Esiaviollinen seksi on syntiä. Sitä tekevät eivät pääse taivaaseen, jos eivät tee parannusta. Olen harjoittanut sitä itsekin, etten korkealta puhu. En vain ollut silloin uskossa ja sokea hengellisesti. Siitä ym muusta tein parannuksen uskoon tullessa. Eli loppu irtosuhteet ja otin akan, joka on onnellinen minun kanssa.
Myös kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä.
Avoliitoksessa elävät elävät synnissä, eli haureudessa. Haureelliset eivät peri taivasten valtakuntaa. Kyllä Raamattu puhuu paljonkin avioliitosta. Puhuu myös sinun omatunto, jos ei ole paatunut.
Täällä Rea mm kirjottaa, 'avoliittolaiset syntisempiä kuin naimattomat'. Tuo on Rean käsitys helluntailaisesta ajatusmallista. Väärin, ei ole kuin hänen mieleistensä ihmisten ajatus, että saa vikoilla ihmisiä. Vaikka hän itse hyväksyisi sen se ei tee siitä sallittua ja muutenkin Reaa kuunnellessa voi joutua harhaan.
Raamattu ilmoittaa koko totuuden ja se on ihan sama kuin apostilisena aikana. Hebr.13:8
Myös kaikki avioliiton ulkopuolinen seksi on syntiä.
Avoliitoksessa elävät elävät synnissä, eli haureudessa. Haureelliset eivät peri taivasten valtakuntaa. Kyllä Raamattu puhuu paljonkin avioliitosta. Puhuu myös sinun omatunto, jos ei ole paatunut.
Täällä Rea mm kirjottaa, 'avoliittolaiset syntisempiä kuin naimattomat'. Tuo on Rean käsitys helluntailaisesta ajatusmallista. Väärin, ei ole kuin hänen mieleistensä ihmisten ajatus, että saa vikoilla ihmisiä. Vaikka hän itse hyväksyisi sen se ei tee siitä sallittua ja muutenkin Reaa kuunnellessa voi joutua harhaan.
Raamattu ilmoittaa koko totuuden ja se on ihan sama kuin apostilisena aikana. Hebr.13:8
Vastaukset 44
Vanhimmat
mitä nä simsoni oot mieltä ehkäsyvälineistä?
"Raamattu ilmoittaa koko totuuden ja se on ihan sama kuin apostilisena aikana."
Toivottavasti siis Sim-sonin "akka" ei palmikoi kutrejaan tai ostele leviksen farkkuja!
I Tim. 2: 9–10
Vaimollani on musta pitkä samettihame, nytkin tuossa. Ei palmikoi tukkaa mutta ottaa joskus pitkään tukkaansa kiharat.
Ehkä sinne raamatun totuuden taivaaseen jokunen nainenkin sitten pääsee. Mutta toivottavasti on muistanut synnyttää! Sehän on RAAMATULLISEN TOTUUDEN mukaan se naisen tärkein pelastuksen ehto!
Olet äkykäs mies heppu. Raamatun kohta johon viittasit on mielenkiintoinen. Anna sinä oma näkökanta siihen?
Olet ollut uskossa ja aloit kyseenalaistamaan kaikkea ja menetit uskosi, niinhän kerroit. Monet ystäväsi ovat myös langenneet ja sitten uudistuneet uskossaan, kun ei ollut muutakaan. Heppu, minä rukoilen, että Herra, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala Jeesuksessa uudistaisi sinutkin uskossaan.
Joo, oma näkökantani on se että Paavali puhuu paskaa.
Ongelma on että useimmat "puoli" fundamentalistit selittelevät sivuun tällaiset raamatun paikat, koska niissä ei ole järkeä, mutta sitten tarttuvat toisiin, yhtä epäloogisiin, jotka taas joku loogisesti ajatteleva voi yhtä heppoisesti halutessaan selitellä sivuun. Ja kuitenkin nämä "puoli" fundamentalistit edelleen saarnaavat raamattun olevan Jumalan sanaa kannesta kanteen!
Raamattussa ei ole päätä eikä häntää ja rakastava Jumala ei voi odottaa ihmisen löytävän sen sekoilun seasta sitä "oikeaa" totuutta.
Rauhaa veljeni Kristuksessa,,,,, kuule on ollut tosi mukavaa seurata> tuota sinun keskusteluasi kun se on raamatullista; Ja jotenkin ymmärrän, että olet ehkä kaaleita? kunnioitan ihmistä joka siis perustelee juttunsa Jumalan sanalla. Kaikkea hyvää vaimollesi ja itsellesi,,minä itse olen paljon Norjassa, että ei tahdo aikaa liietä tänne;
Mutta kun on järkeviä ja rakentavia keskusteluja, niin mielelläni tulen mukaan...terv:Ola
Aloin tuossa miettimään kun sanoit Norjasta työssä olosta. Tuli mieleen yksi mies, että olisitko sinä se. Kävi pari vuotta sitten tässä minun mökillä ja sen jälkeen on mennyt Norjaan töihin. Onhan moni muukin mutta. Oletko Ola musiikkimiehiä?
Joka tapausessa siunausta!
En koskaan ole ajatellut, että taivaassa olisi paikka minulle varattuna. Jos en kelpaa sinne sellaisena kuin olen, niin ei sitten. Yritän kuitenkin elää kanssaeläjiä oikeasti kunnioittaen. Jos siitä huolimatta ennen avioliittoa harrastettu seksi vie kadotukseen, niin vieköön sitten. Tällöin taivas ei edusta niitä arvoja joita minä pidän oikeina.
Joskus 80-luvulla järkättiin hellarinuorille kesätapahtumaa, Heinola-aktiota. Kyllä siellä oli eri meininki, hillitöntä parittelua, eikä kukaan sanonut mitään siitä. Siitä oli sellainen vitsikin, että älä tee huorin edes Heinola-aktissa. Ja me henkikastetut uskovat pidettiin samaa menoa joka kesä, no kivaa aikaahan se oli, pimua kaatui!
Lievettä tapahtuu mutta se on marginaali-ilmiö. Tahallaan synnissä eläjää ei odota valoisa tulevaisuus.
No lieve ja marginaali, miten sen ottaa, aika yleistä se oli. Tunsinhan minä silloin montakymmentä nuorta jotka harrastivat seksiä Heinolassa, joistain tuli seurustelevia pareja jotka jatkoivat samaa linjaa ja olivat silti aktiivisia hellareita. Pari vanhaa kaveria on kuulemma nyt arvostettuja veljiä seurakunnissaan. Ne olivat hyviä kesiä, Heinolassa minäkin sain ensi kertaa pimppiä.
Miksi vääristelet sanojani?
http://groups.msn.com/Vapaasana/helluntalainenharhaoppilistayllpito.msnw
"Tulkkaus " on ihan lukijan mukaan.
Mikä tuo lista on? Kohta 5) kaksi tuntiset ylistyslaulut, pieleen menee. Kokous ei edes monestikaan kestä kahta tuntia.
Kuinkahan kauan helluntaipäivänä kesti apostoleilla kokous? 3000 jättäytyi.
Oletko Masa, ?
helluntailainen harhaoppilista:
27.Että nainen on syntisempi jos elää avoliitossa, kuin se nainen joka elää yksin tai avioliitossa.
Rakkaus ei muistele kärsimäänsä pahaa, Raamattu sanoo. Sinä vaan etsimällä etsit epäkohtia ja tuo lista minkä olet jo ennenkin näyttänyt on sinun huuhaa kuvitelmia.
Jos sinä olet uskossa täysin valmiita näet vasta taivaassa.
Mitä tupakkaa poltat? Otatko? Ei ole kiellettyä ottaa viiniä ruokajuomana mutta humaltuminen on selvästi kielletty koska siitä seuraa irstas meno. Miten teillä "seurakunnassa" menee? Laita lista kirkon touhuista.
Ei kait tuossa tarvita tulkkia kun sua lukee. Sä oot sairas luonne ja elät synnissä.
Olet eksynyt.
Sim-son.Rea tarkoittaa, että liikkeen oppi sanoo :ne jotka ovat avoliitossa ja niistäkin siis naisosapuoli, ovat syntisempiä kuin yksin elävät tai ne naiset jotka ovat avioliitossa.
Tässä tarjoituu ainakin kaksi mahdollisuutta tulkintaan.Numper yksi, että avioliitto ei muuta ihmisen seksuaalielämän syntisyyttä puoleen tai toiseen, tämä siis ainakin suhteessa avoliittoon ja yksieläjiin, joiden seks. elämään väite ei ota mitään kantaa, saattaa olla, että tarkoitetaan heidän pidättyvän parisuhteessa olevasta seksistä, mutta tämä viimeinen siis oletusta.Numper kaksi, että ihmisen perusolemus, josta käytetään nimitystä ´luonnollinen ihminen´ei muutu sen vähemmän syntiseksi oli sitten avio-avoliitossa tahi yksin.
1. vaihtoehto ei katso avioliiton olevan hengellinen instituutio eli ´minkä Jumala on yhdistänyt sitä..´ja 2. vaihtoehto ei ota kantaa pyhityselämään.
On se hyvä, että löytyy joku joka lukee kunnolla eikä ennakkoasenteella, kuten simson &.
itsellesi.
TIEDON SANAT, HALLELUJA, KIITOS JEESUS!
Kyllä synti on saarnattava synniksi. Tulee myös muistaa aina kertoa mahdollisuus parannukseen.
Mikä on avoliitto???
Kun raamatun aikaan pari rakasteli, he olivat sen jälkeen naimisissa.. Joten mitäs möyhkäät???
Myös "avoparit" ovat "naimisissa", hehän ovat tulleet yhdeksi lihaksi.
Se on sitten syntiä se, että harrastaa seksiä avioliiton ulkopuolella, eli käy vieraissa.
Jos et tiedä mikä on avoliitto mene rekisteritoimistoon. Siellä kerrotaan sinulle asia.
... sellainen on Syntiä.
Odota The Ace, ensin joku vuosi, ennenkuin alat puhumaan seksistä jne.tms.
Siitä puhe mistä puute,
mutta noin ylipäätään on hyve, jos puhuu siitä, mistä on kokemusta, mistä jotakin tietää. Muuten on vaarana, ettei kukaan ota vakavasti tai että tekee itsensä naurunalaiseksi niin kuin sinun nimimerkillesi tällä suomi24:llä on päässyt käymään.
...Kiviäkin kiinnostaa.
Olet naurettava, kun edes Totuutta, Jumalaa ei voi Uskoa, saati hyväksyä.
Mene kotiisi kasvamaan, ja katso peiliin.
Oletko sinä Ace uskossa Jeesukseen itse? Sinulla on pelikortin merkki tuossa ja jotain pääkalloa. Kuinka ne sopivat uskovalle? Sinun uskosi on ehkä lainomaista ja sinulta puuttuu rakkaus.
Miksi olet niin kova?
Tottakai olen Uskossa, enkai muuten olisi täällä saarnaamassa... niin, katsos, olen "Grafiikka-Artisti", a.k.a WebDesigner.
Lakihenkisyys kuuluu tähän maailman menoon, valitettavasti.
... missä näet täällä Pojan?
en minä vain näe.
Entäs jos ihminen on niin köyhä, rampa, ruma taikka vaikkapa niin kehitysvammainen ettei saa puolisoa? Onko hänen kiellettävä itsessään ihmisen perusvietteihin kuuluva seksuaalisuutensa? Entäpä ellei hän tässä onnistu?
Koska fundiskristittyjen mielestä seksi kuuluu vain kauniille ja rohkeille. Tosin nauttia ei mielellään saisi kukaan: nainen pitäisi raiskata ja miehen tulee olla eheytynyt homo.
Korjatkaa toki, jos olen väärässä.
Esitit kysymyksen johon en osaa antaa vastausta.
Rumat luullakseni saavat puolison, mutta tarvitseeko vaikeasti kehitysvammainen puolisoa? Suomen rikoslaki kieltää avion kehitysvammaisilta ja vaikeasti mielisairailta. Se on avioeste.
Kun tulin uskoon ja menin avioon olin täysin varaton. Menin melkein heti kuitenkin naimisiin. Köyhyys ei ole este, miten silloin täällä ja varsinkin kehitysmaissa köyhät menisivät avioon?
Kuitenkin kun sain säännöllisen työn alkoi varallisuuskin kasvaa.
Aivan turhia nämä ihmisten moralisoinnit, sillä Jumala on laittanut lakinsa jokaisen sydämeen.
Mutta jos seurakunnissa julistettaisiin evankeliumia Jeesuksen anteeksiantavasta voimasta ja armosta meitä syntisiä kohtaan, ihmiset ojentautuisivat sanan opetuksen mukaan.
Mutta kun tänä päivänä puuttuu evankeliumin julistus kirkoista, sijalle on tullut tekoevankeliumi kaikkine ilmiöineen.
Ihmiset pysyvät synneissään ja alkavat horjua kaikissa opintuulissa.
'Ihmiset pysyvät synneissään kun ei evankeliumia julisteta'. Oli ajatus sinun kirjoituksessa. Siinähän onkin sinun pääbointti; pysyt synnissä koska etsit julistajaa korvasyyhyyn. Kirkossa puhutaan tunnelmista ja muusta toisarvoisesta.
Synti on saarnattava synniksi. Eihän armoa tarvitse muu kuin syntinen. Minä tarvitsen paljon armoa enkä selviä perille ilman Jeesusta. Jumalan armo kun kasvaa, kasvaa myös synnintunto itsellä. Siitä kuitenkin auttaa yläpuolelle elämässä Jumalan voima Jeesuksessa. Halleluja, olen pelastettu, mutta en tekojeni tähden vaan uskosta Jeesuksen nimeen.
Sinä moralisoit täällä, ei kukaan muu. Olet itse jo tuominnut itsesi ja paikka joka odottaa sinua on se mihin kukaan ei tahdo. Esa Suojala paljasti sinut ja synnintekijä jäi kiinni. Siitä moinen katkeruus. Olet todella paha ihminen.
eikö rea juuri hyväksy esiaviollisen seksin ja muut. ainakin viestittää koko ajan vapaampaa elämää kuin me kirkolliset tai te helluntailaiset.
Joka noita valheita viestittää.
En koskaan ole sanonut mitään tuollaista!
olet valepukki. sinä opetat väärin mitä kansan kirkko, ev lut opettaa. miksi sinä hyväksyt avoliitot ja puhut uskovien kasteesta.