Voi teitä jotka syytätte

Kaikki puollueet hyväksyi muutosneuvottelut. Ps esitti asian ensin, sitten kokoomus ja kaikki hyväksyi. Mikä nyt mättää kun hyvin neuvoteltu ja saatiin säästöjä, eikö se kaikkien etu. Miksi riitelette /syyttelette, nyt työrauha ja pulinat pois. Seuraan näitä juttuja ja katson osatteko käyttäytyä, onko teistä hoitamaan kunnan asioita. Tulee vielä vaaleja missä tarvitsette äänestäjiä.
Pääsiäis rauhaa kaikille.
22760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olet siis Virallinen Valvoja?

Äänestä

Seuraajan kannattaa myös huomioida että pohjaesitykset kunnanhallitukselle tekee kunnanjohtaja.
Myös se, että kunnanvaltuuston talousarviokäsittelyn yhteydessä yksimielisesti päättämä säästötavoite (4-miljoonaa euroa 2024-2026) edellyttää kunnanhallitusta käynnistämään YT-neuvottelut yhteistoimintalain mukaisesti.
Varsin erikoiselta populismilta näyttäytyy se, että samat ihmiset jotka hyväksyi säästötavoitteet ja keinot, vastusti niiden toimeenpanemista.
Linjakkaasti tässä ovat esiintyneet PS-KOK ja KD.n edustajat.
Varmaan kaikilla on kuitenkin yhteinen tavoite kunnan talouden saattamisesta kestävälle pohjalle ilman veronkorotuksia.
Ilmeistä on, että asia on joillekkin kipeä ideologisista syistä.
Syyttely ja asian henkilöittäminen alkoi ilmeisesti SDP.n edustajan toimesta kunnanvaltuustossa 15.12.2023 ja jatkunut täällä Suomi-palstalla.

Äänestä

Eli syyttely jatkuu edelleen, vaikka yt loppu ja säästöt saatu aikaan.

Äänestä

5 kouluohjaajaa pois että saatiin Santavuorelle valot ladulle.
Varmaan kannattaa näiden joiden sopimus ei jatku, katsoa kuka ja mihin sitä rahaa kylvetään.

Äänestä

No eihän sitä nyt voi hiihtää Palonkylässä tai Nopassa eikä ainakaan valoisaan aikaan.

Äänestä

Hyvä aloituskirjoitus toivottavasti kaikki ottaa opiksi.

Äänestä

Täällä kuka olitkin, oli asiaa aloituskirjoitus.

Äänestä

Ei kai nämä rauhoitu edes vappuna.

Äänestä

Yhtä voi syytellä ja pilkata monissa eri ketjuissa. Varmaan on niin, että kun seuraavat kuntavaalit tulee niin kuntalaiset kuitenkin muistaa niitä äänestää jotka toimivat kuntalaisten edun eteen, pilkasta ja vainoamisesta huolimatta.

Äänestä
  • Kukahan se vaan onkaan joka takkuaa joka asiasta ja kaikkien kans?
    Yhteistyöhaluton ja yhteistyökyvytön ja kaikki on AINA jonkun toisen vika?

    Äänestä

Mitä enemmän pilkataan, sitä enemmän ne saa ääniä. Näin se vaan menee, ei ihmiset ole tyhmiä.

Äänestä

Jollakin taasen itsekehua

Äänestä
  • Eipä siihen ole tarvetta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Eipä siihen ole tarvetta.

    Pitäisikö sinun hannu lähteä jo lenkille kun käyt selvästi ylikierroksilla. Samaa skeidaa jauhat täällä mitä facebookissa ja huomaatko ne sinun mielipidettä kannattavat ovat sielläkin vähentyneet kun eivät tahdo leimautua enää tampion kavereiksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Raitisilma tekis aivoille hyvää

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Pitäisikö sinun hannu lähteä jo lenkille kun käyt selvästi ylikierroksilla. Samaa skeidaa jauhat täällä mitä facebookissa ja huomaatko ne sinun mielipidettä kannattavat ovat sielläkin vähentyneet kun eivät tahdo leimautua enää tampion kavereiksi.

    Rauhoitu Ahti.

    Äänestä

Ei sitten osattu olla,, vaan nälviminen jatkuu täällä.

Äänestä

Voi voi kun taas puhuttu eripalstoilla, valheita ja loukattu toisia.

Äänestä

Loppuu valittaminen kun liitytään Seinäjokeen.
Satraappi vei talutushihnassa Farisealaiset Seinäjoen publikaanien syliin.

Äänestä

No jopas on taas vihakirjoittelua keskustasosialistit harrastaneet.

Äänestä

Eikös narsistit ole niitä, jotka etsii toisista ne syyt.
Itsellä niillä huono omatunto, tai ei ollenkaan omaa tuntoa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki puollueet hyväksyi muutosneuvottelut. Ps esitti asian ensin, sitten kokoomus ja kaikki hyväksyi. Mikä nyt mättää kun hyvin neuvoteltu ja saatiin säästöjä, eikö se kaikkien etu. Miksi riitelette /syyttelette, nyt työrauha ja pulinat pois. Seuraan näitä juttuja ja katson osatteko käyttäytyä, onko teistä hoitamaan kunnan asioita. Tulee vielä vaaleja missä tarvitsette äänestäjiä.
Pääsiäis rauhaa kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu