Mikä on muiden mielestä naimisissa olevien nuorten(24vee) sopiva juopottelumäärä,silloin kun perheeseen kuuluu lapsi/lapsia?
Meillä on siis tällainen ongelma,yllättäin.Minä siis olen se osapuoli(nainen)joka tykkää koti-illoista leffan parissa ja mies haluaa vähän väliä(n.2krt/kk)poikien iltaa viettämään.
Aikoinaan sovimme että lapsia ei tule ennenkuin rauhoitumme(tai siis mieheni)ja hän olikin pitkään pois "radalta" ja oli jonkin aikaa myös lapsen syntymän jälkeen,kunnes taas lähti laukkuuseen.Minun on vieläkin,yli viiden vuoden jälkeen vaikea"päästää" häntä yksin(en ole koskaan kieltänyt,mutta itkenyt kylläkin.)
Voi olla että olen ahdasmielinen koska vanhempani ei koskaan juopotelleet,ei siis ollut tätä "ongelmaa".
Miksi miehelle koti-illat ovat niin vastenmielisiä?Pettämisjutuista tässä nyt ei ole kyse,eikä siitä etten itse pääsisi.En itse edes haluaisi lähteä,koska sitoudun perheeseen.(Tämä nyt ei tarkoita sitä että tuomitsen heidät jotka lähtevät,minulla ei vain ole halua lähteä kun on kaikki avaimet onneen jo kotona.)
Miksi mies ole tyytyväinen yhteiseloon vai käsitänkö väärin?
Kaipaan asiallisia vastauksia,kiitos.
Meillä on siis tällainen ongelma,yllättäin.Minä siis olen se osapuoli(nainen)joka tykkää koti-illoista leffan parissa ja mies haluaa vähän väliä(n.2krt/kk)poikien iltaa viettämään.
Aikoinaan sovimme että lapsia ei tule ennenkuin rauhoitumme(tai siis mieheni)ja hän olikin pitkään pois "radalta" ja oli jonkin aikaa myös lapsen syntymän jälkeen,kunnes taas lähti laukkuuseen.Minun on vieläkin,yli viiden vuoden jälkeen vaikea"päästää" häntä yksin(en ole koskaan kieltänyt,mutta itkenyt kylläkin.)
Voi olla että olen ahdasmielinen koska vanhempani ei koskaan juopotelleet,ei siis ollut tätä "ongelmaa".
Miksi miehelle koti-illat ovat niin vastenmielisiä?Pettämisjutuista tässä nyt ei ole kyse,eikä siitä etten itse pääsisi.En itse edes haluaisi lähteä,koska sitoudun perheeseen.(Tämä nyt ei tarkoita sitä että tuomitsen heidät jotka lähtevät,minulla ei vain ole halua lähteä kun on kaikki avaimet onneen jo kotona.)
Miksi mies ole tyytyväinen yhteiseloon vai käsitänkö väärin?
Kaipaan asiallisia vastauksia,kiitos.
Vastaukset 21
Vanhimmat
ei välttämäti muutu (oma koht.kokemus)ukko meni jolkotti ja nyttemin ollaan erottu
saattaapi olla et omasi muuttuu tai ei?
Joo, käsität väärin. Yhteiselo ei tarkoita ainakaan minun mielestäni sitä, että ollaan aina kuin paita ja peppu.
Itselläni menokenkä on vipattanut enemmänkin vasta kun lapset ovat jo varsin isoja. Ei mieheni ole koskaan estellyt saati sitten perääni itkenyt.
Sitten tuosta "juopottelusta"... Juodahan voi kotonakin. Ainakin minulla on riennoissani ystävät, tanssi musiikki ym tärkeämpiä kuin juopottelu; vaikka onhan sekin kivaa jos sen hallitsee :).
kun miehesi tapaa kavereitaan niin kauanko hän poissa kotoa?
Niin, eli
- juoko hän toluttomasti ja on seuraavan päivän vuoteenoma?
- tekeekö hän jotain sopimatonta kännissä?
Eli jos omani kävisi usein bilettämässä, niin mikäs siinä jos käyttäytyisi siellä hyvin eikä siitä olis kohtuuttomasti haittaa perheelle (ei kuluttaisi kaikki rahoja tai makaisi koko seuraavaa päivää)
hän lähtee yleensä 5-6aikaan illalla ja tulee neljän maissa aamulla kotiin.Aina on kotiin tullut kuitenkin ja jos ei,on takuuvarmasti ollut ystävällä.(Näin minulle on jälkeenpäin sanonut ystävänsä nainen.)
Ja en toki tarkoita etteikö mies saisi mennä mutta se että pitää aina niin rajusti kännätä..eikö ystävien kanssa voi muka muuta harrastaa meidän tapauksessa.Se ei haittaa yhtään jso tekeminen poikien kans on jotain mielekkäämpää.
Mies on joka toinen viikko iltavuorossa eli silloin emme näe kun itse olen päivätyössä aina.Silti hän ennemmin valitsee sinäkin lauantaina kaverinsa(on siis lauantain ensin töissä ja sit illalla juomaan)kuin minut ja lapsen.Tiedän että itse olen valintani tehnyt,sitä vaan luulee että ihminen muuttuu kasvettuaan.Ja käytännössä katsoen olen myös "yh"(en nyt yritä vähätellä yh:den taakkaa,tiedän että minulla on silti helpompaa)näinä viikkoina kun mies on illassa.Sitä vaan haluaisi olla niin tärkeä toiselle,ettei mikään menisi edelle..
Ei miehesi ymmärrä kuinka yksinäistä on istua lauantai-iltaa kotona, kun olet sanonut, että olet koti-ihminen. Tee nyt pari kertaa sillei, että sanot, että on sinun vuorosi ja hän hoitaa lasta. Mene vaikka yöhuoltsikalle tai puistoon istumaan, jos baareihin et halua mennä tai jollekin kaverille. Siis miehen täytyy itse kokea se juttu ennenkuin ymmärtää.
Sitten lisäksi järjestät, jos suinkin mahdollista, lapsen yökylään ja menette yhdessä.
Olet aivan oikeassa, että pienten lasten vanhemmat eivät saisi kännätä, saunakalja ja lasi punaviiniä pitäisi riittää.
Kyllä kaveriporukassa voi joskus mennä, mutta se ei nyt saisi olla perskännien ottamista.
Ensiksi tietysti se,että jään taas lapsen kans yksin.Ja rahanmeno,rahat on aina olleet yhteiset.
Voihan tietysti olla että tunnen jonkinlaista kateutta sisimmässä siitä että mies on jollain tavalla vapaa vastuusta ja ehkä käyttää hyväksi tätä minun juomattomuuttani?
Olen itse joskus käynyt karaokea laulamassa,selvänä ja baarissa käyn juomassa siis ehkä kerran vuodessa,yleensä miehen kanssa,kun lapsi on mummolassa.Mutta näen ongelmaksi ehkä myös sen että itse tulen kotiin paljon aiemmin,yleensä yhden maissa jo.Mies taas on pilkkuun asti aina,varsinkin nykyään.Olen joskus kysynyt että mikä siellä baarissa pitää niin kauan ja vastaukseksi saanut että kaverit,aika vaan meni jne.Jos olen yrittänyt soittaa kun on ollut ongelma tytön kanssa ei hän tajua mennä edes vessaan puhumaan vaan huutaa kaiuttimen vieressä eikä kuule mitä minä sanon.Tekstiviesteihin hän ei ole vastannut vuosiin.Välinpitämättömyyttäkö,rakkaudettomuuttako?
Tiedä häntä.Siksi kirjoitinkin että viisaammat osaisivat omia kokemuksiaan kertoa..
Kuulostaa pahalta. Oma mieheni oli samanlainen. Vuosien varrella ryyppyreissut tihenivät ja pitenivät. Lopulta ei enää välittänyt tulla kotiin yöksi ja usein oli monta päivää kadoksissa. Selvänä taas aivan ihana ja ahkera mies. Suhde kesti yli 10 vuotta, sitten erosimme, alkoholin käyttö oli suurin syy eroomme. Keskustele miehesi kanssa vakavasti ja tee hänelle selväksi, ettet hyväksy jatkuvia kapakkailtoja. Jos mies ei halua yhtään muuttua niin älä sinäkään tuhlaa nuoruuttasi kotona itkemällä ja murehtimalla. En kehoita helpolla luovuttamaan, mutta "alkoholismi" on sairaus, jolla on vain taipumus pahentua, jollei kykene kokonaan lopettamaan. Tuskin siis oma ukkosi vielä alkkis on, mutta mun exäni on nykyisin...
Uskon että myös parisuhteen kannalta on hyvä että on myös elämää kodin ulkopuolella. Siis molemmilla niitä omia kavereita ja omia juttuja.
Tietenkään ei ole kiva että miehesi "harrastukset" liittyy kapakassa olemiseen, voisihan sitä kavereiden kanssa "harrastaa" muutakin kuin kaljoittelua.
Jotain terveempää touhua.
En näe että miehesi juoksee kovin usein kapakoissa jos kyse on siitä 2krt/kk.
Ja kun teillä ilmeisesti on muuten hyvä parisuhde niin älä tukahduta miestäsi kielloilla. Siitä ei hyvää seuraa pidemmän päälle.
Näinhän se on että naiset kummasti rauhoittuu saatuaan kokonaisen perheen, miehissä taitaa elää vielä se "jokin pikkupoika".
Tietenkään ei voi yleistää.
on meillä muuten ok suhde ja tietysti on muutakin elämää ja pitääkin olla,en usko että kukaan jaksaisi mitään kieltoja,kuten en ole kieltänytkään.Ajatuksenani on nyt saada itseäni muutettua,miten olisi helpompaa olla turhaan murehtimatta kaikkia niitä asioita joita olen edellisissä viesteissä kertonut.Omaa aikaa miehellä on etenkin silloin kun olen töissä,tyttö on aina tarhassa.Itse olen vaatimaton,kuljen paljon tytön kanssa kahden mummolassa ja ystävillä.Ja kyllä minä ilmankin tyttöä käyn silloin kun mies on hänen kanssaan.Siinä asiassa mies on kyllä kultainen että kun haluan käydä yksin ystävien luona hän on tytön kanssa mielellään ja sama pätee myös toisinpäin.Mutta vuorotyö on siitä ongelmallinen ettei kummallakaan voi olla viikottaista harrastusta.(Tytöllä menee unirytmit sekaisin jos kiikutan hoitoon ja harrastelen jotain,nukahtaa kotimatkalla autoon.)
Tuosta juomisesta olen siinä määrin huolissaan että miehellä oli ennen "raja"jonka yli hän ei koskaan juonut.Nyt tuo raja on poistunut ja tulee tosi kännissä kotiin.Voiko tuosta olla enää suuntaa parempaan?Kieltämättä kateeksi käy niitä miehiä jotka mielellään jäävät kotiin maistelemaan,ei tietysti mitään kaatokännejä vedä lapsen läsnäollessa.Kait se on niin pentu vielä..
Oletteko vakavissanne puhuneet miehen kanssa tästä asiasta ?
Onko kenties olemassa oleva syy miksi tuo "raja" on ylittynyt ?
Sanoisin että ei kannata turhaan huolestua eikä murehtia, tulee vain itselle paha olo.
Kerta miehesi on luotettava ja uskollinen ja kantaa vastuun lapsestaan niin en näe mitään olemassa olevaa ongelmaa.
Ehkä miehelläsi on menossa vain "jokin kausi", noista miehistä ei kyllä aina selvää saa :=)
Uskon että puhumalla asiat selviytyy.
Kyllä se siitä
Sanotaan kleseenomaisesti, että ihminen tarvitsee myös omaa aikaa ja tekemistä perheen ulkopuolelta. Asia on kuitenkin niin, että parisuhteen/perheen kannalta on oikean- ja vääränlaista tekemistä, eikä niitä pitäisi sotkea keskenään. Juopottelu kaveriporukoissa on sitä vääränlaista tekemistä. Itsellä kävi aikoinaan näin, ei sitä itse silloin huomannut. lopulta oli liian myöhäistä. Ei osannut sitoutua perheeseen oikealla tavalla, ei ymmärtänyt että elämän on silloin muututtava kun perhe on kuvioissa. Helposti nuo "kaverit" tukevat ajatusta, siitä kuinka pitää olla myös omaa aikaa, kuinka vaimo on joku pirttihirmu mikäli ajankäytöstä tulee ongelmia ym. vastaavaa.
Jotkut tajuavat itse lopettaa ajoissa, useimmat (minä mukaanlukien) eivät. Kun kapassa istumisesta tulee normaali viikonlopun viettotapa, jää perhe pikkuhiljaa taka-alalle ja siitä, sekä omista velvollisuuksista perhettä kohtaan alkaa luistaa helposti enenevässä määrin. Muutamassa vuodessa ollaan tilanteessa jossa sitten jo elääkin kuin oikea poikamies. Sitten vaimo mikäli on älykäs, hakee avioeroa.
Neuvoa en osaa, mutta tilanteeseen olisi syytä puuttua vielä kun on muuta tehtävissä kuin se ero. Esim. parisuhdeterapia tms.
Itse olen ns. viikonloppu isä, samanlaisen tilanteen seurauksena. Ei auta katuminen, aikaa ei saa siirrettyä taaksepäin. Onnea teille.
Ei toiselle aikuiselle ihmiselle voi määritellä mikä on oikeanlaista ja mikä vääränlaista tekemistä. Ja parisuhdeterapia ei ole tarpeellista mikäli toinen käy juomassa pari kertaa kuukaudessa. Järki käteen ja kohtuus kaikessa; toisten kohtuus on enemmän kuin toisten.
no tää on ihan selvä juttu. kyllästyyhän sitä jokainen, jos tarpeeksi kauan samoja naamoja/seiniä tuijottelee. hulluksihan siinä tulee normaali mies.
ja miksi ihmeessä kenenkään pitäisi olla muijan panttivankina?
siitä ollut kyse,ettei omaa aikaa saa olla?Enkä kyllä pidä panttivankina.Viesti oli asiaton sinulta,enkä kyllä usko että sulla on lapsia..
...että mikä oli ongelma? Kuten joku aikaisempi jo kommentoi, minunkaan mielestä 24-vuotiaan halu mennä 2krt/kk baariin ei täytä kriteeriä "vähän väliä" kuten itse aloitusviestissäsi asiaa luonnehdit. Pari muutakin juttua särähti silmään.
Sanot "Minun on vieläkin,yli viiden vuoden jälkeen vaikea"päästää" häntä yksin(en ole koskaan kieltänyt,mutta itkenyt kylläkin.)" Miksi sinun on ollut vaikeaa häntä "päästää" jos hän ei ole antanut mitään syytä tai aihetta siihen? Käsitin viesteistäsi, että et ole mustasukkainen, onko kyseessä siis, että tunnet olosi yksinäiseksi näissä tilanteissa? Ja vaikka et ole kieltänyt miestäsi menemästä, niin eiköhän itkeminen (!) asian yhteydessä välitä miehellesi aika lailla samaa viestiä...?
Vaikka se kurjaa onkin, niin en sinänsä ihmettele, jos mies ei viitsi vastailla lähettämiisi viesteihin ravintolassa ollessaan. Meidän perheessä on kirjoittamaton sääntö, että kun toinen on vapaalla (ei välttämättä kapakassa), niin viestejä ja soittoja ei pistetä menemään ellei kotona ole jokin 'todellinen' kriisi meneillään. Tuskin teilläkään ongelmatilanteita tytön kanssa nyt ainakaan joka kerta eteen tulee juuri silloin kuin mies on kavereineen ulkona...?
Sanoit että ongelmana on, että jäät lapsen kanssa yksin. Miksi ihmeessä et sitten pyydä itsellesi seuraa kotiin kun miehesi lähtee kavereineen ulos?! Pyydä esim. pari tyttökaveria lauantai-illaksi kylään, joiden kanssa voit viettää rauhaisaa koti-iltaa vaikka elokuvaa katsoen.
Yhteenvetona sanoisin, että sinulla vaikuttaa olevan tosi mukava mies ja hyvä parisuhde. Asiassa taitaa olla kyse juuri siitä, mitä itsekin totesit: "...miten olisi helpompaa olla turhaan murehtimatta kaikkia niitä asioita joita olen edellisissä viesteissä kertonut." Anna miehen mennä ulos kavereineen, kutsu sinä omia vieraita teille tai lähde itse tyttösi kanssa kylään näinä iltoina, niin et jää turhaan märehtimään asioita yksin kotiin.
Mukavaa kesää koko perheelle!
En minäkään turhaan laita viestiä vaan silloin kun on joku oikea kriisi.Enkä myöskään soittele perään,tiedän että hän haluaa rauhaa ja myös saa sitä.Sehän mua itseäkin itsessäni kummastuttaa et miehen lähdettyä on kaikki aika ok.
Tästä ystävien kutsumisesta sen verran että aika harva ihminen haluaa tulla viettämään leffailtaa paikkaan jossa on lapsi,minulla on siisi se tilanne että monella ystävällä ei ole lapsia ja on muuta puuhaa viikonloppuisin,valitettavasti.
Kiitos kuitenkin rakentavasta vastauksesta ja hyvää kesää myös sinulle!!
mutta tämä sivusto on jotenkin sekasin..Ei anna mun kirjautua sisään..
Tämä ei ole ehkä asiallinen kommentti, mutta itse näen 24-vuotiiaan nuoren miehen poikana, jolla on monta hurvittelua edessä. Aniharva, toki poikkeuksia kai löytyy, on siinä iässä valmis isäksi. Nehän ovat itsekin ihan lapsen näköisiä vielä!
24-vuotiaalle pojalle on normaalia juosta säännöllisesti kapakoissa. Isän rooliin se ei mielestäni sovi.
Itse kokisin, että normaalia olisi se, että hän tarjoaa sinulle toisinaan vapaaillan tyttöjen kanssa ja sinä vastavuoroisesti hänelle. Kun on pieniä lapsia on biletys mielestäni enemmän poikkeus kuin sääntö. Ehkäpä vappuna, uutenavuotena ja kesälomalla (kun lapsi on mummolassa tai leirillä) voi juhlia vähän rankemminkin! Olenkin idealisti (ja haaveilen täydellisestä perheestä minkä takia minun ja mieheni koeaika tulee olemaan pitkä ja lapsentekokin on ihan vain harjoittelua)!
... surullisen moni nainen näkee lapsen sitoutumisen merkkinä mieheltä ja kuvittelee että omat hoivahormoonit saavat miehen pään yhtälailla sekaisin... jos mies on kypsymätön huolehtimaan perheestään käy juuri noin.
Moikka! Minä olen samanlainen mies. Ainakin Siinä mielessä että haluan välillä "ottaa rennosti" joka ei välttämättä tarkoita kaatokänniä, kyllä niitäkin joskus. Kunnon kooma pitää lääkärin loitolla! Minä olen kyllästynyt parisuhteeseeni, olemme enemmän ystäviä kuin rakastavaisia. Erilaiset arvot ja luonteet erottavat ihmisiä kun aikaa kuluu. Se on väistämätöntä. Minä kyllä huolehdin lapsistani ja annan heille rakkautta ja läheisyyttä, mutta en ole mikään "kylki kyljessä nyhjääjä" Annan toisellekin tilaa ja katson lapsia jos menojalka vipattaa. Onko miehelläsi paha olla kotona? Jos on niin miksi? Itse kaipaan syvällistä suhdetta. Sellaista jossa nauretaan ja itketään, vaihdetaan ajatuksia, keskustellaan kaikista asioista ja rakastellaan intohimoisesti. Suhteeni on kuin haalea kahvi nykyään elvytysyrityksistä huolimatta.
Kuten otsikossa mainitsen, aivan kuin minun näppiksestäni tämä teksti! Olen myös 24-vuotias äiti, mieheni 27-vuotta.
Miehelleni on ollut alkoholi ja juhliminen tärkeämpää kuin oma perhe. Aina sanoo, että yrittää parantaa, mutta ei. Olen kyllästynyt hänen sanomisiin, kyllästynyt iänikuisiin lupauksiin ja ennen kaikkea kyllästynyt itkemään. Turhautumistani.
Nykyään olenkin täysin neutraali kun lähtee, hyvä vain ettei ole enää jaloissa pyörimässä.
Miehesi ei tule parantamaan tapojaan. Ei nyt, ei koskaan. Tämä on valitettava totuus.
Meille on käymässä niin (5,5 vuoden yhteiselon jälkeen), että erotaan: en enää jaksa odottaa ja olla, mitä suotta, turhaan olen se pahasuinen ja kärttyinen akka, jota mollataan takana päin kavereille. Haluan jotain muuta omalta elämältäni ja haluan että lapsellanikin on parempi olla. Minua ei pelota tuleva yksinhuoltajan elämä, olen niin kauan puinut asiaa, että olen jo oikeastaan tottunut koko ajatukseen. Näin on parempi, kaikille osapuolille. Myös miehelleni, ikuiselle lapselle, jota en jaksa enää odottaa ja holhota (välillä tuntuu, että olen hänelle niin kuin äiti...).
Kehoitankin kuuntelemaan sinua itseäsi: jaksatko enää? Oletko onnellinen? Mitä loppujen lopuksi haluat?
Tiedän, että rakastat miestäsi. Niin minäkin ja ero ei tule olemaan tunteiden osalta helppo. Mutta näin on parempi: minäkin haluan olla onnellinen. Ja et ole muuten ainoa, joka kärsii: kaikki heijastuu lapseenne ja se näkyy hänen käytöksessään.
Tsemppiä, mitä ikinä päätätkään!