Seksi ja pariterapia

Anonyymi-ap

Jos avioliitossa ei ole ollut läheisyyttä, kosketusta, hellyyttä, suudelmia puhumattakaan seksistä moneen vuoteen, niin kysymys naisille. Pitääkö tämä kaikki käydä pariterapian kautta läpi kestäen ehkä vuosia ennen kuin tuota läheisyyttä nainen voi antaa? Onko nainen niin tunteiden ohjaama? Minä miehenä en jaksa enää vuosia odottaa vaimoni hellyyden osoituksia. Siksipä vilkuilen muualle. Ellei sitten vaimoni yllätä ja osoita inhimillisyyttään lähiaikoina. Pariterapia on jo aloitettu muutamalla käynnillä. Ei olla päästy edes alkuun kunnolla.

68

766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pariterapiasta on hyvä aloittaa. Siellä saattaa selvitä, jos ei muuta, kannattaako teideän edes jatkaa avioliittoanne. Oikeaan osoitteeseen olette siis menneet pulmanne kanssa.

    • Anonyymi

      Jos vaimosi on yksinkertaisesti kyllästynyt sinuun seksikumppanina, tilanteen muuttuminen saattaa olla hyvin epätodennäköistä. Itselläni kävi juuri noin. Halusin kyllä muita miehiä, mutta ex ei enää sytyttänyt. Tai olisin tuntenut tekeväni väärin häntä kohtaan, jos olisin pakottanut itseni silloin seksiin. En siis pitänyt häntä mitenkään vastenmielisenä, mutten toisaalta halunnut antaa turhaa toivoa suhteemme tilasta. Olin selvästi alkanut tehdä henkistä eroa jo kauan ennen kuin ex havahtui läheisyyden puutteeseen.

    • Anonyymi

      Meitä naisiakin on niin kovin monenlaisia. Itselläni ei ole koskaan ollut terapialle tarvetta, sillä osaan puhua asiat halki ilmankin, mutta jos keskusteleminen ei kaksin onnistu, niin terapia on ihan hyvä vaihtoehto. Ulkopuolinen näkee asioita eri kantilta ja ulkopuolisen läsnäolo vähentää riitelyä ja voi hyvin tehdä keskusteluista rakentavampia.

      Siinä kohtaa, jos toisen pärstäkin vituttaa, ei hellyys kiinnosta miestäkään. Miehet ovat ihan yhtä tunteiden ohjaamia, jos eivät jopa enemmän.

      • Anonyymi

        Itselläni homma menee niin, että mä olen yleensä hyvin nopeasti rauhoittuvaa sorttia. Mä hermostun, ilmaisen sen ja sitten rauhoitun ja unohdan sen riidan. Ongelmia syntyy esim. sitten, jos siitä samasta aiheesta tulee sanomista usein ja alkaa jo perustan tasolla vituttaa ja tosiaan se toisen pärstäkin jo ärsyttää. Sama voisi periaatteessa tietenkin tapahtua myös kerralka, jos toinen tekisi riittävän pahoja asioita, mutta sellaista ei onneksi ole omalle kohdalleni koskaan osunut.

        Siinä kohtaa, jos ollaan noin syvällä, niin mun kanssani homma alkaa olla taputeltu. Siinä kohtaa jos en enää halua läheisyyttä, hellyyttä, seksiä, niin kaikki terapiat ja muut ovat jo turhia ja ero on oikea ratkaisu. Siinä kohtaa mä olen lakannut myös rakastamasta ja sitä on melkolailla mahdoton palauttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä kommentteja kaikilta! Totuus on vain se, että vaimoni on aseksuaali. Hän on aina ollut. Ei hän miesten kanssa tule toimeen. Tunteiden osoittaminen onnistuu häneltä riitelemällä, mollaamisella, haukkumisella, ei hellyyttä osoittamalla. Hän on suoraan sanonut minulle, ettei tunne minua kohtaan mitään. Itse olenkin juuri näistä syistä vähintäänkin sitä mieltä, että pariterapia ei suhdettamme korjaa. Ihmettelen vaan, etten saa yksin asuessani tehdä asioita, jotka minua miellyttävät. Kävin risteilyllä ja kauhea haloo. Olen varannut jo uuden risteilyn. Haluan löytää naisen, joka on nainen ja osoittaa kunnioitusta, tunteita minua kohtaan. Joita voin myös hänelle antaa. Jotenkin hän vain ei päästä minusta irti, en ymmärrä syytä.

        ;iten ihmeessä sä sitten olet edes päätynyt tuohon parisuhteeseen, jos hän on kerta aseksuaali (ja sä kaipaat seksiä), eikä tule toimeen miesten kanssa (sä ilmeisesti kuitenkin olet mies).Jos te kerta asuttekin erillään, niin mikset ole eronnut jo aikaa sitten?

        Niinpä, kaikki nuo hyviä kysymyksiä. Olen mies ja terve sellainen. Tai olenko kun en ole saanut itseäni irti epäterveestä suhteestamme.

        Oudolta tosiaan kuullostaa. Oudolta kuulostaa myös se, että sä etsit uutta naista jotenkin ratkaisemaan tuon ongelmasi. Etkö uskalla erota ja päästää irti, ilman että sulla on siinä heti joku toinen laastarina? Tuo kuulostaa täydelliseltä reseptiltä löytää uusi toimimaton suhde ja nainen, jonka kanssa elosi ei toimi yhteen. Kokeile nyt ensiksi päästä ihan omillesi ja saada oma elämäsi kuntoon, äläkä vain vaihda yhtä epätervettä suhdetta toiseen.

        Siinä mielessä olen omillani kun asumuseroa takana jo vuosia. On vain niin vaikeaa saada puoliso ymmärtämään, että meillä ei ole enää yhteistä tulevaisuutta. Meillä ei ole mitään yhteistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä kommentteja kaikilta! Totuus on vain se, että vaimoni on aseksuaali. Hän on aina ollut. Ei hän miesten kanssa tule toimeen. Tunteiden osoittaminen onnistuu häneltä riitelemällä, mollaamisella, haukkumisella, ei hellyyttä osoittamalla. Hän on suoraan sanonut minulle, ettei tunne minua kohtaan mitään. Itse olenkin juuri näistä syistä vähintäänkin sitä mieltä, että pariterapia ei suhdettamme korjaa. Ihmettelen vaan, etten saa yksin asuessani tehdä asioita, jotka minua miellyttävät. Kävin risteilyllä ja kauhea haloo. Olen varannut jo uuden risteilyn. Haluan löytää naisen, joka on nainen ja osoittaa kunnioitusta, tunteita minua kohtaan. Joita voin myös hänelle antaa. Jotenkin hän vain ei päästä minusta irti, en ymmärrä syytä.

        😆Aseksuaali..ja silti menitte naimisiin,ei kuullosta uskottavalta.
        Kukaan mies eikä nainen, varsinkaan jos on oikeasti aseksuaali, ei lähde edes seurustelemaan saatika avioitumaan ,
        Ei kertomatta olevansa aseksuaali. Ja toisaalta mitä nainen miehellä tekee jos hän on aseksuaali? 😃siis tarkoitan avioliiton solmimista, yhtä hyvin hän voisi elää avoliitossa tai pitää suhdetta muutoin yllä asumalla toisaalla kuin sinä. Ei avioitumimen kyllä tule ensimmäisenä mieleen aseksuaaleilla, näin epäilen.
        Sitten, aseksuaalisuuden kyllä huomaa, tuskin vaimosi on jaksanut kaikki aviovuodet teeskenellä vuoteessa seksistä nauttimista. Siihen ei kykene kukaan.

        . Ja se aseksuaalisuus ei tarkoita etteikö haluaisi fyysistä läheisyyttä, hellyyttä, kosketusta, rutistuksia,halauksia, suukottelua jne. Tai mitään niistä toiselle osoittaa.

        Seksi ,penetraatiot ja muut oraaliset eivät välttämättä kuuluu aseksuaalisen suhteeseen,,muutoin voi kyllä helliä tunteita osoitella jos niitä on ja useinmiten on..

        Eli kaikesta muusta tuo kyllä kertoo kuin aseksuaalisuudesta.
        Sinulla on merkillinen käsitys aseksuaalisista ihmisistä ja epäilen että keksit koko termin hänestä vain selittääksesi tilanteen itsellesi ja lukijoille.
        Kuin käyttökelpoinen pieni valkoinen valhe jolla kirjaat ulos itsesi ja mahdolisesti oman vastuusi tilanteesta?
        Koskaanhan ei näissä kirjoituksissa kerrota lukijoille ihan kaikkea ja se toisen kokemushan ja mielipide näistä aina puuttuu. Eikä kirjoittaja itsekkään aina hoksaa mistä kiikastaa.

        Ei tule miesten kanssa toimeen? Mistä tiedät hänen elämänsä miehistä, yhtään mitään? Osaatko tähän vastata?
        Miten hän ei tule miesten kanssa toimeen?
        Ja keiden miesten kanssa? Työkavereitten, sinun miesystäviesi tai miespuolisten sukulaistesi? Ja miten se ilmenee?
        Huutaako, onko epäystävällinen, nakkelee niskojaan kun tuot kavereita kylään kotiisi saunomaan tai viettämään aikaa?
        Ja hän närkästyy , mutta mistä? Närkästyy?
        Nalkuttaa vieraillesi, huomauttaa koko ajan jostain vai miten se " ei tule toimeen miesten kanssa" ilmenee?
        Kun lähdet risteilylle ja jo nyt , niin ilmoita että haet uutta suhdetta toiseen naiseen.
        Sillä se on selvä, ilmoitat että nyt lähdet hakemaan uutta parisuhdetta..ja lähdet tisteilylle ja sen jälkeen eri suuntaan , muutat pois yhteisestä asunnosta tai nainen lähtee, miten vain...vuokraat oman kämpän tai vsimo vuokraa itselleen, omaisuus myyntiin jos ei ole avioehtoa
        Jos teitä ei mikään pidä yhdessä niin en ymmärrä miksi sitten olette yhdessä?
        Vaimosi tai puolisosi saa tehdä mitä haluaa , olla yksikseen omassa seurassaan tai hakea itse uutta suhdetta jossa hänen seksuaalisuutensa avautuu ja puhkeaa kukkaan, nuppuun sidottuna ja vedettynä nyt ollen mahdollisesti , vetäytynyt kokonaan näkymästä, todennäköisesti.
        Jokin sinua on tuossa roikkumassa pitänyt, onko se kämppä vai mikä, muutoksen pelko vai se ajatus ettei uutta naista saa ja jääkin yksin.?

        Niin? Mikä siinä sitten on ongelma? Sen kun eroat ja se siitä. Ei ole mitään tarvetta saada toista ymmärtämään.

        Eikä aseksuaalisuus ole joku juttu joka kehittyy ja syntyy yks kaks tuosta noin vain avioliiton tai suhteen aikana. 😆 😂 ei hyvänen aika...tuota ymmärtämättömyyttä ja tietämättömyyttä.. ....

        Voi olla että aseksuaalisena käsite on minulla hakusessa. Mutta mitä se on jos nainen ei halua läheisyyttä, kosketusta tai seksiä. Moneen vuoteen tätä ei meillä ole ollut. En ensisijaisesti niinkään kaipaa seksiä vaan naisen kosketusta. En enää tiedä miltä nainen tuntuu lähellä. Minä haluaisin ja olen sen kertonut. Hän vaihtaa heti puheenaihetta.

        Ja emme asu samassa osoitteessa. Hän tyttäremme kanssa, minä yksin. Kuitenkaan en saa tehdä mitä haluan. Terapiassa yhdessä käydessämme toin julki, että en enää halua jatkaa näin. Muutos on tultava. Vaimoni pitää liittoamme itsestään selvyytenä. Muuten en ymmärrä miksi kontrolloi minua eikä halua eroa. Pitkittää tilannetta tällä tyhjänpäiväiseltä terapialla. Sen verran tunnen puolisoani, että koskaan en voi asua hänen kanssaan enää yhdessä. Se on satavarma asia! Minä en halua elää loppuelämäni ilman naista. Hän ei tarvitse miestä mihinkään.

        Yksi syy miksi ei ehkä halua erota. Hän kuvittelee, että samalla hylkäisin lapsemme, 16 v. ja 23 v. Eihän se niin mene. Päinvastoin lapsemmekin voisivat olla helpottuneita kun sairas liittomme päättyy. Kaikkien olisi helpompi hengittää.

        Miten hän voi kontrolloida yhtään mitään tai ketään jos asutte eri osoitteissa..Liittyykö tähän taas joku omituinen vitsi..joka kerrotaan ihan viimeiseksi..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyviä kommentteja kaikilta! Totuus on vain se, että vaimoni on aseksuaali. Hän on aina ollut. Ei hän miesten kanssa tule toimeen. Tunteiden osoittaminen onnistuu häneltä riitelemällä, mollaamisella, haukkumisella, ei hellyyttä osoittamalla. Hän on suoraan sanonut minulle, ettei tunne minua kohtaan mitään. Itse olenkin juuri näistä syistä vähintäänkin sitä mieltä, että pariterapia ei suhdettamme korjaa. Ihmettelen vaan, etten saa yksin asuessani tehdä asioita, jotka minua miellyttävät. Kävin risteilyllä ja kauhea haloo. Olen varannut jo uuden risteilyn. Haluan löytää naisen, joka on nainen ja osoittaa kunnioitusta, tunteita minua kohtaan. Joita voin myös hänelle antaa. Jotenkin hän vain ei päästä minusta irti, en ymmärrä syytä.

        No hitto, jos så haluat suhteesta irti niin irrota..
        Toinen ei päästä sua, ei se vaan mene niin..
        T

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        😆Aseksuaali..ja silti menitte naimisiin,ei kuullosta uskottavalta.
        Kukaan mies eikä nainen, varsinkaan jos on oikeasti aseksuaali, ei lähde edes seurustelemaan saatika avioitumaan ,
        Ei kertomatta olevansa aseksuaali. Ja toisaalta mitä nainen miehellä tekee jos hän on aseksuaali? 😃siis tarkoitan avioliiton solmimista, yhtä hyvin hän voisi elää avoliitossa tai pitää suhdetta muutoin yllä asumalla toisaalla kuin sinä. Ei avioitumimen kyllä tule ensimmäisenä mieleen aseksuaaleilla, näin epäilen.
        Sitten, aseksuaalisuuden kyllä huomaa, tuskin vaimosi on jaksanut kaikki aviovuodet teeskenellä vuoteessa seksistä nauttimista. Siihen ei kykene kukaan.

        . Ja se aseksuaalisuus ei tarkoita etteikö haluaisi fyysistä läheisyyttä, hellyyttä, kosketusta, rutistuksia,halauksia, suukottelua jne. Tai mitään niistä toiselle osoittaa.

        Seksi ,penetraatiot ja muut oraaliset eivät välttämättä kuuluu aseksuaalisen suhteeseen,,muutoin voi kyllä helliä tunteita osoitella jos niitä on ja useinmiten on..

        Eli kaikesta muusta tuo kyllä kertoo kuin aseksuaalisuudesta.
        Sinulla on merkillinen käsitys aseksuaalisista ihmisistä ja epäilen että keksit koko termin hänestä vain selittääksesi tilanteen itsellesi ja lukijoille.
        Kuin käyttökelpoinen pieni valkoinen valhe jolla kirjaat ulos itsesi ja mahdolisesti oman vastuusi tilanteesta?
        Koskaanhan ei näissä kirjoituksissa kerrota lukijoille ihan kaikkea ja se toisen kokemushan ja mielipide näistä aina puuttuu. Eikä kirjoittaja itsekkään aina hoksaa mistä kiikastaa.

        Ei tule miesten kanssa toimeen? Mistä tiedät hänen elämänsä miehistä, yhtään mitään? Osaatko tähän vastata?
        Miten hän ei tule miesten kanssa toimeen?
        Ja keiden miesten kanssa? Työkavereitten, sinun miesystäviesi tai miespuolisten sukulaistesi? Ja miten se ilmenee?
        Huutaako, onko epäystävällinen, nakkelee niskojaan kun tuot kavereita kylään kotiisi saunomaan tai viettämään aikaa?
        Ja hän närkästyy , mutta mistä? Närkästyy?
        Nalkuttaa vieraillesi, huomauttaa koko ajan jostain vai miten se " ei tule toimeen miesten kanssa" ilmenee?
        Kun lähdet risteilylle ja jo nyt , niin ilmoita että haet uutta suhdetta toiseen naiseen.
        Sillä se on selvä, ilmoitat että nyt lähdet hakemaan uutta parisuhdetta..ja lähdet tisteilylle ja sen jälkeen eri suuntaan , muutat pois yhteisestä asunnosta tai nainen lähtee, miten vain...vuokraat oman kämpän tai vsimo vuokraa itselleen, omaisuus myyntiin jos ei ole avioehtoa
        Jos teitä ei mikään pidä yhdessä niin en ymmärrä miksi sitten olette yhdessä?
        Vaimosi tai puolisosi saa tehdä mitä haluaa , olla yksikseen omassa seurassaan tai hakea itse uutta suhdetta jossa hänen seksuaalisuutensa avautuu ja puhkeaa kukkaan, nuppuun sidottuna ja vedettynä nyt ollen mahdollisesti , vetäytynyt kokonaan näkymästä, todennäköisesti.
        Jokin sinua on tuossa roikkumassa pitänyt, onko se kämppä vai mikä, muutoksen pelko vai se ajatus ettei uutta naista saa ja jääkin yksin.?

        Näyttää siltä, että elämä aseksuaalisena ihmisenä ei tunnu hyvältä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näyttää siltä, että elämä aseksuaalisena ihmisenä ei tunnu hyvältä.

        Ai miten niin, ei tunnu hyvältä? Täysin käsittämätön kommentti. Sinulle seksitön elämä ei tietenkään tunnu hyvältä mutta ethän ole aseksuaali, joten miksi huolehdit muiden elämästä. Eihän se sinuun liity millään tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai miten niin, ei tunnu hyvältä? Täysin käsittämätön kommentti. Sinulle seksitön elämä ei tietenkään tunnu hyvältä mutta ethän ole aseksuaali, joten miksi huolehdit muiden elämästä. Eihän se sinuun liity millään tavalla.

        Siten niin, että se näköjään saa ihmisen purkamaan pahaa oloaan täysin sivullisiin hyvin kypsymättömällä tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siten niin, että se näköjään saa ihmisen purkamaan pahaa oloaan täysin sivullisiin hyvin kypsymättömällä tavalla.

        Voi rakas, älä ole noin ilkeä pus pus....puspus..tuliko sormeen pipi, anna kun äiti puhaltaa siihen vähän..😘 niin toi sun paha olo vähän helpottaa jooko...

    • Anonyymi

      Kannattiko ottaa tuontivaimo?

      • Anonyymi

        Tuskin on tuontivaimo, aviopari vain kyllästynyt toisiinsa. Mies lähestyy naista aina se sama mielessä, muutoin ei parin välillä mitään hellyyttä ole. Kaikki fyysinen liityyy seksin harrastamiseen. Ja jos seksiä on joskus kolme vuotta sitten ollut, sen aiheuttamat jälkilämmöt ovat jäähtyneet varsin nopsaa kehojen irtautuessa toisistaan, eli ei ole jääty osoittamaan mitään hellyyttä aktin jälkeen. Koskaan. Eikä sen jälkeen muutoinkaan osoitettu mitään, on vain se akti ollut ainoa parin välillä tapahtunut nopea pyrähdys.. ja siihen jäänyt.
        Kuin wc- käynnistä olisi ollut kyse.

        Kyllä tämä vaikuttaa siltä kaverilta, joka vaihtoi suominaisen lennossa työmatkatuliaiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuskin on tuontivaimo, aviopari vain kyllästynyt toisiinsa. Mies lähestyy naista aina se sama mielessä, muutoin ei parin välillä mitään hellyyttä ole. Kaikki fyysinen liityyy seksin harrastamiseen. Ja jos seksiä on joskus kolme vuotta sitten ollut, sen aiheuttamat jälkilämmöt ovat jäähtyneet varsin nopsaa kehojen irtautuessa toisistaan, eli ei ole jääty osoittamaan mitään hellyyttä aktin jälkeen. Koskaan. Eikä sen jälkeen muutoinkaan osoitettu mitään, on vain se akti ollut ainoa parin välillä tapahtunut nopea pyrähdys.. ja siihen jäänyt.
        Kuin wc- käynnistä olisi ollut kyse.

        Pakkohan sitä oli itse lähestyttävä. Kun toinen ei koskaan tehnyt aloitetta, siis ei ikinä. Ei yllättänyt suudelmillaan tai halauksillaan. Kylmä nainen, en ole moista aikaisemmin kohdannut. Muutama ollut ja he ovat olleet naisia haluineen. Kyllä tällaisessa ns. suhteessa mies voi huonosti. Taidan tästä rohkaistuneena kysyä vaimoltani, miksi emme eroa? Miksi meidän pitää roikkua tässä suhteessa. Tiedän, että siitä tulee iso riita. Syyttää minua taas kerran hauskan pidosta. Vaikka hauskanpitona on harrastukseni. Kun ei saa mistään muustakaan otetta.

    • Anonyymi

      Otappa ja lue kirja , onko seksi turhaa . Tulee ymmärrystä osaksesi .

      • Anonyymi

        Oliko kommentti minulle? Minä en tarvitse tuota tietoa lainkaan. En tarvitse seksiä mihinkään. Sitä taas voivat muut ihmetellä suu auki. Mutten ole myöskään minkääntyyppisessä pari suhtessakaan kiusaamassa ketään pihtailulla.
        Tuolla jo ihmettelin miksei pari eroa.

        Tuosta aseksuaalisuudesta on tullut korvike frigidi tai lahna- nimityksille naisen haluttomuutta kuvatessa.
        Vähän niinkuin haukkumasanana. Ja hyvin herkästi se otetaan käyttöön. Ymmärtämättä oikeasti mitä se tarkoittaa.

        Entä jos nainen on tunteeton osoittamaan hellyyttä? Silloin vuosia sitten kun vielä rakastelimme, hän haukotteli sen aikana. Sen verran minulla on kokemusta naisista, että moni on pitänyt minun rakastelutaidoistani. Häntä ei vaan vähempää voisi läheisyys kiinnostaa. Todella outo ihminen! Hänen äitinsä oli samaa tyyppiä miehelleen sen mitä heitä tapasin. Mies oli koiran asemassa, täysin tossun alla. Säälin tätä miestä.

        Voisikohan naisetkin käyttää miehistä tuota aseksuaali nimitystä? Kun mies ei jaksa viikonloppuna mitään?

        Miksi ei jaksa, mikä on syynä? Ei kiinnosta, huono kunto, alkoholi vai mikä? Omituista, kyllä minä pitäisin naiseni tyytyväisenä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos nainen on tunteeton osoittamaan hellyyttä? Silloin vuosia sitten kun vielä rakastelimme, hän haukotteli sen aikana. Sen verran minulla on kokemusta naisista, että moni on pitänyt minun rakastelutaidoistani. Häntä ei vaan vähempää voisi läheisyys kiinnostaa. Todella outo ihminen! Hänen äitinsä oli samaa tyyppiä miehelleen sen mitä heitä tapasin. Mies oli koiran asemassa, täysin tossun alla. Säälin tätä miestä.

        Persoonallisuushäiriöiset tai mitä niitä nyt on, ovat toki oma lukunsa. Tunnevammaisiahan on aina ollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos nainen on tunteeton osoittamaan hellyyttä? Silloin vuosia sitten kun vielä rakastelimme, hän haukotteli sen aikana. Sen verran minulla on kokemusta naisista, että moni on pitänyt minun rakastelutaidoistani. Häntä ei vaan vähempää voisi läheisyys kiinnostaa. Todella outo ihminen! Hänen äitinsä oli samaa tyyppiä miehelleen sen mitä heitä tapasin. Mies oli koiran asemassa, täysin tossun alla. Säälin tätä miestä.

        Saan jatkuvasti moittimista ja huomauttelua siitä, että olen vanhuuseläkkeellä. Sitä antavat vaimoni ja tyttäreni. Toinen mistä tulee moitteita on harrastukseni. Siis en harrasta moottoriurheilua, baarissa käyntiä tai äijäporukalla matkoilla käymistä. Ihan tavallisia terveitä harrastuksia, jotka eivät maksa paljoa. Tunnen näiden takia koko ajan syyllisyyttä olemassa olostani! Vie hirveästi energiaa.

        Ja vielä tuohon edelliseen moitelistaani. Lääkärin minulle määräämät lääkkeetkin saavat vaimoni näkemään punaista. Hän ei niitä hyväksy.

        Molemmilla on varmaankin huono olla tuossa suhteessa. Voisitte olla monin kerroin onnellisempia erillään, lapsetkin kiittäisivät; ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että ymmärtävät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saan jatkuvasti moittimista ja huomauttelua siitä, että olen vanhuuseläkkeellä. Sitä antavat vaimoni ja tyttäreni. Toinen mistä tulee moitteita on harrastukseni. Siis en harrasta moottoriurheilua, baarissa käyntiä tai äijäporukalla matkoilla käymistä. Ihan tavallisia terveitä harrastuksia, jotka eivät maksa paljoa. Tunnen näiden takia koko ajan syyllisyyttä olemassa olostani! Vie hirveästi energiaa.

        Jos jo kymmenisen vuotta olette asuneet erillänne et liene ollut tuolloin, kun lähdit perheesi luota, vielä eläkkeellä. Nyt sinulla olisi sentään antaa aikaa lapsillesi, lapsille aika on arvokkaampaa kuin raha, mutta et sitä ilmeisesti liiemmin tee.

        Lapset kyllä näkevät jos vastuu arjen pyörittämisestä on sälytetty vain toisen vanhemman harteille ja lopulta puolustavat tätä, vaikka yrittävätkin viimeiseen asti miellyttää molempia vanhempiaan. Tuo taas on kamala taakka sälyttää lasten niskoille, ja mikäli nyt sekä poikasi että tyttäresi rähisevät sinulle niskakarvat pystyssä lienee jotain ollut jo pidemmän aikaa pahasti vinksallaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Molemmilla on varmaankin huono olla tuossa suhteessa. Voisitte olla monin kerroin onnellisempia erillään, lapsetkin kiittäisivät; ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, että ymmärtävät.

        Tässä olen samaa mieltä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos jo kymmenisen vuotta olette asuneet erillänne et liene ollut tuolloin, kun lähdit perheesi luota, vielä eläkkeellä. Nyt sinulla olisi sentään antaa aikaa lapsillesi, lapsille aika on arvokkaampaa kuin raha, mutta et sitä ilmeisesti liiemmin tee.

        Lapset kyllä näkevät jos vastuu arjen pyörittämisestä on sälytetty vain toisen vanhemman harteille ja lopulta puolustavat tätä, vaikka yrittävätkin viimeiseen asti miellyttää molempia vanhempiaan. Tuo taas on kamala taakka sälyttää lasten niskoille, ja mikäli nyt sekä poikasi että tyttäresi rähisevät sinulle niskakarvat pystyssä lienee jotain ollut jo pidemmän aikaa pahasti vinksallaan.

        Poikamme asuu jo omillaan. Vaimoni on sanonut minulle, että tyttäremme ei ole enää lapsi vaan nuori aikuinen. En ymmärrä mikä siinä kahden aikuisen pyörittämisessä on niin raskasta? Tytär on hyvin itsenäinen eikö vaadi kuin kuskaamista harrastuksiinsa joissa autan häntä.

        Silloin kun lähdit, tyttö oli alta kouluikäinen ja poika pahimmassa murrosiässä? Ei varmaan ole ollut vaimollesi raskasta? Eikä se teininkään kanssa eläminen mitään herkkua aina ole, etenkään kun lapsi ilmeisesti oireilee perhetilanteenne takia. Lisäksi, ei lapset lakkaa olemasta vanhempiensa lapsia, vaikka lain silmissä täysi-ikäisiä olisivatkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä jos nainen on tunteeton osoittamaan hellyyttä? Silloin vuosia sitten kun vielä rakastelimme, hän haukotteli sen aikana. Sen verran minulla on kokemusta naisista, että moni on pitänyt minun rakastelutaidoistani. Häntä ei vaan vähempää voisi läheisyys kiinnostaa. Todella outo ihminen! Hänen äitinsä oli samaa tyyppiä miehelleen sen mitä heitä tapasin. Mies oli koiran asemassa, täysin tossun alla. Säälin tätä miestä.

        Kohteli kuin koiraa, täysin tossun alla?
        Koiriahan kohdellaan hyvin, ovat perheen lemmikkejä,rapsuteltavia ja hellittäviä. Perheenjäseniä. Koiran tossutassun alla on moni pikku kätönen...valmiina heittämään puruluun tai herkkupalan tai rapsuttamaan korvan takaa..

    • Anonyymi

      Kumman idea oli paripsykoterapia? Jos oli vaimon, hän yrittää kertoa sinulle jotain, mitä itse ei voi.

      • Anonyymi

        Se oli minun ideani. En vaan usko siihen. Ei se meitä yhdistä. Korkeintaan auttaa vähän paremmin sietämään ja ymmärtämään toisiamme. Lopputulos kuitenkin se, että olen edelleen yksin ilman naista. Jos emme eroa.

        Voit pyytää paripsykoterapeutilta yksilötapaamista molemmille, ja käytte sitten erikseen selvittelemässä omia ajatuksianne ennen seuraavaa yhteistapaamista. Erotakin voi niin monella tavalla, ja siten, että lapset eivät siitä kärsi.

        Näin on no tehtykin. Sekä yhdessä että erikseen. Kaikki kokeiltu, keskenämme puhuminen menee heti alussa syyttämiseksi ja riitelyksi. Siitä ei tule mitään rakentavaa. On jo nähty monen vuoden aikana.

        Voihan se olla, että parasta on erota sopuisasti, kumpikin saa uuden alun elämään ja lapset onnellisemmat vanhemmat. Kipeäähän se tekee, mutta ihminen on selviytymisen mestari; kun tomu laskeutuu ja sumu hälvenee, kirkastuu maisema taas ihan uudella tavalla. Älä kuitenkaan tuo kolmansia pyöriä tilanteeseesi, ennenkuin mahdollinen erosi on taputeltu.

        Ero olisi paras ratkaisu. Minä sen pystyn käsittelemään, vaimoni ei. Vaimoni tuntien tiedän, että satavarmasti tulee vastaisi riita ja pitkä syyllistäminen. Eli tiedossa olisi raskasta aikaa pitkäksi aikaa. Hän kun olettaa että kaikki on ikuista. Kaiken lisäksi hän rajoittaisi minua lastemme tapaamistani sekä mustamaalaisi minut pahasti. Aivopesisi heidät kuten on jo tähän mennessäkin tehnyt. Jotenkin tämä asia pitää ratkaista, kun ”suhde” pysyy mielessä klo 4:40 aamuyöstä lähtien! Vaivaten koko ajan ja vie tolkuttomasti energiaa.

        Ala elä omaa elämää, mene ja tule oman mielen mukaan katso avoimin mielin ympärille. Tehän olette jo asumuserossa. Lapset 23 ja 16 osaa ajatella omilla aivoillaan eikä pitäisi olla johdateltavissa.
        Turha pitkittää eroa roikkumalla löyhässä hirressä. Kertarepäisy satuttaa vähemmän.
        Sä päätät omasta elämästäsi vaikka vaimo käyttää hyväkseen sun heikkoutta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se oli minun ideani. En vaan usko siihen. Ei se meitä yhdistä. Korkeintaan auttaa vähän paremmin sietämään ja ymmärtämään toisiamme. Lopputulos kuitenkin se, että olen edelleen yksin ilman naista. Jos emme eroa.

        Kuulostaa taas oudolta. Et usko pariterapiaan, mutta menitte sinnd sinun aloitteestasi. Mä en tajua ihmisiä, jotka mielummin kitkuttavat vuosikausia kuin kestävät sen, että erotessa voi tulla riitaa. Harvemmin ne erot tosiaan mukavia ovat, edes sopuisat sellaiset, mutta parempi kertarytinä kuin ainainen rutina.

        Ylipäänsä tämä aloittajan tarina kuulostaa oudolta ja melko epäuskottavalta. Asioita ikäänkuin keksitään sitä mukaa kun niitä joku kysyy.

    • "Pitääkö tämä kaikki käydä pariterapian kautta läpi kestäen ehkä vuosia ennen kuin tuota läheisyyttä nainen voi antaa? "

      Ei pidä. SInä olet ihan itsenäinen ihminen ja voit päättää tekemisistäsi itse. Ymmärsin tuossa, että sanoit naisesi olevan aseksuaali, joten turkin asia tulee muuttimaankaan. Pettäminen ei ole reilu tapa. Nainen tuskin haluaa sinulle kuitenkaan mitään pahaa.

      Ei muuta kuin eroamaan ja baariin ja Tinderiin.

      • Anonyymi

        Se oli hänen antamansa diagnoosinsa, yhtä hyvin hän olisi voinut sanoa että vaimoni on psykopaatti hän ei nauti enää mistään..tai sanoa että vaimoni on todennäköisesti lesbo....tai ryhtynyt myymään seksiä ja on nyt loppuunpalanut runsaasta työmäärästä johtuen...

      • Anonyymi

        Olen jo muutaman kuukauden aloittanut aktiivisen keskustelun puolituttujen naisten kanssa. Kaikki ovat mielellään jutelleet kanssani, joten ilmeisesti en ole ihan toivoton tapaus naisten suhteen. Pidemmälle en ole vielä mennyt kenenkään kanssa. Itse asiassa raaka seksi ei niinkään kiinnosta heti alkuun. Tutustuminen rauhassa ja katsoo, johtaako se mihinkään.

        Tinder on toivoton paikka, sieltä ei löydy. Baareissa en käy. Vain harrastusteni myötä tai sitten risteilyllä nainen voi löytyä. Nyt on ainakin yritystä kehissä!

        En oikein enää jaksa välittää huomaako puolisoni toimeni. Tuskin huomaa kun olemme niin vähän tekemisissä keskenämme. Kai luulisi itsekin tajuavan, että terve mies kaipaa naisen läheisyyttä. Sen olen hänelle jo kertonut. Ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Pitääköhän liitoamme itsestään selvyytenä?

        Raaka seksi ei kiiinnosta ja silti ajattelet että risteilyltä voisi löytyä joku? Siihen raakaan seksiin, siis? Yleensähän se sitä on, tuntemattomien kesken.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äärimmäisen harvoin ihmisillä on minkäänlaista seksiä tuntemattomien kesken.

        Pääsääntöisesti ei raaka seksi kiinnosta, mutta voi sitä silti virittäytyä laivalla sellaiseen tunteeseen, että kiinnostaa. Tanssi lähekkäin, keskusteluja ym. ennen seksiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen jo muutaman kuukauden aloittanut aktiivisen keskustelun puolituttujen naisten kanssa. Kaikki ovat mielellään jutelleet kanssani, joten ilmeisesti en ole ihan toivoton tapaus naisten suhteen. Pidemmälle en ole vielä mennyt kenenkään kanssa. Itse asiassa raaka seksi ei niinkään kiinnosta heti alkuun. Tutustuminen rauhassa ja katsoo, johtaako se mihinkään.

        Tinder on toivoton paikka, sieltä ei löydy. Baareissa en käy. Vain harrastusteni myötä tai sitten risteilyllä nainen voi löytyä. Nyt on ainakin yritystä kehissä!

        En oikein enää jaksa välittää huomaako puolisoni toimeni. Tuskin huomaa kun olemme niin vähän tekemisissä keskenämme. Kai luulisi itsekin tajuavan, että terve mies kaipaa naisen läheisyyttä. Sen olen hänelle jo kertonut. Ei ole johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Pitääköhän liitoamme itsestään selvyytenä?

        Eli haluat siis kostaa puolisollesi, kun et ajattele ensin eroavasi.

        Sinänsä puolitutuillekaan naisille keskustelussa ei ole mitään pahaa.

        Ehkä jossain vaiheessa miehistyt sen verran, että toimit reilusti.

      • Anonyymi
        Heikkomieli kirjoitti:

        Äärimmäisen harvoin ihmisillä on minkäänlaista seksiä tuntemattomien kesken.

        Entä ne yhden illan jutut. Niitä harrastetaan vaikka kuinka paljon! Jo seksitautien lisääntyminen kertoo sen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Entä ne yhden illan jutut. Niitä harrastetaan vaikka kuinka paljon! Jo seksitautien lisääntyminen kertoo sen.

        Ne eivät ole kahden tuntemattoman välistä toimintaa, eikä raakaa seksiä, eikä pelkkää seksiä.

        Erotiikka (sekä siihen elimellisesti liittyvä seksi eli coitus) ei koskaan voi olla "pelkää". Mutta se voi jo lähtökohtaisesti tähdätä muuhun kuin pitkäaikaisen parisuhteen muodostamiseen. Tietenkin, jos mitään ei sovita ennalta, niin parin osapuolilla saattaa toisinaan olla suuresti eri käsitys peuhaamisen tavoitteista, mutta sekään ei tee seksistä (coitus) "pelkkää", kummallekaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä ne yhden illan jutut. Niitä harrastetaan vaikka kuinka paljon! Jo seksitautien lisääntyminen kertoo sen.

        Eivätkö ne juuri ole niitä laivaristelyjuttuja? Ensin päivällispöytään, sitten drinksuille baariin ja sitten tanssahtelemaan ja lähekkäin olostelua ja juttelua nousuhumalassa ja lopulta kun juodaan lisää ollaasshh ..jo kännisshä ja yöllä hhrräkhäkänisssh.. 🥴. Miten siinä mikään seksi onnistuu? Sitäpaitsi se on iso riski kännissä harrastaa seksiä. Ehkäisy ja hygienia unohtuu. Hyhyh..mikä haisee ..

        Niin, kaikkialla puksutellaan, laivoilla, lomilla, työpaikalla, junissa, lentokoneissa, taksissa, autoissa, kouluissa, oppilaitoksissa, kauppakeskuksissa, elokuvateattereissa, jne. Puksuttelu on normaalia, inhimillistä ja yksi perustarpeista.

        Puksuttelu on varmaankin on silloin "pelkkää" kun kun on vaneriseinä jossa on reikä, ja osalliset eri puolilla seinää. Tämmöistäkin on (ollut) olemassa,ainakin sudomapiireissä.

        Silloin kun mies ja tyttö ovat paljaasti yhdessä, niin jo käden kosketus tekee seksistä paljon enemmän kuin pelkää seksiä.

        Kuulostat itsensäpaljastajalta. Näytätkö veitikkaasi julkisissa liikennevälineissä, busseisa ja junissa? Ilmaisutyyli viittaa vähän itsensäpaljastelijaan joka riisuu itsensä alastomaksi ja kyttää puskissa näkyykö nuorta ja kaunista jolle voi vilauttaa ja kutsua hetekan lämpöön?
        Joo ehdottomasti , vähän sellaista kirjallista onanointia..

        "Kuulostat itsensäpaljastajalta. Näytätkö veitikkaasi julkisissa liikennevälineissä, busseisa ja junissa? Ilmaisutyyli viittaa vähän itsensäpaljastelijaan joka riisuu itsensä alastomaksi ja kyttää puskissa näkyykö nuorta ja kaunista jolle voi vilauttaa ja kutsua hetekan lämpöön?
        Joo ehdottomasti , vähän sellaista kirjallista onanointia.."

        En kuullosta itsensäpaljastajalta, kuin sinun sairaassa mielessäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö ne juuri ole niitä laivaristelyjuttuja? Ensin päivällispöytään, sitten drinksuille baariin ja sitten tanssahtelemaan ja lähekkäin olostelua ja juttelua nousuhumalassa ja lopulta kun juodaan lisää ollaasshh ..jo kännisshä ja yöllä hhrräkhäkänisssh.. 🥴. Miten siinä mikään seksi onnistuu? Sitäpaitsi se on iso riski kännissä harrastaa seksiä. Ehkäisy ja hygienia unohtuu. Hyhyh..mikä haisee ..

        Siksipä ajattelin pysyä selvänä tai vain muutaman ottaneena. Illan myötä sellaisella miehellä luulisi olevan kysyntää. Kun vielä antautuu juttusille ja tanssille viehättävien naisten kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kuulostat itsensäpaljastajalta. Näytätkö veitikkaasi julkisissa liikennevälineissä, busseisa ja junissa? Ilmaisutyyli viittaa vähän itsensäpaljastelijaan joka riisuu itsensä alastomaksi ja kyttää puskissa näkyykö nuorta ja kaunista jolle voi vilauttaa ja kutsua hetekan lämpöön?
        Joo ehdottomasti , vähän sellaista kirjallista onanointia.."

        En kuullosta itsensäpaljastajalta, kuin sinun sairaassa mielessäsi.

        Heikkomieli ..taisi vastata kovin närkästyneenä mutta anonyyminä ..juuri niin..heikko mieli naisten suhteen. Kyllä ..minulla on varsin terve mieli , heikkomielisellä i nimimerkkinsä mukaan taas ei ole..?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkomieli ..taisi vastata kovin närkästyneenä mutta anonyyminä ..juuri niin..heikko mieli naisten suhteen. Kyllä ..minulla on varsin terve mieli , heikkomielisellä i nimimerkkinsä mukaan taas ei ole..?

        "Heikkomieli ..taisi vastata kovin närkästyneenä mutta anonyyminä ..juuri niin..heikko mieli naisten suhteen. Kyllä ..minulla on varsin terve mieli , heikkomielisellä i nimimerkkinsä mukaan taas ei ole..?"

        En vastannut närkästyneenä.

    • Kunhan menstruaattorin vaihdevuodet ovat alkaneet, ei mikään enää tule takaisin, koskaan.

      • Anonyymi

        Sinä se jaksat päivästä toiseen tätä menstruaattori/ munasarjakas diskurssiasi tänne suoltaa. Jo tuollaisen roskan jauhaminen itsessään on naisille a complete turn off, itse en vaivautuisi viettämään hetkeäkään seurassasi.

        Vain niin kauan kun ei ole soveltuvaa/käypää nimitystä. Sekä <1v että >111v ovat sukupuoleltaan naisia. Joten käsite "nainen" on näissä yhteyksissä täydellisesti kelvoton.

        Minusta seuraava jako on käytännöllinen:

        Tyttölapsi: Nuorempi kuin post-puberteettinen
        Tyttö: Post-puberteettinen - <30v
        Kurppa: 30v - <40v
        Ikänainen: 40v - vaihdevuosien alku
        Wanhusnainen - menopaussista hautaan

        Menstruaattori on femakkojen laatima hyvä käsite joka tarkoittaa sellaista munasarjakasta joka kuukausittain vuotaa, eli on hedelmällinen.

        Munasarjakas taitaa olla minun laatima hyvä käsite, se tekee eron feikkinaisten osalta. Jos ihmisellä ei ole, eikä koskaan ole ollut munasarjoja, niin on ihminen mies.

        Minkähän ameebatasoisen keskustelun nainen saisi Heikkomielisen haarakuvamiehen kanssa aikaiseksi illallispöydässä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Minkähän ameebatasoisen keskustelun nainen saisi Heikkomielisen haarakuvamiehen kanssa aikaiseksi illallispöydässä.

        Riippuu sitä kuinka tyydyttäväksi hetekahetki kokonaisuudessaan muodostui. Vain hetekahetken jälkeen menstruaattori ehkä kannattaa vielä illalliselle.

      • Anonyymi
        Heikkomieli kirjoitti:

        Riippuu sitä kuinka tyydyttäväksi hetekahetki kokonaisuudessaan muodostui. Vain hetekahetken jälkeen menstruaattori ehkä kannattaa vielä illalliselle.

        Smells like teen spirit.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 188
      2166
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2002
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      160
      1719
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      146
      1642
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1334
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1247
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      11
      1224
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      12
      1155
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1148
    Aihe