verotulot pitää pitää entisellä tasolla ja korottaakin.

Luovutaan autoistamme, jos mahdollista. Suurelle osalle kansaahan se ei onnistu, koska bussit on suureksi osaksi lopetettu. Jospa niitä sikiää uudestaan, jos syntyy kysyntää. Autoveroissa säästää kovasti.

Kaikessa on alvi, jopa ruoassa. Kasvatetaan siis ruokaa itse ja ostetaan käytettyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ministeri Purra haluaa leikata. Osallistuin hänen toivomallaan tavalla leikkauksiin ja lopetin tupakoinnin ja viinan juonnin. Leikkaan näin valtiolta melkoisen siivun. Tililleni onkin syystä kertynyt runsaasti leikkaussäästöjä muutamassa kuukaudessa. Olokin on parantunut.

Ryhtykää tekin leikkaamaan valtion kassasta ja ruvetkaa raittiiksi! Purraa vituttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu