Mitä tarkoittaa: " ylitsepursuava todiste"?

Selittäkää nyt jo ihmeessä. Olen ihmetellyt sitä jo yli 50 vuotta.
18435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

No, tässä aihepiirissä se merkitsee jeesuskultin perustajan fiasko-ennustelunsa mukaista "pikaista paluutaan" taivasmerkkien tehostamana ja tämä luvatusti aikalaistensa sukupolven elinaikana.

Onhan siinä valittavaa: Noin 2000-vuotinen ihmettely vs. 50-vuotinen ihmettely, jota viimeksimainittuakaan ei olisi ilman ensinmanittua.

Mutta itsensä kusettamisen politiikalla voi keskittyä vain tuohon 50-vuotiseen.

Äänestä

Todisteet toimivat Jehovan todistajien keskuudessa siten, että jos järjestö sanoo, että todisteita on, niin se riittää. Ei niitä oikeasti tarvitse esitellä.

Äänestä
  • Näin on. Ylitsepursuaviin todisteisiin vetoaminen niitä tarkemmin esittelemättä käytännössä tarkoittaa "me tiedämme, että asia on näin, eikä sinun pidä kysellä vaan uskoa".

    Kun järjestö on tällä tavalla puhunut ylitsepursuavista todisteista, se tarkoittaa että jos joku jatkaa perustelujen kyselemistä, niin hän on heikkouskoinen ellei jopa kapinallinen. Saliuskottavuutta tavoittelevat todistajat välttävät häntä huonona seurana, "kevytkarttaminen".

    Äänestä

Jehovan todistajat,mitähän jos kävis todistamassa tuolla salissa yhen ns todistajan horoomisen?

Äänestä
  • Soopaa!

    Äänestä

Se on raamattu!

Äänestä
  • Se on suuri ihme....1600 v ajalta virheetöntä faktaa

    Äänestä

Järjestö jopa moitti muita siitä, että nämä ovat ennustaneet väärin ilman riittäviä todisteita, ja asetti itsensä näiden vastakohdaksi, koska sillä oli nyt riittävät, vieläpä ylitsepursuavat todisteet ja lisäksi todisteet Jumalan ohjauksesta. 1960-luvun lopun nuoria puolestaan vaadittiin tunnustamaan tosiasiana, etteivät he ehdi tulla vanhaksi tässä asiainjärjestelmässä. He ovat nyt vanhoja. Näitä oppeja sorvanneilta tekisi mieli kysyä, että miten meni noin niinku omasta mielestä.

Herätkää! 12.8.1968:

"On totta, että aikaisemmin on ollut niitä, jotka ovat ennustaneet "maailman loppua, vieläpä julistaneet määräaikaakin sen tulolle. Jotkut ovat koonneet ympärilleen ihmisjoukkoja ja paenneet vuorille taikka vetäytyneet taloihinsa odottamaan loppua. Mutta mitään ei ole tapahtunut. "Loppu" ei tullut. He syyllistyivät väärään ennusteluun. Miksi? Mikä heiltä puuttui?

Heiltä puuttui riittävät todisteet Raamatun ennustusten täyttymisestä. Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä.

Mutta mitä on sanottavat nykyhetkestä? Nyt meillä on vaaditut todisteet, kaikki todisteet. Ja ne ovat ylitsepursuavat. "Viimeisten päivien" suuren merkin kaikki monen monet piirteet ovat nähtävissä niitä vahvistavan Raamatun ajanlaskun lisäksi."

Herätkää! 8.9.1969:

"Jos olet nuori, niin sinun on myös tunnustettava se tosiasia, ettet ehdi tulla vanhaksi nykyisessä asiainjärjestelmässä. Miksi et? Koska kaikki Raamatun ennustusten täyttymyksen todisteet osoittavat, että tämä turmeltunut järjestelmä on saava loppunsa muutaman vuoden kuluessa."

Äänestä
  • Lopun aika on lähellä, Mars, Mars JT pelastumaan!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Lopun aika on lähellä, Mars, Mars JT pelastumaan!

    Kun loppu oli vain muutaman vuoden päässä 1960-luvun lopulla, kuinka lähellä se on nyt?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kun loppu oli vain muutaman vuoden päässä 1960-luvun lopulla, kuinka lähellä se on nyt?

    Lopun aika tarkalleen on yhtä lähellä kuin aasin porkkana. Näin on ollut ja näin on oleva. Hörhöjä riittää. Ei ole mitään uutta auringon alla.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Kun loppu oli vain muutaman vuoden päässä 1960-luvun lopulla, kuinka lähellä se on nyt?

    Jumalan aikaa 1 pv vastaa meidän ajassa 1000 v

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Jumalan aikaa 1 pv vastaa meidän ajassa 1000 v

    Ehkäpä, mutta me elämme kuitenkin ihmisten aikaa. Kun Vartiotorni kirjoitti 1960-luvun lopulla, että aikaa olisi vain muutama vuosi, niin kyllä se ihmisen vuosia tarkoitti. Ei Jumalan vuosia, eikä koiran vuosia, eikä jäniksen vuosia.

    Äänestä

No minäpä selitän. raamatun mukaan se on sitä, kun oikein, oikein kovasti pidättelee, ja kuitenkin ylitsepursuaa yliäänekkäästi Peräilmaa, ja vielä pisteenä i:n päälle ylitsepursuaa kakka housuun.

Äänestä
  • Todista veli jehova!

    Äänestä

Ylitse pursuavaa todistetta ei löydy Raamatusta googlaamalla. Vain jonkun Jumalan pilkkaajan ylitsepursuavan vihakirjoituksen tuloksena, löytyi joku vuodatus.

Äänestä

Tulee arvioida johdon, vartiotorniseuran loppuun varautumista.

Kun sillä on miljardiomaisuus, kestää sillä, niin, kuinka pitkän odotusajan ?

Äänestä
  • Vartiotorni-seura on ollut paljon pitkäikäisempi kuin ne ihmiset, joita se on höynäyttänyt. Tuskin Vartiotorni mihinkään on häviämässä, mutta ei sillä mitenkään erityisen hyvin mene.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selittäkää nyt jo ihmeessä. Olen ihmetellyt sitä jo yli 50 vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu